Arvostelussa Unreal Tournament III

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 6.elokuu 2008

Peliarvostelu

Pelin nimi Unreal Tournament III
Alusta XBOX360
Tuki omille musiikeille On
System link On
< >
Avaa pelin lisätiedot

Painajaismaiset kokemukseni Enemy Territory – Quake Warsin konsolikäännöksen seurassa saivat minut melkein unohtamaan, että joskus ollaan eletty aikoja, jolloin Quake edusti moninpelattavan rakettihipan de facto standardia, Unrealin kelvatessa lähinnä yhden pelaajan teknologiademoksi. Nykyään tilanne on toinen; odotuksiinsa nähden vaisuhkoksi esitykseksi jäänyt Quake 3, sekä joksenkin puskan takaa yllättänyt Unreal Tournament saivat vaakakupit kallistumaan vuosituhannen vaihteessa Unrealin puoleen ja viimeiset kahdeksan vuotta ovatkin olleet Epicin ja Unrealin suvereenia voittomarssia. Viime talvena PS3:lle ja PC:lle, sekä nyt myös Xbox 360:lle kääntynyt Unreal Tournament III vahvistaa tätä asetelmaa varmoin ottein. Se osoittaa havainnollisesti, ettei hyvään verkkopeliin tarvita vanhan idean sovittamista trendimuottiin, tai mitään muutakaan hokkuspokkus-innovaatiota, vaan riittää kunhan keskittyy siihen minkä osaa ja tekee sen huolella.

Jos viime vuodet ovat vierähtäneet kiven alla, tai pelaaminen on muuten vaan uusi ilmiö, kerrottakoon missä homman pihvi piilee. Unreal Tournament on nopeatempoinen nettiräiskintä, jossa pelaajat paukuttelevat toisiaan tomuksi mielikuvituksellisin scifi-asein, silmää hivelevän yksityiskohtaisilla scifi-areenoilla. Nettikatveessa asuville löytyy myös mainio yksinpelikampanja, joka on käytännössä samaa kamaa verkkopelin kanssa, mutta vastustajina hääräävät tekoälykkäät botit ja tehtävien välissä jauhetaan juonta, joka tällaisessa väkivaltaisessa räiskintäpornossa on suurin piirtein yhtä laadukas ja tähdellinen, kuin muussakin aikuisviihteessä. Rehellisemmän kuvan pelin meiningeistä saa, kun tietää että vauhtia riittää, raatoja syntyy, tekno pauhaa ja adrenaliini virtaa. Strategia, tiivis joukkuepeli ja muu nykyisen pelisuunnittelun hölynpöly saavat kylmää kyytiä, pelaajien silputessa toisiaan kilon klönteiksi sädepyssyt laulaen.
Veteraaneille Unreal Tournament III on tuttuakin tutumpi kokemus. Niin pelattavuus, pelimuodot, kuin aseetkin ovat enemmän tai vähemmän suoraa perua edellisistä Unreal Tournamenteista ja evoluutio on tuonut tällä kertaa tullessaan lähinnä yksityiskohtien viilailua, sekä graafisia parannuksia. Hieman nurinkurisesti, aseiden sekä pelimuotojen määrä on jopa supistunut sitten UT 2004:n, mutta se mikä jäljelle on jäänyt, on sitäkin rautaisempaa tavaraa. Vanhoista aseista leikkuriin ovat joutuneet niin kranaatinheitin, kuin jo alkujaan hyvin epä-unrealmainen rynnäkkökiväärikin, mutta kaikkein ikonisimmat tuliluikut kuumia rautakekäleitä sinkoavasta Flak Cannonista, puoli kenttää räjäyttävään Redeemeriin tekevät paluun täysin alkuperäisinä versioina. Pelimuodoista, olisin henkilökohtaisesti toivonut näkeväni vielä Assaultin, mutta eri deathmatch-variaatiot, lipunryöstö sekä Onslaughtista Warfareksi kehittynyt kartanvaltausmoodi osoittautuivat enemmän, kuin riittäväksi syyksi liimautua television ääreen useaksi tunniksi kerrallaan.

Peruspelaamista edustaa siis deathmatch, jota löytyy ”yksi yhtä vastaan”-, ”kaikki vastaan kaikki”-, sekä kahden joukkueen tiimipelinäversioina. Jos termi ”deathmatch” on edes etäisesti tuttu, ei moodi juuri esittelyä kaipaa: aivot narikkaan, pyssy kouraan ja rakettia jokaiseen nurkkaan, jossa joko liikkuu, tai ei liiku joku ihmistä muistuttava hahmo. Eniten tappoja kerännyt pelaaja tai joukkue voittaa ja sirkus pyörii, kunnes ennalta asetettu tappo- tai aikaraja tulee täyteen.

Hieman jalostuneempa päännollausta edustavat kahden joukkueen lipunryöstö, sekä edellisen Unreal Tournamentin Onslaughtista jalostettu Warfare. Lipunryöstössä pisteitä kerätään varastamalla vihollisjoukkueen lippu ja kuljettamalla se yhtenä kappaleena omaan tukikohtaan. Warfaressa joukkueet taistelevat kartalle ripoteltujen kiintopisteiden, ”noodien”, herruudesta. Tavoitteena on rakentaa vallatuista noodeista reitti vihollisen tukikohtaan ja käydä pyyhkäisemässä se lopulta maan tasalle. Kiintopisteet vallataan joko kuljettamalla omasta tukikohdasta poimittava pallo vihollisnoodiin, tai räjäyttämällä se tuhannen päreiksi raa’alla voimalla. Kumpainenkin vaihtoehto tarjoaa oman haasteensa, sillä kauas erottuvat pallonkantajat ovat yleensä erittäin uhanalaista riistaa, eivätkä pelaajien syntymäpaikkoina toimivat vihollisnooditkaan ilman veristä taistelua kaadu.

UT 2004 -tyylisesti, niin lipunryöstöstä, kuin Warfarestakin löytyy myös kulkuneuvollinen versio, joissa vihollisia silputaan käsiaseiden ohella myös kaikenkirjavilla menopeleillä. Tällä saralla pelin kehitys on kulkenut jatko-osille loogisempaa polkua ja edellisosan tappokonevalikoimaa on täydennetty uusilla tuttavuuksia. Goliath -panssarivaunun, Hellbender-jeepin ja muiden klassikoiden lisäksi peliin on ilmestynyt koko kirjo hieman orgaanisempia ”Necris”-kulkuneuvoja, joista mainittavimmat lienevät Maailmojen sodan tripodeja muistuttava mörssäri, DarkWalker, sekä hidas Nightshade, joka osaa miinoittamisen ohella piiloutua osittaisen näkymättömyytensä taakse. Pakan turhin kapistus on hämähäkkimäisesti könyävä Scavenger, jolle en sen aneemisen hitaasti lämpeävän pääaseen ansiosta keksinyt ensimmäistäkään hyödyllistä käyttötarkoitusta. Muilta osin kulkuneuvojen nopeus, kestävyys ja tulivoima on saatu poikkeuksellisen hyvin tasapainoon, eikä mukana ole Goljathia ja DarkWalkeria lukuun ottamatta yhtäkään sotakonetta, jota määrätietoinen jalkamies ei voisi hyvällä pelaamisella ja oikealla varustuksella haastaa. Kulkuneuvojen potentiaalista ylivoimaa suitsitaan myös sallimalla lippujen sekä noodinvaltauspallukoiden kuljetus yksinomaan apostolin kyydillä.

Yksi edellisen Unreal Tournamentin häiritsevimpiä piirteitä oli kulkuneuvokarttojen massiivinen koko, joka teki jalkamiehen elämästä paikoin tuskaista patikointia. Ongelmaan on puututtu, ripottelemalla Warfaren noodeihin teleportteja, sekä antamalla pelaajien käyttöön napista aktivoituva ilmalauta, joka tekee liikkumisesta nopeampaa. Kääntöpuolena, laudan päältä ei voi ampua ja yksikin osuma tiputtaa lautailevan pelaajan pärstä edellä todellisuuteen, mutta ainakin tyhjänpäiväinen ravaus pitkin karttaa on nyt siirtynyt lopullisesti historiaan. Huomiota on kiinnitetty myös muihin pieniin, mutta sitäkin tärkeämpiin yksityiskohtiin: esimerkiksi lipunryöstölle tyypillinen eksyminen on eliminoitu, ilmassa leijailevilla nuolilla ja kaiuttimista kantautuvalla naisäänellä, joka kertoo jatkuvasti missä päin lippu kulkee, tai mihin noodiin pitäisi takamuksensa seuraavaksi hilata.
Teknisesti, Unreal Tournamentin Xbox 360 -käännös on kaikin puolin ensiluokkainen esitys. Tämä ei loistavien PS3- ja PC-versioiden ja Epic Gamesin hyvän maineen valossa jaksa hämmästyttää; onhan firma tunnettu laadustaan ja Unrealissa on ollut aina kyse yhtä paljon lisensoitavan Unreal-enginen esittelystä, kuin varsinaisesta pelistä. Xbox-pelaajien pitkää odotusta on kompensoitu lisäämällä mukaan jaetun ruudun kaksinpeli, sekä kaikki PC:lle ja PS3:lle tähän mennessä julkaistu virallinen lisäsisältö. Harmillisesti PS3- ja PC-versioiden tuki itsetehdyille modeille on jäänyt Microsoftin julkaisupolitikoinnin jalkoihin, mutta väliäkös tuolla; se kohdeyleisö, joka jaksaa aktiivisesti testailla ja kehittää uutta sisältöä on luultavasti hankkinut PC-version aikaa sitten, eikä muutaman hassun modin puuttuminen ole mikään syy jättää väliin yhtä Xbox 360:n parhaista nettiräiskinnöistä.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Lentolauta eliminoi turhan ravaamisen
  • + Aseiden ja kulkuneuvojen tehot hyvässä balanssissa
  • + Jumalainen ohjaustuntuma
  • + Kaunis ja teknisesti pätevä
  • + Kokonaisuus on yksinkertainen, mutta viimeistelty

Huonoa

  • - Miksi tähänkin piti saada juoni?
  • - Assault-moodi jäi haaveeksi
  • - Ei moditukea