Arvostelussa Vampire – The Masquerade: Bloodlines

Kirjoittanut: Jani Clarén, 5.joulukuu 2004

Peliarvostelu

Pelin nimi Vampire - The Masquerade: Bloodlines
Alusta PC
Arvostelukappale PAN Vision
Ikäraja 18
< >
Avaa pelin lisätiedot

Herään sotkuisen hotellihuoneeni keskeltä vaimeaan kilinään. Utuisten silmieni takaa, totean pian kilkatuksen olevan lähtöisin sänkyni reunasta roikkuvista käsiraudoista, jotka kevyesti koskettelevat sängyn reunaa raskaan hengitykseni voimasta. Päätäni särkee ja selvät muistikuvat viimeyöstä tuntuvat kaikonneen mielestäni kuin tuhka tuuleen. Ainoa hämärä muistikuvani on naisesta, jonka hetken päästä totean istuvan suoraan edessäni. Sanomatta sanaakaan, tuijotamme toisiamme hetken äänettömyyden vallitessa, kunnes oven läpi rymistävien vampyyrien äänet rikkovat hiljaisuuden. Äkkiä tunnen piston rintakehässäni, kun terävä puinen keppi uppoaa kylkiluitteni lomasta. Jälleen päässä pimenee ja jonkin ajan kuluttua löydän itseni eräänlaiselta näytöslavalta, viimeyöstä tutuksi tulleen naisen vierestä. Nainen teloitetaan nenäni edessä ja jään hetken ihmettelemään, kuinka miekan isku voi polttaa ruumiin tuhkaksi. Huomioni kääntyy kuitenkin pukumieheen, jonka höpinöistä käy ilmi, etten jaa naisen kanssa samaa kohtaloa. Pian kuitenkin ymmärrän sen tarkoittavan, että olen iäisyydeksi sidottu veren kutsuun ja yön pimeydessä vaeltamiseen…

Suurin piirtein näistä asetelmista alkaa Vampire – The Masquerade: Bloodlines. Se sijoittuu nykypäivän Los Angelesiin, jossa tuhansia vuosia vanha vampyyrien yhteiskunta elää yön pimeydessä, näkymättömissä kuolevaisten silmiltä. Periaatteessa vampyyrien keskuudessa on niin hyviä kuin pahojakin, mutta jokaista heitä yhdistävä verenjano ei kuitenkaan jätä ihmisille sananvaltaa. Vampyyrien keskuudessa hallitsee neljä erilaista järjestöä. Näistä pelaajalle tulee ensimmäisenä tutuksi Camarilla-järjestö. Se pitää jokaista pimeydessä vaeltavaa vampyyria jäsenenään ja saakin usein kritiikkiä osakseen eritoten sen hierarkkisen rakenteensa sekä ankaran masquerade-sääntönsä vuoksi. Nimensä mukaisesti tällä säännöllä pyritään välttämään ihmisten tietoisuus vampyyrien olemassaolosta, sillä mikäli ihmiskunta kääntäisi katseensa vampyyrien suuntaan, tietäisi se näiden ikuiseen pimeyteen tuomittujen petojen loppua. Paljastumisen pelossa, Camarilla tappaa jokaisen vampyyrin, joka tätä masquerade-sääntöä rikkoo. Käytännössä se estää pelaajan silmittömän riehumisen ja ihmisten lahtaamisen julkisesti, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka.
Perinteisen hahmonluonnin lisäksi peliin on kehitetty oma omaperäinen vaihtoehto niille, jotka eivät juurikaan perusta erilaisiin taitoihin ja fyysisiin ominaisuuksiin kohdistuvien pisteiden näpertelystä. Jälkimmäisen vaihtoehdon kohdalla peli esittää sarjan kysymyksiä erilaisista tilanteista ja pyrkii pelaajan antamien vastausten pohjalta luomaan hänelle sopivan hahmon. Valitettavasti pelissä ei kuitenkaan vampyyrin klaanin ja sukupuolen valinnan lisäksi pysty mitenkään vaikuttamaan sen fyysiseen ulkonäköön. Klaanin valinta vaikuttaa vampyyrin ulkonäön lisäksi myös sen erilaisiin kykyihin, vahvuuksiin sekä useissa tilanteissa myös sen heikkouksiin. Se myös vaikuttaa siihen, millä tavalla joutuu peliä pelaamaan.

Esimerkiksi susiruma Nosferatu on rotu jonka on turvallisinta elää viemäreiden syvyyksissä, hankkien ravintonsa etupäässä siellä vaeltavista rotista, sillä ihmisten keskuudessa esiintyminen rikkoo masquerade-sääntöä ja sitä kautta ennen pitkää suurella todennäköisyydellä johtaa vampyyrin kuolemaan. Verrattaen esimerkiksi korkeatasoiseen Ventrue-klaaniin, jonka jäsenet eivät kykene nauttimaan verta edes huonokuntoisista kodittomista oksentamatta, on Nosferatulla pelaaminen kuin toiselta planeetalta. Vampyyrin klaania ei voi vaihtaa kesken peliä, joten kannattaa etukäteen miettiä minkälaisella vampyyrilla aikoo öisillä kaduilla tallustella.

Yhteensä Bloodlinesissä on klaaneja seitsemän. Brujahit edustavat elämäntapaa, jossa hyökkäys on paras puolustus. Gangrelit puolestaan ovat petomaisia olentoja, jotka taistelevat vastustajiaan vastaan pimeydestä esiin manattavien petojensa avulla tai muuntautumalla itse pedoiksi. Malkavianit ovat puolestaan klaani, joiden erikoisena kykynä on vaikuttaa vihollisten mieliin ja nähdä niiden todellinen olemus. Tremeret ovat ikään kuin vampyyreiden maagikkoja. Taioillaan he helposti imevät veret vastustajistaan pitkän matkan päästä, mutta maksavat taidoistaan fyysisellä kunnollaan. Ventrue on klaani joka rekrytoi jäsenensä korkealuokkaisista kansalaisista. He osaavat manipuloida vastapuolta niin keskusteluissa kuin taisteluissakin, joka osoittautuu hyödylliseksi useissa tilanteissa. Taiteelliset Toreadorit omaavat hyvät yhteydet ihmiskuntaan eivätkä sovellu taisteluihin yhtä hyvin kuin monet muut klaanit.

Jokaisen vampyyrin syövereissä elää peto, joka tekee mitä hyvänsä selviytyäkseen. Peto ruokkii itseään syyttömien verellä, joten vaikka kyse olisi pelkästä pikku vahingosta ”ruokapöydässä” on peto aina askeleen lähempänä tavoitettaan. Vaikka se ottaessaan vallan antaa vampyyrille uskomattomat voimat, ei siitä useimmissa tilanteissa ole kuin haittaa. Kuolema on nimittäin hyvin lähellä, kun havahtuu bussipysäkiltä kymmenen verisen ruumiin keskeltä, virkavallan aseista lähtöisin olevien luotien viuhuessa kiivaasti ympärillä. Virkavaltaa pääsee melko helposti karkuun pimeille kujille, mutta pedon avulla saa hyvin äkkiä rikottua masquerade-sääntöä useaan kertaan, jolloin kuolema on todennäköinen. Vampyyri voi kehityksensä myötä kehittää inhimillisyyttään, jolloin hän pääsee lähemmäs ihmistä joka hän oli ennen ikuisen pimeyden syleilyä. Mitä korkeampi inhimillisyyden aste on, sitä epätodennäköisempää on sisäisen pedon ilmeneminen.

Ihmisten kuiviin imeminen ei kuitenkaan ole vampyyrien keskuudessa tuomittavaa, ainoastaan säännöllä on merkitystä. Masquerade-sääntöä vampyyri rikkoo joka kerta kun paljastaa sisimpänsä ihmisille, joten saalistuskin on mietittävä tarkkaan. Itse pelasin etupäässä Ventrue-klaanin vampyyrilla, jolle oli ominaista jalo viettelyn- ja manipuloinnin taito. Tämä teki saalistuksesta huomattavasti helpompaa ja kai jollain sairaanloisella tavalla myös nautittavampaa, kun saaliinsa sai houkuteltua pimeälle kujalle jollain erikoisella verukkeella.

Pelin jatkuvasti ylläpitämä tunnelma on aivan omaa luokkaansa, niin musiikillisesti kuin juonellisestikin. Musiikillista puolta koristavat sellaisetkin nimet kuin Aerial, Daniel Ash, Genitorturers, Chiasm, Lacuna Coil sekä Darling Violetta. Toisin kuin useissa muissa RPG-peleissä, Vampires – The Masqueradessa on jokainen dialogi toteutettu oikealla puheella ja perusasetuksilla ei tekstitystä edes saa esille erikseen hiirtä napsauttamatta. Ottaen huomioon hahmojen ja erilaisten keskusteluiden määrän sekä laadun, uskaltaisin väittää, että tähän on todellakin paneuduttu huolella. Realismia lisää se, ettei keskusteluista pääse eroon perinteisesti Esc-näppäintä rämpyttämällä, joten suuri osa juonesta jää pakostakin korvien väliin.

Kuten aiemmin mainitsin, Bloodlines sijoittuu moderniin yhteiskuntaan. Siinä missä ihminen on kehittynyt, ovat vampyyrit omaksuneet heidän erilaisia taitojaan ja sitä kautta päässyt kehitykseen mukaan. Pelin alussa pelaaja saa käyttöönsä oman asunnon Santa Monicasta, jossa voi katsella vaikkapa uutisia, kuunnella radiota, varastoida verta jääkaapissa tai vaikkapa lukea omat sähköpostinsa. Tietokoneiden käyttö on taito monien joukossa, jota voi omalle vampyyrilleen kehittää ja se osoittautuukin hyödylliseksi useissa eri tehtävissä. Tiettyjen yritysten työntekijöiden tuhmien salaisuuksien selvittely voi joskus olla rahanarvoista puuhaa. Useat tehtävät myös helpottuvat huomattavasti jos vampyyri onnistuu hakkeroimaan muutamassa sekunnissa tarvittavat salasanat. Puhtaalla maalaisjärjelläkin toki pärjää, sillä salasanat usein joko löytyvät samaisesta huoneesta tai erilaisia johtolankoja seuraamalla.

Tietokoneet ja erilaiset turvajärjestelmät eivät toki ole ainoa asia, jonka vampyyrit ovat oppineet vuosisatojen saatossa. Erilaiset apuvälineet kuten puukot, käsiaseet, haulikot, kirveet ja jopa pesäpallomailat saattavat usein löytää tiensä vampyyrin käsiin. Toki on myönnettävä, että tietynlainen vuosituhansien takainen mystiikka siinä yllättäen katoaa, kun kuolleella iholla sekä torahampailla varustettu hirviö vetäisee esiin haulikon ja rankaisee sillä muita läsnäolijoita. Erilaisten ampuma-aseiden käyttö kuitenkin vaatii erillistä taitoa, mikäli niillä mielii jotakin tuhoa saada aikaiseksi. Itselleni eivät erilaiset aseet oikein kolahtaneet paitsi oma aarteeni, verinen, palkkionmetsästäjältä katkaistu käteni, jonka avulla herätin pelkoa jopa useissa virkavallan edustajissa matkani varrella.

Vaikka teinihelvetteinä yleisesti tunnetut yöklubit ainakin omalla kohdallani alkavat pikkuhiljaa tekemään tietä kunnon kapakkailtojen tieltä, vievät ne kuitenkin voiton kerta toisensa jälkeen Bloodlinesissa. Ensimmäisenä painelin Santa Monicassa sijaitsevan Asylum-nimisen yöklubin ovesta sisään tunnistamatta sitä ulkopuolelta yöklubiksi. Taustalla soi yllätyksekseni Chiasmin kappale Isolated ja nurkan taakse kurkistaessani huomasin täpötäyden tanssilattian. Hetken ympäristöä tutkaillessani näin parvella yksinäisen naisen hahmon. Korean tanssahtelun sijaan, päätin astella ylös parvelle kylmän koleista, veret seisauttavista hurmaustaidoistani täysin tietoisena. Eipä kestänyt aikaakaan ennen kuin vampyyrini sai naikkosen paljastamaan kaulansa vapaaehtoisesti ja intohimolta vaikuttava herkkä hetki täytti kertaheitolla verenhimoni.

Henkilökohtaisesti olen aina karsastanut RPG-pelejä, jotka etenevät lineaarisesti. Bloodlines kuitenkin onnistuu pitämään juonensa niin hyvin kasassa ja mielenkiintoisena, ettei tehtävästä toiseen hyppiminen yllättäen tunnukaan niin pahalta. Esimerkiksi uudet alueet aukenevat ainoastaan tehtäviä suorittamalla, mutta niissä on usein erilaisia ratkaisutapoja, joten pelaajan tekemät ratkaisut saattavat seurata häntä aina pelin myöhempiin vaiheisiin asti. Kokonaisuudessaan vampyyrien maailma tuntuu Bloodlinesissa olevan loppuun asti mietitty ja vaikka tiedonmurusia syötetään pelaajalle jatkuvasti, kestää yllättävän kauan ennen kuin on edes perillä siitä mitä ympärillä tapahtuu. Monet vampyyreiden käyttämistä termeistä ja palaset heidän historiastaan tulevat tutuiksi alueiden latauksen yhteydessä.

Useille roolipeleille ominaisella tavalla, myös Bloodlinesissa kehitys tapahtuu kokemuspisteiden kautta. Kokemuspisteitä ei kuitenkaan tällä kertaa saa lahtaamalla vihollisia, vaan tehtävien yhteydessä. Varsinaisia hahmon tasoja, ei niitäkään ole vaan sitä mukaa mitä pisteitä saa kerättyä, voi myös kehittää vampyyriaan haluamaansa suuntaan. Erilaisia taitoja pelissä on monia, aina aseistetusta taistelusta lukkojen aukomiseen. Jokaisella vampyyrilla on kolme niille ominaista erikoistaitoa, jotka jakautuvat klaanikohtaisesti. Vaikka yhdellä taidolla tai fyysisellä ominaisuudella ei ole kuin viisi erillistä tasoa, on niiden kehitys sangen hidasta. Kehitystä tiettyjen taitojen kohdalla tietysti nopeuttaa se jos pelaaja päättää keskittyä vain yhteen taitoon, mutta houkutus lukkojen aukomiseen tai tietokoneella näpertelytaidon paranteluun on usein suuri.

Half-Life 2:ssa tutuksi tulleen Source-pelimoottorin tarjoama yksityiskohtainen hahmonmallinnus sekä Bloodlinesin ääninäyttely pitävät huolen siitä, että pelissä esiintyvien hahmojen persoonallisuus ja asenteet tulevat vahvasti esille. Hahmoanimaatio on HL2:n tapaan ennennäkemättömän hienoa ja etenkin hahmojen ilmeet ja eleet ovat näkemisen arvoisia. Pelimoottori on kuitenkin raskas ja vaatii koneelta melkoisen määrän tehoja. Eritoten hitaammilla koneilla saattavat latausajat sekä musiikin pätkiminen äkkiä raastaa hermoja.

Erityisesti tehtävä, jossa pitää mennä kummittelevaan hotelliin on hyvä osoitus siitä, että pelintekijät ovat todellakin laittaneet kaiken taitonsa peliin. Vaeltaessaan pitkin pimeän kellarin käytäviä, täysin tietoisena pyykkituvassa murhattujen lasten nauruista, kuiskauksista sekä liikkeistä ympärillään, sitä äkkiä unohtaa vampyyrimaisen olemuksensa ja alistuu riivatun hengen peloteltavaksi. Tarkkaavaisimmat pääsevätkin äkkiä jyvälle hotellin historiasta erilaisten valokuvien sekä karkuun peloteltujen työmiesten jättämien sanomalehtien avulla, joka puolestaan lisää oman mausteensa tunnelmaan.
Olen pidemmän aikaa vaahdonnut siitä, kuinka useissa tämän päivän massapelikulttuuria edustavissa peleissä ei ole mainitsemisen arvoista sisältöä tunnelmasta puhumattakaan. Vaikka pelintekijät kuluttavat tuhottomat määrät työtunteja pelin tekemiseen, useimmiten työ tuntuu painottuvan erityisesti graafiselle tai toiminnalliselle puolelle, joka usein tuntuu vaativan veronsa pelin juonen sekä tunnelman puolelta. Vampire – The Masquerade: Bloodlines kuitenkin ylitti kaikki odotukseni tämän osalta. Se luo heti alkuun vampyyreiden rodulle tietyn mystiikan ja pitää siitä kiinni viimeiseen asti.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Äänet ja musiikki
  • + Grafiikka
  • + Vampyyri-tunnelma
  • + Juoni

Huonoa

  • - Ulkonäkö vain rotukohtaista
  • - Tehtäväpohjaisuus