Arvostelussa Vanquish

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 29.joulukuu 2010

Peliarvostelu

Pelin nimi Vanquish
Alusta XBOX360
Julkaisija Sega
Versio Lehdistö
< >
Avaa pelin lisätiedot

Japanilainen Shinji Mikami tunnetaan hyvin pelipiireissä miehenä, joka loi aikoinaan miljoonia ja miljoonia rahaa, sekä lukuisia pelejä takoneen Resident Evil -pelisarjan Capcomille. Nyt miehen ja Capcomin yhteinen taival on kuitenkin päättynyt ja mies on loikannut Segan leipiin luodakseen jotain aivan uutta.

Kieltämättä aivan samankaltaisena, tai edes saman genren pelinä ei voikaan pitää miehen uusinta käsialaa olevaa Vanquish -peliä. Vaikka Vanquish sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, sivuaa se silti menneitä kuin hieman tuoreempiakin maailmanpolitiikan käänteitä. Ihmiskunta on ajautunut Maassa tilaan, jossa ihmispopulaation jatkuva kasvaminen on johtanut ylikansoitukseen, nälänhätään, sekä energiakriisiin. Pelin keskeisinä valtioina ovat ? yllätys, yllätys ? mahtimaat, Yhdysvallat, sekä Venäjä. Peli potkaistaan käyntiin kutakuinkin siitä, kun äärinationalistit kaappaavat Venäjällä vallan ja päättävät aloittaa täysimittaisen sodan ratkoakseen omalta osaltaan maailman orastavia pulmia.
Venäläiset tuhoavat superaseellaan kokonaisia kaupunkeja, mutta Yhdysvallat ei taivu; terroristien kanssa ei neuvotella ja Yhdysvallat päättää asettua poikkiteloin, sillä onhan sentään kyseessä itsenäisyys, vapaus ja niin vastaavaa. Pelin juoni pilaakin ikävästi — joskin hyvin, hyvin vähän ? pelin viehätysvoimaa, kun jälleen kerran Yhdysvalloista maalataan ”enkelimäisen” viaton rauhanlähettilään kuva.

Koska Venäjä aikoo valloittaa Yhdysvallat kokonaisuudessaan ? viimeistä kolkkaa myöten, joutuu uhanalaiseksi myös Yhdysvaltojen 51 osavaltiona pidetty suuri, sylinterin muotoinen avaruusasema (lue: Babylon 5:n kaltainen rakennelma). Pelissä taistelu tapahtuu kokonaisuudessaan tällä valtavalla avaruusasemalla, jossa on niin ulko- kuin sisämaisemiakin räiskimisen iloksi. Yhdysvaltojen viimeinen toivo on nyt Bravo Company, kaikenmaailman veteraaneista ja avaruusjääkäreistä koostuva erikoisjoukko, jonka jäsen myös pelin sankari Sam Gideonkin on. Sam tosin on muista sotilaista hieman poikkeava: hän on pukeutunut tehokkaaseen ja erittäin kestävään ARS-pukuun, joka on terästäkin kestävämpää ja josta löytyy erittäin kehittynyt asesysteemi nimeltä BLADE. Gideonin puvun omaama asesysteemi osaa imitoida kuin tyhjästä olemassaolevia aseita ja antaa ne pelaajan käsiin kirjaimellisesti rakentamalla ne lennosta pelaajan käsiin. Kuten muutkin pelin hahmot, tuntuu Gideon olevan jossai määrin kieliposkessa luotu machosankari; siinä missä Gideonin mukana alusta loppuun asti roikkuvalla Bursilla on täyskasvuisen sian (sen eläimen siis) kokoiset kädet, on Gideon kaveri, joka pistää tupakaksi aina kun meno vähänkin rauhottuu, tai kun mies itse on ensin selvinnyt hengissä metrien pudotuksesta suoraan kovalle asvaltille.

Pelattavuudeltaan Vanquish on 3rd person scifiräiskintää alusta loppuun. Kontrollejaan myöten peli muistuttaa lähes identtisesti kaikkia muita uusimpia Unreal 3-teknologialla toteutettuja pelejä, kuten Gears Of War 2:ta, ensimmäistä Mass Effectiä, Dark Voidia sekä uusinta Splinter Cell -peliä. Pelaaja voi suojautua lähes minkä tahansa objektin taakse oli se sitten kontti tai hiekkasäkki painamalla X-nappulaa ollessaan lähellä pintaa jonka taakse on mahdollista suojautua. Suojasta voi sitten ampua ja suojien ylitse voi loikkia varsin ketterästi ja nopeasti kohti seuraavaa suojaa. Vastaansa pelaaja saa kasoittain venäläisten mekaanisia koneita, jotka ovat enemmän tai vähemmän isokokoisia. Määrä korvaa laadun, tosin ei Vanquishissa aivan kelvoton tekoäly siltikään ole. Parhaita hetkiä ovat kohdat, jolloin vihollistekoäly osaa yllättää kiertämällä pelaajan selustaan asettasen tämän pinteeseen onnistuttuaan piirittämisessä.

Vaikka Vanquishissa aseet laulavatkin alusta loppuun, niin siitä huolimatta pelin taistelukentillä harvoin pärjää juoksemalla pää kolmantena jalkana vihollislaumojen keskelle. Erilaista rojua ? ja esimerkiksi niitä mainitsemiani kontteja ? on siis todellakin syytä käyttää hyväkseen. Mikäli meno äityy kuitenkin liian hektiseksi jopa suojan takana majaillessa, on Gideonilla puvussaan varsin kätevä ominaisuus, jonka avulla mies voi ikään kuin ”luistella” polvillaan, ajan samalla hidastuessa ja helpottaessa kummasti ammuskelemista sekä vihollisluotien väistelyä. Ominaisuus kestää tosin vain hetken ja sen palautiminen ottaa oman aikansa, mutta sen avulla pystyy mukavasti vaihtamaan suojasta toiseen tapattamatta itseään, samalla kun niittää hieman ”vihollisheinää” siinä sivussa. Etenkin siinä vaiheessa ominaisuus nousee hyödylliseksi, kun meno aina välillä muuttuu väistämättä astetta hektisemmäksi pelaajan kohdatessa hieman perusroboja isompia vastuksia: Vanquish vyöryttää ruudulle perusvihollisten ohella aika ajoin hieman kookkaampia ja kestävämpiäkin vihollisia, minkä ohella välillä saadaan taistella myös melkeinpä ruudun kokoisia välipomoja vastaan, joilla kaikilla on ne omat, tietyt heikot kohtansa joihin tulee ampua, jotta vihollinen saadaan kukistetuksi. Useimmissa peleissä pomotaistelut ovat aina epäreiluja ja hermoja raastavia kokemuksia, mutta Vanquishissa ne on osattu totetuttaa yllättävän hyvin ? jopa muutmat lyhyet QTE:tkin, joiden aikana tulee painella tiettyjä nappuloita oikeaan aikaan, tai vaikkapa pyörittää tattia oikeassa rytmissä. Kunhan aluksi tajuaa mitä tulee tehdä, on isojen pomorobojen kukistaminen oikeasti aika nautinnollista puuhaa ja nostaa adrenaliinia, palkitakseen sen lopuksi onnistumisen tunteella, kun iso kaatuu maahan korkealta ryshtäen. Asetelma on melkein kuin Daavid ja Goljat.

Menoa piristämään on Vanquishiin ympätty muutamia myös kohtauksia, joissa kuljetaan muun muassa vauhdikkaasti yksiraiteisen rahtijunan kyydissä taistellen vierellä sinnitteleävän, vihollisten täyttämän junan kanssa samalla, kun nautitaan avaruusaseman mielenkiintoisista maisemista, jotka kieppuvat pelaajan ylä -ja alapuolella. Välillä joudutaan lisäksi paikkapuolustamaan tiettyjä tärkeitä kohtia ja melko muistettava on myös kohtaus, jossa pahoin vaurioitueet valtatiet alkavat sortua pelaajan alta tämän taistellessa samalla vihollista vastaan.

Vanquish ei pelikokemuksena ole maata mullistava, mutta sen saumattomasti suunniteltu toteutus ? osaksi juuri Unreal 3 -moottorin tarjoaman hyvien kontrollien ansiosta ? sekä nopeatempoinen rymistely tekee pelaamisesta silkkaa nautintoa. Vanquishia voisi kuvailla Gears of Wariksi ? tosin vain japanilaissävytteisillä scifikuorilla maustettuna. Yksi seikka mitä Vanquishissa tosin jäin kaipaamaan ”GoW-peleistä” oli niiden tarjoama kahden pelaajan co-op pelimuoto. Molemmat Gears Of Warit on saanut pelata lävitse joko yksin tai kaksin, joista jälkimmäinen vaihtoehto on ollut hiton paljon antoisampi kokemus. Vaikka co-op olisi sopinut Vanquishinkin meininkiin kuin nappi otsaan, ei sellaista vaihtoehtoa ole yksinkertaisesti pelillä tarjota. Itseasiassa Vanquish ei tarjoa yksinpelin ohella lainkaan mitään moninpeliä, joten eliniältään pelin kesto ei varmasti ole sitä pisintä luokkaa.

Yksinpelikampanja koostuu viidestä ”luvusta,” joista kaikki sisältää kolmesta kahdeksaan pelattavaa kenttää. Kentät ovat pituudeltaan sopivan pituisia, joten yksinpeli ei kokonaisuutena tunnu pelin päätyttyä ainakaan liian lyhyeltä ? ehkäpä sopivan pituiselta. Yksinpelin jälkeen paljoa pelattavaa ei kuitenkaan enää jää. Toki voi kerätä kaikki pelin kenttiin piilotetut, Oscar-patsaiden näköiset ”Pangloss-pystit” joita on jokaisessa yksittäisessä kentässä neljä kappaletta. Lisäksi pelaaja voi yrittää kilpailla muiden maailmanlistalle pääsevien kanssa kunkin kentän läpäisyajasta, sekä pistemäärästä mitä räiskiessä ehtii keräämään. Viimeisenä tarjolla on viisi erillistä, kampanjaa pelaamalla avattavaa haastetta, joissa olisi tarkoitus vetäistä mahdollisimman hyvä aika vihollsien tuhoamisen suhteen. Valitettavasti haasteista ei ole kuitenkaan paikkaamaan hyvää co-op tukea, joka olisi pelissä ollut hieno lisä.
Audiovisuaalisesti Vanquish on myös näyttävän näköinen, mutta samalla hieman erilainen moniin muihin Unreal 3 -pelimoottorilla työstettyihin peleihin, jotka ovat useat olleet enemmän tai vähemmän väreiltään harmaanruskeita. Vanquish sen sijaan tarjoaa paljon valkoista ja vaaleaa ja on siksi mukava piristysruiske esimerkiksi Gears Of War -pelien jälkeen. Maisemat ovat riittävän uskottavia ollakseen jättimäisen, luontoakin sisältävän avaruusaseman maisemia, minkä lisäksi itse pääsankari Gideon ja tämän puku ja liikehdintä on hienosti animoitu. Erityismaininnan ansaitsee Gideonin asevalikoima, joka kirjaimellisesti rakentuu tämän käsiin, kun asetta vaihtaa.
Pelin asearsenaali koostuu muun muassa rynnäkkökivääristä ja haulikosta sekä kranaateista, mutta tarjolla on myös maaliinlukittuva laser-ase, joka ampuu miniohjuksia sekä LFE -niminen ase, joka ampuu jättimäisiä ja tehokkkaasti jälkeä tekeviä energiakenttäpalloja. Aseilla saa mukavasti tuhoa aikaan ja räjähdykset ovat isoja ja hienoja ? etenkin venäläisrobottien jälkeensä jättämä sinisävytteinen räjähdys on aina yhtä hienoa katsottavaa, samalla kun taustalla pauhaa sen kummemmin häiritsevä, mutta pelin tempoon ja menoon erinomaisesti sopiva jumputusmusiikki.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Visuaalisuus
  • + Ok tekoäly
  • + Kontrollit
  • + Vauhdikasta scifitoimintaa

Huonoa

  • - Ei tarjoa maatamullistavaa pelikokemusta
  • - Juoni on sitä tuttua Yhdysvaltojen nuoleskelu-höpöhöpöä
  • - Co-op tuki (tai jonkinlainen moninpeli) olisi piristänyt