Arvostelussa Voodoo Vince

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 22.lokakuu 2003

Peliarvostelu

Pelin nimi Voodoo Vince
Alusta Xbox
Arvostelukappale BNL
Ikäraja 12
Avaa pelin lisätiedot

Microsoftin Xboxille ei vieläkään ole koneen ilmestymisen jälkeen ilmaantunut oikeastaan yhtäkään todella hyvää tasohyppelyä, joka olisi pystynyt lyömään laudalta muut kilpailijat, kuten esimerkiksi Ubisoftin Raymanin tai Travellers Talesin Crash Bandicootin. Tiedän, että saarnaan jälleen kerran samasta asiasta kuin helmikuussa kirjoittamassani Blinx: The Time Sweeperinkin arvostelussa, mutta näinhän se asian laita kuitenkin edelleenkin on.

Blinx oli mielestäni ihan kohtuuhyvä yritys kyseessä olevan genren saralla ja se esitteli mielenkiintoisen ajan kanssa leikkimisen idean, jossa persoonallinen söpökissa hääri pääosassa. Peli kuitenkin oikeastaan kaatui siihen, että se pysyi turhan samanlaisena koko ajan ja pelin yleinen söpömäisyys ei niinkään varmastikaan vedonnut vanhempiin pelaajiin yhtä hyvin kuin mitä ehkä pienempiin lapsiin.
Nyt kuukausia myöhemmin Blinxin ilmestymisen jälkeen Microsoft on jälleen kerran asialla, kun yritetään luoda jotain omaperäistä ja laadukasta tasohyppelypelattavaa. Kyseessä on Beep Industriesin Voodoo Vince niminen tasohyppely, jonka pääosassa häärii henkiin herännyt voodoonukke nimeltä Vince.

Peli alkaa siitä, kun pelin paha-aikeinen Kosmo The Inscrutable jostain kumman syystä pistää kätyrinsä varastamaan voodoomummo Madam Charmainen zombiepölyn samalla kidnapaten Charmainenkin. Kömpelöitä kun usein ovat kaiken maailman kätyrit, onnistuvat ne tässäkin tapauksessa vahingossa vapauttamaan zombiepölyn, joka alkaa vääristämään todellisuutta. Sattuman kautta hyllyllä lojuva, vielä tässä vaiheessa eloton voodoonukke Vince herää eloon zombiepölyn ansiosta ja alkaa saamaan voodoomummolta ohjeita miten pelastaa tämä rosvojen kynsistä.

Matka alkaa voodoomummon talon takapihalta jatkuen muun muassa hautausmaan ja kartanon kautta päätyen lopulta erääseen karnevaaliin, jossa Madam Charmaine ja Kosmo ovat. Peli jakautuu kaiken kaikkiaan kuuteen eri paikkaan, joista jokainen taas jakautuu useampaan lyheympään alileveliin, yleensä vähintään neljään. Koska kyseessä on siis tasohyppely on tiedossa toki melkoisesti hyppimistä ja pomppimista, jonka lomassa sitten keräillään kaikenlaisia ”keräiltäviä”, kuten zombiepölypulloja ja lisä-energiapallukoita.

Voodoo Vince yrittää Blinxin tapaan tuoda tavalliseen tasohyppelemiseen jotakin uuttakin ja niinpä pelin jokaisessa tasossa Vincen täytyy suoriutua jostakin enemmän tai vähemmän kummallisesta hommasta, toisin sanoen ratkoa erilaisia puzzleja. Niiden jotka eivät halua lukea mahdollisia spoilereita seuraavasta kappaleesta, kannattaa hypätä kohdan yli.

Esimerkkinä mainittakoon tilanne, jossa Vincen olisi tarkoitus päästä yhdestä portista sisään, jota vartioi jazzia rakastava luuranko. Luuranko vaatii Vinceä jammaamaan tämän kanssa, ennenkuin päästää Vincen portista. Vincen täytyy hankkia itselleen torvi millä jammailla, jonka lisäksi täytyy hankkia hieman kykyä ennenkuin edes yrittää puhaltaa torveen. Kaiken kaikkiaan ratkaistakseen kyseessä olevan puzzlen Vincen täytyy käydä naamiaisissa, ”kanissa” ja torvensoiton koulutuksessa. Koska kaupungin eri paikat aukeavat eri kellonaikoihin, on Vincen ruuvattava kellotornin kelloa sellaiseen aikaan, jolloin haluttu paikka on auki. Kellotorniin taas pääsee siten, että hevospatsas potkaisee Vincen katolle. Hevonen suostuu potkaisemaan Vinceä vasta sitten kun tälle on syöttänyt omenan.

Eittämättä pelissä ratkottavat puzzlet ovat pelin suola ja se mikä eniten erottaa Voodoo Vincen edukseen muista tasohyppelyistä. Puzzlet ovat myös ainoastaan se yksi huono puoli mitä pelistä keksin sitä pelatessani, eikä tämäkään nipottamisen aihe ole mikään suuri. Aina uuteen kenttään saapuessa on tiedossa uusi puzzle ja koska pelin kaikki puzzlet eroavat toisistaan, ei samaa ratkaisukaavaa voi käyttää useampaan puzzleen. Jokaisen kentän alussa Vinceä opastava voodoomummo kertoo homman nimen, eli sen mitä pitäisi oikeastaan saavuttaa päästäkseen eteenpäin. Hieman ikävänä yksityiskohtana voodoomummo kertoo ohjeet vain kerran, eikä sen toistaminen onnistu millään. Välillä ohjeet menevät ohi ymmärryksen ja koska toistamiseen et saa sitä kuulla, ei pelaajalle jää vaihtoehdoksi kuin ladata pelitallennus uudelleen samasta kohdasta tai tapattaa itsensä.

Toki välillä eteen sattuva puzzle taas on sen verran yksinkertainen, että homman tajuaa ilman ohjeitakin. Joskus taas siitä huolimatta, että ohjeet on kuunnellut huolella ei tehtävänanto välttämättä aina ole niin selkeä. Siinähän sitten ravaat ympäriinsä ja yrität löytää jotain tärkeää esinettä, asiaa tai paikkaa. Muutamat puzzlet eivät ole ainut asia minkä kanssa Voodoo Vinceä pelatessa menee hermo.

Useimmiten tasohyppelypeleissä jotkin hyppelykohdat yksinkertaisesti alkavat ottamaan päähän. Voodoo Vince ei ole poikkeus, sillä muutamaan sellaiseen kohtaan törmää tässäkin pelissä ja kyllähän se hieman aivoon ottaa kun yli kymmenettä kertaa lähtee yrittämään esimerkiksi kohtaa, jossa pitäisi onnistuneesti pomppia vedessä killuvien ja samalla liikkuvien laatikoiden päällä, jotka kaiken kukkuraksi tietyn ajan jälkeen vajoavat veteen ja Vince ei tietystikään osaa uida…

Puzzlejen ratkomisen ja hyppelyn lomassa pelaaja joutuu välillä myös selviytymään ihan mallikkaasti toteutetuista välipeleistä, kuten pienikokoisella raketilla lentämisestä ahtaassa tunnelissa, pyykkikorilla pitkää vaijeria pitkin alaslaskeutumisesta tai rotalla ratsastamisesta. Välillä Vince kohtaamaa myös mitä hassumpia ”pomovastuksiakin”, kuten jakoavaimia viskelevät elävät bensatankit, kaksipäisen jättikokoisen alligaattorin tai vaikkapa Tyrannosaurus Rexin elävän luurangon.

Palatakseni asiassa hieman taaksepäin sanon, että muutamien hyppelykohtien vaikeus ja niissä mahdollisesti epäonnistuminen ei kuitenkaan johdu kuitenkaan siitä, että pelin kontrollit olisivat jotenkin epätarkat tai reagoisivat pelaajan napinpainalluksiin viiveillä. Päinvastoin. Pelin kontrollit ovat ensinnäkin erittäin tarkat, mutta myös erittäin simppelit omaksua ja käyttää pelatessa.

Melko tavanomaiseen tyyliin Vinceä ohjataan vasemmalla tatilla ja oikealla hoituu kuvakulman vapaa kieputtaminen 360 asteen verran. A-nappulalla hoituu se ah, niin tärkeä pomppiminen, kun taas X ja B hoitavat lyömisen ja potkimisen virkaa. Y-nappulaa pelissä tarvitaan harvemmin, eli silloin kun Vincen täytyy ottaa jokin esine mukaansa. Ohjaimen pienellä mustalla nappulalla voi tiirailla pelimaailmaa paikaltaan first person kuvakulmasta, silloin kun pelikamera haluaa kenkkuilla(jota muuten tapahtui pelatessa vain pari kertaa). Painamalla kumpaakin liipaisinta yhtä aikaisesti voi pelaaja ottaa käyttöön voodoovoiman, jonka lisäksi A+X yhdistelmällä voi suorittaa eräänlaisen iskun päällä vihollisen päänmenoksi. Viimeisenä, ilmassa ollessa vasenta liipaisinta pohjassa pitämällä hoituu Vinceltä leijuminenkin hetkellisesti.

Ilman vihollisia ei Vincekään seikkailuistaan luonnollisestikaan selviä, vaan Kosmo on levitellyt jos jonkinlaisia ötököitä ympäriinsä varastamansa zombiepölyn avulla. Vincellä on apunaan ne nyrkit ja jalat, jonka lisäksi jokaiseen pelin kenttään on ripoteltu useampia voodoovoimia, joiden avulla voi isommankin vihollislauman kukistaa kerralla. Koska Vince on voodoonukke ei häntä satu kun tämä pieksee itseään.

Niinpä erilaisilla voodoovoimilla voi muun muassa tiputtaa päälleen alasimen, ampua itseensä nuolia ja muuta mukavaa. Kaikki tämä tapahtuu hauskojen ja hienosti toteutettujen animaatioiden välityksellä, jonka jälkeen kaikki Vincen lähettyvillä olevat viholliset joutuvat kokemaan saman. Vaikkakin erilaisilla voodookonsteilla voi useamman vihollisen tappaa, huomasin peliä pelatessani, ettei voimien käyttäminen pelissä ollut kovinkaan pakollista, sillä jo Vincen jalat olivat tehokaat melko tekoälyttömiä vihollisia vastaan.

Itselläni tuli useampaan otteeseen peliä pelatessa sellainen tunne, että pelailisi jotain tasohyppelyn ja The Incredible Machinen sekoitusta 3D-maailmaan istutettuna. Välillä taas tuli hieman sellainen olo, että pelailisi jotain tasohyppelyn ja hyvän LucasArtsin seikkailunpelin hybridiä, joka ei ollut mielestäni ollenkaan huono lähinnä siksi, että olen seikkailupelien ystävä.

Audiovisuaaliselta puoleltaan peli on laadukasta jälkeä. Graafinen olemus on värikästä ja sarjakuvamaista jonka lisäksi pelikenttien toteuttamisessa on käytetty hyvä määrä mielikuvitusta mikä lisää mielenkiintoa omaperäistä peliä kohtaan. Visuaaliselta puoleltaan peli toi jälleen kerran mieleen LucasArtsin vanhemmat seikkailupelit, kuten Grim Fandangon ja Curse Of The Monkey Islandin ja vain ja ainoastaan positiivisessa mielessä.

Myös Vince on hienosti toteutettu ja loppuun asti suunniteltu voodoonukke, jolla törröttää kolme neulaa päästänsä, nuken toisen silmistä ollessa nappi ja toinen muuten vain jättimäisen suuri. Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että Vince on Xboxin tasohyppelymaskottina hyvin onnistunut, persoonallinen hahmo.

Ääninäyttelyäkin pelistä löytyy ja se vähä mitä pelissä sai kuulla, oli erittäin laadukasta tasoa. Voodoo Vinceä ääntelemään peliä varten on hankittu mies nimeltä Ken Boynton. Nimeltään ei varmastikaan kovin monelle sano yhtikäs mitään, mutta miehen ääntä on Voodoo Vincen lisäksi voinut aiemmin kuulla myös sellaisissa peleissä, kuten Halo: Combat Evolved ja No One Lives Forever 2: A Spy In H.A.R.M.’s Way. Vince laukoo pelin aikana hauskoja ja itseironisia kommentteja aina silloin tällöin, lähinnä tosin välianimaatioiden aikana puhuessaan jollekin toiselle hahmolle. Peliä pelatessa tulikin useampaan otteeseen naurettua Vincen sanomisille ja muutenkin vain pelin yleisesti ottaen hauskalle asenteelle.
Pelin muissa puherooleissa näytelleet henkilöt ovat nekin niin ikään suoriutuneet hommistaan ansiokkaasti ja antaneet hahmoilleen kuten Madam Charmaine ja Kosmo persoonallisen olemuksen. Taustalla soiva musiikki oli niin ikään laadukasta ja rennosti soivaa pieno/jazzpainotteista musiikkia. Pelimusiikki muistutti itseäni jälleen kerran jostain seikkailupelistä ja muutenkin musiikki sopi peliin kuin neula Vincen nahkaan. Ainoastaan pelin latauskohdissa soinut musiikki alkoi parin ensimmäisen pelikerran jälkeen ottamaan hyvin nopeasti päähän, mutta onneksi peli ei ladannutkaan itseään kovin kauaa.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Äänimaailma
  • + Grafiikka
  • + Kontrollit
  • + Hauska
  • + Mielenkiintoinen idea

Huonoa

  • - Välillä voi ottaa pattiin