Arvostelussa Way Of The Samurai 2

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 10.marraskuu 2004

Peliarvostelu

Pelin nimi Way Of The Samurai 2
Alusta Playstation 2
Pelaajamäärä 1
Versio Lehdistö
< >
Avaa pelin lisätiedot

Joskus ennen muinoin käsite ”roolipeli” tarkoitti yksinomaan kynän, paperin ja noppien äärellä fantasioitua interaktiivista tarinaa, jonka lopullisesta suunnasta päättivät pelaajien valinnat, sekä pelinvetäjän mielikuvitus. Vaikka vielä löytyy sellaisia puristeja, jotka eivät suostu tästä määritelmästä luopumaan, on roolipeli käsitteenä muovautunut monien mielissä kattamaan myös suuren ja värikkään joukon eri tietokone- ja konsolipelejä. Surullista kyllä, mutta sähköiseen muotoon väännetyn roolipelin perusvaatimus tuntuu olevan enemmänkin mahdollisuus kehittää päähenkilön taitoja, kuin antaa pelaajalle mahdollisuus vaikuttaa tarinan kulkuun. Etenkin konsolipuolella, jossa todellista valinnanvapautta tarjoavat pelit ovat harvassa, on piristävää nähdä että joku todella yrittää poiketa varmoista kaavoista. Yksi hyvä yrittäjä on Japanilaisen Aquiren Way of the Samurai ja sen jatko-osa Way of the Samurai 2.

Way of the Samurai 2 kertoo kymmenen päivän verran pienestä Amaharan kylästä, jonka hallinnasta kamppailevat lakia ja järjestystä ylläpitävät magistraatit, sekä kunnialliset periaatteet taaksensa jättänyt Aoto-jengi, unohtamatta kamppailun väliin putoavia tavallisia kyläläisiä. Ajallisesti tarina sijoittuu Edo-kauden loppupuolelle, jolloin Japanin kastijärjestelmä oli murtumaisillaan ja yhä useampi järjestelmän korkeammista tasoista nauttineista samuraista päätyi leivän perässä juokseviksi freelancereiksi. Pelaaja on yksi tällainen ronin, joka saapuu nälkään kuolemaisillaan Amaharaan ja tolpilleen päästyään päätyy vaikuttamaan pikkukylää repivään valtataisteluun.
Jo heti alkumetreiltä pelaajalle annetaan vapaus päättää sanomisistaan ja tekemisistään ihan itse. Esimerkkinä vaikkapa se, haluaako riisinyyttinsä lahjoittavaa pikkutyttöä kiittää, vaiko käskeä painumaan hiiteen riippuu täysin pelaajan itsensä moraalista. WotS 2 heittää vastaavia valintoja pelaajan eteen runsain mitoin ja näillä valinnoilla pelaaja vaikuttaa siihen, mihin pelin viidestätoista eri lopusta vajaan puolentoistaviikon peliajan jälkeen päädytään. Valinnanvapaus menee jopa niinkin pitkälle, että passiivinen pelaaja voi kirjaimellisesti nukkua läpi kymmenen päivän ja antaa Amaharan kohtalon ratketa täysin omalla painollaan. Ainoastaan kahdessa kriittisessä kohdassa peli tarttuu pelaajaa kädestä ja kuljettaa väkipakolla juonen tapahtumia seuraamaan. Lopun aikaa pelaaja voi maleksia pitkin kymmeneen pieneen alueeseen jaettua Amaharaa tehden mitä lystää.

Pelkkä alueelta toiselle juoksentelu ja ohikulkijoiden kanssa jutustelu käy hyvin nopeasti tylsäksi. Luppoaikaa tappaakseen pelaaja voi hoitaa erinnäisiä juoksupojan tehtäviä joko Aoto-jengin, magistraattien tai kyläläisten piikkiin. Se, kenen juoksupoikana pelaaja toimii, vaikuttaa luonnollisesti muiden osapuolien suhtautumiseen pelaajaa kohtaan. Kullakin porukalla on tarjota vain kourallinen eri tehtäviä, jotka vaihtelevat aina rahanperinnästä, töistään livistäneen, juopon talonpojan palauttamiseen työpaikalleen. Saatu homma on hoidettava tiukan aikarajan puitteissa, eli aamulla saatu työ on suoritettava saman aamun kuluessa, tai muutoin ei palkkaakaan heru. Työnteosta saavutettua maallista mammonaa pelaaja voi kuluttaa mielihalujensa mukaan jossain Amaharan lukuisista kaupoista, ravintoloista tai majataloista. Vaikkakin ruoan ostaminen ja oman miekkansa parantelu erottuvatkin selkeästi kaikkein hyödyllisimpinä sijoituskohteina, voi rahansa ihan yhtä hyvin kuluttaa vaikkapa riisiviinaan ja maksullisiin naisiin jos siltä tuntuu. Valinnanvapaus on tässäkin kaiken A ja O.

Mahdollisuus itse päättää sanomisistaan ja tekemisistään antaa pelaajalle kiitettävän suuren vapauden välttää fyysistä kanssakäymistä eri hahmojen kanssa, mutta ennemmin tai myöhemmin sitä huomaa olevansa tilanteessa jossa pelkät sanat eivät riitä. Tällöin siirrytään pelin yksinkertaiseen, mutta viihdyttävään taistelumoodiin ja annetaan miekkojen hoitaa kommunikointi. Käytännössä taistelut ratkeavat parin lyöntinapin ja torjuntanappulan avulla toteutettujen iskusarjojen oikealla ajoituksella. Hyvän tasapainon löytäminen aggressiivisen hyökkäilyn ja ylivarovaisen torjunnan taakse piilottelun välillä on tärkeä löytää, koska yhden taktiikan toisto kostautuu helposti: Miekkaansa jatkuvasti kilpenä käyttävä pelkuri huomaa pian taistelevansa pelkkä rikottu jämäpala kourassaan, mutta toisaalta liian varomaton huitelu antaa vastustajalle avoimia lyöntipaikkoja, sekä aiheuttaa liian usein sivullisia uhreja. Muutenkin kannattaa hieman katsoa missä alkaa rähisemään, koska lainvartijat ja muut kynnelle kykenevät sivulliset tuppaavat ottamaan osaa syntyneisiin konflikteihin ja pikku kahakoista saattaa helposti paisua verisiä massatapahtumia.

Vaikka mieleni tekisi ylistää sitä, kuinka hienolta tuntuu kun peliin on ympätty niin paljon valinnanvapautta, on syytä kohdata karu todellisuus ja myöntää, että valinnanvapaus on vain osa summaa ja että kokonaisuutena WotS 2 sisältää rutkasti heikkojakin osa-alueita. Pienistä valituksenaiheista riittäisi listattavaa koko arvostelun mittaiseen luetteloon, mutta keskeisimpien ongelmien läpikäynti riittänee. Pahimpana rasitteena mainittakoon se, että Way of the Samurai 2 on e-r-i-t-t-ä-i-n lyhyt peli. Pelin kertaalleen läpi pelaaminen vie aikaa pelitavasta riippuen noin yhdestä viiteen tuntia. Myönnettäköön, tosin että yksi läpipeluukerta ei riitä vastaamaan kaikkiin juonen herättämiin kysymyksiin, vaan tapahtumien selkeä kokonaiskuva hahmottuu vasta kahden, kolmen eri tavoin läpäistyn kerran jälkeen. Joka tapauksessa jokaisella pelaamallani kerralla juoni loppui niin odottamattomalla tavalla, että ilmaan jäi väkisinkin inhottava keskeneräisen pelin katku.

Pelin paras anti, eli siis se runsas valinnanvapauskaan ei tule täysin ongelmitta: Peli heittää silloin tällöin eteen valintoja, jotka ovat seurauksiltaan niin epätasapainoisia, ettei todelllisesta valinnanvapaudesta voida edes puhua. Paras esimerkki lienee se, että jos pelaaja päättää hypätä Aoto-jengin kelkkaan, lakkaavat pelin kauppiaat ja ravintoloitsijat kelpuuttamasta tätä asiakkaakseen. Koska tämän jälkeen pelaaja ei pääse hyödyntämään varallisuuttaan, ei hänen kannata myöskään tehdä töitä, josta seuraa se, ettei loppupeli tunnu enää kovin mielekkäältä.
Pisteenä i:n päällä pelin englanninkielinen dubbaus on aivan ilmiömäisen heikkoa tasoa. Umpiamerikkalainen, karkeaan ylinäyttelyyn sortuva puhujakaarti tekee parhaansa saadakseen pelaajan unohtamaan sen tosiasian, että seikkailu tapahtuu feodaalisessa Japanissa, eikä Yhdysvaltalaisen lastenteatterin lavalla. Näin suomalaisittain tekstitykseen tottuneena ei voi kuin ihmetellä, miksi julkaisufirmat haluavat tuhlata niin paljon aikaa ja rahaa pohjattoman huonoihin dubbauksiin, kun pelkkä tekstitys olisi ilmeisen paljon halvempi ja helpompi ratkaisu.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Taistelut
  • + Runsaasti eri loppuja
  • + Valinnanvapaus

Huonoa

  • - Valinnanvapaus osittain vain näennäistä
  • - Katastrofaalinen ääninäyttely
  • - Lyhyt