Arvostelussa White Knight Chronicles ? Origins

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 7.elokuu 2011

Peliarvostelu

Avaa pelin lisätiedot

Level 5:n White Knight Chronicles II ei tarkalleen ottaen jättänyt kaipuuta jatkolle, mutta onhan se niinkin, ettei vain kahden pelin kronikka ole kronikka eikä mikään. Hätiin tulee yksinomaan PSP:lle julkaistu White Knight Chronicles ? Origins, joka kurkottaa 10000 vuotta emopeliensä menneisyyteen. Satumaassa riehuu Ysheranien ja Athwanien välinen dogmasota, joka tunkee tämänkertaisen puherajoitteisen pelaajasankarin elämään pitkin valtavan Incorrupti-ritarin miekkaa. Iskua seuraa kooma ja koomaa havahdus. Tolkku palaa pääkoppaan Mobile Corpsiksi itseään tituleeraavan palkkasoturijengin junasta, jossa ensimmäinen vastaan tuleva anime-blondi selittää jotain kummaa sielun väristä ja Optimus-kristalleista. Kevyempikin myyntipuhe olisi riittänyt, sillä sankarimme pomppaa suoraan sängystä soturipoppoon uusimmaksi tulokkaaksi.
Junalla matkaavan palkkasotilaan elämä ei ole aivan niin jännittävää kuin äkkiseltään kuvittelisi. Se koostuu karkeasti jaoteltuna kahdesta asiasta: taistelupainotteisista tehtävistä sekä taitojen, hahmojen ja varusteiden parantelusta. Elementit ovat pääosin tuttuja PS3:n White Knight Chronicleseista, mutta muutoksiakin löytyy: taistelusta on tullut hieman nopeatempoisempaa ja esimerkiksi torjunnalle on varattu oma näppäimensä. Valkoisen ritarin arkki on korvattu Power Rangers ?henkisellä Optimus-kristallilla, joka sonnustaa yksittäisen pelaajan sijaan koko pelaajaryhmän värikkäisiin jättihaarniskoihin. Myös uuvuttavan mikromanageroinnin määrää on lisätty: perus hahmo- ja taitonypläyksen ohella pelaajan pitää mm. rakennuttaa keskuspaikkana toimivaan junaan lisää vaunuja, huolehtia uusien palkkasoturien rekrytoinnista, sekä pitää heidät tyytyväisinä lahjuksin ja sivutehtävin. Uudet puhteet eivät ole edes mitään vapaaehtoistyötä, vaan esimerkiksi taitojen oppiminen edellyttää hyviä välejä sivuhahmoihin.

Suvereenisti näkyvimpänä uudistuksena White Knight Chronicles ? Origins on päättänyt hylätä emopelinsä rakenteen, korvaamalla vapaan seikkailun määrämuotoisin tehtävin. Sekä sivu- että juonitehtävät poimitaan junan komentovaunussa patsastelevalta palkkasoturipomolta. Pelaajan tarvitsee vain valita listasta mieleisin, painaa nappia ja ? PLING ? yht?äkkiä ollaankin taistelumoodissa hirviöiden täyttämässä sokkelossa. Äkkijyrkkä siirtymä lienee pelin toteutuksen näkökulmasta yksinkertaisin, mutta pelimaailman uskottavuuden kannalta se on katastrofaalinen. On vaikea eläytyä juonessa väläyteltyyn Athwanien ja Ysheranien veriseen sotaan, kun tietää maailman tosiasiassa koostuvan ainoastaan junasta ja joukosta irtonaisia luolastoja. Tekijät ovat formalisointivimmassaan menneet lisäämään jokaiseen tehtävään vieläpä löyhän aikarajan sekä pisteytyksen. Näillä ei satunnaisen roolipelaajan näkökulmasta ole muuta virkaa kuin immersion tuhoaminen.

Itse tehtävissä ei myöskään ole kehumista. Pelaajalle annetaan jokin ylimalkainen tavoite, kuten jonkun pelialueen kartoitus tai tietyn hirviön kukistaminen. Tällä ei käytännössä ole juurikaan vaikutusta pelin kulkuun, sillä todellisuudessa pelaaminen koostuu aina juoksentelusta klaustrofobisen pieniin huoneisiin jaetulla pelialueella sekä eri kokoisten hirviölaumojen pieksännästä. Taistelu muistuttaa PS3:n White Knight Chronicleseja, eli se koostuu käytännössä vihollisten ympärillä hyörimisestä ja lyöntivuoron odottelusta. Perinteiset JRPG-lainalaisuudet elävät vahvoina, eli loitsut kuluttavat magiapisteitä, vesihirviöitä lyödään tulella ja niin edelleen. Kovimmat viholliset hoidetaan japanilaisen sankarimusiikin tahtiin, muuntautumalla paria päätä pidemmäksi Optimus-soturiksi. Paluun tekevät myös omien lyöntivalikoiden sekä -sarjojen kustomointi. Variaatio on vain näennäistä, sillä muutamalla luottoiskulla pärjää aika pitkälle, eivätkä erilaiset iskujen nimet tai lyöntianimaatiot muuta taistelun tylsähköä perusluonnetta. Touhu on yksinkertaisesti liian helppoa ja monotonista säilyttääkseen mielenkiintonsa ensimmäistä puolituntista pidemmälle.
Kaikkiaan White Knight Chronicles ? Origins tuntuu vaillinaisten esikuviensa kalpealta heijastukselta. Ehdoton pohjanoteeraus koetaan pelin yliformaalissa rakenteessa sekä tasosuunnittelussa, joka koostuu kirjaimellisesti vieri viereen copypastetuista huoneista. Jälki on niin luokatonta, etten voi näkemäni perusteella vannoa, etteikö tasosuunnittelua olisi hoidettu esimerkiksi satunnaisgeneraattorilla. Puutteita on yritetty paikata tuomalla taitojen, hahmojen ja varusteiden hallintaan lisää mikromanagerointia, mikä tekee jo ennestään kuivakasta pelikokemuksesta entistäkin byrokraattisemman ja hankalamman. Originsin meriitiksi voisi laskea neljän pelaajan verkossa pelattavan yhteistyömoodin, mutta ketä se oikeasti näin geneerisessä pelissä kiinnostaa?

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Heikko esitys

Hyvää

  • + Neljän pelaajan yhteistyöpeli

Huonoa

  • - Luokaton tasosuunnittelu
  • - Tehtävät toistavat itseään
  • - Seikkailua korvattu mikromanageroinnilla
  • - Rikkonainen ja epäuskottava pelimaailma