Electronic Artsin Battlefield -pelisarja on PC-pelaajien keskuudessa erittäin tuttu. Toista maailmansotaa, Vietnamin sotaa ja sarjan uusimpana tulokkaana modernia sodankäyntiä Irakin maisemissa Battlefield 2 -pelin muodossa. Battlefield -pelit eivät syyttä ole niin tunnettuja, sillä ovathan ne ehkäpä parasta nettiräiskintää mitä PC:llä on tarjota. Mutta mikä on ollut sarjan suosion salaisuus? Vastaus löytyy sen monipuolisuudesta; pelaaja voi taistella maalla, merellä(merellä tosin hyvin vähän), sekä ilmassa käyttäen hyväkseen erilaisia ajoneuvoja, kuten tankkeja, jeeppejä, hävittäjiä ja helikoptereita. Lisäksi pelaaja voi tietysti myös liikkua maastossa jalkaisinkin ja käyttää omaa mukana kantamaansa asearsenaalia, kuten vaikkapa rynnäkkökivääriä tai kranaatteja taistelussa vihollista vastaan. Lisäksi oman roolinsa sodassa saa valita usean eri sotilastyypin väliltä, mukaan lukien esimerkiksi perussolttu, lääkintämies, ammusmies ja tarkka-ampuja.
Toinen tärkeä seikka oikeanlaisen pelitunnelman saavuttamiseksi on pelisessioissa käytävien sotien skaala; pelaaja voi sotia maksimissaan jopa 63 muun pelaajan kanssa yhtäaikaisesti isokokoisilla pelikartoilla. Sarjan uusimman osan, Battlefield 2 -pelin myötä oleelliseen rooliin ovat nousseet myös sotilasarvoissa yleneminen, sekä tiimityöskentelyn entistä suurempi painottaminen. Tiimityöskentelyn painottamisesta kertoo jotain sekin, että muiden temppujen ohella jokaisen matsin päätyttyä parhaiten yhteen hiileen puhaltanut pelaaja saa tiimityöskentelystä pisteitä.
PC:n Battlefield 2:ssa tiimityöskentelyn painottaminen on onnistunut myös mahdollistamalla yhden pelaajan ryhtymisen komentajan rooliin komentamaan oman joukkueen pelaajia, minkä lisäksi muut pelaajat voivat pelissä muodostaa keskenään pieniä iskuryhmiä, joille komentaja voi sitten halutessaan jakaa käskyjä strategista pelaamista silmällä pitäen. Myös lääkintä -ja ammusmiehen roolit ovat pelissä nousseet tärkeämpään rooliin; enää ei löydy laatikoista sieltä täältä näiden hahmoluokkien jakamia, elintärkeitä tavaroita, vaan haavojen paikkaamiseksi on etsittävä kentältä käsiin lääkintämies ja niin edelleen. Mutta se PC:n Battlefield 2:sta, sillä onhan tarkoituksena kuitenkin tällä kertaa arvostella konsoleille jokin aika sitten julkaistu Battlefield 2: Modern Combat.
Battlefield 2: Modern Combat on ensimmäinen konsoleille ilmestynyt Battlefield -peli, jossa nimensä mukaisesti on yhtäläisyyksiä PC:lle julkaistuun Battlefield 2 -peliin nähden, vaikka ei suora käännös PC:ltä olekaan. Ovatko kaikki ne ominaisuudet, jotka PC:n Battlefield 2:sta tekivät niin loistavan löytäneet tiensä myös pelin konsoliversioon? Se selviää vain lukemalla. Modern Combat pitää sisällään neljä sotivaa osapuolta, joita ovat Yhdysvallat, Kiina, Lähi-Idän liittouma, sekä Euroopan Unionin joukot. Pelin sodat soditaan 13 suhteellisen isokokoisella pelikartalla maksimissaan 24 pelaajan välisissä mittelöissä. Sotakalustoa pelistä löytyy noin 26 erilaisen vekottimen verran. Jokaiselle armeijalle on tarjolla vähintään yksi jeeppi, miehistönkuljetusvaunu, tankki, helikopteri, sekä ilmatorjuntavekotin, jonka lisäksi Yhdysvallat ja Lähi-Idän liittouma ovat kummatkin saaneet yhden veneen käyttöönsä. Hävittäjät sen sijaan loistavat PC-versiosta poiketen tyystin poissaolollaan, mikä on jokseenkin kummaa.
Pelistä löytyvien hahmoluokkienkin määrää on PC-versioon nähden supistettu kahdella. Perussoltun lisäksi vaihtoehtoina ovat tarkka-ampuja, erikoisjoukkojen sotilas, pioneeri sekä tukijoukkosotilas. Kaksi ensinnä mainittua ovat melko yksiselitteisiä, erikoisjoukkojen sotilaan erottaa muista lähinnä hänen mukanaan kantamat C4-räjähteet, kun taas pioneeri osaa korjata ajoneuvoja, miinoittaa ympäristöä, sekä ampua singolla. Tukijoukkosotilas taasen on käytännössä lääkintämies, joka osaa myös tilata radion välityksellä kranaatti-iskuja.
Erilaisia pelimuotoja tarjolla on kaksi; lipunryöstö, sekä Battlefield -pelien tavaramerkiksi muodostunut ja samalla ehdottomasti parasta Battlefield -peleissä, pelimuoto nimeltään Conquest, jossa kummankin sotivan osapuolen olisi tarkoitus pitää hallussaan mahdollisimman montaa lippupaikkaa. Se osapuoli, jolla on enemmän lippupaikkoja hallussaan saa nopeammin vähennettyä vihollisensa “elämiä”, eli kertoja joita vastapuoli voi tuoda omia pelaajiaan kuolleista takaisin sotimaan.
Moninpelaaminen onnistuu ainoastaan Xbox Liven kautta, eikä System link vaihtoehtoa ole tuettu. Nettipeleihin osallistuminen onnistuu joko pikapelin(quick game)tai optimatchin kautta. Pikapeli heittää pelaajan suoraan hatusta heitetylle serverille sen kummempia kyselemättä, kun taas optimatchissa pelaaja saa räätälöidä hieman yksityiskohtaisemmin sitä, millaisia servereitä serverinhakuohjelma pelaajalle näyttää. Säätövaihtoehtoihin lukeutuu pelaajien taso, pelattava kartta, sekä pelimuoto. Valitettavinta pelissä on se, ettei servereitä tai peliseuraa löydy mitenkään kamalan paljon oli säädöt sitten mitenpäin tahansa. Koska pelin kartat ovat kooltaan suhteellisen isokokoisia ja pelaajien maksimimäärä kerrallaan vain 24, tarkoittaa tämä käytännössä sitä, että jotta pelaaminen olisi nautinnollista ajanvietettä, tulisi kanssapelaajia olla vähintään se parisenkymmentä.
Kuitenkin useissa pelisessioissa pelaajien vähyydestä johtuen pelattavat matsit muuttuvat nopeasti yksitoikkoisiksi ja tylsiksi edestakaisin ravaamiseksi, eikä tarjolla ole edes PC-version tapaan mahdollisuutta dynaamisesti skaalata karttoja pienempikokoisiksi. Pelaaja saakin usein etsiä vihollistaan kuin neulaa heinäsuovasta, ellei sitten hakeudu aina välittömästi jollekin kartan lippupaikoista kyttäämään. Liian pitkä paikallaan kökötys yleensä johtaa kuitenkin lopulta siihen, että joku ennättää ampua kuulan kalloon moninpelisessioiden suosituimman hahmoluokan, eli tarkka-ampujan avulla. Pelinautintoa söi myös sekin, että tarjolla olleista servereistä lähes jokaisella pelaajat äänestivät jokaisen pelikerran jälkeen yksinomaan vain muutamaa pelin koko karttavalikoimasta pelattavaksi. Se jos mikä muodostaa ajan kanssa pelikokemuksesta puuduttavan.
Tiimityöskentelykin on PC:n Battlefield 2 -peliin verrattuna ottanut takapakkia ja Battlefield 2: Modern Combat onkin pelillisesti lähempänä ensimmäistä PC:lle julkaistua BF -peliä kuin sarjan uusinta inkarnaatiota. Tiimityöskentely jää pelissä tasolle “minä ajan, ole sinä tykkitornissa”, eikä Modern Combatissa ole tietoakaan komentaja -ominaisuudesta, iskujoukkojen muodostamisesta tai edes tiimin välisestä radiokeskustelusta, jonka avulla voisi kutsua apujoukkoja tai kertoa, että paikassa X on havaittu vihollistankki tai ylipäätänsä vihollinen. Tykistötulella paikkojen pommittaminenkin on nyt jokaisen pelaajan ulottuvissa, kun komentajan roolia ei ole.
On kuitenkin sentään olemassa yksi asia, missä Battlefield 2: Modern Combat kunnostautuu PC-veljeään hieman paremmin ja se on yksinpeliosio. Tunnetusti yksinpeliosuudet eivät ole PC:n Battlefield -peleissä koskaan loistaneet ja vaikka uusimmassa, Battlefield 2 -pelissä yksinpeli olikin jo ihan tasoa kelvollinen Ok-tason bottitekoälyn ansiosta, ei peli siitä huolimatta vieläkään tarjonnut mitään kunnollisilla tehtävillä varustettua yksinpeliosiota.
Battlefield 2: Modern Combat -pelissä tätä asiaa on sen sijaan yritetty hieman paikkailla ja peli tarjoaakin sen varsinaisen moninpelin ohella myös yksinpelaajalle tehtävin varustetun yksinpelin. Yksinpeliosiossa kolutaan lävitse useiden eri tehtävien vuoroin NATOn ja Kiinan joukkojen kengissä ampuen siinä sivussa keskinkertaisen tekoälyn omaavia vihollissotilaita. Tehtävien välissä toimintaa ja “tarinaa” kannetaan eteenpäin välianimaatioiden avulla. Yksinpelissä pelaaja ei suorita tehtäviä aivan yksinään, vaan tekoälykavereiden kera. Vihollistekoälyn tapaan ei tiimikavereiden tekoäly kuitenkaan ole mikään paras mahdollinen taidonnäyte. Tekoälykaverit osaavat seurata perässä ja ampua sotilaan sieltä täältä, mutta valtaosa vihollisista jää kuitenkin pelaajan ammuttavaksi.
Vaikka pelin tekoäly ohjastaakin muita mukana roikkuvia sotilaita, niin pelaaja voi kuitenkin onneksi halutessaan milloin tahansa Rainbow Six -pelien tyyliin hypätä ketä tahansa muuta mukana olevaa sotilasta ohjastamaan “hotswapping” -ominaisuudeksi nimettyä kikkaa hyödyntäen, joka näyttävän erikoisefektin saattelemana sinkauttaa kameran kontrolloitavaksi valitun sotilaan luokse. Tehtäviä riittävän hyvin pelaamalla pelaaja ansaitsee tähtiä ja ylenee sotilasarvoissa. Arvoissa yleneminen sitten avaa pelaajan käyttöön uusia aseita ja haasteita, joista jälkimmäiset ovat yksittäisiä tehtäviä, joissa tarkoituksena on esimerkiksi kellottaa huippuaikoja ja ansaita entistä enemmän tähtiä.
Turhan kateellisiksi ei kuitenkaan PC-pelaajien tarvitse Modern Combatin yksinpeliosion suhteen heittäytyä, sillä yksinpelissä ei aivan älyttömästi kuitenkaan hurraamista. Onhan yksinpeli toki idealtaan sisällöllisempi kuin PC:n vastaava ja tasoa kelvollinen, mutta addiktiiviseksi tai edes järin mielenkiintoiseksi en sitä kuitenkaan menisi kutsumaan. Loppujen lopuksi yksinpeli onkin PC-version tapaan vain kuivaharjoittelua itse moninpelisessioita varten.
Audiovisuaalisesti peli ei ole oikein riittävän vakuuttavan näköinen ollakseen Xbox-peli. Onhan muutamat kartat toki ihan Ok näköisiä, mutta vain muutamat ja useampia pelin kartoista vaivaakin eräänlainen “kulahtanut” yleisilme, jota osaltaan vielä pahentaa pelin käyttämä “sumennusefekti”, joka suodattaa pelin matalaresoluutioisia tekstuureita entistä mössöisemmiksi, joka taas vaikeuttaa pelaajan maisemassa vipeltävän vihollissoltun havaitsemista paljain silmin.
Äänimaailma se ei ole grafiikkaa juurikaan paljon parempi elämys, vaikka Dolby Digital 5.1 äänituki niin ehkä antaisi olettaakin. Toki surround -ääni toimii ihan hyvin ja pelaaja voikin kuulla esimerkiksi taivaalla kiertelevän helikopterin äänen selkeästi tulevan joko edestä tai takaa, mutta muutoin pelin äänimaailman suurin osuus, eli ne aseäänet ja erilaiset räjähdykset ovat ikävän ponnettomia. Jopa PC-versiossa jykevän kuuloinen tykistötuli on todella ponneton ja ääniefekti vieläpä katkeaa aina kuin seinään. Taustalla pauhaava ja paikallaan junnaava toimintamusiikki ei sekään oikein ole nostattamaan pelitunnelmaa, vaan päinvastoin. Onneksi sen kuitenkin saa halutessaan pois päältä, jonka jälkeen meininki hieman nostaa päätään. Ei tosin paljoa.
