Arvostelu | Xbox | Colin McRae Rally 2005

 

"Codemastersin Colin McRae Rally pelisarjasta on muodostumassa vuosittainen ilmestys. Vähäiset uudistukset edeltäjään verrattuna laskevat viidennen kolinin ralliarvoa ja pudottavat siltä pois "Editor's Choice" palkinnon, mutta kaikesta huolimatta Colin McRae Rally 2005 on kelpo rallipeli, varsinkin niille jotka eivät edellistä Colin McRae rallia hankkineet. "

Kun ensimmäinen Colin McRae Rally julkaistiin vuonna 1998, kuka olisi uskonut, että sen suosio nousisi niin valtavaksi, että Codemasters alkaisi pelin julkaisusta eteenpäin kehittää lähes joka vuosi uutta CMR-peliä? Julkaisemalla saman pelin joka vuosi uudelleen samalla pelimoottorilla säästää rahaa, mutta vastapainoksi pelin julkaisijan onkin oltava hieman kekseliäämpi sen suhteen, millaisen lehdistötiedotteen/ominaisuuslistan pelistään antaa julkisuuteen varsinkin jos oikeat uudistuksetkin ovat vähäisiä.

Tämänkertaisessa arvostelussa olevan uusimman Colin McRae Rallin myötä kyseinen pelisarja on edennyt jo viidenteen osaan ja samalla numero "5" on korvattu vuosiluvulla 2005, mikä enteilee sitä, että pelisarja alkaa poikimaan uusia osia entistä tiuhempaan tahtiin. Viidennen kolinrallin Xbox-version hehkutetuimpia uusia ominaisuuksia ovat Xbox Live moninpelimahdollisuus, sekä epälineaarinen uramoodi yksinpelaavalle rallikuskille.

Pelit - Arvostelut - 692 - kuva1 Pelit - Arvostelut - 692 - kuva2 Pelit - Arvostelut - 692 - kuva3

Peli tarjoaa kaikenkaikkiaan Xbox Live moninpelin ja uramoodin lisäksi pelimuodot Championship ja Challenges. Challenges on periaatteessa sama kuin pikapeli, jossa voi ajaa rallia itsekseen mieleisellä radalla Time trial moodissa tai sitten kurvata kavereita vastaan, joko jaetulla ruudulla maksimissaan kolmen kaverin kera tai sitten system link tuen avulla maksimissaan kahdeksan pelaajan voimin. Yksi "ominaisuus" josta allekirjoittanut ei pitänyt CMR 04:ssä eikä pidä tässä uutukaisessakaan on se, että moninpelaaminen onnistuu ainoastaan siten, että kaikki yhtäaikaa ruudulla kisaavat kaverit ovat läpiajettavia haamuautoja. Viehän tämä toki vähemmän suorituskykyä, mutta samalla moninpelaamisesta katoaa tietty tunne, kun vierellä kurvaavasta kaverista ei voikaan enää ottaa mittaa pellit yhteen kolisten.

Mitä eroa sitten on pelin Championship -ja Career pelimuotojen välillä? Ero on melko häilyvä, mutta pieni sellainen kuitenkin löytyy. Championshipissä omaksutaan skottikuski Colin McRaen rooli ja yritetään pelimoodin nimen mukaisesti voittaa rallin maailmanmestaruus. Tiedossa on kisaamista keksittyjen kuskien kanssa yhdeksässä rallimaassa, joista jokainen sisältää kahdeksan erikoiskoetta. Ainut kokonaan uusi rallimaa CMR 2005:n edeltäjään nähden on Saksa. Ennen Championshipin aloittamista valitaan Colinille menopeli viiden kutakuinkin oikeasta elämästä mallinnetun ralliauton välillä joita ovat Ford Focus, Peugeot 206, Citroen Xsara, Impreza WRX ja Mitsubishi Lancer EVO VIII.

Uramoodissa sen sijaan lähdetään ajamaan event-kisoja Rallisport Challenge 2-pelistä kopioidulla tavalla. Ura pitää sisällään 23 kisaa, joista jokaisessa on kuudesta kahdeksaan erikoiskoetta. Erikoiskokeita ajetaan sekailaisessa järjestyksessä kustakin rallimaasta ja rallia ajetaan 2WD, 4WD, 4X4 ja RWD autoluokissa. Jokaisen kisan jälkeen pelaajaa palkitaan yhdellä käyttöön avatulla ralliautolla, sekä pisteillä yhdestä kolmeen riippuen siitä pääsikö palkintopallille ja kuinka korkealle siinä. Epälineaarisuudella pelin uramoodissa tarkoitetaan sitä, että ajettuaan ihka ensimmäisen kisansa pelaaja voi periaatteessa valita seuraavan kisan aina kahdesta eri vaihdoehdosta riippuen paljon pisteitä löytyy.

Palkinnoksi menestyksekkäistä kisoista itselleen voi saada muun muassa autot Ecort Cosworth, Lancia Delta, VW Beetle RSi, Ford RS200, VW Golf GTi, Peugeot 206, Celica GT-S, Clio V6, MG 6R4 sekä Nissan-merkkisen avolavan. Kaikenkaikkiaan peli pitää sisällään 35 autoa, joista neljä on uusia Colin McRae Rally 04:n ajoilta, mikä ei kyllä kieltämättä paljoa ole.

Ajettavuudeltaan jokainen auto poikkeaa toisesta jollain tasolla, mutta mistään tajuttomista eroavaisuuksista ei ole kyse. Yleiseltä kantilta katsottuna CMR 2005 ei eroa edeltäjästään ajettavuuden osalta oikeastaan ollenkaan. Peli ei ajettavuudeltaan missään nimessä ole realistinen, mutta ei myöskään aivan täysin sataprosenttinen arcaderalli. Mutta koska lähes jokaisen rallipelin ajettavuus eroaa toisesta voidaan sanoa, että realismissa Colin McRae Rally 2005 putoaa jonnekin erittäin realistisen Richard Burns Rallyn ja arcademaisen Rallisport Challenge 2 -pelien välimaastoon.

Edellisten CMR-pelien tapaan tarjolla on kolme ajovaikeustasoa, jotka eivät vaikuta ajettavuuteen vaan siihen kuinka helposti auton saa hajalle. Heavy-tason vaurionmallinnuksella pelatessa lähes kaikki mikä voi lähteä irti lähtee. Ovet, puskurit, takakontin, spolerit sun muut saa repsottamaan ja repeämään irti siinä missä tuulilasi ja ajovalot saa hajoamaan ja renkaat irtoamaan sekä pakoputken raahaamaan maassa. Pelin vaurionmallinnus on kuitenkin pääasiassa vain visuaalinen hienous, sillä autolla saa törmäillä todella paljon, ennenkuin renkaita alkaa putoilemaan. Tämänkin jälkeen ralliauto on vielä täysin ajettavissa, vaikka vetääkin samalla hieman sivulle.

Audiovisuaalisesti peli jatkaa Colin McRae Rally 04:n viitoittamalla tiellä. Jo melko vanhahtavalta näyttävään grafiikkaan ei juurikaan ole koskettu, mitä nyt autot näyttävät piirun verran hienommilta ja yksityiskohtaisemmilta kuin ennen ja törmätessä johonkin esteeseen näkyy ruudulla eräänlainen "tärähdys-efekti". Colin McRae Rally sarjan tunnettua hienoa ja yksityiskohtaista ulkoista vaurionmallinnusta on myös hieman viilailtu entisestään ja nyt törmäileminen aiheuttaa jopa niinkin yksityiskohtaista vaurioita kuin naarmut maalipinnassa. Tätä ominaisuutta ilman emme ole voineet aiemmin elää.

Uusintojen katsomista varten peliin on lisätty muutama uusi kuvakulma ja samalla post-processing niminen efekti sumentamaan ja suodattamaan pelin melko vanhahtavaa grafiikkaa nätimmännäköisesksi.. Jossa se tosin ei kovin hyvin onnistu. Uusimman "kolinarallin" uusien ominaisuuksien vähyydestä kertoo jotain sekin, että yksi mainostetuista ominaisuuksista oli lehtien putoaminen puista, kun niihin törmää.

Sentään saman vanhan grafiikkamoottorin käyttäminen tuottaa edes jonkinlaisen hyödyn; Codemastersin pojat ovat hienosti oppineet optimoimaan pelimoottoriaan ja rallia ajetaankin Xboxilla erittäin mukavan vauhdin tunteen siivittämänä.. Toisaalta paljon hienompi Rallisport Challenge 2 samalla koneella näyttää hienommalta ja pyörii vielä sulavammin...

Pelit - Arvostelut - 692 - kuva4 Pelit - Arvostelut - 692 - kuva5

Äänipuolella ei paljoa puhkuta, mikä on tietysti varsin tyypillistä tämän päivän rallipeleille. Sanoisinpa kuitenkin, että koska Colin McRae Rally pelisarja ei mikään täysverinen simulaattori ole, niin olisi hienoa jos Codemastersin pojat voisivat laittaa edes mahdollisuuden kuunnella omia musiikkikipaleitaan Xboxin kovalevyltä. Ainakin allekirjoittanut tykkäsi kovasti rallin ajamisesta musiikin pauhatessa taustalla esimerkiksi juuri pariin otteeseen tämän arvostelun aikana mainitussa Rallisport Challenge 2 pelissä. Pelin aikaiset äänet kolinarallissa koostuvat Colinin kartturin lukemista nuoteista, ralliautojen uskottavasta ja jokaisen auton kohdalla hieman erilaisesta pörinästä sekä ajoittaisesta tien laidalla seisovasta yleisöstä, joka kannustaa ohikiitävää rallikuskia.

Arvosteltu
22. Lokakuuta 2004
Kehittäjä
Codemasters
Julkaisija
Codemasters
Versio
Lehdistö
Pelaajamäärä
1-8
Äänituki
Dolby Digital 5.1
Ikäraja
3
System link
On
Arvostelukappale
XCN
Arvostelija
Mikko Kosonen
Hyvää
+ Hauska pelata
+ Vaurionmallinnus
+ Grafiikka menettelee
+ Äänet
Huonoa
- Loppujen lopuksi vähän uudistuksia
- Moninpeli vain haamuautoja vastaan
Arvosana
 

Laadukas kokonaisuus

© 2006-2011 Game Reality