Alunperin vuonna 1993 julkaistu taktinen, yläviistosta kuvattu toimintapeli Syndicate on tänään liittynyt Good Old Games-sivuston kattavan pelivalikoiman joukkoon. Electronic Artsin julkaisema ja EA:n sisuksiin 90-luvun lopulla sulautetun Bullfrogin kehittämän kyseisen pelin ilmestyminen gog.comiin juuri nyt ei liene täysin sattumaa. EA on kehittelemässä upouutta Syndicate-nimeä käyttävää räiskintäpeliä, jossa on erittäin löyhästi sama idea kuin alkuperäisessäkin Syndicate-pelissä. Uuden Syndicaten olisi tarkoitus ilmestyä ensi kuun lopulla PC:lle ja konsoleille.
Niille, jotka eivät tiedä, on Good Old Games suosiota klasikkopelien ystävien keskuudessa saavuttanut sivusto, joka pitää sisällään lukuisia, ja lukuisia "menneiden aikojen" pelejä uudelleenjulkaistuna ja päivitettyinä muotoon, jotta ne toimisivat uusimmilla koneilla sekä uusimmilla käyttöjärjestelmillä.
Käyttäjätilin luomisen jälkeen pelejä voi ostaa pienellä rahalla (vaihdellen kuudesta dollarista kymmeneen dollariin), joten kynnys lähteä kokeilemaan oman nuoruuden pelejä ei ole kovin suuri. Kun haluttu peli on maksuttu, saa sen ladata suoraan gog.comin serveriltä ja vaikka peli katoaisi kovalevyltä, saa sen ladata uudelleen niin monta kertaa kuin haluaa oman käyttäjätilinsä kautta. Kyseinen palvelu toimii siis hyvin pitkälti samaan tapaan, kuin esimerkiksi Valven Steam.
Itse uutisemme pelissä, eli Syndicatessa pelaaja omaksui häikäilemättömän suurkorporaation managerin roolin, jonka tarkoituksena oli nelihenkistä cyborgijoukkoansa käskyttämällä viedä nämä tehokkaat sotakoneet tuhoamaan, soluttautumaan, tutkimaan paikkoja sekä kaappaamaan ihmisiä omiin tarkoituksiinsa. Pelissä vihollisina olivat muut kilpailevat korporaatiot (syndikaatit), jotka kaikki -- pelaaja mukaanlukien -- taistelivat keskenään maailmanherruudesta.
Peli oli aikanaan varsin kiitelty sen pelattavuudesta, mutta huomattavaa julkisuutta mediassa aiheutti myös sen siihen aikaan ennennäkemätön väkivalta (ennen kuin Doom lopulta räjäytti käsitteen "peliväkivalta" jo heti seuraavana vuonna). Syndicate on klasikko, joka jokaisen himopelaajan tulisi kokea.
Uudesta Syndicate-pelistä sen sijaan tuskin on (ainakaan siitä tihkuneiden uutisten ja videoiden perusteella) kunnioittamaan alkuperäistä turhan paljoa, pelin muistuttaessa enemmän Deus Ex-pelisarjaa, kuin sitä alkuperäistä konseptiaan.
Allekirjoittanut jää henkilökohtaisesti hartaasti odottelemaan gog.comiin mahdollisesti ilmestyvän vanhan Syndicaten jatko-osaa, Syndicate Warsia. Sillä välin, taidanpa kokeilla miltä vuosi 1993 maistuu...
Mikäli klassikkopelin kokeileminen kiinnostaa, löytyy linkki Syndicateen tästä: http://www.gog.com/en/gamecard/syndicate