Max Payne 3-pelin julkaisu alkaa olla ovella (18.5.2012) ja pelistä julkaistiinkin muutama päivä sitten loppu-odotuksen kunniaksi ensimmäinen osa lyhyestä sarjakuvakokonaisuudesta, jossa valotetaan muun muassa Max Paynen lapsuudentapahtumia. Linkki sarjakuva-uutiseemme löytyy sivun oikeasta laidasta.
Nyt Rockstar Games on lisäksi julkaissut tulevasta pelistään virallisen, toiminnantäyteisen julkaisutrailerin, joka on nähtävissä alapuolella:
Starttirahaa kerääviä kampanjoita varten luotu Kickstarter-sivusto on jälleen saanut mukaan uusia mielenkiintoisia peliprojekteja -- vai pitäisikö sanoa, enemmän ja vähemmän yllätyksellisiä projekteja.
Uusimpana kampanjana sivustolla on aloittanut edesmenneen seikkailupelitalo Sierran leivissä vielä 90-luvun puolivälissä työskennellyt parivaljakko Scott Murphy ja Mark Crowe, jotka kulkivat nimellä "The Two Guys from Andromeda".
Jo jokin aika sitten uutisoimme kaksikon tekeillä olevasta peliprojektista "Spaceventuresta", jonka sanottiin olevan klassisen Space Quest -seikkailupelisarjan hengenheimolainen aina huumoriaan myöten. Jo silloin epäilimme tulevatko miehet kääntymään Kickstarterin puoleen ja niinhän siinä lopulta kävi. Tätä kirjoittaessa kampanja on saanut jo 1,358 tukijaa ja rahaa on kertynyt 72,871 dollaria 500,000:sta haetusta. Aikaa rahojen keräämiseen on jäljellä 33 päivää, joten ajan ei luulisi tätä menoa muodostuvan ongelmaksi.
Toinen uusi Kickstarter-kampanja on Carmageddon Reincarnation, projekti joka ilmoitettiin tekeillä olevaksi jo viime vuonna, mutta joka ei ilmeisesti saanu tulta alleen, tai sitten Stainless päätti yksinkertaisesti hypätä Kickstarter-kelkkaan sen nopeasti saavuttaneen suursuosion myötä. Carmageddon ei muista suosituista pelikampanjoista poiketen ole seikkailupeliprojekti, vaan sen sijaan kyseessä on autopeli, jossa käydään kuolemanrallia muita kisaajia vastaan. Siinä sivussa saavat henkeänsä varoa niin jalankulkijat, lehmät kuin kisakumppanitkin, kun pelaaja painaa hulluna talla pohjassa veren lentäessä.
Ensimmäisen, alunperin vuonna 1997 ilmestyneen Carmageddon-pelin remakeversiolla Reincarnationilla on tällä hetkellä 3,451 tukijaa, kun kampanjapäiviä jäljellä on vielä 28. Rahaa pottiin on kertynyt 120,878 dollaria ja 400,000 dollaria pitäisi saada kasaan tai projekti ei saa Kickstarterinkaan kautta tulta alleen.
Molempia kampanjoita pääsee normaaliin Kickstarter-tapaan tukemaan aina yhdestä dollarista 10,000 dollariin, joten vaihtoehtoja löytyy. Lahjoittamalla 15 dollaria (kampanjaa kuin kampanjaa varten) varaa itselleen oikeuden ilmaiseen ladattavaan versioon pelistä (Steamin kautta) sitten kun projekti lopulta julkaistaan.
Kickstarter-pelikuumeen aloittanut Double Fine nimettömän ja menestyksekkään seikkailupeli-kampanjansa kera onkin kerännyt vanaveteensä nyt useita "klassikkopelien" tehtailijoita.
Max Payne 3-pelin julkaisupäivä alkaa olla jo ovella (18.5.2012) ja sen kunniaksi Rockstar Games yhteistyössä Marvel Comicsin kanssa on päättänyt luoda pelaajien iloksi Max Payne 2:n sekä myös alkuperäisen Max Payne-pelin sekä Paynen lapsuudenaikaisia tapahtumia tarkemmin paljastavan kolmeosaisen sarjakuvan, jonka voi lukea ilmaiseksi netissä tai sitten hankkia omakseen rajoitetun printtiversion. Tämän kyseisen sarjakuvan ensimmäinen osa, "After the Fall" on nyt luettavissa Rockstar Gamesin sivuilla.
Sarjakuvakerronta ja sarjakuvamainen toteutus sinänsähän ei ole mitään uutta Max Payne-pelleille, joiden molempien juonet ja juonenkäänteet kerrottiin nimenomaan juuri sarjakuvaruutujen avustuksella. Max Payne 3:n promotointia varten luodusta sarjakuvasta mielenkiintoisen tekee se, että sen ovat kuvittaneet Marvelin pojat, mutta tarinasta on vastannut meidän oma suomipoika, sekä kahden ensimmäisen Max Payne-pelin (sekä Alan Waken) käsikirjoitaja Sam Lake, eli Sami Järvi. Yhdessä Järven kanssa tarinaa on työstänyt muun muassa Grand Theft Auto-pelien käsikirjoituksista vastannut Dan Houser.
Sarjakuvan ensimmäisen osan voi ladata luettavaksi koneelleen tai lukea suoraan netistä täällä: http://www.rockstargames.com/maxpayne3/comics
FIGMAn tuorein, Suomen myydyimpien pelien tilastoa seuraava listaus ei ole juurikaan muuttunut viimekertaisesta:
NYT (Edellinen sijoitus)
1. (1) Battlefield 3
2. (2) Call of Duty: Modern Warfare 3
3. (3) The Elder Scrolls V: Skyrim
4. (x) The Witcher 2: Assassins of Kings (EE)
5. (4) NHL 12
6. (5) Mass Effect 3
7. (RE) Lego Star Wars III: Clone Wars
8. (8) Skylanders - Spyro's adventure
9. (RE) The Sims 3: Lemmikit
10. (RE) FIFA 12
TOP-10 listalla olevista peleistä neljä on säilyttänyt sijoituksensa muuttumattomana, kun taas listalla ikuisesti majaileva peli NHL 12 on pudonnut vain yhden pykälän tehtyään tilaa The Witcher 2: Assassins of Kings Enhanced Editionille, jonka listalle tulo selittyy Xbox 360-version ilmestymisellä kauppoihin.
Listalle palanneita ovat muun muassa EA:n pelit The Sims 3: Lemmikit sekä FIFA 12, jotka tuntuvat nekin NHL 12:sta tapaan jääneet asumaan top-listan lähituntumaan. Ykkös- ja kakkospaikkaa hallussaan pitää tuttu taistelupari.
Listalta pudonneita ovat muun muassa Resident Evil: Operation Raccoon City (http://www.gamereality.org/arvostelut/xbox360/resident-evil-operation-ra...), SSX, sekä SingStar SuomiSuosikit (http://www.gamereality.org/arvostelut/playstation-3/singstar-%E2%80%93-s...)
80-luvulla alkunsa saanut, pehmopornoseikkailuksikin luokiteltu Leisure Suit Larry tekee paluun. Pelisarjan luojan, Al Lowen luotsaama Kickstarter-kampanja päättyi noin vuorokausi sitten ja alkuperäisen Leisure Suit Larry-pelin remakeversio keräsi noin 155 000 dollaria yli tavoitteensa, vaikka aluksi näytti siltä, ettei kampanja menisi aivan yhtä heittämällä lävitse kuin mitä Double Finen pelitalon hieman aiemmin järjestämä oma Kickstarter, jossa haettiin niin ikään rahoitusta point & click seikkailupelille. Kyseessä oleva Leisure Suit Larry-peliprojekti on siis remake-versio alkuperäisestä 1987 vuoden pelistä, mutta kyseessä ei ole ensimmäinen uusioversio.
Jo vuonna 1991 julkaistiin pelistä paljon tarkemmalla VGA-grafiikalla sekä digitaalisella ääninäyttelyllä varusteltu versio. Nyt päättyneen Kickstarter-projektin onkin tarkoitus herätellä ihmisten kiinnostusta jälleen Larry Lafferin pariin ja samalla turvata kokonaan uusien jatko-osien työstäminen mikäli tämä remakeversio menestyy.
Pähkinänkuoressa, Kickstarter on nettisivusto, jonne ihmiset voivat luoda omia rahankeruukampanjoitaan, ja joihin muut voivat sitten lahjoittaa haluamansa summan rahaa. Viidellätoista dollarilla yleensä saa jo pelin digitaalisen version projektin valmistuttua ilmaiseksi, joten kyseessä ei ole rahan viskaamista kaivoon. Jos kampanjan rahankeruu ei saavuta tavoitesummaansa annetussa ajassa, rahoja ei veloiteta kenenkään tililtä.
Toki kannattaa miettiä kenen projekteja lähtee rahoittamaan -- tähän menessä melko turvallisia ja luotettavia lahjoituksia ovat olleet Double Finen sekä kyseessä olevan Al Lowen (ja Replay Gamesin) kampanjat, sekä vielä meneillään olevan Jane Jensenin (Gabriel Knight-pelit) Moebius-peli, jossa rahoitusta Gabriel Knight-pelisarjan hengenheimolaiselle. Kickstarterista on kuitenkin muodostunut jo sen verran suosittu tapa hankkia rahoitusta erinäisille peleille, että joukosta löytyy myös kampanjoita, jotka eivät välttämättä rahoitusta ansaitse ja jopa kampanjoita, jotka ovat silkkaa huijausta.
Microsoftin legendaarisen ja samalla Xboxin aikoinaan suureen suosioon siivittäneen Halo-pelisarjan tuorein osa, Halo 4 on päätetty julkaista maailmanlaajuisesti 6.11.2012.
Vaikka kyseessä ei oikeasti ole järjestyksessään neljäs peli Halo-universumissa, on peli neljäs, joka jatkaa klassikkohahmoksi muodostuneen Master Chiefin seikkailuita. Kuten jotkut ehkä saattavat muistaa (ja vaivautuivat odottamaan lopputekstien rullaamista) Halo 3:ssa, ei Master Chiefin tarina ollut suinkaan ohitse. Halo 3:n julkaisusta on kulunut aikaa jo yli neljä vuotta ja tämä on otettu myös suoraan uuteen Haloon:
Halo 3:n ja Halo 4:n välillä aikaa on pelin maailmassa kulunut neljä vuotta ja Master Chief palaa kuvioihin pelastamaan maailman sitä uhkaavalta muinaiselta pahalta voimalta.
”Halo 4 aloittaa uuden saagan, joka johdattaa meidät vuosikymmenen mittaiselle Halo-pelielämysten matkalle”, sanoo Microsoftin Phil Spencer.
Onkin siis kaiketi odotettavissa, että Halo-pelejä tullaan näkemään vähintään yhtä usein kuin Microsoftin vuosittaiseksi pelijulkaisusarjaksi muuntuvaa Forza Motorsportiakin.
Sen verran ovat asiat muuttuneet sitten Halo 3-pelin, että pelisarjan aikanaan luonut Bungie ei enää ole vastuussa uusista Halo-sarjan peleistä, vaan sen sijaan ohjat on ottanut uudehko, Microsoftin itsensä muodostama pelistudio nimeltä 343 Industries, jonka debyyttiesitys Halo 4 tulee olemaan.
Melkein kaikki tietävät ja muistavat legendaarisen Sierra On-Line peliyhtiön. Sierra oli pioneerinä aikanaan luomassa seikkailupeligenreä ja toi ensimmäisenä markkinoille tekstiparseriin perustuvan graafisen seikkailupelin. King's Quest, Leisure Suit Larry ja Space Quest ovat kaikki olleet kyseisen, edesmenneen firman nimekkäitä seikkailupelisarjoja.
Nuo kyseiset sarjat elävät edelleen useiden kokoelmien myötä sekä etenkin Dosboxin ansiosta, jonka avulla pelit ovat pelattavissa uusillakin koneilla.
Uusia osia pelisarjoihin ei kuitenkaan enää ole nähty -- ellei mukaan lasketa uudempia, varsin keskinkertaisia Leisure Suit Larry pelejä, jotka eivät olleet seikkailuita.
Sierran kehittäjäpersoonista ehkäpä värikkäimpiä yksittäistapauksia ovat Leisure Suit Larry -pelisarjan isä Al Lowe, sekä Space Questin isät Scott Murhpy ja Mark Crowe, jotka tykkäsivät kutsua itseään nimellä Two Guys From Andromeda ja visualisoivat itsensä omiin Space Quest-peleihinsä aina possunaamaisina punkkareina, joiden silmiä peittivät "avaruuslasit".
Al Lowe ilmoitti hiljattain, että hän aikoo yhdessä entisten Sierralaisten perustaman Replay Gamesin kanssa tehdä remake-version originaalista Larry-pelistä. Kyseessä on varsin suosituksi rahoitusmuodoksi sitten Double Fine-projektin jälkeen muodostunut Kickstarter-kampanja, jossa kerätään rahaa tavallisilta pelaajilta pelin tekemistä varten.
Scott Murhpy ja Mark Crowe sen sijaan eivät ainakaan vielä ole lähteneet Kickstarterin tielle, mutta miehet ovat perustaneet tulevaa peliään varten sivuston, josta projektin etenemistä voi kaiketi seurata. Tällä hetkellä sivuilla ei ole juuri muuta kuin lyhyt esittely (miehet ovat olleet poissa pelikuvioista esimerkiksi yli 25 vuotta) sekä muutama luonnos.
Itse pelistä puhutaan sen verran, että se tulee olemaan scifiseikkailupeli ja vieläpä samankaltaisella huumorilla kuin legendaariset Space Quest-sarjan pelit. Heppujen sivuilla lisäksi mainostetaan Amazonin kautta myytävää Space Quest Collectionia minkä lisäksi jokaisesta Space Quest-pelistä on tarjolla pieni esittelysivu.
Sivuja voi käydä tiirailemassa täällä: http://guysfromandromeda.com/new-game/
Uusin virallinen Suomen myydyimpien pelien lista on taas saatu kokoon ja se näyttää tältä:
NYT (Edellinen sijoitus)
1. (2) Battlefield 3
2. (4) Call of Duty: Modern Warfare 3
3. (7) The Elder Scrolls V: Skyrim
4. (3) NHL 12
5. (1) Mass Effect 3
6. (10) SingStar SuomiSuosikit
7. (5) Resident Evil: Operation Raccoon City
8. (RE) Skylanders - Spyro's adventure
9. (6) SSX
10. (9) The Sims 3: Superstara
Suuria muutoksia ei ole tapahtunut listalla killuvien pelien osalta, sillä peleistä jopa yhdeksän on samoja kuin viimekertaisessa katsauksessa. EA:n suhteellisen uusi FIFA Street on pudonnut listalta pois ja sen paikan listalla on vienyyt Activison-Blizzardin peli Skylanders - Spyro's adventure, joka tekee syystä tai toisesta paluun listalle -- peli julkaistiin alunperin viime vuonna lokakuun alkupuolella.
Myös Game Realityn arvostelussa ei niin mairittelevaa arvosanaa osakseen kerännyt Resident Evil: Operation Raccoon City on jo pudonnut muutaman sijan listasijoituksissa, kun taas The Elder Scrolls V: Skyrim on noussut useamman sijan -- kenties ilmaisen, sekä osittaisen Kinect-tuen lisäävän päivityksen jälkeen?
Skyrimin ohella hienoa nousua on tehnyt SingStar SuomiSuosikit, joka on noussut listan viimeiseltä sijalta nyt kuudenneksi. Listan johtoon ovat jälleen kerran vaihteeksi nousseet Battlefield sekä Modern Warfare 3.
Netissä kohistaan Rockstarin odotetun Grand Theft Auto 5:n julkaisun sijoittuvan lokakuulle 2012. Huhu sai alkunsa Rockstar North -studiolla työskentelevän animaattorin, Alex O'Dwyerin, CV:stä, joka on sittemmin siistitty kaikista mahdollisista GTA 5 viitteistä.
Väite ei ole välttämättä täysin tuulesta temmattu, sillä Grand Theft Auto 5:n tiedetään olleen tekeillä jo jonkin aikaa. Siltikin, se että julkaisija Take Two ajoittaisi GTA 5:n samalle kuulle toisen hittipelinsä,Bioshock Infiniten, kanssa, tuntuisi vähän oudolta taktiikalta.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä pelisivusto Joystiq.
Alkuperäinen uutinen:
Rockstar North employee CV gives Grand Theft Auto V an October launch window [Joystiq]
FIGMAn viimekertaisessa listakatsauksessa pelijulkaisija Electronic Arts hallitsi myydyimpien pelien TOP-10 listaa jopa viidellä nimikkeellä, mutta nyt määrä on kasvanut entisestään yhdellä.
Mass Efffect 3 pitää edelleen tiukasti ykkössijasta kiinni, samalla kun NHL 12 on jälleen kivunnut useamman pykälän ylemmäksi.
Uusina peleinä listalla ovat tuoreet julkaisut Resident Evil: Operation Raccoon City sekä FIFA Streetin niin sanottu "reboot" versio, jota ei ole lainkaan numeroitu, vaikka FIFA Street 3 -niminen peli uusille konsoleillekin löytyy.
Muilta osin listalla on tapahtunut vähän muutoksia, useammat pelit, jopa häntäpäätä pitävä SingStar SuomiSuosikit on säilyttänyt saman sijoituksensa viime kerralta. Sinänsä ihan hyvin vain PS3:lle julkaistulta lauleskelupeliltä.
Alla koko lista:
NYT (Edellinen sijoitus)
1. (1) Mass Effect 3
2. (2) Battlefield 3
3. (6) NHL 12
4. (3) Call of Duty: Modern Warfare 3
5. (x) Resident Evil: Operation Raccoon City
6. (4) SSX
7. (5) The Elder Scrolls V: Skyrim
8. (x) FIFA Street
9. (6) The Sims 3: Superstara
10. (10) SingStar SuomiSuosikit
InXilen perustajana ja Falloutien isänä tunnettu Brian Fargo on ryhtynyt keräämään fanirahoitusta vuonna 1988 julkaistun kulttiroolipelin,Wastelandin, jatko-osalle, Wasteland 2:lle. Keräys käynnistyi toissapäivänä Kickstarter-varainkeruupalvelussa ja se on jo parissa päivässä houkutellut yli 560,000 dollaria liki 10,000 rahoittajalta. Tavoitesummaksi on ilmoitettu 900,000 dollaria, joka on määrä saada kokoon huhtikuun 17. päivään mennessä.
Ensimmäinen Wasteland oli isometrinen, post-apokalyptinen roolipeli, jonka nuoremmat pelaajapolvet tuntevat kenties parhaiten Falloutien henkisenä esi-isänä. Jatko-osan lupaillaan olevan esikuvalleen uskollinen. Mikäli Wasteland 2 toteutuu, on sen alustavaksi julkaisuajankohdaksi uumoiltu lokakuuta 2013.
Wasteland 2 [Kickstarter]
Suomen pelimyynnin -- ja miksei muidenkin maiden -- kuningas tuntuu tällä hetkellä olevan melko suvereenisti Electronic Arts.
FIGMA ry:n tuorein kataus Suomen myydyimpien pelien listaan on nimittäin jälleen nähtävissä ja viikkojen 9 ja 10 osalta se näyttää seuraavanlaiselta:
NYT (Edellinen sijoitus)
1. (x) Mass Effect 3
2. (3) Battlefield 3
3. (1) Call of Duty: Modern Warfare 3
4. (x) SSX
5. (2) The Elder Scrolls V: Skyrim
6. (5) NHL 12
7. (7) Uncharted 3: Drake's Deception
8. (x) The Sims 3: Superstara
9. (6) Metal Gear Solid HD Collection
10. (RE) SingStar SuomiSuosikit
FIGMAn listaltakin peräti viisi peliä kymmenestä on EA:n julkaisemia, mikä on aika huima saavutus, joskaan ei varmasti laatuaan ensimmäinen kerta listan historiassa.
Uusina tulokkaina listalle tulevat Mass Effect 3, SSX ja The Sims 3: Superstara. Paljon odotettu Mass Effect hyppää melko yllätyksettömästi suoraan kärkeen, kun taas lumilautailupeli SSX pärjää sekin melko hyvin sijoittuessaan listan neljänneksi.
The Sims 3:akin näköjään joku vielä pelaa, sillä The Sims 3: Superstara lisälevy onnistuu nousemaan listalle kahdeksanneksi, mikä on lisälevylle melko hyvä suoritus.
Uncharted 3 säilyttää sijan 7. edelliskerralta ja ainoana palaavana pelinä listalle kymmenenneksi mahtuu vielä mukaan niin ikään Sonyn julkaisema SingStar SuomiSuosikit.
Muita yllätyksiä listalla ei juuri olekaan, The Elder Scrolls V: Skyrim, NHL 12, Battlefield 3 sekä MW3 pyörivät listalla viikosta toiseen, sijoituksien vain hieman vaihdellessa keskenään.
Ubisoftilla pitkään työn alla olleesta I Am Alive-peli o vihdoin ja viimein valmistunut. Pelin työstäminen aloitettiin alunperin vuonna 2008, mutta 2010 jälkeen kehittäjästudio vaihtui. Alussa mukana ollut Assassin's Creed-pelien tuottaja, sekä Beyond Good & Evil-pelin ideoija, Jade Raymond jäi myös tuon vaihdoksen myötä pois pelin kehittäjien tiimistä.
Pelissä seurataan nimettömän sankarin roolia katastrofaalisen maanjäristyksen jälkeisessä maailmassa, jossa mies yrittää etsiä kadonnutta perhettään raunioituneesta kaupungista. Peliä voisi kuvailla jossain määrin Resident Evil- sekä Fallout-pelien sekoitukseksi.
I Am Alive on nyt saatavilla Xbox Liven markkinapaikalta, osana Xbox LIVE Arcade House Partya, johon myös aiemmin arvostelemamme Alan Wake's American Nightmare kuului. I Am Alivella on hintaa Alan Wake-pelin tapaan 1200 MS-pistettä.
Pelin julkaisutrailerin voi katsoa täällä: http://www.youtube.com/watch?v=PlqoAeIbJrk
2K Games paljastanut Bioshockin odotetun jatko-osan, Bioshock Infiniten, julkaisupäivän. Peli putkahtaa kauppojen hyllylle Yhdysvalloissa 16.10.2012 ja Euroopassa kolmea päivää myöhemmin, 19.10.2012.
Pelisivusto Eurogamer tietää uutisoida, että Infiniten PlayStation 3 -version ostajia hemmotellaan peli bluray-levylle ympätyllä ensimmäisellä Bioshockilla sekä tuella Move-liikeohjaimelle.
FIGMA ry on jälleen julkaissut virallisen myydyimpien pelien listansa, joka on koostettu viikoilta 7 ja 8.
Tässä uusimmassa listassa on myös ensimmäistä kertaa laskettu mukaan myös pelien PS Vita -versioiden myynti. Kuitenkin pelejä, jotka on julkaistu jokaiselle mahdolliselle alustalle (PS Vita mukaanlukien) on tällä kertaa päässyt TOP-10 joukkoon vain yksi; FIFA 12.
Alla pelimyynnin kymmenen kärki:
NYT (Edellinen sijoitus)
1. (3) Call of Duty: Modern Warfare 3
2. (5) The Elder Scrolls V: Skyrim
3. (2) Battlefield 3
4. (x) UFC Undisputed 3
5. (6) NHL 12
6. (4) Metal Gear Solid HD Collection
7. (9) Uncharted 3: Drake's Deception
8. (x) Fallout New Vegas Ultimate Edition
9. (7) Kingdoms of Amalur: Reckonin
10. (RE) FIFA 12
Kuten näkyy, on Modern Warfare 3 jälleen kerran noussut ykkössijalle. Viimekertaiseen listaan nähden pois pudonneita ovat Final Fantasy XIII-2, Soulcalibur V sekä Need for Speed: The Run.
Uusina tulokkaina ovat Fallout New Vegas Ultimate Edition sekä UFC Undisputed 3, joista ainakin ensimmäisen pelin myyntimenestyksen salaisuuden saattaa voida arvatakin: moni pelaaja on kyllästynyt tämän päivän irtonaisiin DLC-paketteihin ja bugisiin julkaisuihin, jollainen etenkin New Vegas alkujaan oli ja siksi kenties ovat jääneet odottelemaan juuri tämänkaltaista "ultimateversiota".
Ko. pelin Ultimate Edition kun pitää sisällään kaikki DLC-paketit sekä viimeisimmät päivitykset valmiina.
Ainoana pelinä paluun listalle on tehnyt EA:n jalkapalloilu FIFA 12, jonka jälleen noussut myynti varmasti selittyy osittain PS Vita-version ilmestymisellä kauppoihin.
Gearbox Softwaren vielä työn alla olevasta Borderlands 2-pelistä on julkaistu uusi traileri pelin tarkan julkaisupäivämäärän paljastamisen kunniaksi.
Valmiin pelin julkaisuaikataulu on nyt muuttunut pelkästä "vuonna 2012" muotoon 21.9.2012.
Mistä Borderlandsissa sitten on kyse ?
"Borderlands on silmistä kuvattu räiskintäroolipeli, joka lainaa miljöönsä Falloutista ja tavaran sekä kokemustasojen haalintaan perustuvan pelikoukkunsa Diablosta. Se ei päihitä kumpaakaan näiden ydinosaamisessa, mutta tarjoaa kuitenkin riittävän omalaatuista cross-kitcheniä erottuakseen edukseen modernien räiskintöjen harmaasta massasta."
Borderlands 2:ssa palataan jälleen Pandora-planeetalle ja tyypillisen jatko-osan tapaan kaikkea on enemmän: tarjolla on neljä uutta hahmoluokkaa, lukuisia uusia aseita, kilpiä, kranaatteja, esineitä ja tietenkin uusia vihollisia. Uusien vihollisten joukkoon lukeutuvat muun muassa Hyperionin mekaaninen armeija sekä ilkeät saalistushimoiset metsästäjät. Mukana on myös jälleen kiitelty neljän pelaajan co-op pelimuoto niin jaetulla ruudulla kuin Livessäkin.
Muun muassa näin totesi arvostelijamme Petteri alkuperäisestä Borderlands-pelistä Game Realityn arvostelussa noin kaksi vuotta sitten. (http://www.gamereality.org/arvostelut/xbox360/borderlands)
Borderlands 2-pelistä julkaistun uuden trailerin voi nähdä vaikkapa täällä: http://www.youtube.com/watch?v=KvIh7cwmuDc
Uutisen lähde: 3H Distribution
Yksi viime vuosien ehdottomasti kuumottavimmista kauhupeleistä, Amnesia: The Dark Descent, saa jatko-osan nimeltään Amnesia: A Machine for Pigs.
Peli ei ole suoraa jatkoa edeltäjälleen, mutta se sijoittuu samaan maailmaan. Vuosi on tällä kertaa 1899 ja päähenkilönä painajaismaisesta koomasta herännyt varakas teollisuusmoguli, Oswald Mandus, joka etsii totuutta unissaan esiintyneestä mystisestä koneesta. Odotettavissa melko tunnelmallinen pläjäys, sillä peliä työstää Amnesia ja Penumbra -kauhupelisarjoista tunnetun Friction Gamesin ohella taannoisen tarinavetoisen indie-kulttipelin, Dear Estherin, käsikirjoittaja, Dan Pinchbeck.
Amnesia: A Machine for Pigs julkaistaan PC:lle, Macille ja Linuxille ennen tämän vuoden halloweenia.
Lisää detaileja sekä Dan Pinchbeckin haastattelu Joystiq.com:sta:
Building A Machine for Pigs and expanding the universe of Amnesia
Kohina Sonyn käsikonsolin, PS Vitan osalta kiihtyy kiihtymistään. Laitteen julkaisupäivä on tänään Euroopassa, Yhdysvalloissa sekä Iso-Britanniassa ja muun muassa Ubisoft julkistaa tapahtumaa jopa viidellä niin ikään tänään julkaistavalla PS Vita-pelillä.
Näiden viiden pelin joukkoon mahtuvat pelit Rayman® Origins, Lumines™ Electronic Symphony, Michael Jackson The Experience, Asphalt: Injection, sekä Dungeon Hunter Alliance.
Näistä kaikista on mahdollista nähdä myös julkaisutraileri täällä: http://www.youtube.com/results?search_query=ubisoft+vita+launch+trailer&...
22. päivä kuluvaa kuuta (eli keskiviikkona) Euroopassa, Yhdysvalloissa sekä Iso-Britanniassa julkaistavan, paljon odotetun Sonyn uuden käsikonsolin, PS Vitan on mainostettu jo ennakkoon olevan yhteensopiva Playstation 3:n kanssa siten että PS Vitalla voi pelata kaikkia PS3:n pelejä etänä.
Toisin sanoen, jos kiire, naisystävä tai jokin muu pakottaa pois television ääreltä, voi pelaamista jatkaa "lennossa" PS Vitan ruudulta, pelin katkeamatta.
Nyt PS Vitan PS3-yhteensopivia ominaisuuksia on Sonyn lehdistötiedotteen toimesta valotettu hieman lisää. PS Vitan julkaisupäivänä ilmestyvien pelien (MotorStorm® RC, Hustle Kings, Top Darts, WipEout® HD, WipEout® 2048 -pelin ladattava HD Fury-sisältö sekä Ultimate Marvel vs. Capcom® 3) ladattavaa lisäsisältöä voidaan ladata maksutta PS Vitallekin, mikäli käsikonsolin hankkiva pelaaja jo ennestään omistaa PS3:n, jonkun listatuista peleistä PS3:lle, sekä PS3:n kovalevylle peliä varten ostettua lisäsisältöä.
Tällä tapaa Sony (eikä liion Capcom Ultimate Marvel vs. Capcom® 3 pelillään) rahasta kuluttajia törkeästi kahteen kertaan lisäsisällön osalta, mikä on todellakin hatunnoston arvoinen asia allekirjoittaneen -- ja varmasti monen muunkin -- mielestä.
PS3:n ja PS Vitan kesken yhteensopivan lisäsisällön ohella kaikkia PS Vitan pelejä voidaan myös pelata PS3-pelaajia vastaan, eikä täten ole siis pakko vaihtaa PS3:n pariin, mikäli haluaa pelata jotain PS Vitallekin julkaistua peliä PS3:n ystävälistallaan olevia ihmisiä vastaan.
FIGMA ry julkaisi listauksen Suomen markkinoilla myydyistä peleistä, jotka ovat vuonna 2011 saavuttaneet platinaan (myös moninkertaiseen) sekä kultaan oikeuttavat myyntiluvut. Kulta- tai platinarajan saavuttaneet pelit eivät kaikki välttämättä ole kuitenkaan julkaistu vuonna 2011, vaan mukana on aiempinakin vuosina julkaisuja pelejä, jotka ovat vasta viime vuonna saavuttaneet oman myyntimenestyksensä.
Platinapeli myönnetään pelille, joka on myynyt julkaisustaan alkaen vähintään 20 000 kappaletta. Kultapeli myönnetään vastaavasti pelille, joka on myynyt julkaisustaan alkaen vähintään 10 000 kappaletta.
Alla listat platina- ja kultapeleistä, alustat joilla pelit ovat myyntimestyksensä saavuttanut, sekä tietysti alustakohtaiset myyntilukemat.
MONINKERTAISTA PLATINAA
NHL 12 (PlayStation 3) Myynyt: 40 124 kpl
Mario Kart Wii (Wii) Myynyt: 52 817
Wii Fit Plus (Wii) Myynyt: 51 051
Battlefield 3 (PC) Myynyt: 40 865
Wii Play (Wii) Myynyt: 40 187
PLATINAA
NHL 12 (PlayStation 3) Myynyt: 29 400
NHL 12 (Xbox) Myynyt: 20 500
SingStar SuomiSuosikit (PS3) Myynyt: 30 400
Battlefield 3 (PS3) Myynyt: 23 580
Battlefield 3 (PC) Myynyt: 32 575
Sports Champions (PS3) Myynyt: 25 600
KULTAA
LittleBigPlanet 2 (PlayStation 3) Myynyt: 11 400
SingStar SuomiSuosikit (PS2) Myynyt: 15 100
Battlefield 3 (Xbox) Myynyt: 11 800
Uncharted 3: Drake's Deception (PS3) Myynyt: 17 400
The Elder Scrolls V: Skyrim (PC) Myynyt: 13 000
The Elder Scrolls V: Skyrim (Xbox) Myynyt:10 300
The Elder Scrolls V: Skyrim (PS3) Myynyt:10 700
FIFA 12 (PlayStation 3) Myynyt:11 865
Sims 3: Lemmikit (PC) Myynyt:14 395
DanceStar Party (PlayStation 3) Myynyt: 10 100
Move Heroes (PlayStation 3) Myynyt: 11 000
Star Wars: The Old Republic (PC) Myynyt:10 200
The Legend of Zelda: Skyward Sword (Wii) Myynyt:11 094
Kauniista, meditatiivisista ja vähän oudoista flOw- ja Flower-peleistään tunnettu thatgamecompany on saanut valmiiksi odotetun PlayStation 3 -yksinoikeuspelinsä, Journeyn. Pelin on määrä saapua PlayStation Storeen vajaan kuukauden päästä, 14.3.2012.
Journeyssa tehdään matkaa läpi polttavan aavikon, kohti horisontissa häämöttävää vuorta. Matkan varrelle mahtuu dyynejä, kadonneen sivilisaation raunioita, sekä yhteisiä taipaleita anonyymien online-pelaajien kanssa.
"Journeysta on tullut vertauskuva pelin itsensä tekemiselle. Tiimimme on hyvin lähellä omaa vuorenhuippuaan. Olemme vain muutaman lyhyen viikon päässä hetkestä, jolloin maailma pääsee kokemaan sen, mitä olemme ammentaneet sydämistämme ja sieluistamme viimeisen kolmen vuoden ajan", kirjoittaa toinen thatgamecompanyn perustajista, Jenova Chen, PlayStation Blogissa.
Your Journey Begins On 14 March [PlayStation Blog]
Falloutien isä ja inXilen perustaja, Brian Fargo, kertoo Twitterissä ryhtyvänsä keräämään fanirahoitusta muinaisen kulttiroolipelin, Wastelandin, jatko-osalle.
Vuonna 1988 julkaistu Wasteland on post-apokalyptiseen maailmaan sijoittuva isometrinen roolipeli, joka tunnetaan kenties parhaiten Falloutien henkisenä edeltäjänä. Falloutien ja Wastelandin välillä voisi olla suorempikin linkki, ellei Electronic Arts olisi aikoinaan omistanut oikeuksia Wastelandin nimeen.
Tim Schaferin kannustavasta esimerkistä inspiroituneen keräyksen on määrä alkaa ensi kuussa ja se tullaan toteuttamaan Kickstarter-rahankeruusivuston kautta. Asiasta ensimmäisenä uutisoinut IGN tietää kertoa, että projektin toteutumiseen tarvittaisiin miljoona dollaria.
Ainakin tämä poika aikoo laittaa kolehtinsa kehiin!
Wasteland Reboot in the Works [IGN]
Brian Fargo [Twitter]
P.S. IGN:ltä löytyy myös loistava Wasteland-retrospektiivi, joka kannattaa käydä tsekkaamassa:
Fond Memories: Wasteland [IGN]
Ubisoft on järisyttänyt pelialaa paljastamalla kahden suositun pelisarjansa tuoreimman osan, Far Cry 3:n sekä Assassins Creed III:n julkaisupäivämäärät.
Jo viime vuoden E3-messuilla hypetetyn Far Cry 3:n on määrä putkahtaa euromarkkinoille 7.9.2012. Päivämäärä paljastui vahingossa aiemmin päivällä nettiin vuotaneen mainosvideon myötä. Sittemmin virallisesti julkaistun trailerin voi tsekata vaikka YouTubesta.
Suuremman kaliiperin yllätyksestä vastasi aiemmin täysin pimennossa pidetyn Assassins Creed III:n julkaisupäivä, jonka kerrotaan olevan 30.10.2012. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Game Informer, joka pohjaa tietonsa Ubisoftin toimitusjohtajan, Yves Guillemotin sanomisiin. Pelistä tiedetään julkaisupäivän ohella ainoastaan se, että se on ollut tekeillä jo kolmen vuoden ajan.
Far Cry 3 Stranded Trailer HD [YouTube]
Assassin's Creed III Coming In October [Game Informer]
FIGMAn tuorein, Suomen virallinen myydyimpien pelien lista näyttää tällä kertaa tältä:
NYT (EDELL)
1 (x) Final Fantasy XIII-2
2 (1) Battlefield 3
3 (2) Call of Duty: Modern Warfare 3
4 (x) Metal Gear Solid HD Collection
5 (3) The Elder Scrolls V: Skyrim
6 (4) NHL 12
7 (x) Kingdoms of Amalur: Reckoning
8 (x) Soulcalibur V
9 (RE) Uncharted 3: Drake's Deception
10 (5) Need for Speed: The Run
Battlefield 3 ja Call of Duty: Modern Warfare 3 ovat saaneet väistyä uuden tulokkaan, Final Fantasy XIII-2:n tieltä.
Muita uusia tulokkaita ovat Metal Gear Solid HD Collection, Kingdoms of Amalur: Reckoning sekä Soulcalibur V, joista kaikki ovat sijoittuneet ihan kiitettävästi ensiyrittämällään.
Listalta kokonaan pois pudonneita pelejä ovat muun muassa FIFA 12 sekä Star Wars: The Old Republic -- jälkimmäisen luultavasti kaikki fanit ovat jo hankkineet, eikä pelille siksi kerry tässä vaiheessa enää listalle oikeuttavaa myyntimäärää.
Hienoa on nähdä myös MW3:n ja Battlefield 3:n viimein painuvan hiukan laspäin, pelien tehden tilaa muille uusille tulokkaille. Paluun listalle tekee Sonyn suositun toimintapelisarjan kolmas osa, Uncharted 3: Drake's Deception.
Yksi CD-ROM- ja multimedia-aikakauden surullisenkuuluisista merkkipaaluteoksista, The 7th Guest, on löytänyt tiensä vanhoja klassikkopelejä kauppaavan Good Old Gamesin katalogiin. Kyseessä on vahvasti videopätkiin ja live-näyttelijöihin nojaava kauhuseikkailu, jossa ratkotaan ilkeän lelutehtailijan mystistä murhaa. Jos kuvaus ei vakuuttanut, katsastakaa traileri.
Kahdeksalla taalalla saa kokonaiset 598 megatavua suttuisia videopätkiä ja ankaraa ylinäyttelyä - kukapa voisi vastustaa tätä kadonneen aikakauden kulttuuriaarretta? GoGin sivuilla uhkaillaan myös pelin vuonna 1995 ilmestyneen jatko-osan, The 11th Hourin, julkaisulla.
Linkit:
The 7th Guest: Official Trailer [YouTube]
The 7th Guest [GoG]
Muun muassa Psychonautsista ja Day of the Tentaclesta tunnetun Tim Schaferin luotsaama Double Fine on saanut kerättyä tarvittavan rahoituksen tulevalle seikkailupeliprojektilleen. Yksityisten ihmisten lahjoituksiin nojaava projekti tarvitsi toteutuakseen $400000, mutta rahaa on kertynyt alle vuorokaudessa jo yli $800000. Summa tullee paisumaan entisestään, sillä lahjoituksia otetaan vastaan vielä 33 päivän ajan Kickstarter-lahjoituspalvelun kautta.
Pelistä tiedetään sen verran, että se kulkee työnimellä Double Fine Adventure ja, että se tulee olemaan klassinen "osoita ja klikkaa"-seikkailu. Pelin teosta on määrä tehdä myös dokumenttielokuva.
Päivitys (10.2.2012):
Keräys tuotti vuorokaudessa yli miljoona dollaria ja summa kasvaa edelleen. Ajantasainen luku löytyy alla olevan linkin takaa.
Double Fine Adventure [Kickstarter]
Warner Bros. Interactiven omistuksessa tätä nykyä oleva Mortal Kombat on kerennyt saavuttaa jo varsin miehekkään iän, mutta silti pelisarja porskuttaa yhä vain. Uusimpaa tuotantoa ovat uudelleenjulkaisun nähneet alkuperäiset 2D-Mortal Kombatit, joihin on lisätty mukaan nettipeli, sekä hieman erilaisia grafiikkasuodattimia pikseleitä pehmentämään.
Mortal Kombat-pelisarjan kolme ensimmäistä peliä (Mortal Kombat, Mortal Kombat 2 and Ultimate Mortal Kombat 3) sisältävä Mortal Kombat Arcade Kollection julkaistiin ensin ladattavana versiona viime vuoden lopulla Xboxille ja PS3:lle ja nyt, pidemmän odottamisen jälkeen kokoelma on saapunut myös PC:lle, niin ikään ladattavana julkaisuna, jonka voi hankkia vaikkapa Steamista 7.99 euron hintaan.
Arvostelumme kokoelman Xbox-versiosta voi lukea täällä: http://www.gamereality.org/arvostelut/xbox360/mortal-kombat-arcade-kolle...
Alan Waken pitkään ja hartaasti odotettu PC-versio julkaistaan Steamissa 16.2. - vain reilun parin viikon päästä. Hintaa pelille tulee DLC-paketteineen $30, mikä kääntynee vanhalla mantereella suurin piirtein samanlaiseksi läjäksi euroja.
DLC-pakettien ja parantuneen grafiikan ohella PC-versiosta löytyy mm. tuki usealle monitorille, 4:3, 16:9 ja 16:10 kuvasuhteille sekä stereoskooppiselle 3D:lle.
EA:n digitaalinen PC-pelien latauspalvelu Origin on käynnistänyt alennusmyynnit. EA tarjoaa nyt useita pelejä oman Origininsa kautta paljon halvemmalla kuin normaalisti.
Alennuksessa ovat muun muassa pelit Dead Space 1 ja 2, Mass Effect 1 ja 2, Battlefield 3 sekä Dragon Age II.
Alla pelien alehinnastoa:
Dead Space 1 - 2,97€
Dead Space 2 - 9,95€
Mass Effect 1 - 4,47€
Mass Effect 2 - 12,45€
Battlefield 3 - 29,90€ (ei sis. Back To Karkand laajennuspakettia)
Dragon Age II - 9,95€
Mirror's Edge - 4,95€
Tarjolla on myös muita pelejä alehinnoin, joten kiinnostuneiden kannattaa suunnata tänne:
Warner Bros. Interactive Entertainment ilmoitti, että se on aloittanut julkisen betatestauksen Gotham City Impostors-peliään varten, joka ilmestyy ladattavana pelinä sekä Xboxin markkinapaikalle, kuin myös PS3:n PSN-verkkoon. Vaikka peli ilmestyy myös PC:lle, ei julkista betaa jostain syystä ole kyseiselle alustalle tarjolla.
Ne, jotka ovat kiinnostuneita liittymään Playstation 3:n betaan voivat yksinkertaisesti ladata pelin PSN-verkosta ja ne jotka taasen ovat kiinnostuneita kokeilemaan peliä Xboxilla, voivat suunnata seuraavaan osoitteeseen rekisteröitymään:
https://www.gothamcityimpostors.com/beta/
Gotham City Impostors on kahdelletoista yhtäaikaiselle pelaajalle suunniteltu nettiräiskintäpeli, jossa valejokerit ja valebatmanit ottavat toisistaan mittaa pienikokoisilla kartoilla hieman Call Of Duty-pelien tapaan, mutta erikoisemmin asein ja vempaimin varustettuina.
Mietteitämme tammikuun alussa vilkaisemastamme Xbox-version suljetusta betasta voit lukea täältä: http://www.gamereality.org/content/gotham-city-impostors-betatesti
Pelin virallisen julkaisun piti alunperin tapahtua 10. päivä ensi kuuta, mutta julkaisua lykättiin, eikä uutta päivämäärää ole kerrottu. Pelin hinnastakaan ei vielä ole tietoa.
*Uutispäivitys: Warner Bros. Interactive ilmoitti tänään (1.2.2012), että Gotham City Impostorsin julkaisuaikataulu on viimein varmistunut. Peli ilmestyy ensin PC:lle, 7. päivä kuluvaa kuuta ja heti seuraavana päivänä ladattavaksi Xbox Liven markkinapaikalle, sekä PS3:n PSN-verkkoon. Toisin sanoen pelin julkaisu on jo aivan ovella.
Japanilaisen peliblogin, Famicom Plazan, mukaan SNK Playmore olisi julkaisemassa kannettavaa versiota klassisesta Neo Geo -kolikkopelialustastaan. Hieman iPhonea kookkaammassa laitteessa olisi 4,3" LCD-näyttö, 2 gigatavua sisäänrakennettua muistia sekä paikka SD-muistikortille. Laitteesta huhutaan löytyvän esiasennettuna jopa 20 peliä, joita voi pelata myös englanniksi. Lista näyttää seuraavalta:
World Heroes, Ultimate 11, Top Player's Golf, Sengoku, Nam-1975, Mutation Nation, Last Resort, King of Monsters, Frenzy, Cyber-Lip, Fatal Fury Special, The Art of Fighting, Super Sidekicks, League Bowling, Metal Slug, Magical Lord, Baseball Stars Professional, Samurai Shodown, The King of Fighters '94, sekä Fatal Fury.
SNK ei ole vahvistanut omilla sivuillaan laitteen olemassaoloa tai julkaisua, joten kyse on toistaiseksi huhusta tai vuodosta.
Läntiselle maailmalle asiasta uutisoi ensimmäisenä pelisivu Kotaku.
Herää vain yksi kysymys: saako tähän loputkin Metal Slugit?
Linkki alkuperäiseen uutiseen:
The Return of The Neo Geo [Kotaku]
ネオジオポケット2か!?ネオジオ携帯機発表 [Famicom Plaza]
Oudosti nimetty Xbox LIVE Arcade House Party saapuu Xboxin markkinapaikalle helmikuussa. Mikä tämä kyseinen juttu on? Nimen alle kätkeytyy neljä peräkkäin julkaistavaa Xbox Livestä ladattavaa pelijulkaisua, joista mielenkiintoisimpia tapauksia eittämättä ovat suomalaisen Alan Wake -survival-horrorpelin spin off, Alan Wake's American Nightmare, sekä todella pitkään työn alla ollut kauhupeli, Ubisoftin I Am Alive.
Helmikuun 15. päivästä lähtien Xbox LIVE Arcadessa julkaistaan joka keskiviikko uusi ladattava hittipeli aina maaliskuun 7. päivään saakka.
Xbox LIVE Arcade House Partyn kaksi muuta pelijulkaisua ovat EA:n Warp sekä THQ:n Nexuiz. Warp on ylhäältäpäin kuvattu toimintapeli, jossa liikutellaan avaruuden muukalaista, kun taas Nexuiz on areenapohjainen FPS-räiskintä, jossa uhmataan fysiikan lakeja.
Alla pelien julkaisujärjestys, sekä niiden hinnat:
Warp (Electronic Arts)
15. helmikuuta | 800 Microsoft pistettä
Alan Wake's American Nightmare (Microsoft Studios)
22. helmikuuta | 1200 Microsoft pistettä
Nexuiz (THQ)
29. helmikuuta | 800 Microsoft pistettä
I Am Alive (Ubisoft)
7. maaliskuuta | 1200 Microsoft pistettä
Jos hommaat kaikki neljä peliä, lahjoittaa Microsoft Live-tilillesi 800 Microsoft pistettä.
Peleistä - ainakin trailereiden perusteella - mielenkiintoisimmilta allekirjoittaneen mielestä vaikuttivat Alan Wake's American Nightmare sekä I Am Alive.
Pelisivusto Siliconera uutisoi amerikkalaisen ikärajajärjestön, ESBR:n, antaneen luokituksensa Grand Theft Auto III:n ja Grand Theft Auto - Vice Cityn PlayStation 3 -versioille. Pelien on määrä tulla PSN-verkkokaupasta imuroitaviksi "PS2 Classics" -julkaisuiksi, mutta milloin - sitä ei tarina kerro. Toistaiseksi ei ole myöskään tietoa, ilmestyvätkö pelit alkuperäiskuosissa vaiko teräväpiirtoversioina.
Sormet ristiin pikaisen julkaisun ja remasteroinnin puolesta.
Linkki alkuperäiseen uutiseen:
Grand Theft Auto III & Vice City Coming To PSN As PS2 Classics
Selviytymiskauhun pioneerina ja camp-legendana tunnettu Resident Evil saa kuudennen virallisen osansa 20.11.2012. Pääosissa häärivät ensimmäistä kertaa samaan peliin mahtuneet suosikkihahmot, Leon Kennedy ja Chris Redfield.
Toiminnantäyteinen traileri löytyy YouTubesta.
Mukaan mahdutetut kliseet ja videolla välähtävä zombie-presidentti antavat ymmärtää, ettei pelisarja ole saanut vieläkään ihan täysipäisiä käsikirjoittajia. Hyvä juttu ainakin meille Resident Evil 4:n ystäville.
Alunperin vuonna 1993 julkaistu taktinen, yläviistosta kuvattu toimintapeli Syndicate on tänään liittynyt Good Old Games-sivuston kattavan pelivalikoiman joukkoon. Electronic Artsin julkaisema ja EA:n sisuksiin 90-luvun lopulla sulautetun Bullfrogin kehittämän kyseisen pelin ilmestyminen gog.comiin juuri nyt ei liene täysin sattumaa. EA on kehittelemässä upouutta Syndicate-nimeä käyttävää räiskintäpeliä, jossa on erittäin löyhästi sama idea kuin alkuperäisessäkin Syndicate-pelissä. Uuden Syndicaten olisi tarkoitus ilmestyä ensi kuun lopulla PC:lle ja konsoleille.
Niille, jotka eivät tiedä, on Good Old Games suosiota klasikkopelien ystävien keskuudessa saavuttanut sivusto, joka pitää sisällään lukuisia, ja lukuisia "menneiden aikojen" pelejä uudelleenjulkaistuna ja päivitettyinä muotoon, jotta ne toimisivat uusimmilla koneilla sekä uusimmilla käyttöjärjestelmillä.
Käyttäjätilin luomisen jälkeen pelejä voi ostaa pienellä rahalla (vaihdellen kuudesta dollarista kymmeneen dollariin), joten kynnys lähteä kokeilemaan oman nuoruuden pelejä ei ole kovin suuri. Kun haluttu peli on maksuttu, saa sen ladata suoraan gog.comin serveriltä ja vaikka peli katoaisi kovalevyltä, saa sen ladata uudelleen niin monta kertaa kuin haluaa oman käyttäjätilinsä kautta. Kyseinen palvelu toimii siis hyvin pitkälti samaan tapaan, kuin esimerkiksi Valven Steam.
Itse uutisemme pelissä, eli Syndicatessa pelaaja omaksui häikäilemättömän suurkorporaation managerin roolin, jonka tarkoituksena oli nelihenkistä cyborgijoukkoansa käskyttämällä viedä nämä tehokkaat sotakoneet tuhoamaan, soluttautumaan, tutkimaan paikkoja sekä kaappaamaan ihmisiä omiin tarkoituksiinsa. Pelissä vihollisina olivat muut kilpailevat korporaatiot (syndikaatit), jotka kaikki -- pelaaja mukaanlukien -- taistelivat keskenään maailmanherruudesta.
Peli oli aikanaan varsin kiitelty sen pelattavuudesta, mutta huomattavaa julkisuutta mediassa aiheutti myös sen siihen aikaan ennennäkemätön väkivalta (ennen kuin Doom lopulta räjäytti käsitteen "peliväkivalta" jo heti seuraavana vuonna). Syndicate on klasikko, joka jokaisen himopelaajan tulisi kokea.
Uudesta Syndicate-pelistä sen sijaan tuskin on (ainakaan siitä tihkuneiden uutisten ja videoiden perusteella) kunnioittamaan alkuperäistä turhan paljoa, pelin muistuttaessa enemmän Deus Ex-pelisarjaa, kuin sitä alkuperäistä konseptiaan.
Allekirjoittanut jää henkilökohtaisesti hartaasti odottelemaan gog.comiin mahdollisesti ilmestyvän vanhan Syndicaten jatko-osaa, Syndicate Warsia. Sillä välin, taidanpa kokeilla miltä vuosi 1993 maistuu...
Mikäli klassikkopelin kokeileminen kiinnostaa, löytyy linkki Syndicateen tästä: http://www.gog.com/en/gamecard/syndicate
Rockstar Gamesin pelien maahantuoja, 3H Distribution tietää kertoa, että Max Payne 3-pelin uusi julkaisuaikataulu on varmistunut.
Suomalaisen Remedyn aikanaan kunnolla pinnalle nostanut (Death Rallyn jälkeen) ensimmäinen Max Payne oli kova pelitapaus ilmestymisvuonnaan 2001 ja samalla myös oli osaltaan vaikuttamassa siihen miten monia 3rd person räiskintäpelejä sen jälkeen pelattiin (muun muassa upea, pelin hidastava bullet time -efekti).
Huono peli ei ollut kakkonenkaan, mutta samoilla linjoilla jatkaneen Max Payne 2:n jälkeen Remedy halusi siirtyä eteenpäin ja myi lisenssin Rockstar Gamesille. Lopppu onkin sitten historiaa ja nyt olemme lähestymässä Max Payne 3:n julkaisua, siinä missä Remedy sen sijaan valmistautuu julkaisemaan Max Paynen jälkeen luomaansa peliin, Alan Wakeen, tavalla tai toisella kytkeytyvän Xbox Live arcade-pelin, Alan Wake's American Nightmaren.
Remedyllä ei siis ole Max Payne 3:n kanssa mitään tekemistä, joten nähtäväksi jää kuinka uskollinen sarjan kolmas osa on kahdelle aiemmalle. Yksi asia on ainakin varmaa: harva Rockstar Gamesin julkaisu on pelinä ollut pelikelvotonta kuraa. Max Payne 3:ssa pelin nimikkosankari (tai antisankari) ei enää ole lainkaan poliisi ja yrittää haudata ikävän veristä ja traumaattista menneisyyttään Etelä-Amerikassa yhdessä pilleriaddiktionsa kanssa (söi liikaa painkillereitä edellisissä peleissä?) Pelisarjan kuuluisimmat erikoisefektit Bullet Time ja Shootdodge tekevät myös kolmosessa paluun, joten mistään filosofisesta yksinpohdiskelusta ja vieroitusklinikalla ravaamisesta tuskin on tässä pelissä kyse.
Alunperin maaliskuun julkaisusaumaan tähdännyt Max Payne 3 julkaistaankin Xboxille ja Playstation 3:lle nyt 18.5 alkanutta vuotta ja myöhemmin myös PC:lle, mutta vasta 1. päivä kesäkuuta. Jälleen valitettavasti näyttäisi siltä, että PC-pelaajia sorsitaan julkaisemalla (PC:llä alkunsa saanut) pelisarja reilusti myöhemmin kuin konsoleille.
Ennakkovaraajille tarkoitettu Max Payne 3 Limited Edition pitää sisällään ylimääräisenä bonuksena yhden moninpelikartan (talvinen hautausmaa), jonka todennnäköisesti muut saavat halutessaan ostaa DLC-sisältönä erikseen.
FIGMA ry:n uusin pelilista (viikoilta 1-2) on jälleen ilmestynyt ja kaikkien pelialustojen kokonaistulos näyttää seuraavalta:
NYT (EDELL)
1 (2) Battlefield 3
2 (1) Call of Duty: Modern Warfare 3
3 (4) The Elder Scrolls V: Skyrim
4 (3) NHL 12
5 (8) FIFA 12
6 (7) Need for Speed: The Run
7 (5) SingStar SuomiSuosikit
8 (6) Star Wars: The Old Republic
9 (RE) The Sims 3: Lemmikit
10 (RE) Gran Turismo 5
Viime kerrasta lista on muuttunut useamman pelin osalta, joskin vain muutaman pykälän. Paalupaikan itselleen Modern Warfare 3:lta on anastanut EA:n Battlefield 3, mutta siitä huolimatta juuri nämä kaksi peliä kamppailevat edelleen kärkipaikasta. Skyrim on noussut listalla pykälän verran ylöspäin, kun taas NHL 12 sekä Need for Speed: The Run ovat molemmat pudonnut yhden ja Star Wars: The Old Republic jopa kaksi pykälää alaspäin.
Paluun listalle tekevät The Sims 3: Lemmikit Gran Turismo 5. Vaikka EA:n julkaisemista peleistä jopa kolme on pudonnut sijoituksissa alaspäin, on julkaisijalla kuitenki syytä hymyillä: jostain syystä EA:n julkaisemia pelejä listalla on kuusi kaikista kymmenestä.
Warner Bros. Interactive ilmoitti aloittaneensa LEGO Batman 2 -pelin kehitystyön yhdessä erinäisistä LEGO-peleistään parhaiten tunnetun TT Gamesin kanssa. LEGO BATMAN 2: DC SUPER HEROES -pelissä pelaajat pääsevät jälleen kerran hyviksien, kuten Batmanin ja Robinin puolelle taistelemaan pahuutta vastaan: tällä kertaa tarkoituksena on estää Jokerin sekä Teräsmies -sarjakuvasta tunnetun Lex Luthorin yhteisjuonittelut.
Pelissä nähdään edellä mainittujen ohella lisäksi myös hahmot, kuten Teräsmies, Ihmenainen, sekä Vihreä Lyhty -- joista viimeksi mainittu nähtiin juuri hiljattain myös valkonkankaallakin ensimmäistä kertaa.
LEGO BATMAN 2: DC SUPER HEROES pelistä ei vielä ole sen tarkempaa tietoa (kuten julkaisupäivää) tarjolla, mutta pelin sanotaan rakentuvan muiden LEGO-pelien tapaan yhteistyöpelaamisen sekä huumorin keskelle, joten tiedossa luulisi olevan melko samankaltaista hupia, kuin mitä aiemmat Batmanit, Indiana Jonesit ja Star Warsit ovat tarjonneet LEGO-käsittelynsä jälkeen.
Pelin on tarkoitus ilmestyä kaikille mahdollisille alustoille tämän vuoden kesällä.
FIGMA ry on jälleen kerran koonnut iloksemme TOP-10 listan Suomen myydyimmistä peleistä, vaihtuneen vuoden 2011 viikoilta 51-52.
SIJA (EDELL)
1 (1) Call of Duty: Modern Warfare 3
2 (3) Battlefield 3
3 (4) NHL 12
4 (2) The Elder Scrolls V: Skyrim
5 (5) SingStar SuomiSuosikit
6 (6) Star Wars: The Old Republic
7 (x) Need for Speed: The Run
8 (7) FIFA 12
9 (RE) Sports Champions
10 (8) Uncharted 3: Drake's Deception
Uutena tuttavuutena tuoreimmalle listalle on noussut EA:n Need for Speed: The Run siinä missä paluun listalle, sijalle yhdeksän tekee Sonyn PS3-peli Sports Champions. Jokseenkin yllätyksettömästi Modern Warfare 3 kamppailee edelleen paalupaikasta yhdessä Battlefield 3:n kanssa.
Sivustomme uudistui vuoden vaihteessa. Kehityspuolen taival on ollut äärimmäisen pitkä sivustomme visuaalisen sekä rakenteellisen muutoksen ollessa huomattavan tason parannus entisestä. Game Reality on pitkän ajanjakson jälkeen uudistautunut rankalla kädellä ja siinä sivussa muodostunut paljon helpommaksi lukea ja navigoida.
Työsarka ei kuitenkaan aivan vielä ole täysin ohitse, sillä vielä on jäljellä uudesta tietokannasta puuttuvia vanhempia arvosteluitamme, joita lisäillään joka päivä hiljalleen, kokonaan uuden sisällön ohella.
Toivomme, että nautitte uudesta ulkoasusta sekä käytettävyydeltään lähes kokonaan uudistuneesta Game Realitysta paljon kuin olemme nauttineet sen saattamisesta maailmaan. Toivomme, että viihdytte Game Realityn tarjoaman sisällön parissa! :)
Terveisin, Game Realityn ylläpito
Katsastimme miltä vaikuttaa Sandbergin uusi mininäppäimistö, sekä EA:n pitkäikäisen lätkäpelisarjan tuorein painos.
Arvostelimme Capcomin jatko-osan neljän vuoden takaiselle Dead Rising pelille, sekä Square-Enixin uuden Kane & Lynch -pelin.
Sandberg Hard Disk Cloner on kahdella SATA-liittimellä varusteltu kiintolevytelakka, jonka erikoisuus on kyky kloonata siihen kytkettyjä kiintolevyjä ilman, että sitä tarvitsee kytkeä tietokoneeseen...