Halo 2 (25.6.2007)

|PC

Kehittäjä: Bungie Software
Julkaisija: Microsoft
Versio: 1.0.3.129
Pelaajamäärä: 1-16(TCP/IP, LAN)
Ikäraja: 16
Arvostelukappale: Microsoft
Arvostelija: Petteri Hemmilä

Minimivaatimukset:

- 2 GHz prosessori
- NVIDIA GF 6100, ATI X700 tai parempi
- 1024 Mt RAM
- 7 Gt vapaata kovalevytilaa
- Windows Vista

Suosituskokoonpano: Ei tiedossa

Testikone:

- AMD AthlonXP 2700+
- ATI Radeon X850 pro 256 Mt DDR
- 1024 Mt DDR RAM
- Sound Blaster Live! Platinum

"Mikä on nykivä ja näyttää kolme vuotta vanhalta konsolipeliltä? No, sehän on tietenkin Microsoftin näyttö Windowsin ylivoimaisuudesta pelialustana." - Normaalisti olisin pitänyt tuota irkkikanavalta poimimaani arvoitusta jonkun Linux-fanaatikon ilkeänä ja yhdentekevänä mielipiteenä, mutta tällä kertaa sattuikin niin että olin juuri päässyt päättelemästä ensimmäistä sessiotani Halo 2:n PC-version parissa, eikä ensivaikutelmani pelistä juurikaan tuota parempi ollut. Olen kyllä nähnyt esimerkiksi Crysiksen loistavia DirectX 9 vs DirectX 10 -promovideoita, eikä minulla ole epäilystäkään etteikö DirectX 10:n valjastaminen oikealla raudalla ja koodauksella voisi tuottaa suorastaan hämmästyttävän hienoa jälkeä PC-puolella, mutta syyt miksi Microsoftin yksi ensimmäisiä Windows Vistaa todella vaativista peleistä on vasemmalla kädellä tehty käännös muinaisesta XBox-hitistä menee aivan yli pienen ymmärrykseni. Voiko todella olla niin että usko vahvaan brändiin voitti terveen järjen, vai onko Halo 2 vain ensimmäinen Microsoftin jonkun suuremman periaatteellisen linjauksen mukaan valmistunut peli, joka nyt vain tuli vahingossa tulkituksi yrityksenä luoda Games for Windows -ohjelman läpimurtopeliä? Olipa syy sitten mikä tahansa, ei se saa Halo 2:n PC-käännöstä tuntumaan yhtään vähemmän märän rukkasen läimäyttämiseltä koko PC-pelaajakunnan kasvoja vasten.

Vaikka Halo 2 lienee jo melkein kaikille jokseenkin tuttua tavaraa, on kohteliasta täydentää myös kaikkien juuri koomasta, avaruusmatkalta, tai eristysvankiloiden syövereistä palanneiden tietoisuutta siitä, mistä pelissä oikein on kysymys. Kyseessähän on siis alkujaan eksklusiivisesti XBoxille julkaistun megahitti-scifiräiskyttelyn, Halon pykälää suositumpi jatko-osa, joka edeltäjänsä tavoin tempaisee pelaajan keskelle ihmiskunnan ja Covenant-nimeä kantavan muukalaisliittouman välillä riehuvaa veristä sotaa. Juonellisen yksinpelikampanjan ohella Halo 2 tarjoilee Microsoftin Live-palvelun kautta pelattavaa moninpeliä, joka XBox 360:n lanseerauksesta huolimatta on itsepintaisesti säilyttänyt asemansa Live-palvelun pelatuinpana pelinä vielä tähän päivään saakka.

Ensimmäisen Halon juoni päättyi ihmisten erävoittoon, koko maailmankaikkeuden älyllistä elämää uhanneen rengasmaailma Halon tuhoutumiseen. Hävinneen osapuolen langettaessa kidutusrangaistusta Halon puolustuksessa epäonnistuneelle eliittikomentajalle, The Arbiterille, jaetaan maan kiertoradalla mitaleja sankarillisesta taistelusta selvinneille. Juhlat päättyvät Covennantin yllätyshyökkäykseen, josta käynnistyvä tapahtumien sarja vie pelaajan kohti uusia taisteluja aina maapallolta Covennant-liittouman pyhään kaupunkiin. Hieman edellistä osaa vahvemmin milintanttia meininkiä ja Covennantin motiiveihin puuttuvaa juonta tarkkaillaan jo tutuksi tulleen geenimanipuloidun supersotilaan, Master Chiefin, näkövinkkelistä, joskin tällä kertaa puolet pelistä pelataan kidutuksesta Covennantin uskonnollisen hallinnon inkvisiittoriksi selvinneen The Arbiterin roolissa. Lopulta toisiinsa nivoutuvista kohtaloista huolimatta, juoni on melko keskinkertaista scifihuttua, jonka varteenotettavuutta eivät paranna sen koommin hollywoodmainen pikkunokkela dialogi, taikka englantia vääntävistä wannabeklingoneista sekä ärsyttävyydeltään Tähtien Sodan Evokkeja lähentelevistä kääpiösotureista koostuvan muukalaisliittouman koukerot. Harmillisesti, tarina katkeaa vieläpä Halo 3:sta pohjustavaan cliffhangeriin, jota PC-pelaajat saanevat odottaakin sitten seuraavat kolme vuotta, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa.

Tapahtumien levittäminen pois mystiseltä ja kiehtovalta Halolta pitkin maapalloa, muukalaiskaupunkia sekä mitä lie-avaruusasemia on tehnyt pääasiassa hallaa pelin tunnelmalle. Vaikka Haloa vastaavalle rengasmaailmalle päästään Halo 2:ssakin, ei ensimmäisen Halon loistavaa Unreal-henkistä selviytymistunnelmaa ole saatu uudistumaan, vaan jatkuvasti pelaajan ympärillä parveilevat tekoälyapurit tuovat moniin tehtäviin enemmänkin hallitun sotilasoperaation tuntua, josta ei pelimarkkinoilla ole tosiaankaan ollut viime vuosina pulaa. Muiltakaan osin, Halo 2:n ympäristöt eivät ole siitä onnistuneimmasta päästä, vaan pelaaja joutuu liian usein kohtaamaan identtisistä palasista leikeltyjä ja liimattuja tasoja, joissa etenemistä rytmitetään aalto toisensa perään ryöppyävillä vihollislaumoilla. Aivan ensimmäisen Halon antikliimaksin, surullisen kuuluisan kirjastotason monotonisuuteen ei sentään sorruta, mutta vertailu lähestulkoon minkä tahansa vuoden 2004 jälkeen ilmestyneen PC-räiskinnän kanssa saa Halo 2:n tasosuunnittelun vaikuttamaan melkoisen tylsältä.

Kun tylsät miljööt ja olemattoman tunnelman jättää pois puntarista, muistuttaa Halo 2:n pelattavuus kovasti ensimmäisen Halon PC-käännöstä, joka ilmeisestä ikääntymisestään huolimatta on joiltakin osin vielä ihan käypää tavaraa. Hieman "sinne päin" ampumalla kohteisiinsa osuvat aseet voivat tuntua aluksi hieman leväperäisiltä tarkkaan hiiriohjaukseen tottuneille PC-pelaajille, mutta se helppous mikä lievähköllä automaattitähtäyksellä voitetaan, otetaan takaisin jatkuvasti kortilla olevina ammuksina. Kun rajallisten ammusmäärien tuomaa haastetta kasvatetaan sallimalla pelaajan kantaa vain kahta asetta kerrallaan, joutuu pelaaja muovaamaan jatkuvasti taktiikkaansa saatavilla olevan varustuksen ehdoilla, mikä tuo sopivasti vaihtelua muutoin melkoista yksitoikkoisuuspotentiaalia omaaviin taisteluihin.

Toinen pientä mielihyvää tuottava piirre Halossa olivat sen lukuisat ohjasteltavat kulkuneuvot. Samaiset menopelit tekevät paluun myös kakkososassa ja vaikka pieni kyynikko sisälläni pakottaakin muistuttamaan, ettei tämä ole mitenkään ennennäkemätöntä PC-räiskintöjen saralla, täytyy rehellisyyden nimissä myöntää että Covennantin Ghost-liiturien tiputtelu ihmisten Scorpion-tankilla oli yksi ehdottomasti yksi lempipuuhistani myös Halo 2:ssa. Tämän hauskuuden kääntöpuolena, istuminen tekoälyn ohjastaman jeepin konekiväärilavetin äärellä on melkoista hammasten kiristelyä, mielipuolisten autokuskien kaahaillessa pääosin nasta laudassa, menosuuntaa arvaamattomasti vaihdellen. Onneksi nämä maantieraivosta kärsivät piruparat voi kuitenkin halutessaan päästää hengiltä ilman ylimääräistä moralisointia taikka rangaistuksia.

Olipa pelattavuudesta kokonaisuutena sitten pahoillaan tai hyvillään, ei mikään mahti maailmassa voi estää Halo 2:n Vista-versiota vajoamasta roskajulkaisujen loputtomaan suohon, kun se asetetaan oikeaan kontekstiinsa, eli yhdeksi PC-peliksi muiden joukkoon. Jo silloin kun Halo 2 oli uusinta uutta XBoxilla, nauttivat PC-pelaajat teknisesti ja visuaalisesti ylivertaisesta Half-Life 2:sta, hieman tämän jälkeen ilmestyneestä Far Crysta puhumattakaan. Tämän päivän pelitarjonnan rinnalla kitsastelu polygoneissa, varjostuksissa sekä fysiikan käytössä tuntuu täysin käsittämättömältä, eikä kolmen vuoden viivyttely julkaisussa ole ainakaan parantanut Halo 2:n asemia tässä suhteessa.

Ikään kuin ikuisuudelta tuntuva kolmen vuoden julkaisuviive ei olisi jo itsessään riittävä syy jättää peli kuin peli pölyttymään kaupan hyllylle, ei Halo 2 ota tässä suhteessa riskejä, vaan kääntää veistä haavassaan vieläpä anteeksiantamattoman surkealla käännöstyöllä. Vaikkei grafiikka, tasosuunnittelu tai muu tekninen toteutus edustaisikaan aivan pelaamisen nykyhetkeä, ei epätoivoon kannata vaipua, sillä ainakin konevaatimuksissa on tähyilty pitkälle tulevaisuuteen. Pelilaatikon asettamat minimivaatimukset gigan keskusmuistista ja 2 gigahertsin prosessorista voi jo suoralta kädeltä kuitata huonona vitsinä, sillä näillä spekseillä vähänkin isommat tulitaistelut muuttuvat parin kuvan sekuntivauhtilla eteneviksi diaesityksiksi, kovalevyn laakerien huutaessa armoa virtuaalimuistin kynsissä. Luonnollisesti, PC-peleissä yleistä standardia edustavat yksityiskohtaiset grafiikkasäädöt ovat typistetty yhdeksi kolmiportaiseksi valitsimeksi, jolla tuntuu olevan suurempi vaikutus pelkkään grafiikkaan kuin todelliseen pyörimisnopeuteen, mutta kenties tämän ei pitäisi yllättää pelissä, jonka alkuvalikkoa ohjataan punaisin ja vihrein a- ja b-nappuloin kuin XBoxilla konsanaan.

Vaikka älyttömät konevaatimukset, susiruma grafiikka ja monin paikoin standardeja limboava yksinpeli tekevätkin Halo 2:n Vista-versiosta erittäin vaikeasti suositeltavan oikeastaan, saattavat satunnaiset nettipelaajat viihtyä tovin Halo 2:n moninpelin parissa. Tämä siis sillä oletuksella että joko omistaa jo valmiiksi XBox360:llä tehdyn Live-tilin tai että pinna kestää läpi erittäin epäkätevän, Internet Explorerin kautta toteutetun pakollisen Live-rekisteröinnin. Vaikka kyseessä on täsmälleen sama palvelu kuin XBox 360:n Live, ei PC-pelaajilta onneksi edellytetä vuotuisesti maksullista kultatiliä Halo 2:n moninpeliin, joskin mikrofonituki ja enimmäkseen tyhjyyttään kumiseville kulta-palvelimille pääsy ei hopeajäseniltä onnistu.

Kunhan koko Live-sotkun alkumuodollisuuksista selviää läpi, tarjoaa Halo 2 ihan kelvollista moninpeliviihdettä myös Vista-pelaajille. XBox-Halon mainio yhteistyömoodi on taas kerran saanut jostain käsittämättömästä syystä kenkää PC-versiosta, mutta lukuisat muut moninpelimuodot elävät ja voivat hyvin myös PC-puolella. Tarjolla on kaikkea perinteistä aina lipunryöstöstä perinteisempää deathmatchia edustavaan Slayeriin ja mikäli perusmuodot loppuvat kesken, voi niitä halutessaan muovata usein valinnaisin muuttujin, kuten esimerkiksi sulkemalla tietyt aseet pelin ulkopuolelle tai asettamalla uudelleensyntymille pelikohtaisen maksimimäärän.

Vaikka Halo 2:n hidastempoinen moninpeli jaksaakin pitää pelaajaa otteessaan muutaman tovin, ei se yksinään jaksa nostaa tätä muilta osin ala-arvoisesti toteutettua pakettia vastaamaan niitä vaatimuksia, joita täysihintaiselta peliltä olisi lupa odottaa. En oikeastaan keksi, ketä tällä tämä teknisesti kömpelöllä, visuaalisesti rumalla ja juonellisesti ontolla scifi-FPS:llä on edes pyritty hämäämään, mutta tuskinpa tällä ainakaan pelaajien sieluja Vistan hoteisiin saadaan käännytettyä.

Lyhyesti:

Halo 2 on monin paikoin huonosti ikääntynyt scifiräiskintä, joka moninpeliään lukuun ottamatta tippuu jotakuinkin jokaiseen sudenkuoppaan jonka sen polulle voi kuvitella. Vaikkakin juonesta ja tunnelmasta voi makuasioina vängätä loputtomiin, on pelin raskaalle ja rumalle koneistolle sekä käsittämättömän keinotekoiselle Vista-vaatimukselle mahdoton keksiä järjellistä puolustusta, eikä kolmen vuoden viive julkaisussakaan ihan maalaisjärjellä selity. Kenties uskollisimmat Halo 2 -fanaatikot saavat jotain iloa pelin mukana tulevasta karttaeditorista, mutta muiden kannattaa tehdä itselleen iso palvelus ja suunnata katseensa toisaalle.

Hyvät & Huonot puolet:

+ Moninpeli viihdyttää
+ Kulkuneuvot

- Ruma ja äärimmäisen raskas
- Vista-vaatimus silkkaa markkinointia
- Tylsä ja itseään toistava tasosuunnittelu
- Live-palvelun toteutus kankea ja epäselvä
- Juoni b-luokan scifihuttua

Arvosana:

/5