Medal Of Honor: European Assault (6.7.2004)

|XBox

Kehittäjä: EA Games
Julkaisija: Electronic Arts
Versio: Kauppaversio
Pelaajamäärä: 1-4
Äänituki: Dolby Digital 5.1
Xbox Live tuki: Ei
Tuki omille musiikeille: Ei
System link tuki: Ei
Ikäraja: 16
Arvostelukappale: EA Nordic
Arvostelija: Mikko Kosonen

Toinen maailmansota tulee olemaan varmasti ihmiskunnan muistetuimpia sotia vielä pitkään. Ei pelkästään siksi, että siitä aina jauhetaan koulussa historiantunneilla vaan myös siksi, että se on lisäksi etenkin elokuva -ja peliteemana kestoseksikäs. Uraansa aloittelevan pelitalon kannattaisikin varmasti tänä päivänä ensimmäisenä projektinaan luoda räiskintäpeli ja lätkäistä siihen päälle WWII-teema, joka tekisi debyyttipelistä siten takuuvarman hitin, eikös? No, ainakin vihreää valoa monet julkaisijat mieluummin näyttäisivät sellaiselle pelille, kuin esimerkiksi seikkailupelille.

Kuinka kauan toinen maailmansota sitten vielä näkyy ja kuuluu? Varmasti niin kauan kuin maapallolla riittää älyllistä elämää, sillä jatkuvasti kehittyvä teknologia mukaan lukien tietokoneet ja pelikonsolit mahdollistavat sen, että asioita ja tapahtumia voidaan kerta toisensa jälkeen näyttää pelaajalle yhä autenttisemmin, realistisemmin, tarkemmin ja niin edelleen. Tämä tarkoittaa sitä, että yhä uudelleen ja uudelleen tulemme näkemään esimerkiksi Normandian tuhoisan maihinnousun, Carentanin valloituksen, sekä Pearl Harborin tuhon.

On kuitenkin aika palata takaisin nykyhetkeen ja katsastaa sitä valikoimaa mitä tällä hetkellä on tarjolla. PC:llä pelaajat ovat saaneet nauttia toinen toistaan paremmista toisen maailmansodan räiskyttelyistä, mutta konsoleilla näitä ei kovin montaa laadukasta ole nähty. Konsoleilla laadukkaimman WWII -räiskinnän valtikkaa on nyt jonkin aikaa pitänyt Ubisoftin julkaisema hyvä Brothers In Arms -peli, joka kuvasi toisen maailmansodan taisteluita hieman realistisemmin, pelattavuuden nojatessa enemmän taktiseen pelaamiseen kuin suoraan räiskintään(peli sai arvostelussamme neljä tähteä).

Electronic Arts on toinen niistä pelijulkaisijoista, joiden kautta valtaosa WWII -peleistä nykyisin ilmestyy. Nyt on aika katsoa millaista jälkeä EA on saanut aikaan Medal Of Honor -pelisarjansa ainoastaan konsoleille julkaistulla uutukaisella, European Assaultilla. Onko kyseiseillä pelillä saumoja nousta Brothers In Armsin ohitse konsoleiden parhaaksi WWII -peliksi? Edellinen Medal Of Honor -peli, Rising Sun oli totaalinen pettymys, joten eipä nuolaista vielä ennen kuin tipahtaa...

Medal Of Honor: European Assault(aiemmin nimellä Dogs Of War)pistää pelaajan amerikkalaisen OSS:n tiedustelusotilaan, luutnantti William Holtin saappaisiin sotimaan jenkkien, brittijoukkojen kuin venäläissotilaidenkin rinnalle. Pelin aikana pelaaja pääsee kokemaan oikeastikin olemassa olevan(nykyisin veteraanin)Holtin kokemuksia toisen maailmansodan ajoilta. Holtin taistelut käydään Pohjois-Afrikassa, St. Nazairessa, Stalingradissa ja Ranskassa(Battle Of The Bulge). Peli aloitetaan St. Nazairen neljä tehtävää kestävällä taistelulla ja vaivaiset yksitoista tehtävää kestävä peli päätetään viimeisenä koettavaan Battle Of The Bulgeen. Tehtävien välillä pelaajalle näytetään muutaman tietokoneella tehdyn välianimaation lisäksi tuttuun sotapelityyliin mustavalkovideoilta oikeasta elämästä, joiden taustalla puhujana toimii veteraani William Holt.

Pelin tehtävät ovat tuttuja aiempia toiseen maailmansotaan sijoittuvia sotapelejä pelanneille; tuhotaan vihollisen prototyyppitankkeja, V2-ohjuksia, pelastetaan sotavankeja, tuhotaan sitä ja tätä sekä tietysti tapetaan kasoittain natseja siinä sivussa. Kaikki tämä on varsin tuttua. Ennen jokaisen tehtävän alkua pelaajalle näytetään päätavoite, sekä kaikki sivutavoitteet. Sivutavoitteita ei tietenkään ole pakko tehtävässä suorittaa, mutta siitä on hyötyä seuraavaa tehtävää silmällä pitäen. Esimerkkinä lähes jokaisesta tehtävästä löytyy sivutavoite eliminoida natsiupseeri, joka onkin sitten hieman vaikeampi eliminoida kuin perussolttu. Kaikki tavoitteet tehtävän aikana suorittanut pelaaja saa seuraavaa tehtävää varten enemmän lääkintäpakkauksia, sekä "elvytyksiä", jotka käytännössä suomentuvat lisäelämiksi. Kuoltuaan pelaaja voi nousta ylös uudelleen ja uudelleen, riippuen siitä kuinka monta elämää on saanut edellisestä tehtävästä ja kerännyt itse tehtävän aikana. Tämä on hyvä, sillä ilman lisäelämiä pelaaja joutuisi aloittamaan jokaisen kuolemiskerran jälkeen kyseessä olevan tehtävän aivan alusta, koska peli tallentuu vain jokaisen tehtävän jälkeen. Ja kaikki Call Of Duty: Finest Hour peliä pelanneet tietävät kuinka rasittavaa se voikaan olla.

Medal Of Honor -pelisarja fanaattisimpien pelaajien iloksi voidaan todeta, että jo ensituntumalta European Assault peli on selkeästi parempi kuin Rising Sun. Peli ei myöskään ole aivan yhtä suoraviivainen räiskintä kuin aikaisemmat konsoli-moh pelit; peli ottaa kevyesti vaikutteita EA:n PC:lle julkaistusta Medal Of Honor: Pacific Assaultista, mutta kaikkein eniten ja varsin yllätyksettömästi konsoleiden tämän hetken parhaasta sotapelistä Brothers In Armsista.

Näkyvin uudistus European Assaultissa eittämättä aiempiin konsoliversiohihin nähden on se, että nyt pelaaja saa lähes poikkeuksetta komentaa kolmen kaverin ryhmää tehtävässä kuin tehtävässä. Kavereiden komennus paikasta toiseen onnistuu Brothers In Armisista osin kopioidulla tavalla.

Pelaaja voi komentaa sotilaitaan etenemään vaikkapa edessä häämöttävän laatikkokasan taakse suojaan osoittamalla aseen tähtäimen haluttuun kohtaan ja sitten painamalla komennusnappulaa. Vaihtoehtoisesti pelaaja voi myös komentaa sotilaansa taas seuraamaan pelaajaa/palaamaan pelaajan luokse. Systeemi todellakin on vain osin kopioitu, sillä komennot rajoittuvat juuri kahteen edellä mainittuun. European Assaultissa ei siis voi Brothers In Armisin tapaan komentaa sotilaitaan tulittamaan tiettyä vihollista. Tämän sanottuani on Moh: EA silti melko harppaus tekoälyn tasossa eteenpäin verrattuna edelliseen, Rising Sun -peliin.

Jotta joukkojen komennus toimisi, on tekoälyn oltava edes jonkintasoinen ja niinhän se European Assaultissa onneksi onkin. Kaverit osaavat ammuskella suojasta, viskellä kranaatteja, sekä oikeasti tappaa vihollisia. Sama pätee vihollisiin, niiden tekoäly on lähes yhtä hyvä. Tämä tarkoittaa sitä, että enää ei koko peliä voi pelata lävitse pelkän aseen perän kanssa huitomalla, vaan on oikeasti myös ammuttavakin sillä, toisin kuin kävi Rising Sunissa, jossa luodit tuntuivat usein jopa menevän suoraan vihollisten lävitse. Usein Rising Sunissa kävi myös niin, että omat sotilaat eivät tajunneet sotimisesta yhtään mitään, siinä missä vihollinen tuli tökkimään pistimellään omaa kaveria selkään. Tätä jatkui usein loputtomiin ja sitä pystyi seurata vierestä loputtomiin ellei itse pistänyt hommalle loppua ja ampunut nappia vihollisen otsaan. Tämä kaikki loistaa poissaolollaan European Assaultissa.

European Assaultissa pelaaja voi komentaa omat kaverinsa vaikkapa vihollisbunkkerin sisään ja odotella itse nurkan takana kuinka omat ampuvat viholliset. Toki paras tapa varmistaa etteivät omat jää alakynteen ja kuole, on mennä itse mukaan. Tekoälyn auttavan käden huomaa oikeasti vasta siinä vaiheessa kun omat kaverit on kuolleet ja pelaaja itsekseen yrittää epätoivoisesti kukistaa ympärillään olevaa vihollislaumaa. Tehtävä on Brothers In Arms pelin tapaan lähes mahdoton.

Omien melko hyvästä tekoälystä huolimatta, ei ole kuitenkaan täysin itsestäänselvää, että pelaajan kaikki kolme sotilasta selviäisivät tehtävästä hengissä. Osumaa saadessaan omien energia myös vähenee siinä missä pelaajankin. Pelaaja voi vaikuttaa asiaan käyttämällä löydettyjä lääkintäpakkauksia välillä itsensä sijasta myös sotatovereidensakin parantamiseen. Jos aivan paha paikka yllättää ja natseja tuntuu olevan ylitsepääsemätön lauma vastassa, voi hyödyntää omaa valttikorttiaan, joka kantaa pelissä nimeä "adrenaliini". Adrenaliinilla on haettu pelissä tunnetta siitä, kuinka sotilas voi sodassa hetken tuntea olevansa voittamaton siinä vaiheessa, kun hän nousee sieltä ojanpenkan pohjalta viimeisessä lippaassaan vain vaivaiset kymmenen kutia jäljellä. Pelissä tappamalla natseja kertyy pelaajan adrenaliini-mittariin energiaa. Kun mittari on täynnä voi pelaaja käyttää sitä ja olla lyhyen hetken kuolematon, loputtomilla ammuksilla varustettu tappokone. Onneksi tämä ei tosiaan mikään pitkäikäinen juttu ole, sillä muuten se olisi helpottanut pelaamista aivan liiaksi.

Kaikki edellä mainittu kuulostaa erittäin hyvältä, eikös? Siksi onkin valitettavaa, että peli ei kuitenkaan ole missään nimessä SE täydellinen sotapeli. Pelin neljän kampanjan pituinen yksinpeli, ei ole sitä miltä se paperilla kuulostaa. Niin kuin jo aiemmin tuli mainittuakin, on pelin kokonaiskesto vain vaivaiset yksitoista tehtävää. Onhan tämä pieni parannus Rising Sunin yhdeksän tehtävän pituiseen yksinpeliin, mutta jotain järkeä nyt touhuun. Onko oikeasti oltava niin rahastusmielessä liikkeillä, että sen pitää paistaa lävitse tässä kohtaa kuin naantalin aurinko. Pelin tehtävien jokseenkin vähäisen määrän voisi ehkäpä vielä jotenkuten sulattaa, mutta kun päälle lyödään vielä se, että jokainen yksittäinen tehtävä on jo itsessään vain lyhyt pyrähdys. Eihän European Assaultin parissa kauaa nokka tuhisekaan.

Mikä pelissä sitten loppujen lopuksi on se kaikein eniten arvosanaa alentava syy pelin lyhyyden lisäksi? Tähän voisin vastata kokonaistoteutus. Pelissä ei ole yksinkertaisesti tarpeeksi tarinaa ollakseen juonellisesti tai henkilökategorialtaan kiinnostava, eikä peli myöskään osu aivan nappiin räiskintänsä kanssa, koska on olemassa pelejä, jotka ovat näyttäneet ja tehneet toisen maailmansodan jo paremmin. Paikoitellen European Assaultista pelaaminen menee kivana viihteenä, mutta välillä taas tuntuu siltä, että yksinpeli parissa kuolee tylsyyteen. Voisi melkein sanoa, että European Assault ja toinen keskivertoräiskintä Call Of Duty: Finest Hour ovat lähestulkoon samalla viivalla, European Assaultin ollessa ehkä näistä se karvan verran parempi peli.

Rising Sun oli ainakin siinä mielessä mielenkiintoinen kyhäelmä, että se piti sisällään mahdollisuuden pelata yksinpelin lävitse yhteistyössä kaverin kanssa. Homma kuitenkin toimi parhaiten vain paperilla, sillä toteutuksen kohdalla yhteistyömoninpelissä oltiin menty metsään. Erilleen harhailleen pelaajakaksikon jatkuvasti takaisin yhteen vetävä, näkymätön magneetintapainen "efekti" oli yksinkertaisesti rasittava ja no, niinhän oli kaikki muukin koko pelissä. Sen sijaan, että kyseistä moninpeliätyyppiä olisi parannettu ja viilailtu European Assaultia varten, on sen sijaan menty siitä mistä aita on matalin ja jätetty sellainen tyystin tekemättä uusimpaan Medal Of Honoriin. Sääli.

Onhan pelissä toki se nykyään konsoliräiskinnöissä pakollinen jaetun ruudun perusmoninpeli varustettuna muun muassa deathmatchilla, Axis Vs. allies sekä Free For All pelimuodoilla ja niiden erilaisilla, esimerkiksi tehtävätyyppisillä variaatioilla. Moninpeliosio on keskivertoa jaetunruudun moninpeliä parempi ainakin siinä mielessä, että osa pelin moninpelikartoista on normaaleja ahdaskokoisia karttoja hieman suurempia. Moninpelin suurimmaksi kompastuskiveksi varmasti koituukin se, että varsinkin isojen karttojen hyödyntäminen jää puolitiehen moninpelituen ollessa vain maksimissaan neljä pelaajaa. Näin pelin isokokoisemmilla kartoilla pelaaminen voi olla jokseenkin tylsää. System link tai Xbox Live tukea pelissä ei ole lainkaan.

Visuaalisesti peli muistuttaa kovasti Call Of Duty: Finest Hour peliä, eikä positiivisessa mielessä. Finest Hour nimittäin oli visuaalisesti kovin vaisu ja niin on myös European Assault. Grafiikan taso on tässä pelissä ehkä piirun verran edellä mainittua Finest Houria parempaa, mutta sen ero on langanohut. Kyllähän peliä pelaa, mutta moneen otteeseen maisemia räiskinnän ohella katseltaessa tulee mielessään ajateltua "onpas yksinkertaista". Maisemissa ei todellakaan ole oikeastaan mitään mikä saisi "ooh ja aah" tuntemuksia aikaan pelaajassa. Sentään pelialueet ovat tavallista hieman avonaisempia, eivätkä tunnu niin putkimaisilta kuin useimmisssa peleissä.

Hieman samalla tavalla valitettavasti on asianlaita äänipuolenkin kanssa. Pelin vähäinen ääninäyttely niin liittoutuneiden kuin saksalaistenkin osalta ajaa asiansa ihan hyvin, mutta aseäänet, räjähdykset, kuin muutkin perusäänet ovat myös vain perustasoa. Toimivat, mutta eivät herätä minkäänlaista tunnetta siitä, että ne kuulostaisivat todella upeilta tai erittäin hienoilta. Jälleen kerran allekirjoittanut jää ihmettelemään mikä osa pelin äänissä on sitä THX-hyväksyttyä. Pelin valikoissa soiva musiikki on kaunista ja luo oikeanlaista tunnelmaa, mutta itse pelinaikainen musiikki on edellisen konsoli Medal Of Honorin tapaan ikäänkuin jotain Star Wars luritusta. Tästä vaikutelmasta ollaan European Assaultissa päästy jo hieman eroon, mutta ei kuitenkaan riittävästi. Miksei musiikki ole yhtä tasokasta kuin valikoissa soiva? Loppujen lopuksi Medal Of Honor: European Assault on askel oikeaan suuntaan sitten Medal Of Honor: Rising Sunin, mutta askeleita ei ole yksinkertaisesti vain otettu tarpeeksi. Ehkäpä ensi kerta on jo suotuisampi Medal Of Honor -sarjan konsolifaneille.

Lyhyesti:

Medal Of Honor: European Assault on jälleen yksi toiseen maailmansotaan sijoittuva räiskintä. Askel parempaan edellisen, Rising Sun pelin verrattuna, mutta loppujen lopuksi European Assault on kuitenkin vain keskivertoa hieman parempi sotaräiskintä. Valtikka pysyy edelleen Ubisoftin Brothers In Arms pelillä.

Hyvät & Huonot puolet:

+ Tekoäly
+ Ok äänimaailma
+ Paikoitellen ihan Ok yksinpeli..

- ..Paikoitellen tylsä
- Visuaalisesti vaisu esitys
- Erittäin lyhyt yksinpeli

Arvosana:

/5