Medal Of Honor: Rising Sun (28.2.2004)

|XBox

Kehittäjä: EA Games
Julkaisija: Electronic Arts
Versio: Kauppaversio
Pelaajamäärä: 1-4
Ikäraja: 12
Äänituki: Dolby Digital 5.1
System link tuki: Ei
Xbox-Live tuki: Ei
Muuta: THX-hyväksytty
Arvostelukappale: EA Nordic
Arvostelija: Mikko Kosonen

Innostuin aikanaan Electronic Artsin omistamasta Medal Of Honor nimisestä sotapelisarjasta, jonka loistava Medal Of Honor: Allied Assault niminen osa oli yksi vuoden 2002 parhaimmista PC-pelistä. Erinomaisen ja tunnelmaisen yksinpelin lisäksi peli tarjosi myös laadukkaan moninpelinkin ja varteenotettavan kilpailijan Return To Castle Wolfensteinin moninpeli-osiolle.

Allied Assaultin kehitti pelitalo nimeltä 2015, mutta jostain kumman syystä menestyksekkään Allied Assaultin jälkeen EA lopetti yhteistyön kyseisen pelitalon kanssa. Omalla kohdallani rupesin tämän jälkeen hieman epäilemään pystyisikö kukaan korvaamaan 2015:ta ja luomaan yhtä laadukasta pelikokemusta enää uudelleen, kuin mitä Moh: AA oli aikanaan. Jokin aika tapahtunutta myöhemmin Moh: AA sai ensimmäisen lisälevynsä nimeltä Spearhead. Peli oli varsin keskinkertainen ja lyhyt sisällöltään. Tätä kirjoittaessani vähän aikaa sitten peli sai toisen lisälevynsä nimeltä Breakthrough ja se taisi olla ensimmäistä vielä huonompi... Epäilykseni eivät siis ehkä olleet menneet täysin metsään.

EA ilmoitti myös kehittävänsä kahta uutta Medal Of Honor-peliä, joista Medal Of Honor: Pacific Assaultiksi nimetty tulisi ilmestymään ainoastaan PC:lle ja Medal Of Honor: Rising Suniksi nimetty Xboxille ja PS2:lle. Pacific Assaultia vielä odotellaan PC:lle, mutta Rising Sun sen sijaan on jo valmis ja tällä kertaa arvostelussamme Xbox-versiona. PS2:lle ja Xboxillehan ehdittiin jo aiemmin julkaista peli nimeltä Medal Of Honot: Frontline, joka oli käytännössä konsoleille tarkoitettu versio PC:n Allied Assaultista. Peli oli hyvä ja keräsi arvostelussamme neljä tähteä. Kuinka hyvin ollaan onnistuttu Medal Of Honor pelisarjan uusimmassa osassa?

Peli kertoo nimensäkin mukaisesti Yhdysvaltojen hyökkäyksestä Japaniin sen jälkeen, kun japanilaiset pistivät paikat remonttiin Pearl Harborissa tuhoisin seurauksin amerikkalaisten näkökulmasta. Pelissä hypätään kersantti Joseph D. Griffinin saappaisiin ja lähdetään antamaan japanilaisille selkään. Peli alkaa siitä, kun japanilaiset hyökkäävät Yhdysvaltojen laivaston kimppuun Griffinin ollessa yhdessä laivoista. Pelin naurettavan lyhyen yhdeksän tehtävän mittaisen kampanjan aikana juoni kulkee eteenpäin tyylikkäiden sodanaikaisten mustavalkovideoiden avulla vieden samalla pelaajaa yhä syvemmälle Japaniin. Pääasiassa vihollisia torjutaan jalan, mutta löytyy pelistä myös pari pientä vaihtelua tuovaa kohtaa, joissa esimerkiksi ollaan ilma-torjunta tykin puikoissa tulittamassa lentokoneita tai norsun kyydissä ampumassa ruohon sesssa väijyviä japanilaisia.

Paria kenttää lukuunottamatta pelin tapahtumat sijoittuvat pääosin Japanin viidakkoihin. Eihän tässä nyt sinänsä mitään vikaa olisikaan, mutta kun kenttäsuunnittelu on kertakaikkisen huono. Usealle EA:n toimintapelille tutulla tavalla kentät ovat rakennettu putkimaisiksi, elikkä etenemisreittejä on käytännössä vain yksi.

Toinen asia mikä tekee pelaamisesta jokseenkin hankalaa, on pelin ruma ja todella sekava grafiikka. Pelihän ilmestyi Xboxin lisäksi PS2:lle ja tunnetusti EA on aina konsolipeliensä kanssa suosinut eniten Sonyn mustaa laatikkoa, joten on helppoa arvata miksi grafiikka on niinkin kamalaa kuin se on. Graafisesti Moh: Rising Sun näyttääkin Xboxilla oikeastaan juuri samalta kuin PS2:llakin, eikä totuttua "parempaa grafiikkaa" Xbox-versiossa ole. Välillä sitä joutuu melkein jopa ihan katsomaan, että kumman pelikoneen ohjain sitä oikein onkaan kädessä.

Viidakot ovatkin pelin kentistä ne pahimmat, kun pimeyden ja sekavuuden takia on omaa etenemistään vaikea seurata nenäänsä pidemmälle. Viidakon kasvillisuus koostuu möhkälemäisistä vihreistä pusikoista sun muista puista ja niistä on vaikea nähdä läpi tai erottaa yhtään mitään. Peli on myös jostain kumman syystä kamalan pimeä. Arvostelukuvat eivät anna tästä todellista kuvaa, sillä niistä on jälkikäteen tehty paljon valoisampia. Rising Sunin tapauksessa putkimainen yksi etenemisreitti tekee pelistä oikeasti vaikeamman kuin monta etenemisreittiä, sillä sitä oikeaa etenemisreittiä on sekavuuden ja liiallisesta pimeydestä johtuen todella vaikeaa välillä löytää. Onkin hauskaa, kun sellaisen taakse on piiloutunut vihollinen. Et löydä millään sitä kuka napsii luoteja nahkaasi, ennekuin seisot niin lähellä kyseistä vihollista, että pystyt äänen perusteella paikallistamaan mistä luodit tulevat. Muutenkin vihollisia on viidakossa todella vaikea erottaa, vaikka ne seisoisivat viiden metrin päässä suorassa näkölinjassa.

Yksinpelissä ei edetä aivan yksinään vaan mukana on yleensä yksi tai kaksi kaveria. Pelin tekoäly on tosin tehty niin huonosti, että kavereista ei ole yhtään mitään apua. Ne eivät osaa kunnolla edes ampua vastaan tulevia japanilaisia ja japanilaissoltun tökkiessä pistimellä omaa solttukaveria mahaan tämä vain katselee ympärilleen ihmeissään. Edellä mainitun perusteella on varmastikin helppo arvata, etteivät tekoälykaverit kovinkaan helpolla(lue:ollenkaan) kuolee pelissä, ellei kyseessä sitten ole ennalta skriptattu kohtaus. Vihollistekoäly on pelissä melkeinpä yhtä hieno: vihollisen nähtyään ne usein vain jäävät paikalleen seisomaan ja ampumaan juuri siitä missä olivat koko ajan olleetkin. Poissa on siis Frontlinen hyvä tekoäly, jossa viholliset osasivat ampua suojaisista paikoisa. Esimerkkinä makuuasennon ottanut japsi ei millään älyä nousta, vaikka jenkkisotilas seisoisikin tämän sormien päällä. Tästä syystä paikallaan kököttäviltä japanilaisvalmisteisilta maalitauluilta on helppo ampua ilmat pihalle.

Pelissä on ampumisen suhteen tosin yksi paha ongelma. Aseiden tehokkuudet on nimittäin sössitty aivan täysin ja eikä pelissä olekaan ollenkaan epätavallista joutua ampumaan esimerkiksi tarkka-ampujan kiväärillä japanilaista neljää kertaa päähän ilman tämä vielä siihen kuolisi. Joskus omat luodit tuntuvat muutenkin yksinkertaisesti vain menevän vihollisista läpi ja turhaa räiskimistä pelissä onkin siksi melko paljon. Tätä vaikeuttaa vielä turhaan entisestään se, että Medal Of Honor: Frontlinestä tuttu vaikea tähtääminen on Rising Sunissakin läsnä. Usein sitä tuleekin otettua muutama kuti nahkaansa ennenkuin itse edes saa aseen piippua hollille.

Muutoin kontrollit ovat kyllä toimivat ja selketät, kuten olivat Frontlinessäkin. Jenkkisolttu on onneksi sen verran oppinut, että osaa kalauttaa aseen perällä japsia pääkoppaan. Hyvä niin, sillä tämä onkin todella naurettavasti pelin paras keino pistää vihollinen nukkumaan ikuista unta, koska yksi ainut isku aseen perällä kaveria päähän tappaaa tämän siinä missä muutoin saisi ampua useamman lippaan tyhjäksi päästäkseen samaan tavoitteeseen. Siinä vaiheessa, kun itse tulin tämän huomanneeksi peliä pelatessa, alkoi oma pelityylini mennä jotenkin seuraavanlaisesti: edetään, kohdataan vihollisia, juostaan niiden viereen, kalautetaan jokaista aseella päähän ja jatketaan matkaa eteenpäin.

Mikäli peliä ei yksinpelinä jaksa lävitse tahkota tyhmääkin tyhmempien tekoälykamujen kanssa niin voi hommaa lähteä suorittamaan myös yhdessä kaverin kanssa, mikä onkin pelin käytännössä ainut hyvä puoli. Tavallisten deathmatch-moninpelimuotojen lisäksi pelin yksinpelikampanjan voi nimittäin pelata yhdessä kaverin kanssa läpi. Tällöin pelaaminen on paljon hauskempaa, mutta pienenä haittana myös paljon helpompaakin. Yhteistyömoodissa on tosin toteutuksen osalta tehty yksi asia päin hemmettiä. Peli nimittäin jostain syystä ikäänkuin vetää pelin mielestä toisistaan liian kaukana erillään olevat pelaajat takaisin yhteen "teleporttaamalla" toisen pelaajista takaisin kaverinsa luo. Onkin ärsyttävää, kun välillä oikealla reitillä oleva pelaaja joutuu vedetyksi takaisinpäin joskus pidemmänkin matkan verran. Tästä syystä ei kaveria saakaan päästää liian kauaksi itsestään vaan pelissä täytyy edetä kokoajan kaverin vierellä ja mennä sinne minne kaverikin menee. Tiedä sitten, onko tämä EA:n tapa yrittää viestitää, että "kaveria ei jätetä".

Sotapelit- ja elokuvat ovat usein ainakin omasta mielestäni olleet äänellisesti hienoimpia. Näin ei kuitenkaan ole Rising Sunin kanssa ja sen tulee huomanneeksi heti, kunhan pääsee päävalikkoa pidemmälle. Äänipuoli onkin kauttaaaltaan todella vaisu Rising Sunissa, vaikka pelissä onkin Dolby Digital 5.1-äänituki ja vieläpä "THX-leima". Aseiden äänet ovat munattomia ja räjähdykset sun muut sotaan olennaiset asiat kuuluvat hyvin vaimeasti. Ääninäyttelyäkin löytyy pikkaisen ja se vähä mitä pelissä kuullaan on oikeastaan ainut asia mikä äänipuolella on jotenkuten toimivaa, vaikkakin ärsyttävä isänmaallisuus paistaa liikaa läpi lyhyissä dialogeissa.

THX-tukeakin jaksetaan pelimanuaalissa hehkuttaa: THX-hyväksyntä on tae parhaasta mahdollisesta äänen- ja kuvanlaadusta. Tämä peli on kehitetty studiossa, joka täyttää THX-hyväksynnän tiukat akustiikka- ja kuvanlaatuvaatimukset. Kyseisten vaatimusten avulla voit nauttia parhaasta kuvan- ja äänentoistosta.

Parhaasta kuvanlaadusta? Parhaasta äänentoistosta? Mitä? Missä? Tuntuukin siltä, että yksi ensimmäisistä THX-äänen sisältävistä peleistä oleva Rising Sun on saanut kyseisen hyväksynnän pienoisen käteissiirron avulla, eikä ollenkaan oikeiden ansioidensa perusteella.

Musiikkiakin löytyy, mutta mitään laadukasta Medal Of Honor-musiikkia, mitä esimerkiksi Allied Assaultissa oli ei pelissä kuulla, sillä Allied Assault musiikit säveltänyt heppu siirtyi Activisionin palkkalistoille Call Of Duty peliä säveltämään. Tätä on yritetty paikata tekemällä jotain ala-arvoista Star Warsilta kuullostavaa luritusta, joka ei sovi peliin ollenkaan ja alkaakin ottamaan päähän melko nopeasti ja sen jälkeen sen kuuluminen taustalla häritseekin koko loppupelin ajan. Sinänsä siis ihan hyvä juttu, ettei peliä pelaa paria tuntia pidempään ennenkuin se on jo ohi.

Lyhyesti:

Medal Of Honor: Rising Sun on varmasti yksi viime vuoden huonoimmista peleistä ja samalla yksi huonoimmista Xbox-peleistä mitä olen kunnian saanut pelata. Pelissä on oikestaan kaikki toteutettu niin päin hemmettiä, että sitä voi vain ihmetellä pystyisivätkö pelin kehittäneet heput oikeasti kehumaan omaa peliään ja vieläpä pelaamaan sitä hymyssäsuin. EA on nyt pahasti tahrannut Medal Of Honor nimikeensä ensin PC:llä kahdella surkealla lisälevyllä ja nyt konsolipuolella Rising Sunin avulla.

Pelissä ei ole periaattteessa mitään osattu tai viitsitty tehdä oikein. EA:n kansikuvapoikakin joutuu tällä kertaa siksi katselemaan yläilmoihin miettiessään varmasti samalla jotain tyyliin "jumala, saan kai kuukausipalkkani?". Vielä kehitteillä oleva Pacific Assault saa olla jotain todella ihmeellistä, että sana Medal Of Honor enää kuullostaisi ainakaan allekirjoittaneen korvissa hyvältä.. Tai muuttaisivat sitten edes sarjan nimen Medal Of Dishonoriksi.

Hyvät & Huonot puolet:

+ Pelin voi pelata kaverin kanssa läpi

- Lyhyt
- Sekava ja ruma grafiikka
- Kenttäsuunnittelu
- Äänimaailma
- Tekoäly
- Tehottomat aseet
- Tähtääminen
- Kuminauhameininki kaksinpelissä

Arvosana:

/5