Käyttäjänimi:
Salasana:
Rekisteröidy
Search icon

Artikkeli: Destiny 2 ja Blizzard?

Kirjoittanut Teemu Laitinen 19.toukokuu 2017
 

Bungie piti oman tapahtuman koskien Destiny 2:a ja tarjosi muutamalle harvalle valitulle mahdollisuuden pelata ja kuvata pelikuvaa. Yksi näistä onnekkaista on Clintus, jonka Twich-kanavalta voi katsella kattavaa videota Destiny 2:sta. Peli näyttää hyvin mielenkiintoiselta, mukaanlukien pvp-pelimuoto. Meininki on hyvin lähellä Overwatchia ja ainakin yksi moninpelikartta näyttäisi sopivat siihen kuin luoti viholliseen. Pelit käydään 4vs4 muodossa.

Destiny 2 julkaistaan 8.9.2017 PS4 ja Xbox -konsoleille. PC käännös tulee todennäköisesti vasta myöhemmin, sillä Sony luonnollisesti haluaa haalia pelaajat omalle pelialustalleen.

Mutta millä tavalla Blizzardista on mukana? Bungie on päättänyt yhdistää voimansa Activisionin ja Blizzardin kanssa. Tämä antaa Bungielle enemmän aikaa keskittyä pelkkään peliin ja sen päivittämiseen ja parantamiseen, kun samaan aikaan Blizzard pitää huolen pelin sosiaalisista ominaisuuksista ja kaupan toiminnasta. Blizzard ei huolehdi servereistä vaan pelkästään aikaisemmin mainituista pelin ominaisuuksista ja osasta asiakaspalautteesta. Näin ollen Destiny 2 tulee Activision Blizzardin kauppaan ja se ilmestyy näppärästi pelaajan omaan Blizzard pelien kirjastoon; Wowin, Hearthstonen ja Diablon rinnalle. Tämä siis vain PC:llä.

Tarkemmat tiedot siitä, että miten Blizzard on mukana Destiny 2:n toiminnassa näet täältä.