Starship Troopers on scifielokuvaklassikko vuodelta 1997, joka ei loppujen lopuksi pohjautunut juuri lainkaan samannimiseen kirjaan. Siinä missä Robert Heinleinin kirja oli vakavaotsaisempi sotateos, oli Paul Verhoevenin ohjaama elokuva enemmänkin satiiria ihmiskunnan sodankäynnistä ja valloitusretkistä.
Elokuvasta ei ole oikeastaan koskaan tehty täydellistä videopeliä, vaikka erilaisia yrittäjiä on ollut. Ensimmäisen persoonan räiskintää ja reaaliaikaista strategiaa on kokeiltu muun muassa peleissä Starship Troopers, Starship Troopers: Terran Ascendancy ja Starship Troopers: Terran Command, joista viimeksi mainittu on tuorein, vuoden vanha julkaisu.
Nyt olisi vuorossa Offworld Interactiven ensimmäisen persoonan PvE-nettiräiskintä Starship Troopers: Extermination, joka vielä tätä kirjoittaessa on – ja varmasti hiljattain julkaistun road mapin myötäkin pysyttelee – Steamin early accessissa. Hieman hassusti road map ei kerro lainkaan mitään päivämääräarvioita tuleville ominaisuuksille ja lisäsisällöille, kuten yleisesti on ollut tapana.
Pelin EA-version hintalappu heiluu siellä 25€ nurkilla, vaikka sisältöä onkin vasta kovin niukalti tarjolla. Tutoriaalin ohella pelattavia pelimuotoja on kaksi ja erilaisia hahmoluokkia kolme, pelikarttoja muutama.
Pelin kehittäjä-julkaisija on samainen Offworld, joka julkaisi viime vuoden lopulla ensimmäisen maailmansodan teemaa kantaneen nettiräiskinnän Beyond the Wire. Peli oli early accessista poistuessaan, julkaisun aikaan ja pitkään sen jälkeenkin buginen ja melkeinpä hetimmiten myös pystyyn kuollut tuote, bugien ja lagisuuden aiheuttaman pelaajakadon vuoksi. Siinä mielessä siis pieni varaus on syytä olla ja etenkin Steamin keskusteluja kannattaa tarkkailla aktiivisesti, mihin suuntaan nyt tarkastelussa oleva Starship Troopers: Extermination kokonaisuutena lähtee kehittymään.
Sen perusteella mitä pelissä tällä hetkellä pääsee kokemaan ja pelaamaan, lupaa Starship Troopers: Extermination kuitenkin mielestäni nyt jo hyvää ja se on tällä hetkellä ajoittaisine lageineen ja ruudunpäivitysten kyykkäyksineen silti hauskalta tuntuvaa nettiräiskintää, joka vangitsee ainakin jollain tapaa alkuperäisen elokuvan ajoittain kaaosmaisen sotimisfiiliksen erittäin hyvin. Tykit laulavat ja vihreä veri lentää!
Pelin idea on periaatteessa yksinkertainen: pelaaja kavereineen pudotetaan planeetalle ja tarkoituksena olisi suorittaa erinäiset tehtävät, puskea ötökät hetkellisesti pakoon ja kerätä ARC-skannerilla dataa ötököistä ja näiden luolista.
Hieman pelimuodosta riippuen, aavikkoräiskimisosion jälkeen rakennetaan tukikohta ja odotetaan että ARC skannaa tarvittavan datansa aina sinne sataan prosenttiin asti. Skanneria ja sen ympärille rakennettua leiriä puolustetaan niin kauan kunnes, kunnes ARC on 100%. Tämän jälkeen, hieman kolmen vuoden takaista Predator: Hunting Grounds -peliä muistuttavalla tavalla, joukkojen noutaja-alus saapuu taistelutantereelle. Tässä vaiheessa avaruusjääkäreiden leiri alkaakin olla jo aika lailla paloiksi revitty.
Pelaajilla on aluksen laskeutumisen jälkeen lyhyt puolitoistaminuuttinen ehtiä alukselle ennen kuin se lähtee matkaan tyhjänä tai miehiä täynnä tai jotain siltä väliltä. Perääntymisvaiheessa, samalla kun ötökät tuhoavat ja repivät tukikohtaa ylivoimallaan, aivan kuten vuoden 1997 elokuvassa, on pelaajien uudelleensyntyminen hauskana yksityiskohtana poissa käytöstä – jos kuolet perääntymisen aikana, et pääse aluksen kyytiin.
Tämä ei kuitenkaan tuntuisi vaikuttavan siihen, miten XP:tä kertyy – olitpa sitten lopputaistelun aikaan hengissä tai et, olet voittamassa matsia ja saat XP:t, jotka olet tienannut, kunhan edes joku ehtii evakuointialuksen kyytiin.
Luonnollisesti voitto voi vielä tässä vaiheessa karata tiimiltä käsistä, koska mitä enemmän miehiä kaatuu pysyvästi, sitä suurempi on ylivoima perääntyvillä jäljelle jääneillä. Omalla kohdallani ei kertaakaan käynyt niin, että matsi olisi hävitty ja kukaan ei olisi kyytiin ehtinyt.
Pelin parasta antia on ehdottomasti mielestäni tämä hetki, kun puolustetaan ARCia ja estetään ötökkäylivoimaa tuhoamasta kaikkea. Samoten perääntymishetkessä on paljon fiilistä, koska selviäminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys – ei edes lääkintäruiskuilla ja itselääkitsemismahdollisuuksilla varustetulle lämärille.
Matsien voittamisesta, ötököiden tappamisesta ja tavoitteiden suorittamisesta, sekä muun muassa lääkintämiehen roolissa kavereiden elvyttämisestä palkitaan XP:llä, joka nostaa lopulta pelaajatasoa ja samalla avaa uutta sälää käytössä olleelle hahmoluokalle. Luokkia on kolme: sotilas, panssaroitu tukihahmo ja lääkintämies.
Perussotilas on vikkelä jaloistaan ja on lisäksi varustettu eräänlaisella hetkellisellä rakettirepulla, siinä missä lämäri elvyttää, paikkaa ruiskullaan sekä pelihahmon ympäri leijuvalla lääkintädronellaan. Lääkintämies toimii samalla myös lisäammusmiehenäkin – erillistä ammustukihahmoa ei siis ole, mutta pelaajan on ennen matsia valittava loadoutissa, ottaako varusteeksi lääkeruiskut vaiko lisäammukset.
Panssaroitu sotilas on hitaampi, mutta kestävämpi ja ensimmäinen lukon takaa aukeava parempi ase on järeä konekivääri. Avautuvia varusteita ovat muun muassa miinat. Panssarimiehellä on myös kyky pystyttää eräänlainen kestävä suoja ympärilleen, jolloin panssarisotilaalla pelaava voi puolustaa heikompia kavereitaan tukevasti asemoituneena. Jokaisen pystytyksen jälkeen on odotettava puolenminuutin cooldownin päättyminen.
Matsaamiseen on tällä hetkellä tarjolla kaksi pelimuotoa ja kolme vaikeustasoa, jotka vaikuttavat tasan siihen, kuinka kestäviä ötökät ovat ja kuinka paljon ne antavat pelaajille selkään. Koin medium-tason aika lailla parhaaksi valinnaksi – pelit eivät olleet läpihuutojuttuja ja aina ei meinattu saada edes ARCia sataan prosenttiin, kun paniikki leirissä oli sen sijaan jo tapissa.
Easy-tason koin taas vähän turhan helpoksi. Hardia en lähtenyt kokeilemaan ja extreme-vaikeustaso ei ollut vielä kirjoitushetkellä valmis, kuin myös horde-pelimoodi on edelleen työn alla. Vaikeustasosta riippumatta peliseuraa tuntui löytyvän nopeasti jokaisella matchmaking-yrityksellä, joten mielenkiintoa peliä kohtaan pelaajilla riittää ja hyvä niin. Kirjoitushetkellä SteamDB:n mukaankin linjoilla oli noin 2300 pelaajaa ja se on mielestäni erinomaista, kun ajatellaan kuinka kesken Starship Troopers: Extermination kuitenkin vielä tässä vaiheessa on.
Tarjolla olevat pelimoodit ARC ja AAS (advance and secure) ovat moodeina vähän turhan samanlaisia, joten horde saisi saapua ennemmin kuin myöhemmin. Ensinnä mainitussa pelimoodissa leirin rakentamiseen vaadittava valuutta pitää itse kantaa ”raha-automaattiin” rakentamalla aavikolle jalostamopumput, joista sitten noukitaan täysiä raaka-ainesäiliöitä ja kuskataan ne leiriin jalostettavaksi. Jokainen kannu antaa parituhatta yksikköä rahaa leirin rakentamista varten.
Leiri sitten rakennetaan pystyttämällä suojamuureja ja vartiotorneja ARC-skanneria suojaamaan. ARC aukeaa vasta, kun pelaaja on päässyt nousemaan tasolle kuusi, AAS on sen sijaan heti käytössä. AAS-moodissa leirin rakentamiseen tarvittava raha on valmiiksi pelaajien käytettävissä. Kummassakin moodissa kuitenkin tehdään tehtäviä, odotetaan, että ARC skannaa juttunsa ja sitten paetaan.
Visuaalisesti Starship Troopers: Extermination on ihan toimivannäköinen – ei mikään varsinainen kaunotar, mutta etenkin ötökät ovat upeannäköisiä ja ne elokuvasta tutut muistuttavat paljolti esikuviaan, siinä missä pelintekijöiden itsensä keksimät lisäötökät istuvat nekin hienosti muiden joukkoon. Jopa sotilaan perusrynkky muistuttaa paljolti sitä elokuvan tussaria, jolla Casper Van Diem ja kumppanit ötököitä elokuvassakin räiskivät, joten yksityiskohtiin on panostettu. Puhun ”elokuvasta” yksikössä, sillä alkuperäisen leffan jatko-osat eivät juurikaan ole mitään varsinaisia elämyksiä.
Pelin sotilassuunnittelussa ollaan otettu hieman vapauksia ja sen sijaan, että kaikkien kasvot näkyisivät, on ulkonäkö kasvotonta kultavisiirimeininkiä. Tästä tulee elokuvan sijaan mieleen vähän väärällä tavalla enemmänkin Halo-peleistä tutut spartalaiset. Mielestäni olisi hauska, jos pelissä saisi edes jossain vaiheessa tulevaisuudessa valita visiirittömänkin vaihtoehdon, joka olisi elokuvalle visuaalisesti uskollisempi – eihän kypäräkasvojen tarvitsisi olla mitään oikeiden näyttelijöiden naamoja.
Räiskintä-äänet ovat toimivia ja epätoivoa herättävä taustamusiikki ajaa asiansa. Audiovisuaalisesti peli voi ehdottomasti vielä parantua pykälän jos toisenkin, mutta niin rujoa se ei ole, että meininki siitä latistuisi. Musiikkiakin on valikossa ja pelin aikana, joka korostuu hienosti siinä vaiheessa, kun lähdetään perääntymään tuhotusta tukikohdasta. Musiikissa on sellaista hauskaa toivottomuuden fiilistä.
Loppusanat
Kaiken kaikkiaan Starship Troopers: Exterminationia on hauska pelata ja se vaikuttaa muutenkin hyvältä PvE-projektilta jo nyt, vaikka sen 25€ hinta saattaa olla ehkä tässä vaiheessa turhan kova pala joillekin. Peliä kannattaa kuitenkin ehdottomasti pitää silmällä, mikäli ei varpaitaan halua vielä kastaa ötököiden pureskeltaviksi. Game Reality jää seuraamaan pelin kehitystä.
