Käyttäjänimi:
Salasana:
Rekisteröidy
Search icon
Esikatselussa: The Spy Who Shrunk Me!

Artikkeli: Esikatselussa: The Spy Who Shrunk Me!

Kirjoittanut Mikko Kosonen 26.December 2018

Lähestulkoon kaikki kynnelle kyenneet ovat parodioineet Salaista Agenttia 007 jossain vaiheessa ja jossain muodossa. Mike Myersin tähdittämät Austin Powers -elokuvat olivat isompi juttu 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Vuosituhannen vaihduttua uuteen olivat pelirintamalla hauskoja pelijulkaisuja Evil Genius -pelin ohella Monolithin agenttiräiskintäparodiat, No One Lives Forever ja sen hieman heikompi, mutta silti varsin pelattava jatko-osa. Pelissä naisagentti Cate Archer otti mittaa pahoista miehistä ja pysäytti näiden aikeet asein sekä erilaisin erikoisvempaimin, joista Q:kin olisi kateellinen. ”NOLF” -pelisarja jäi sittemmin unholaan, eikä kukaan ole enää suuremmin tällaisia parodioita julkaissut.

Suomalainen indiestudio Catland yrittää palata tämän aiheen pariin. Pelintekijät sanovat The Spy Who Shrunk Me! -pelinsä saaneen erityisesti innoitteita yllä mainituista Monolithin peleistä.

Pääsimme kokeilemaan pelin early access -versiota ja on varsin helppo yhtyä Catlandin visioon: peli vaikuttaa paljolti kuin joltain hengelliseltä seuraajalta No One Lives Foreverille. Pelin early access -versio pitää sisällään yhdeksän tarinatehtävää, joiden aikana pelaajan ohjastama naisagentti Audrey Smoothspy yrittää estää pahisten aikeet.

The Spy Who Shrunk Me! -pelin sanotaan olevan viimeistelykunnossa alkuvuodesta 2019 ja lopulliseen peliin on tulossa lisää tehtäviä, ilmainen tuki VR-laseille sekä lisää vempaimpia pelaajan käytettäväksi. Kokeiltavana ollut early access -versio vaikutti kuitenkin nyt jo erittäin pelattavassa kunnossa olevalta tuotteelta, joskin hiottavaa vielä riittää. Pelin ”tarinan” pohjana toimivat yhdeksän tehtävää, jotka yhtä tai kahta lukuun ottamatta ovat melkoisen läpihuutojuttuja ja lyhyitäkin. Jos tosin haluaa saada täydet arvosanat kaikista, joutuu niitä hinkkaamaan useampaan kertaa, sillä ”hyvä agentti ei tapa ketään eikä jää kiinni” ja sitä rataa. Pelin neljättä tehtävää jouduin pelaamaan muutaman kymmentä kertaa, kun taas kaikki muut menivät melkeinpä yhdellä istumalla. Viimeinen tehtävä taasen on lyhyytensä lisäksi myös melkoisen älytöntä ja toimimatonta hyppelemistä puolipimeässä ja huonosti valaistussa tasossa. Tässä suurimmat havainnot mitä pelatessa esiin nousivat.

Pelattavuudeltaan The Spy Who Shrunk Me! Ei ole räiskintäpeli No One Lives Foreverin tapaan, vaikka kuvakulmana ensimmäinen persoona toimiikin. Pelissä kun ei tavallisia pyssyköitä ole lainkaan, vaan apuna toimivat banaaninkuori, airbag-miina, teleporttauslaite sekä pelin nimestäkin tuleva hauska kutistuspyssy, jollaisella viimeksi lienee leikkinyt Duke Nukem Forever. Tamperelaisten peliä voisikin kuvailla suoran toimintapelin sijaan eräänlaiseksi puzzletoiminnaksi.

Pelin leveleissä on kaikissa omat keskeiset tavoitteensa, jotka tulisi suorittaa ennen kuin päästään tason päättävään exit-pisteeseen ja saadaan tehtäväarvosana. Tämä tietää ovien availua, tietokoneiden käyttämistä, nappuloiden painamista sekä esimerkiksi lukitun oven avaamiseen tarvittavan avaimen saamista. Tasoissa pyörii vartijoita, jotka nopeasti äkkäävät pelaajan hiiviskelemässä, jos ei ole varovainen. Lyhyen hetken pään päällä näkyy kysymysmerkki, joka nopeasti vaihtuu hälytystilaan, mikäli pelaaja ei ole ripeä liikkeistään. Hälytystilassa paikalle juoksevat käytönnössä kaikki tason vartijat aseineen ja pelaaja on hetkessä hengiltä. Joskus yhden tai kaksi kertaa onnistuin piiloutumaan siten, että ruudulle ilmestyi jopa laskuri, joka laski nollaan ja hälytys sammui. Useimmiten hälytystilassa olevilta vartijoilta ei voi piiloutua edes kutistamalla itsensä kirjahyllyn alle – vartijat tietävät pelaajan olinpaikan silti.

Ideana onkin hiiviskellä siihen malliin, että kukaan ei näe eikä hälytykset pärähdä päälle. Vartijan partioreitille heitetty banaaninkuori kätevästi laittaa vihollisen unten maille hetkeksi, kuin myös päälle posahtava ja seinään pultattava airbag. Teleporttailulla voidaan yrittää siirtää Audreytä pitkin tasoa pidempiä matkoja kerrallaan, ilman että vihollinen huomaa. Laitteessa on loputtomasti virtaa, muta lyhyt cooldown käyttöjen välillä. Helppoa sujuva ja huomaamaton teleporttaaminen ei myöskään aina ole.

Kutistuspyssyllä sen sijaan voidaan kutistaa vihollisen ohella myös pelaaja itse, kääntämällä pyssy itseä kohti. Kutistetut viholliset voi heittää roskikseen tai ilkeästi paperisilppuriin. Kun pelaaja on itse kutistettuna, voidaan hakea suojaa ja piiloa huonekalujen alta sekä oikaista ilmakanavia pitkin. Yhdessä tehtävässä pelaajan hahmo kutistaa itsensä ja ajaa radio-ohjattavalla autolla itsensä karkuun vihollisten kynsistä. Idea kuulostaa toteutusta paremmalta – ainakin toistaiseksi. Kutistettuna ei kuitenkaan voi painella nappuloita tai noukkia matkaan tärkeitä esineitä, kuten asiakirjoja, joten on tällöin epäkutistettava oma hahmo. Kutistamiseen ja takaisin palauttamiseen kuluu molempiin ammuksia, joita usein ei valmiiksi mukana montaa ole, joten aseen käyttö vaatii pientä harkintaa.

Sinänsä The Spy Who Shrunk Me! vaikuttaa varsin hauskalta puzzletoiminnalta vempaimpineen, josta löytyy myös humoristisen kaltaista, sarjakuvamaista grafiikkaa sekä varsin toimivaa ääninäyttelyäkin. Hiomista pitäisi tapahtua ennen kaikkea yleisen vaikeustason balanssin ja tasaisuuden osalta, sekä tasojen pituuksien kanssa. Minuutin kahden pyrähdykset per taso eivät riitä oikein mihinkään, ei edes kahdeksan euron hintaiseen peliin, jollaisena kyseistä early accessia tällä hetkellä saa.

Game Reality jää mielenkiinnolla seuraamaan pelin kehittymistä.

Pelin Steam-sivut löytyvät täältä.