Eriskummallisesti nimetty Amiga-aikoja muisteleva, sivuttain scrollaava avaruuslentely 1993 Shenandoah on juuri sitä – Amigan 16-bittistä grafiikkaa ja mahtavia musiikkeja mukaileva indiejulkaisu. Tekijöidensä mukaan projekti tavoite on ollut vireillä kolmekymmentä vuotta julkaista se konsolille, alunperin Commodore Amigalle. Ilmeisesti tässä viitataan Amiga CD32 -konsoliin ja nyt viimein PS4/PS5 -ja Switch-version myötä tavoitteessa on onnistuttu.
Peliprojekti aloitettiin vuonna 1992 ja se oli jo melkein valmis 1993 (siitä etuliite) mutta koska ”teinidraamat” astuivat kuvioihin, meni peli jäihin. PC:n Steamiin peli julkaistiin kuitenkin jo vuonna 2016 nimellä 1993 Space Machine.
Nyt julkaistu 1993 Shenandoah on käytännössä identtinen audiovisuaalisesti kuin pelattavuudeltaankin PC-version kanssa – nimenvaihdoksen syy ei ole selvillä. PS4-version trophylistassa peli kuitenkin taas kulkee nimellä 1993 Space Machine kuin myös ohjaimenvalinta-ruudussa lukee nimi Space Machine, vaikka pelin ensimmäinen käynnistysruutu sanoo 1993 Shenandoah. Mene ja tiedä. Hyvä markkinointi-ideahan se kuitenkin on puhua kolmekymmentä vuotta kestäneestä taipaleesta, joka pesee jopa Duke Nukem Foreverit mennen tullen. Omasta mielestäni 1993 Space Machine on yleisesti ottaen parempi nimi.
Perusidealtaan 1993 Shenandoah on varsin simppeli. Pelistä löytyy tekemisen pohjaksi ohut tarina, jonka mukaan entinen eversti nimeltä Nestor, on kasannut palkkasotureista koostuvan rosvojoukon ja yhdessä näiden kanssa varastanut kallisarvoisen Shenandoah-laitteen, jonka avulla kuolleita planeettoja voidaan muokata asumiskelpoisiksi. Väärissä käsissä laite kuitenkin voisi kuitenkin olla katastrofaalinen, joten se halutaan pois Nestorin käsistä.
Peli on 16-bittisellä pikseligrafiikalla kuvitettu 2D-lentely, jossa tarvetta hidastamiselle ei juurikaan tule. Musiikki pauhaa ja ammukset viuhuvat ruudulla tuhoten loputtomia vihollisten vastaantulevia parvia. Pisteitä kertyy mittariin ja high scoret tallentuvat.
1993 Shenandoahissa on vain viisi kenttää, jotka on naamioitu planeetoiksi. Viimeisen planeetan jälkeen jahdataan vielä Nestorin alusta ja varmistetaan, että tyyppi ei vie shenandoahia mukanaan. Periaatteessa pelaaja voi hypätä vaikka suoraan viimeiseen planeettaan ja jahdata Nestoria, mutta kentistä vaikeimpana, se voi olla juuri sitä – vaikeaa. Siispä olisi hyvä pelata muut kentät ennen sitä, jotta ollaan paremmin valmiita viimeiseen koitokseen, tehokkaammalla ja tulivoimaisemmalla aluksella.
Pelaaja selvittää aluksensa ohjaimissa planeetan kerrallaan, jonka myötä myös taustagrafiikka eli ”maisemat” ja musiikki vaihtuvat. Porkkanana toimivat kerättävät neliömäiset leijuvat, tuhotuista aluksista saatavat timantit, joiden avulla pelaajan kassaan kilisee kahisevaa ja joilla sitten tasojen välillä parannellaan omaa alusta, hommataan uusia aluksia kuin järeämpiä aseitakin tai jopa kokonaan uusi alus.
Erilaisia aluksia on käytännössä kahdenlaisia: kestävä ja hidas ja hauraampi vauhdikas. Hitaampaan alukseen saa pultattua neljä asetta, kun taas pieneen mahtuu vain kaksi. On melkeinpä makuasia, kummalla alustyypillä lentelee, vaiko molemmilla vuoron perään. Erään, puikkelehtimisen osalta ahtaaksi suunnitellun planeettatason kohdalla huomasi, että on lähes mahdotonta lennellä isommalla aluksella tasoa onnistuneesti lävitse, joten oli pakko valita siihen tarkoitukseen pieni.
Molempia alustyyppejä yhdistää kenties pelin mielenkiintoisin ominaisuus: vapaasti liipaisimilla tai R1 ja L1-nappuloilla pyöriteltävä puolisuoja, joka koostuu valkoisista palloista. Pelaaja voi itse määrittää pitääkö suojaa edessä, takana, ylhäällä vaiko kenties vaihtelee sen paikkaa tilanteen mukaan, samalla kun pelailee ja ammuskelee vihollisia. Pelin vaikeimmalla vaikeustasolla pelatessa suojaa ei saa lainkaan ja elämiäkin on vain kolme. Itse tyydyin medium-tasoon.
Kunkin tason aikana vihollisten posauttamisesta kertyy timantteja ja pelaaja pääsee ostelemaan niillä uusia aseita tai päivittämään vanhojen tulivoimaa. Vastaan tulee jos jonkinnäköistä vihollis-spriteviritelmää, mutta melkein kaikki tasoista ovat muutaman yrityksen jälkeen ainakin medium-tasolla pelattu loppuvastukselle asti, eivätkä tasot ole pitkiäkään.
Loppuvastuksetkin ovat yhtä lukuun ottamatta aika helppoja parin kokeilun jälkeen, kunhan vain oppii niiden moovit. Nopeastikos ollaankin sitten jo viimeisellä planeetalla, joka on tahallaan tehty muita hankalammaksi (lue: vihollisista täydemmäksi) ja josta löytyvän minibossitaistelun jälkeen seuraava takaa-ajo on rasittava. Kun muu osa pelistä lennellään perinteisesti vasemmalta oikealle, mennään jahtaamiskentässä oikealta vasemmalle ja vieläpä tavallista lujempaa vauhtia. Päätä meinasi hieman alkaa särkemään. Medium-tason melkoisen helppouden mielessä pitäen, olisi kenties paras pelata sillä vaikeimmalla, jotta vastinetta rahalle saisi pidemmäksi aikaa, mutta kokemus todennäköisesti olisi turhauttava ja viimeinen ajojahti etenkin, vielä turhauttavampi.
Melkein päänsärkyä aiheuttaa myös taustalla soiva musiikki, joka on sinänsä hyvää Amiga-aikakauden henkistä jumputusta, mutta raidat looppaavat aivan liian nopeasti ja etenkin ensimmäisen planeetan raita tuntuu siltä, ettei se lähde käyntiin lainkaan. Bossitaisteluita varten musiikki vaihtuu samaksi itseään toistavaksi bossimusiikiksi, jokaisessa tasossa. Ääniefektit ovat sitä odotettavaa ja toimivaa piu-piu -luokkaa, mutta jossain vaiheessa älysin, että ainoastaan räjähdykset ja vihollisalusten äänet kuuluvat: pelaajan alus on hölmösti aseiden osalta täysin äänetön.
Kokonaisuutena 1993 Shenandoah on ihan pelattava indiejulkaisu, mutta äänien osalta löytyisi hieman viilailtavaa, eikä peli tosiaan ole mikään monen tunnin kokemus. Kymmenen euron hintaan tekijän tukeminen ei ole lainkaan paha asia, mutta eipä pelillä sinänsä suurta uudelleen peluun arvoa ole, ellei sitten halua pelailla peliä yhdessä kavereiden kanssa – tarjolla on maksimissaan neljän yhtäaikaisen pelaajan samalla ruudulla tapahtuva paikallismoninpeli.
Siihen nähden, että 1993 Shenandoah on julkaistu alun perin jo 2016 toisella nimellä PC:lle, olisi voinut kuvitella, että konsolijulkaisua varten mukaan olisi voitu suunnitella muutamia uusia kenttiä – tai vaikkapa lisää erilaista musiikkia.
