A Plague Tale – Innocence

A Plague Tale – Innocence arvostelussa

Vaarallinen selviytymisseikkailu keskiaikaisessa Ranskassa on nätti ja tunnelmallinen.

Teksti: Mikko Kosonen, 5.6.2019 Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia
Arvostelun A Plague Tale – Innocence kansikuva

Mielenkiintoisesti nimetty A Plague Tale – Innocence on kenties pelin kehittäneen Asobo Studion paras tilaisuus loistaa. Aiemmat peliprojektit ovat koostuneet lähinnä lisenssipeleistä sekä Zoo Tycoonin uudesta versiosta Xboxille, mutta nyt luvassa on jotain täysin uniikkia.

A Plague Tale – Innocence vie pelaajan 1340-luvun Ranskaan, tarkemmin sanottuna Keskiajalle, jolloin Musta surma, eli mustarottien kirppujen kautta levinnyt paiserutto tuhosi suuren osan Euroopan väestöstä. Aiheesta on tehty melkoisen vähän elokuvia ja vielä vähemmän videopelejä, joten aihepiiri onkin lähtökohtaisesti varsin kiehtova.

Pelissä omaksutaan Amicia de Rune -nimisen tytön rooli, joka metsästysretkellään isänsä kanssa törmää kauheuksiin. Kesken reissun perheen metsästyskoira tulee syödyksi ja vedetyksi maanalaiseen onkaloon. Jotain kamalaa on käynnistymässä. Samaan aikaan maahan tunkeutuneen Englannin armeijan pahaa tahtovat Inkvisition joukot tappavat surutta lähes kenet vain – eritoten ruttoon sairastuneet apua anelevat. Yksi asia johtaa toiseen ja pian Amicia huomaa olevansa pakomatkalla kahdestaan pikkuveljensä Hugon kanssa, joka on ollut mystisesti sairas syntymästään saakka.

Inkvisitiota ”Kylo Ren -tuntumalla” johtava mystinen haarniskamies syystä tai toisesta haluaa Hugon itselleen. Alkaakin pakomatka ruttoon sairastuneen ja vaarallisia rottia pullollaan olevan Ranskan halki. Miksi Hugo on niin tärkeä?

A Plague Tale – Innocencen pääpaino sen pelimekaniikan osalta on ehdottomasti hiiviskelyssä. Amicia ja Hugo ovat molemmat avuttomia Inkvisitiota vastaan, vaikka Amicialla kätevä ritsa matkassaan onkin. Hieman The Last of Us -pelin “kaksikko seikkailee” tarinan ohella tarinan edetessä A Plague Tale -pelissä ritsaa ja muita varusteita sekä kantopussukan kokoa päivitellään vastaan tulevilla verstaspöydillä paremmiksi. Tietyn päivityksen jälkeen Amicia voi tehdä päivitykset onneksi suoraan valikon kautta eikä erillisiä pöytiä näin enää tarvita.

Vaarallisen selviytymisseikkailun varrella törmätään muihin ystävällisiin hahmoihin, joilta saadaan uudentyyppisiä ritsa-ammuksia, mutta myös apua tilanteissa, joissa vaaditaan useamman hahmon yhteistyötä. Tavallinen ritsalla ammuttu kivenmurikka on kyllä ihan kätevä huomion herättämiseen, mutta ruukun ampumisella saadaan vartija siirtymään äänen lähteen luokse. Eräs ammus pakottaa vartijan ottamaan kypäränsä pois (jolloin voi ampua kiven kalloon), kun taas muutamilla muilla voidaan sytyttää hiilloksia ja sammuttaa palavia tulipesiä, houkutella rottia paikalle tai räjäyttää rottakasoja kokonaan taivaan tuuliin.

Inkvisitio kun ei ole pelin ainoa uhka. Teeman mukaisesti pelissä läsnä ovat mustarotat. Niitä on paljon, todella paljon. Tämä yksityiskohta onkin ehdottomasti yksi pelin hienoimpia. Parhaimmillaan vaarallisia rottajoukkoja on tuhatpäisinä laumoina odottamassa ruokaansa. En tiedä kuinka realistista se kuitenkaan on, että ”rotta-armeijat” syöksyisivät ihmisten päälle piraijoiden kaltaisesti kaluten uhrinsa sekunneissa päästä varpaisiin pelkiksi luurangoiksi.

Uhkana rotat ovat kuitenkin ällöttävyytensä ohella hieman pelottavampi näistä kahdesta. Inkvisition sotilaiden tekoäly on nimittäin pääosan ajasta pökkelömäisen tyhmää. Sotilaat eivät kauaa jaksa päätään vaivata ylimääräisten äänien vuoksi, mutta myös havaittu pelaaja kumppaneineen nopeasti unohtuu, kunhan hakeutuu johonkin piiloon. Pulaan kuitenkin joutuu, mikäli Amicia ei ennätä juosta karkuun. Jostain kumman syystä sotilaat ovat raskaine panssareineen ja miekkoineen silti ripeämpiliikkeisiä jaloistaan ja monessa tilanteessa saavatkin Amician helposti kiinni, mikäli etumatkaa ei ole riittävästi. Tarvitaan vain yksi miekansivallus ja peli on ohi. Myös Amician matkakumppaneiden pulaan joutuminen ja kuoleminen tietää game overia. Sotilaita onkin syytä välttää, vaikka joskus niitä voi kätevästi jekuttaa rottien ruoaksikin. Amician ritsalla voi toki yrittää ampua useita sotilaita hengiltä, mutta tähän tarkoitukseen pelin ritsa ja yleinen taistelumekaniikka on aivan liian kömpelöä sorttia.

Hiiviskelyn ohella peli sisältää melko paljon kevyttä puzzlenratkontaa. Mustarotat kun syystä tai toisesta pelkäävät valoa, joutuu luvusta toiseen selviytymään paikasta A paikkaan B väistelemällä ensin sotilaita ja sen jälkeen yleensä pitäisi hoksata miten edessä pyörivät rottalaumat saadaan pois oleellisten kulkureittien tieltä. Tulien, kuten soihtujen kanniskelu sekä paikallaan olevien nuotioiden sytyttely pitää rotat loitolla. Joskus voidaan kätevästi ampua ritsalla alas Inkvisition hirttämiä ihmisiä, joiden kimppuun rottalaumat oitis säntäävät antaen pelaajalle vapaan pääsyn liikkua.

Erilainen ruttotarina

A Plague Tale – Innocence on eräällä tapaa varsin kummallinen pelitapaus. Sen tarina ja siinä seikkailevat hahmot, etenkin Amicia ja Hugo pitävät huolta siitä, että matka pysyy mielenkiintoisena (onhan nähtävä mitä hahmoille tapahtuu). Samaan aikaan pelin hiiviskely uunoa tekoälyä jallitettaessa, ritsa-ammuskelu sekä rottien ohjailu pois kulkureiteiltä toistavat pidemmän päälle hieman itseään. Pelin maailma on sekin melko lailla lineaarista sorttia. Joskus etenemisreittejä saattaa olla kaksikin ja toki ritsan ansiosta tapoja selvittää tiensä tilanteesta X voi olla useampi, mutta pääosan ajasta pelaajan pitäisi päästä tiettyyn paikkaan, eikä konsteja ole monia. Useasti myös ritsa-ammusten valmistamiseen vaadittavat raaka-aineet ovat niiden keräämisestä huolimatta vähissä ja pelaaja voi tällöin valmistaa vain muutamia erilaisia ammuksia.

Vaakakupin positiivisella puolella keikkuu pelin audiovisuaalisesti varsin pätevä suoritus. Ottaen huomioon, että Asobo ei ole montaa uniikkia projektia tehnyt, eikä Focus Home Interactive ole julkaisijana megakokoa, yltää A Plague Talen etenkin visuaalinen onnistuminen allekirjoittaneen mielestä kevyesti sinne pelien AAA-tasolle. Maisemat. Joskin lineaariset, ovat kauniita niin päivä- kuin ilta ja yöaikaankin. Välillä sataa, välillä paistaa.

Peli onnistuu vangitsemaan hienosti keskiaikaista tunnelmaa ahtaiden kylien kujilla kuin katakombeissa ja esimerkiksi yliopistonkin tiloissa. Siellä täällä lojuvat sairaat ja tapetut eläimet ja ihmiset antavat teemalle sen tarvittavan silauksen. Aiemmin mainitut valtavat rottalaumat ovat livenä erittäin vaikuttava näky, jollaista ei ole varmasti aiemmin peleissä nähty. Rottien kalutessa mustaan läjään ”sulavia” sotilaita käy jo melkein sääliksi vihollista. Taustalla soiva musiikki tukee hienosti kulloinkin vallitsevaa tunnelmaa, minkä lisäksi ääninäyttely on kauttaaltaan onnistunutta, joskin tänä päivänä englanniksi puhutut, ranskalaisella aksentilla varustetut spiikit alkavat olla ehkä hieman kliseisiä. Ripauksen lisää tunnelmaa peli saakin, mikäli säätää valikosta puhutuksi kieleksi ranskan, jättäen englanniksi vain tekstitykset.

Loppusanat

A Plague Tale – Innocence on mielenkiintoinen ja mielenkiintoiseen aikakauteen keskittyvä hiiviskely-puzzle-kevyttoiminta, jonka pääosassa nähdään ruton runtelemassa Ranskassa selviytymistä yrittävä sisarusparivaljakko. Pelin ihmistekoäly sekä lineaariselle puolelle kallistuva suunnittelu hieman särkevät kokonaisuutta, mutta pelille on silti helppo antaa varovainen neljä tähteä – kunhan vain muistaa ottaa kokemuksen tunnelmallisen seikkailun kannalta, joka ei yritä hiiviskelystään huolimatta olla uusi Splinter Cell tai Assassin’s Creed.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • Harvinaisempi aihepiiri
  • Audiovisuaalinen toteutus huippuluokkaa
  • Tunnelmallinen selviytymisseikkailu
  • Valtavat rottalaumat ovat vaikuttava näky
  • Ritsan erilaiset ammukset tuovat tilanteisiin vaihtelua

Huonoa

  • Ihmisten tekoäly pökkelömäistä
  • Paikoin turhankin lineaarinen
  • Ritsa-ammuskelu ei oikein pelaa nopeassa toiminnassa