Arvostellut: Petteri Hemmilä, 26.tammikuu 2019

Peliarvostelu

Ace Combat 7 – Skies Unknown

Pelin nimi:Ace Combat 7 – Skies Unknown
Alusta:PC
Kehittäjä:Bandai Namco Studios
Julkaisija:Bandai Namco Entertainment
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Ace Combat 7 – Skies Unknown kansikuva

On vierähtänyt vuosikymmen jos toinenkin siitä kun olen viimeksi pelannut massamarkkinoille suunnattua lentosimulaattoria. Mikäli avaruuspelejä ei lasketa, taitaa kunnia kuulua nyt jo edesmenneen Origin Systemsin Strike Commanderille, joka muistetaan paremmin tarinankerronnasta sekä aikakaudelleen poikkeuksellisista grafiikastaan kuin tinkimättömästä realismista. Ei siis mikään ihme, että Ace Combat 7 – Skies Unknown tuntui heti ensi metreiltä kotoisalta: kyseessä on nimittäin anteeksipyytelemättömän toimintapelimäinen lentosimulaattori, joka viis veisaa realismista kunhan taisteluissa on tunnelmaa ja dialogi rullaa. Lopputulos tuntuu samaan aikaan riemastuttavan 90-lukulaiselta mutta kuitenkin yllättävän tuoreelta.

Ace Combatin fiktiivisessä maailmassa jyllää fiktiivisten suurvaltojen fiktiivinen konflikti. Luonnonkatastrofien, sotahaavojen ja köyhyyden kurjistama Erusea hakee hyvitystä pitkäaikaiselta kilpakumppaniltaan, Osealta, lähettämällä kylään ison kasan robottilennokkeja. Tilanne eskaloituu silmänräpäyksessä suursodaksi, jossa pelaajan osaksi jää hoidella mitä uhkarohkeimpia lentotehtäviä Osean piikkiin. Nousukaspilotin armeijaura katkeaa heti ensi metreillä maanpetossyytteisiin, mutta onneksi vankileirin itsemurhalentäjistä löytyy töitä jokaiselle. Asetelma on höttöinen, mutta juoni tempaisee mukaansa. Poliittisen trillerin ja inhimillisen yksilödraaman väliä sahaava tarina ei ole millään mittarilla uskottava, mutta osaava ääninäyttely, ripeä rytmitys ja erilaiset narratiiviset temput, kuten eri kertojien välillä hyppiminen tekevät siitä miellyttävän seurata.

Pelinä Ace Combat on lähempänä puhdasta räiskintää kuin simulaattoria. Mahdolliset realismin rippeet nakataan heittoistuimella heti kättelyssä, kun peli pyytää valitsemaan, lennetäänkö konetta Afterburner-henkisin kaarroksin vaiko ns. “realistisesti”, eli edes likimain oikeanlaisilla kallistuksilla ja nokkaa nostamalla. Lentomalli on kummallakin tyylillä äärimmäisen armollinen: koneet pysyvät ilmassa niin pystyssä kuin poikittain ja sakkaaminen onnistuu vain jos tiputtaa vauhdin tietoisesti minimiin. Välit selvitellään kaartotaisteluin vaikka alla olisi täydellä pommilastilla lastattu A-10, eikä edes maahan rysäyttäminen tee koneesta kaikilla vaikeustasoilla selvää. Ace Combatin maailmassa on tärkeämpää saada koko homma tuntumaan isolta toimintaelokuvalta – nakata pelaaja sankariksi keskelle näyttäviä ja intensiivisiä ilmataisteluita, joissa radioliikenne on hektistä, ohjukset viuhuvat vain metrien päästä ja viholliskoneita tippuu kuin kärpäsiä kesähelteillä. Pelimekaniikat tukevat konseptia täydellisesti: koneet kantavat tolkuttoman määrän tulivoimaa, vihollisohjukset karisevat tarvittaessa vaikka pilviin ja ilmajarrulla saa vedettyä tiukkoja leffasilmukoita. Ace Combat 7 onnistuu tavoitteessaan luoda pelillisesti keveitä mutta tunnelmallisia ilmataisteluja, joilla on Top Gunin sielu.

Osean ja Erusean konflikti on pureskeltu noin kahdeksikymmeneksi tehtäväksi, joiden suunnittelussa on käytetty kiitettävästi mielikuvitusta: yhtenä hetkenä etsitään polttoainerekkoja hiekkamyrskystä, toisena piilotellaan satelliiteilta pilvipeitteen alla. Maisemat ovat sanalla sanoen upeita ja vaihtelevat sääolosuhteet luovat sekä vaihtelua että haastetta: myrskytuuli puskee konetta pois reitiltään, salamaniskut pimentävät elektroniikan, vesisade peittää näkökentän ja pilvipeitteet ovat parhaimmillaan niin tiheitä, että pelaajaa uhkaa jäätymisen lisäksi suuntavaistonsa menettäminen. Varsinaiselle realismille ei anneta tälläkään saralla painoarvoa, enkä voinut olla huvittumatta eräästä loppupuolen tehtävästä, jossa “hiivitään” kohti vihollistukikohtaa kapeassa kanjonissa pujotellen valokeiloja – kuurosokeat erusealaiset tarvitsevat ilmeisesti lisävaloa erottaakseen maata viistävän hävittäjälaivueen iltahämärässä. Valehtelisin kuitenkin jos väittäisin, ettei kokemus ollut pähkähullusta ideastaan huolimatta erinomaisen viihdyttävä.

Tehtävien väliin mahtuu aimo annos lentokonepornoa. Pelistä löytyy noin 28 lisensoitua sotalentokonetta sekä aseita ja parannusosia, jotka ostetaan käyttöön erillisestä taitopuusta. Kaluston perinteistä päätä edustavat amerikkalaisten F-sarjalaiset aina Super Horneteista Lightningiin sekä perivenäläiset Migit ja Suhoit. Eurooppalaisittain ja pohjoismaalaisittain kiinnostavia lisäyksiä ovat Eurofighterinakin tunnettu Typhoon sekä länsinaapurin Gripen. Konemallit ovat visuaalisesti upeita ja jopa kuulostavat erilaisilta, mutta pelillisiä eroja koetaan lähinnä aseistuksissa. Lento-ominaisuuksissakin on toki variaatiota, muttei likimainkaan riittävästi: jokainen konetyyppi pitää pintansa ilmataisteluissa ja väistelee ohjuksia jos on tarvis.

Hatarasta realismisuhteestaan huolimatta, Ace Combat 7 ei ole mitenkään erityisen helppo peli: tarkistuspisteet ovat kenties liiankin harvassa ja maakohteita pommitettaessa on petollisen helppo ahnehtia itsensä suoraan tonttiin. Mukana on myös kourallinen aikasidonnaisia tuhoamistehtäviä, joissa tavoitellaan tiukkaa pisterajaa armottoman minuuttilaskurin tikittäessä taustalla. Ehdin kirjoittaa jo tulikivenkatkuisen kappaleen tuhotehtävien keinotekoisesta epäreiluudesta, mutta mitä pidempään hioin taktiikoitani ja kalustovalintojani, sitä palkitsevimmiksi ne muuttuivat. Tätä nykyä ne ovat oikeastaan lempitehtäviäni. Loppuvastustajien kohdalla ei sen sijaan ole aina onnistuttu: massiivisen Arsenal Bird -jättikoneen hidastaminen moottori kerrallaan oli viihdyttävää, mutta ketterästi poukkoileva robottilennokki sekä ohjusta nopeammin liitävä Suhoi saivat minut repimään lähinnä hiuksia päästäni.

Lentäminen Ace Combatin taistelukentillä on kaikkiaan todella tunnelmallinen ja palkitseva kokemus, kunhan ei aseta turhia odotuksia realismille. Kortensa kekoon kantaa pelin upea tekninen ja audiovisuaalinen toteutus. Pelisarja on siirtynyt muiden Namco Bandain pelisarjojen tavoin käyttämään Epicin Unreal Engineä, mikä näkyy erityisesti kauniina valaistuksena sekä näyttävinä efekteinä. Erityismaininnan ansaitsevat satunnaisgeneroidut pilvet, jotka paitsi näyttävät hienoilta, tarjoavat selkeän pelillisen elementin ohjusten karistamisessa ja pelaajan hämmentämisessä. Äänipuoli elää toiminnan mukana erinomaisesti: aktiivinen radioliikenne herättää taistelut eloon, musiikki vaimenee pilvisukelluksissa ja ohjaamon varoitusäänet sekä ohi kiitävien ohjusten suhahdukset pitävät pelaajan varpaillaan. Englanninkielinen ääninäyttelykin oli vaihteeksi niin laadukasta, ettei tullut oikeastaan mieleenkään kokeilla alkuperäistä japania.

Pelisisältönsä puolesta Ace Combat 7 jää valitettavasti vähän ohueksi. Kampanjamoodin tehtäviä voi kerrata jälkikäteen parempien pisteiden toivossa ja kalustoa voi koeponnistaa vapaassa lennossa, mutta siinä se. Mukana on verkkopelimoodi, jossa pääsee haastamaan netin hävittäjä-ässiä joko tiimitaistelussa tai hieman harhaanjohtavasti Battle Royaliksi nimetyssä soolo-deathmatchissa. Moninpeli jäi valitettavasti testaamatta peliseuran puutteessa, mutta ruuhkatilanne palvelimilla varmasti muuttuu kunhan PC-versio julkaistaan viralliseen myyntiin helmikuun alussa. PlayStation 4:n omistajia hemmotellaan muutamalla ylimääräisellä virtuaalitodellisuustehtävällä, jotka ovat kuuleman mukaan upea kokemus niille, joiden vatsa kestää kieputusta. Diili haiskahtaa Sonyn rahoittamalta, joten en pistäisi kauheasti odotuksia sille, että VR-tehtävät rantautuisivat joskus myös PC:lle.

Loppusanat

Ace Combat 7 – Skies Unknown oli erittäin positiivinen yllätys ja tervetullut paluu lapsuuteni arcade-lentelyihin. Intensiivinen toiminta, erinomaisesti suunnitellut tehtävät ja pöhkö mutta koukuttava tarina pitävät otteessaan ilman nostalgiaakin, joskin kampanjamoodin lyhytikäisyys jättää toivomaan lisäsisältöä esimerkiksi DLC-pakettien muodossa. Ace Combat ei edes yritä tarjota mitään realismia hakeville nojatuolipiloteille, mutta dramatisoidun lentokoneräiskinnän ystäville sitä on erittäin helppo suositella.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • - Taisteluissa tunnelma kohdillaan
  • - Juoni on hömppää mutta pitää otteessaan
  • - Näyttää ja etenkin kuulostaa upealta
  • - Monipuolinen tehtäväsuunnittelu

Huonoa

  • - Pelattavaa voisi olla enemmänkin
  • - Pari rasittavaa loppuvastusta
  • - Vaikeustaso ja tarkistupisteiden vähyys yllättää