Agents Of Mayhem arvostelussa

Saints Row-pelisarja on tuttu sekopäisestä meiningistään. Jokainen uusi tapahtuma koittaa olla aikaisempaa hullunkurisempi, aseetkin taidettiin kehitellä jonkin aineen vaikutuksen alaisena. Agents of MAYHEM on hieman rauhallisempi, joskin siinä ytimessä piilee se sama hullunkurisuus kuin sen isäntä-pelisarjassa, Saints Rowssa.

Agents of Mayhemin maailma syntyi kun Gat mellasti helvetissä ja päätti painaa maailman reset-nappulaa, viimeisimmässä Saints Row pelissä. Koko luomakunta meni tämän seurauksena täysin uuteen uskoon ja hulvaton sankariuniversumi sai alkunsa. Maailma ei kuitenkaan ole ilman pahuutta. LEGION (League of Evil Gentlemen Intent on Obliterating Nations) superrikollisjärjestö uhkaa tuhota – nimensä mukaisesti – kaiken minkä vain pystyy. Tätä estämään on kyhätty kasaan suhteellisen epätasapainoinen joukkio supersankareita maailman jokaisesta nurkasta, MAYHEM (Multinational Agency for Hunting Evil Masterminds). Taistelukenttänä näille kahdelle joukkiolle on sattunut valikoitumaan futuristinen Etelä-Korean pääkaupunki Soul, jonka asukkaat ovat vain valitettavia siviiliuhreja, sankarijärjestöjen tuhojen edessä.

Entinen pahis, Persephone Brimstone, johtaa MAYHEMiä häiveteknologialla varustetusta Ark-tukialuksesta. Arkki leijuu huomaamattomana Soulin yläpuolella ja pelaaja hallinnoi täältä käsin kahtatoista käytettävissä olevaa sankariaan. Jokainen sankari eroaa toisestaan niin ulkoisesti kuin myös ase-arsenaaliltaan. Sankareita on sen verran paljon, että pelaajan on helppo löytää oma suosikki. Taistelut ja seikkailut käydään kuitenkin kolmen sankarin voimin, joita vaihdellaan lennossa ja pelin näennäisen tutoriaalin aikana opetetaan, että miten tämä homma toimii. Pelaaja oppii taistelun perusteet ja sankareiden superhyökkäysten käytön. Pitkän aikaa pelaaminen on vain simppeliä räiskimistä kolmen koplana, mutta pelin edetessä joutuu miettimään kokoonpanoja vähän tarkemmin. Tästä syystä näppituntumaa tulee jokaiseen pelihahmoon.

Pelituntuma on tuttua Saints Rown pelaajille. Soul on heti valmis läpi koluttavaksi, mutta valitettavasti pelialue tuntuu liian passiiviselta, eikä pelaajan toiminta tunnu vaikuttavan alueeseen aivan niin kuin toivoisi. Futuristinen kaupunkimaisema on kyllä ihan kivan näköinen, mutta se on kuin teflonia johon ei vain saa tartuttua kiinni. Katoilla on kiva hyppiä ja etsiä ”kristalleja” joita keräämällä voi parantaa sankareiden kykyjä, mutta se on ainoa asia, joka kaupungissa jaksaa pitää mielenkiintoa yllä.

Liikkuminen Soulissa onnistuu joko jalkaisin tai supersankarien käytössä olevalla menopelillä jota voi parannella. Sankari hyppää autoon näyttävästi, mutta valitettavasti itse ajotuntuma on aika köykäinen. Häiritsevänä tekijänä on myös välitön lukkojarru, sankarin hypätessä ohjaamoon. Ainoa hauskuus autossa on se, että sillä pääsee nopeasti paikasta a paikkaan b.

Taisteleminen Mayhemissä on mukavaa hupia, joskin pidemmän päälle jatkuvat geneeriset viholliset alkavat ärsyttämään ja maistumaan pakkopullalta. Pelihahmojen monipuoliset aseet kuitenkin pitävät tappamisen iloa yllä. Mitään dub step-aseen kaltaisia virityksiä ei kuitenkaan ole odotettavissa. Variaatiota kuitenkin löytyy hyvin paljon, lähitaistelua harrastavasta Scheherazadesta Daisyyn, joka tykkää isosta aseesta ja näiden välimuotoja. Pelihahmojen erikoishyökkäyksetkin ovat varsin näyttäviä. Hollywood vetää taskusta arskat päähän ja laittaa aseet laulamaan elokuvamaisella tyylikkyydellä. Gremlin-niminen tyttönen tarjoaa pelaajalle hieman enemmän hullunkurisempia aseita, tuomaan sitä Saints Row fiilistä. Näitä käyttämällä pystyy muuttamaan vihollisia eräänlaisiksi räjähtäviksi pupuiksi, sulkemaan ne kuplan sisään tai lennättää taivaan tuuliin ”yhden iskun tekniikkaa” käyttämällä. Harmi sinänsä, että nämä Gremlin-teknologian aseet ovat kuluvaa sorttia, eikä niitä voi käyttää pääaseina. Paljon erilaisia on kuitenkin käytettävissä.

Päätehtävät ovat itseään toistavia ja Legionin bunkkerit on nähty jo muutaman pelikerran jälkeen. Sivutehtävät sen sijaan ovat mielenkiintoisempia, kun ne tarjoavat pelaajalle tietoa sankareiden taustoista ja motiiveista. Piirretyt välianimaatiot ovat hienoa katseltavaa ja sitä myös riittää. Mieleen tulee välittömästi gta-pelisarjan TV:ssä pyörivät piirretyt ja jotain tämän tyylistä Volition on hakenutkin, kevyttä lauantai-aamun piirrettyä. Päätehtävien ja sivutehtävien lisäksi pelaaja voi lähettää sankareita muihin maihin suorittamaan tehtäviä. Pelaajan täytyy kuitenkin olla vähintään 20:n tason sankarin ohjailija.

Agent of Mayhem jättää jälkeensä hieman ristiriitaisen tunteen. Sankareilla Soulin maailmaa tutkiminen on hauskaa ja huumori puree paikoittain. Huumori on kuitenkin aina subjektiivista, joten siitä joko pitää tai ei. Aivan Saints Rown tasolla ei olla, mutta huumori on siellä samalla taajuudella. Kaikki tavallaan toimii ja pelattavaa riittää kymmeniksi tunneiksi, mutta silti jää sellainen tunne, että jotain olisi voinut olla enemmänkin. Moninpeli uupuu ja Soulin maailma on kuin tehty kaksin seikkailtavaksi. Joka tapauksessa räjähdykset ovat näyttäviä, ääninäyttely on erinomaista ja pelaaminen hauskaa, tiettyyn pisteeseen asti.