Peliarvostelu

Alex Kidd in Miracle World DX

Pelin nimi: Alex Kidd in Miracle World DX
Lajityyppi: Tasohyppelypelit
Alusta: PlayStation 4
Kehittäjä/Julkaisija: Jankenteam/Merge Games
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Mikko Kosonen, 4.7.2021 Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia
Arvostelun Alex Kidd in Miracle World DX kansikuva

Alex Kidd in Miracle World on mielenkiintoinen peliklassikko. Sen kehitys alkoi Segan toimesta vuonna 1984 aluksi Dragon Ball -aiheisena lisenssipelinä, mutta lisenssin umpeuduttua ainakin nimi meni uusiksi ja lopulta syntyi kilpailija Nintendon Super Mario Bros. -peliä ainakin jollain tapaa muistuttanut Alex Kidd, joka julkaistiin pari vuotta myöhemmin. Alex Kidd sisällytettiin lopulta myös vakiona Sega Master System ja Master System II -konsoleiden sisuksiin pelattavaksi kylkiäispeliksi.

Nyt, 34 vuotta myöhemmin, myös Alex Kidd on päätetty trendin mukaisesti nostaa remaken hengessä jälleen parrasvaloihin. Projektin kehittämisestä ei ole vastannut itse Sega. Sen sijaan peli on lisensoitu indiepelijulkaisija Merge Gamesille, joka taasen on luovuttanut kehitysvastuun indiestudio Jankenteamille.

Alex Kidd in Miracle World DX -nimeä kantava remake on alusta loppuun saakka sama peli kuin originaali, mutta nyt pixelart -grafiikan ja Unity-moottorin voimin hienosti uudelleenvisioituna.

Pelissä ohjataan taistelulajeihin perehtynyttä Alex Kiddiä, joka asustaa leppoisassa Radaxianin valtakunnassa. Taitojaan hiomassa ollut Alex on tietämätön tapahtumista, joiden aikana pääpahis ”Janken Suuri” kätyreineen käy kuninkaan kimppuun ja varastaa kuninkaan pojankin. Alex joutuu pelastamaan koko Radaxianin kaupungin tuholta ja siinä sivussa selviää hänen oma elämänpolkunsakin.

Talk to the hand

Tiedossa on nippu tasoja selvitettäväksi kolmen välipomon sekä itse päävastuksen, Jankenin, jakaessa kokonaisuutta paloiksi. Hauskasti kunkin pomon kanssa otellaan ensin leikillisesti Kivi-sakset-paperi -hengessä, jossa pelaajan pitää saada kaksi erävoittoa, ennen kuin vasta päästään itse varsinaiseen taisteluun, jotka ovat kaikki hieman erilaisia.

Onkin helppo tässä ja nyt heti alkuun todeta, että pelin uusittu 8-bittinen grafiikka sekä musiikki ovat molemmat uusittu tyylikkäästi – jopa itse KSP-taistelu sekä erän ratkaiseva uusi äännelty ”Jan Ken Pon!” -huudahdus ovat hauskoja. Pikainen googlaus tiesi kertoa allekirjoittaneelle, että jan ken pon on siis japania ja tarkoittaa (yllätyksettömästi) kivi-sakset-paperi. Kaikilla pelin bosseilla kun on tavallisen pään tilalla ihmiskäsi silmineen. Ja pelin loppupomo on siis osuvasti Janken.

Pelin aikana taustalla soiva musiikki on samaa kuin alkuperäisversiossa, muokattu vain nykypäivän standardeja vastaamaan ja musiikki onkin varsin kaunista. Pixelartilla toteutettu grafiikka sen sijaan herättää pelin maailman sekä hahmot – eritoten Alexin itsensä aivan uudella tavalla henkiin. Ohjaimen oikeaa liipaisinta painelemalla pelaaja voi vaihtaa grafiikkatiloja uuden ja vanhan välillä ja niin musiikin kuin grafiikankin erot näkee saman tien. Audiovisuaalisesti Jankenteam onkin onnistunut mainiosti.

Onkin sääli, ettei muusta pelistä voi täysin sanoa samaa. Tasosuunnittelu, vaikka toimivaa sinänsä onkin tarjoten perinteistä tasoloikintaa ja keräilemistä. Alex Kiddissä kerätään rahasäkkejä ja rahalla voi ostaa pelin kaupoista tavaroita avuksi seikkailuun – esimerkkinä kätevällä kopterilla tai mopolla voi edetä pidempää matkaa ilman pelkoa, että kuolisi ainakaan heti. Peli kun tarjoaa roppakaupalla äkkikuolemia. Jopa niin paljon, että normaalilla pelaamisella ei välttämättä kovin pitkälle pääse. Yksi osuma ja Alex kuolee – game overin sattuessa taso alkaa alusta.

Alexin seikkailut jäämaailmassa

Vihollisten tulipallot ja muut, kosketus viholliseen, piikkiansat sekä kuilut kuin yllättävistä paikoista ja pääkallolaatikoista esiin tulevat piinaavat ja pelaajaa jahtaavat ”viikatemiehetkin” haluavat kaikki Alexin hengiltä. Itse päädyin lopulta laittamaan loputtomat elämät -asetuksen päälle pelin valikoista. Näin esimerkkinä, viivyttelin Crash Bandicoot 4:ää arvostellessani samankaltaisen helpomman lisäelämäasetuksen kanssa paljon pidempään. Tämä ihan siitä syystä, että Crash 4 oli vaikea, mutta kontrolleiltaan hyvä ja tarkka. Alex Kidd on vaikea ja kontrolleiltaan ”liukas”, vaikka kyseessä on vanha ja yksinkertainen 2D-tasoloikinta. Ohjaus ei ole luokatonta sorttia, mutta sellainen, joka ei missään vaiheessa tunnu varmalta.

Jokin on selkeästi mennyt hieman pieleen, koska Alex Kiddiä pelatessa (kummassa tahansa grafiikkamoodissa) tuntuu, että Alexin jalkojen alla olisi jatkuvasti hieman jäätä – kuin ensimmäisen Mega Man -pelin Ice Man -tasossa konsanaan.

Hyppääminen ei sekään aina tunnu täysin tarkalta puuhalta – jokin ei vain tunnu oikealta ja helppojakin hyppyjä tulee joskus mokanneeksi. Nämä seikat yhdessä tekevät Alex Kidd DX:n pelaamisesta monin paikoin, lähes jokaisessa tasossa hieman arvaamatonta ja väärällä tavalla haastavaa. Mikä sen turhauttavampaa, kuin kuolla ja menettää viimeinen elämä sen vuoksi, että Alex levottomine jalkoineen ”liukuu” alas tasoilta ja pelaaja törmää sen johdosta viholliseen. Pelissä on muutama kohtaus, erityismainintana Jankenin linnan uimakohtaus piikkien seassa, johon kuolin noin kolmekymmentä kertaa, koska pelin PS4-kontrollit eivät yksinkertaisesti ole riittävän tarkat. Muutoin pelin tasokokoelma on suhteellisen selvää kauraa ja osa tasoista jopa todella lyhyitäkin. Pidempää sorttia edustaa pelin ensimmäinen linna, joka on yksinkertaisesti vain rasittavan sokkelomainen umpikujineen ja täynnä ansoja.

En ole alkuperäistä Alex Kiddiä Segan vanhalla konsolilla koskaan pelannut, joten en osaa sanoa, onko remake-kontrollien levoton tuntuma kopioitu sellaisenaan originaalista, mutta vahvasti tätä epäilen.

Radaxianin mysteerit

Pelissä on muutoinkin pieniä outouksia. Valikoista löytyy kummallinen ”dieettiasetus”, jonka tarkoitusta voi vain ihmetellä. Onko kyseessä vaikeustasovalinta? Kun loputtomien elämien mahdollisuuskin on lisätty valikkoon, niin olisiko samalla voinut esimerkiksi siivota pelistä pois kokonaan sen täysin turhan tavaravalikon, jonne kertyvistä esineistä käytetään tasan yhtä ja vieläpä kerran koko pelin aikana, pelin viimeisessä puzzlessa.

Huvittaahan se muutaman sekunnin, että Alexin taskussa eli tavaravalikossa komeilee uusinta uutta oleva Master System ja Alex Kiddin pelikasetti, mutta miksi? Jankenteam olisi voinut mielestäni siivota näitä turhuuksia pois tai antaa tavaroille ja tavaravalikolle oikeaakin, pelillistä merkitystä.

Aika lailla turhaksi ominaisuudeksi jää myös Alexin kyykkytaito, jota ei tosin Jankenteamin puolustukseksi tarvittu ilmeisesti originaalissa pelissäkään kertaakaan. Mutta kun Alex Kidd DX kuitenkin on remake, olisiko tasoja voinut virittää valjastamaan kyykkyä enemmän hyötykäyttöön? Alex ei kyykkiessään voi liikkua, joten ahtaista (kyykyn mentävistä) koloistakaan ei pääse, koska ei voi liikkua. Mihin näitä koloja siinä tapauksessa edes tarvitaan?

Tasojen läpipeluun ja Jankenin kukistamisen päätteeksi päävalikkoon aukeavat pelitilat classic sekä boss rush, jotka eivät tosin tuo mitään kummempaa lisäsisältöä mukanaan: classic on 4:3 kuvasuhteeseen reunapalkein rajattu originaali Alex Kidd -peli alusta loppuun, eikä grafiikkatilaa voi sen aikana vaihdella edes takaisin. Käytännössä classic onkin sama grafiikkatila, jota voi kokeilla täysin vapaasti remaken lomassakin, joten erillisen classic-tilan olemassaoloa on vaikea ymmärtää. Ainoana erona on totuudenmukaisempi kuvasuhde, joka ei venytä kuvaa.

Boss rushissa sen sijaan nimensä mukaisesti otellaan pelin neljän eri bossin kanssa peräjälkeen turnausmuotoisesti, ei muuta.

Kaikki seikat huomioon ottaen, on Alex Kidd DX:n kahdenkymmenen euron hintalappu ehkä hieman liikaa pyydetty – liukkaat ja epämukavat kontrollit, useat ennallaan pysyneet yritys-erehdys -kohdat sekä lisäsisällön vähyys tuskin houkuttelevat maksamaan pelistä täyttä pyydettyä hintaa – ellet sitten ole täysin paatumaton originaalin Alex Kiddin fani.

Loppusanat

Alex Kidd in Miracle World DX tuntuu remake-julkaisulta, jossa tekijöiden sydän on ollut paikallaan, mutta aivan kaikki ei silti ole kolahtanut paikoilleen. Audiovisuaalisesti äärimmäisen hienosti nykypäivän konsolipeliksi nostettu indiejulkaisu, mutta liukkailta kontrolleiltaan, äkkikuolemiltaan kuin viimeistelyltänsäkin osalta peli ajaa varmasti kärsimättömimmät pois.

Yhteenveto

Kaipaa hiomista

Hyvää

  • - Hienosti uudistettu grafiikka..
  • - ..ja eritoten musiikki!
  • - Audiovisuaalisuutta voi vaihdella vanhan ja uuden välillä
  • - Mahdollisuus loppumattomiin elämiin
  • - KSP-taistot edelleen mukana

Huonoa

  • - Liukkaat PS4-kontrollit..
  • - ..Kasvattavat muutoinkin runsaita äkkikuolemia
  • - Sekava viimeinen puzzle
  • - Boss rush ja classic -mode eivät kummemmin paisuta sisältöä
  • - Turha tavaravalikko