Alien - Isolation (Nostromo Edition)

Alien - Isolation (Nostromo Edition) arvostelussa

Kuka pelkää mustaa oliota?

Teksti: Mikko Kosonen, 27.1.2015 Arvioitu lukuaika: 15 minuuttia
Arvostelun Alien - Isolation (Nostromo Edition) kansikuva

Alien – Isolation on ehdottomasti peli, jota kaikki Alien -elokuvien fanit ovat odottaneet kuin kuuta nousevaa vuosikausia, vuosikymmenet jopa. Alien – Isolation on peli, jossa tulet aidosti pelkäämään ja arastelemaan liikkumista peläten lähes voittamatonta alienia. Alien ? Isolation onkin samalla myös hyvä uutinen kaikille kauhupelien faneille yleisesti. Kammottavien ja aidosti karvat nostattavien pelien määrä liikkuu (ainakin omasta mielestäni) edelleenkin vain yhden käden sormilla laskettavissa määrissä, mutta Alien ? Isolation kasvattaa näiden harvinaisten pelien määrää yhdellä.

Avaruusjääkärihetket Alien Vs. Predator -pelissä sekä Clive Barker’s Undying kokonaisuudessaan ovat sellaisia pelejä, jotka itselleni ovat jääneet vuosien varrella mieleen pelottavina peleinä. Sittemmin kokeilin peliä Amnesia – The Dark Descent, joka on edelleen yksi pelottavimmista FPS-kuvakulman kauhupeleistä joita olen pelannut, enkä muuten ole tähän päiväänkään mennessä pystynyt pelaamaan sitä lävitse liiallisen pelontunteen saadessa minut valtaansa. Onneksi minun ei tarvinnut arvostella sitä.

Amnesian jälkeen samankaltaiset ja samaa tunnelmaa tavoittelevat pelit, muun muassa Amnesian jatko-osa sekä fanien peliin väsäämät custom-tarinat sekä indiepeli Slender Man (mainitakseni muutamia) ovat kaikki tällaisia säikyttelyyn perustuvia pelejä, joissa pelkääminen perustuu suurelta osin siihen, että aseita hirviöiden ja uhan torjumiseen ei pelaajalle juurikaan anneta. On selvittävä käyttämällä älyä sekä osattava liikkua mahdollisimman hiljaa, herättämättä petoa.

Se mikä omasta mielestäni eniten yhdistää Alien – Isolationia ja Amnesiaa on juuri se, että turvallisin olo pelaajalla on silloin kun tämä on piilossa uhkaajaltaan. Oli piilopaikkana sitten pukukaapin sisusta, ahdas ilmastointikanava tai ison pöydän alunen.

Siinä missä suurin osa Alien(s)-sarjan elokuviin perustuneista virallisista lisenssipeleistä on pääasiassa keskittynyt Aliens, Alien 3 ja Alien Resurrection -elokuvien meininkiin olemalla suoria toimintapelejä, on Segan julkaisema ja strategiapeleistään parhaiten tunnettu Creative Assembly lähteneet taltuttamaan kenties kohteista vaikeinta: sitä alkuperäistä Alien-elokuvaa. Ensimmäinen, Alien-elokuvien sarjan käyntiin potkaissut Ridley Scottin ohjaama kauhuelokuva on kaikkea muuta kuin toimintaa. Se on puhdasta kauhua 70- ja 80-luvun taitteesta. Kyseessä onkin yksi kauhuelokuvagenren kestoklassikoista, mikä jokaisen kauhuelokuvan ystävän tulisi nähdä ainakin kerran elämässään.

Spoilaamatta sen kummemmin juonta niille, jotka eivät vielä ole nähneet tätä 35-vuotta täyttänyttä elokuvaa, mainittakoon, että elokuvan juoni menee kutakuinkin näin: avaruudessa pienen miehistönsä kanssa lipuva, kotimatkallaan oleva Nostromo-rahtialus päättää vielä tutkia erästä läheiseltä planeetalta kantautunutta ja tutkaan tarttunutta hätäsignaalia. Pian tämän jälkeen miehistön palattua Nostromoon ja takaisin kotimatkalleen, alkaa tapahtua. Yhteen miehistön jäseneen muninut loinen luo alukselle kokonaan vieraan ja tappavan vaarallisen elämänmuodon, joka parhaiten tunnetaan nykyään nimellä alien (suomalaisittain kenties alieni).

Creative Assemblyn peli Alien – Isolation ei ole elokuvan tapahtumia uusiksi kertaava peli, vaan sen sijaan peli sijoittuu ajallisesti 15 vuotta Alien-elokuvan jälkeen, 2130-luvulle. Paljon myöhempään aikaan sijoittuva elokuvan jatko-osa Aliens mainitsee ohimennen elokuvasarjan päähenkilön Ellen Ripleyn edesmenneen tyttären Amanda Ripleyn, jota Creative Assemblyn käsikirjoittajat kekseliäästi käyttävät pelissä nyt päähenkilönä.

Alien – Isolation -pelissä Amanda Ripley on etsinyt äitiään tuloksetta siitä asti, kun Nostromo katosi kartalta ? kunnes eräänä päivänä hän saa tiedon, että Nostromon musta laatikko on löytynyt ja löydön tehnyt rahtialus Anesidora sekä sen miehistö ovat telakoituneet kaasujättiläisen kiertoradalle rakennetulle Sevastopol -nimiselle avaruusasemalle, joka sijaitsee syvällä avaruuden pimeydessä, kaukana omasta aurinkokunnastamme. Anesidoran miehistö on valitettavasti tuonut mukanaan muutakin kuin vain pelkän mustan laatikon, he ovat tuoneet mukanaan asemalle lisäksi ?pandoran lippaan?…

Tomorrow, Together

Sevastopolille matkaaminen ei kuitenkaan suju ongelmitta ja homma alkaa mennä päin seiniä jo telakoitumisvaiheessa. Asemalle on kuitenkin pakko mennä, koska muuta vaihtoehtoa ei enää ole jäljellä. Nopeasti paljastuu kuitenkin, että Sevastopol on kaikkea muuta kuin menestyksekäs avaruusasema, eikä mustan laatikon noutaminen olekaan mikään puolen tunnin rutiinijuttu.

Sen lisäksi, että aseman tiloissa vaanii elokuvan kaltainen tappaja-alien, ovat sen asukkaat ja työntekijät enemmän tai vähemmän jo seonneet aiemmin aseman rakennuttaneen ja sitä rahoittaneen eurooppalaisen Seegsonin ruuvattua rahahanat kiinni ja lopetettua paikan tukeminen. Asemaa vaivaa vakava ruokapula, marketit ja muut viihteellisemmätkin paikat on suljettu pysyvästi, eikä aluksia enää saavu hakemaan pois asemalle loukkuun jäänyttä henkilökuntaa. Ryöstely, vainoharhaisuus ja eräänlainen ?mökkihöperyys? ovat saaneet aseman väen sekaisin ja johtanut pienien selviytyjäryhmien muodostumiseen, jotka välittävät vain omistaan. Seegsonin palkkalistoilla aiemmin olleet ex-työntekijät tekevät nyt kaikkea muuta kuin puhaltavat yhteen hiileen.

Tilannetta ei auta lainkaan se, että työjuhdiksi tarkoitetut Working Joe -nimeä kantavat ja erittäin alkukantaiset androidit ovat syystä tai toisesta päättäneet lakata piittaamatta robotiikan peruslaeista mitä tulee ihmisiin ja näiden vahingoittamiseen. Sevastopolin natisevissa ja rapistuvissa tiloissa onkin aika pitkälti villi länsi päällä siinä vaiheessa kun Amanda kumppaneineen asemalle saapuu.

Amandan ja muun miehistön pikavisiitti asemalle ja pois muuttuukin nopeasti selviytymiskamppailuksi ja eläväksi painajaseksi, kun he jäävät Sevastopolille jumiin ilman näköpiirissä olevaa toivoa poispääsystä. Ei uskoisi, että Creative Assembly on onnistunut luomaan ensiyrittämällään uuden tulokkaan Alien-pelien sarjaan, joka kenties on kaikista niistä laadukkain, mutta samaan pelin tarina vangitsee niin hienosti sen alkuperäisen elokuvan painostavan kauhutunnelman.

Kyllä Alien – Isolationin tarinasta voisi melkein sanoa, että se on paremmin käsikirjoitettu ja ideoitu kuin viimeisin Alien-sarjan elokuva, Resurrection. Aika hyvin strategiapeleihin erikoistuneelta pelistudiolta, että debytoivat näinkin hienosti kauhun parissa. Toisaalta ei ole aivan kaukaa haettuakaan, että Alien ? Isolation tuntuu ajoittain kuin strategiapeliä pelaisi. Syyt tähän selviävät myöhempänä tekstissä.

“Let’s go over the bonus situation”

Alien – Isolationin päävalikosta löytyy (mikäli hommaa itselleen pelin Nostromo Editionin) Amandalla pelattava pääkampanja, crew expendable sekä survivor mode. Pelaaminen kannattaa aloittaa pääkampanjasta, joka opastaa hyvin alkuun laitteiden ja muiden apuvälineiden kanssa, vaikka crew expendablessa pääseekin pelaamaan Alien-elokuvan miehistöllä 15 vuotta ennen itse pelin tapahtumia. Crew expendable on kuitenkin loppujen lopuksi paljon yksinkertaisempi DLC-lisuke, jossa ei suurta juonta ole. Pelaaja pääsee alussa valitsemaan kuka laskeutuu siihen samaiseen ilmastointikanavaan, jonne Dallas elokuvassa könysi. Pelaaja voi valita Dallaksen pelissäkin, mutta mahdollista on käyttää myös Ripleytä tai Parkeria.

Crew expendablessa ikään kuin muutetaankin elokuvan tapahtumia ja myös hahmotkin tunnustavat tämän omalla tavallaan. Dallaksen kommentti ?jotenkin tuntuu, että minun olisi pitänyt olla se joka menee ilmastointikanavaan? ei jää huomaamatta, silloin kun valitaan toinen hahmo suorittamaan likainen työ ja alienin loukuttaminen. Eipä crew expendable muutoinkaan noudattele esikuvaansa tarkalleen, vaan tapahtumia on muutettu, jotta se tuntuisi enemmän peliltä kuin elokuvan tapahtumien orjalliselta toistamiselta.

Kokonaisuutena ennakkoon hehkutettu crew expendable on kuitenkin suuri pettymys. Toki on hienoa nähdä Nostromon oleskelutilat ja käytävät sekä aluksen ?Äitihuone? virtuaalisesti luotuna lähes identtiseksi kuin mitä elokuvassa nähtiin. On myös hienoa kuulla ja nähdä Nostromon miehistön puhuvan (Kanea ja Nostromon tiloihin jo valmiiksi tapettua Brettiä lukuun ottamatta) samojen näyttelijöiden voimin, jotka elokuvassakin olivat mukana kaikki ne vuosikymmenet sitten.

On tunnelmallista koluta niitä heikosti valaistuja muutamia (pelottavia!) käytäviä ja päätyä siihen samaan (tai ainakin hyvin samannäköiseen) ilmastointikanavaan johon Dallas elokuvassa laskeutui, mutta tämän jälkeen crew expendablessa ainoa tehtävä on sulkea muutamat ilmastointikanavat ja usuttaa alieni ilmalukon luokse liekinheittimen ollessa pelaajan ainoa turva ajaa alieni kauemmas tämän uhatessa. Kun nämä muutamat hommat on hoidettu crew expendable päättyy androidi Ashin kovin lohduttaviin sanoihin. Toisaalta mitä olisikaan lopulta voinut odottaa vain neljä euroa steamissa maksavalta DLC-lisäsisällöltä. Tätä kirjoittaessa saatavilla steamista on myös the last survivor -niminen samanhintainen DLC-paketti, jossa päästään pelaamaan Ellen Ripleyn roolissa Alien-elokuvan loppuhuipennus. Crew expendablen perusteella en kuitenkaan odottaisi siltäkään mitään suuria.

Survival mode on niin ikään pelimuoto, jota kannattaa pelata vasta pääkampanjan jälkeen, jottei spoilaa mitään juonesta itselleen. Survival modessa ideana on kolmekymmentäminuuttisen aikarajan puitteissa selvitä elävänä pois. Pelikartta tarjoilee panoksia ja muuta hyödyllistä roinaa selviytymisessä auttamiseen, mutta helppoa se ei siltikään ole. Kuolema vie pelaajan kartan alkuun. Pakenemisen ohessa pelaajan tulee valitsemansa hahmon roolissa (joita ovat Nostromon miehistö Kanea lukuun ottamatta) suorittaa pienempiä tavoitteita, kuten virran takaisin saanti ja niin edelleen. Kullakin hahmolla on erilainen aloitusvarustus mukanaan, joten hahmovalinta ei ole pelkkä kuriositeetti. Survival mode on kuitenkin loppujen lopuksi crew expendablen tapaan hieman tylsä ja karttojakin on vain yksi. Lisää tosin saa Steamista rahaa vastaan.

Kaikkia mukana olevia pelimuotoja voi pelata viidellä eri vaikeustasolla. Helpoin on novice ja kaksi vaikeinta ovat hard ja nightmare. Itse pelasin pelin lävitse normaalitasolla, joka mielestäni antoi jo erittäin jännittävän ja hermoja raastavan pelikokemuksen, mutta jos haluaa tätä aspektia korottaa vieläkin suuremmaksi, jolloin Amanda saa suuremman määrän vahinkoa vihollisilta, mutta esimerkiksi alieni myös havaitsee pelaajan herkemmin.

Segan hyvitys Alien-faneille?

Ottaen huomioon, että Segan edellinen Alien-universumiin sijoittunut peli Aliens ? Colonial Marines oli melko suuri floppi, mikä Alien ? Isolationista sitten tekee niin hyvän pelin? Ensinnäkin pelin audiovisuaalinen puoli on aivan uskomatonta luokkaa. Visuaalisesti peli vangitsee uskomattomalla tarkkuudella ja yksityiskohtaisuudella Ridley Scottin ohjaaman elokuvan visuaalisuuden ja laajentaa sitä omaa peliään varten. Sevastopolin lukuisat käytävät ja esimerkiksi henkilöstön taukotilat ovat kuin Scottin elokuvasta, mutta myös muut asemalta löytyvät tilat, käytävät ja jopa niinkin pienet asiat kuin ovet ovat sellaisia, että ne voisivat aivan hyvin olla kyseisestä klassikkoelokuvasta.

Oletuksena pelissä on päällä kuvaa huonontava rakeisuusefekti, joka tuo mieleen VHS-laatuisen kuvan, joka Alien ? Isolationiin sopii kyllä kuin nenä päähän korostaen pelin kiehtovaa retrotulevaisuutta. Ilmestyessään alkuperäinen Alien-elokuva oli epäilemättä kuin kiehtova kurkistus kaukaiseen tulevaisuuteen, mutta tänä päivänä se on auttamattomasti vanhentunut ? joskin hyvällä tavalla. Elokuvan lavasteet ja tekniikka, jota Nostromon miehistökin apunaan käyttää on omalla tavallaan söpöä ja niin viatonta aikana, jolloin tietotekniikan kehittymisen nopeutta ei välttämättä osattu ennustaa. Koneiden kovaääninen piipitys ja ruksutus, älyttömät määrät vilkkuvia merkkivaloja sekä alikehittyneet äänisyntetisaattorit olivat osa jännittävää kokonaisuutta.

Vaikka Alien – Isolation sijoittuu viisitoista vuotta ajassa eteenpäin, mukailee se elokuvan tekniikkaa ja aikakautta uskollisesti. Aseman tilat ovat täynnä vanhoja 286-tietokoneita muistuttavia möhkälemäisiä päätteitä vihreätekstisine näyttöineen. Miehistö sen sijaan on nauhoitellut henkilökohtaisia avautumisiaan nauhakaseteille ja sinne tänne jääneet c-kasetit kielivät iloisemmista ajoista Sevastopolin lyhyeksi jääneessä historiassa, jolloin kilpailu avaruuden asuttamisesta oli kuumimmillaan. Miehistön nauhoittamat kasetit ovat tuttu juttu muun muassa klassisesta System Shock 2:sta ja Doom 3:sta, joissa molemmissa logeilla annettiin pieniä tiedonmurusia siitä mitä on tapahtunut. Alien ? Isolation hyödyntää tätä samaa niksiä ja se auttaa hienosti rakentamaan tunnelmaa ja kuvaa siitä mitä kaikkea onkaan tapahtunut ennen kuin Amanda saapui. Tietokoneiltakin voi niin ikään kuunnella ääninauhoitteita, mutta myös lukea alkukantaisia sähköposteja miehistön jäseniltä toisille.
Kolmiyhteys

Pelattavuudeltaan Alien – Isolationin voisi melkeinpä jakaa kolmeen toisistaan eroavaan osaan: on hetkiä, jolloin Amanda joutuu pelkäämään henkensä edestä kun alieni saapuu estraadille ja sitten on hetkiä, jolloin pelaaja voi jopa tuntea olevansa niskan päällä hyökätessään vihamielisten aseman asukkien kimppuun aseet laulaen. Sitten on painostavia kohtia asemalta löytyvien alkeellisten Working Joe -anrdoidien parissa. Nuo valkoiset kuminaamaiset ja hälytystilaan mennessään myös punasilmäisiksi muuttuvat, tasaisen varmasti perässä tulevat tunteettomat koneet muistuttavat allekirjoittanutta kauhuelokuvista, kuten Maissilapset tai Halloween, jossa välitön uhka lähestyy sankaria hitaasti, mutta juoksuaskelia kuitenkaan ottamatta. Viimeisenä, mutta ei suinkaan tylsimpänä vihollistyyppinä ovat ne tutut, ilkeää vikinää pitävät ja jaloistaan nopealiikkeiset limaisista munistaan syntyvät facehuggerit, jotka loikkaavat nopeasti naamalle jos niitä ei ehdi listiä.

Apunaan Amandalla on uhkien torjumiseen tai välttämiseen jos jonkinlaista välinettä. Mitä pidemmälle pelissä etenee sitä suuremmaksi työkalu- ja asevalikoima karttuu. Alussa ei käsissä ole oikein mitään aseita isoa jakoavainta lukuun ottamatta ja olo onkin kovin alaston ja suorastaan kammottava, mutta kunhan käsiin saa revolverin, haulikon ja liekinheittimen alkaa olo tuntua siltä, että pilkkopimeilläkin käytävillä voisi hiippailla rinta rottingilla poninhäntä hulmuten. Kunnes haulikosta kuuluu enää pelkkä klik-ääni ja liekinheittimen suu köhii pelkästään sinisenä hohkaavaa kaasua. Sitten voi taas alkaa pelätä ja juosta suosiolla kaappiin piiloon odottamaan parempia aikoja.

Vaikka James Cameronin toimintakauhuelokuvassa Aliens näitä olioita lahdattiin automaattitykeillä ja jopa pumppuhaulikollakin ei Alien – Isolationissa aseilla tee mitään sitä pelottavaa mustaa oliota vastaan. Tuli on ainoa asia jota se pelkää, joten silloin kun alieni on läsnä ovat Amandan parhaat ystävät liekinheitin ja viskistä kyhättävät polttopullot. Näilläkään sitä ei kuitenkaan saa hengiltä. IsoArskan klassiset sanat “if it bleeds, we can kill it” eivät päde ainakaan tässä pelissä, sillä vaikka alienista ajoittain vuotaa sitä vihreää hapokasta vertansa, ei alienia hengiltä saada. Tämä on sinänsä hieman outoa ja epärealistista, mutta toisaalta peli olisi hyvin nopeasti ohi jos alieni kuolisi pelaajan ensimmäisiin luoteihin. Liekinheittimellä alieni voidaan kuitenkin pelotella takaisin ilmastointikanavaan ja haulikolla se saadaan muutamaksi sekunniksi pysähtymään paikalleen. Revolveri ei sen sijaan auta mitään.
Silti, vaikka alieni perääntyy ilmastointikanavaan korvia huumaavan kirkumisen siivittämänä, ei kannata alkaa juoksennella sinne minne olikaan menossa ennen kohtaamista, sillä alieni hermostuu äänistä ja tulee yhtä nopeasti takaisin kuin lähtikin. Juoksentelu, kolistelu, taskulampun valokeila, aseilla ammuskelu ja jopa liiketunnistimen monotoninen piipitys muutoin hiljaisilla käytävillä saavat alienin tulemaan jälleen ulos kolostaan.

Pelin pelottavimpia hetkiä onkin epäilemättä se, kun kuulet alienin pudottautuvan alas ilmastointikanavasta ja juoksevan tömisevine askelineen kohti sinua, mutta et tiedä mistä suunnasta se tulee ? et havaitse sitä! Kunnes on liian myöhäistä ja se iskee partateränkaltaisen häntänsä Amandan rintakehän lävitse tai loikkaa suoraan päälle ja avaa kitansa ja työntää pikkuhampaansa nopeantappavasti ulos. Tai sitten nappaa Amandan syliinsä katossa olevan ilmastointiaukon kautta. Kannattaa siis tarkkaan harkita kulkeeko ilmastointikanavien alta. Alienia ei myöskään voi juosta karkuun, ellei sitten satu olemaan vaikkapa sopivasti hissin läheisyydessä ja ennättää painamaan hissin nappulaa ja saamaan sen ovet kiinni viime tingassa. Lähes aina kuitenkin alienin juokseminen kohti tietää varmaa kuolemaa, ellei ehdi havaita sen tulosuuntaa ajoissa ja liekittää oikeaan suuntaan.
Bliip, bliip, bliipbliipbliip

Apua alienin havaitsemiseen tarjoaa elokuvastakin tuttu alkukantainen liiketunnistin, jollaisten läsnäoloa Sevastopolin tiloissa selitetään jyrsijöiden paikantamisella ja torjumisella. Laite piipittää ja näyttää ruudullaan liikkuvan vihreän täplän juuri sellaisena kuin elokuvassakin. Karmivaa. Ilmastointikanavien suojassa liiketunnistimeen tulee häiriötä, eikä täplää näe aivan yhtä hyvin, hieno yksityiskohta.

Painostavaa tunnelmaa rakennetaan myös sillä, että etenemisen tallentaminen ei onnistu aivan missä tahansa. Pelin voi tallentaa ainoastaan hätäpuhelimien luona, joita löytyy vain harvoin. Onneksi tab-näppäimellä aukeava kartta paljastaa jo koluttujen paikkojen tallennuspaikkojen sijainnit ja muut tärkeät jutut. Tallentaminen ei ole mikään silmänräpäys, vaan puhelimeen laitetaan avainkortti sisään ja odotetaan, että kaikki kolme valoa laitteesta sammuvat. Sen jälkeen voi tallentaa. Uudelleen voi tallentaa vasta pienen viiveen jälkeen, koska laite ei heti palaudu käytettäväksi. Jos alieni on lähistöllä ei välttämättä hätäpuhelimen luokse kannata mennä, sillä tallentamisen aikanakin alieni voi tappaa pelaajan. Normaalivaikeustasolla peli tosin ilmoittaa hätäpuhelimen luo mentäessä, jos vihollisia on lähettyvillä.

Liiketunnistimen, tuliaseiden ja polttopullojen ohella apuvälineinä toimivat muun muassa valaisevat soihdut, ääntä pitävät harhauttimet, flashbangit, savupommit, emp-miinat ja putkipommit. Emp-miinoille en tosin keksinyt mitään käyttlöä ? edes androidit eivät tuntuneet olevan moksiskaan niistä. Polttopullojen tapaan myös kaikki muut ei-aseet pitää itse rakentaa. Sevastopolin tiloista löytyvät laatikostot, pöydänaluset, kuolleiden taskut ja kaapit ovat täynnä hyödyllistä rojua, joista Ihmemies-Amanda rakentaa näitä apuvälineitään alta aikayksikön kuin mikäkin konkari. Tietty apuväline tarvitsee tietyn määrän tiettyjä osasia ja jos osat ovat kasassa ei muuta kuin rakentelemaan. Myös terveysruiskuja voi itse rakentaa. Ne ovat melko hyödyttömiä välittömästi tappavaa alienia ajatellen, mutta ihmisvastustajien aiheuttamia ampumahaavoja sekä androidien aiheuttamia ruhjeita ne paikkaavat tehokkaasti.

Perimmäisenä ideana pelissä on siis selvitä pois asemalta ja siinä sivussa sitten ikään kuin bonuksena päästään selville siitä mitä Amandan äidille, Ellenille tapahtui Nostromolla ja mitä Sevastopolille kävi. Elokuvista tuttu megakorporaatio Weyland-Yutanikaan ei jää pelissä mainitsematta. Tarina kantaa loppuun saakka, mutta ehkäpä loppupuolella peliä ainakin itselläni tuli sellainen tunne, että peliä ja samalla tarinaa venytetään kenties turhankin pitkäksi. Amanda selviää pelin aikana niin monesta uskomattomasta hengenvaarallisesta tilanteesta, että se alkaa lähes huvittamaan.

Sevastopolin valtavissa tiloissa liikutaan sinne tänne ja edes takaisin ja tarinan aikana palataan ihan niihinkin paikkoihin, joissa aivan ensiksi kuljettiin, kun asemalle ensi kerran saavutaan. Sentään asema ja sen kunto muuttuvat pelin edetessä, joten ympäristöt eivät pysy samanlaisina tai näköisinä koko pelin ajan. Paikka, joka pelin alussa oli autio ja äänetön saattaakin pelin loppupuolella olla valtavan tulipalon kourissa ja niin edelleen. Pelissä tulee vastaan paikoitellen huikeita ennalta skriptattuja kohtia, minkä lisäksi pelissä päästään myös pelaamaan pieni takauma alkuperäisen Alien-elokuvan kohtalokkaalla planeetalla, kun Anesidoran miehistön roolissa. Muutaman kerran päästään myös Amandan roolissa kokemaan avaruuskävelyäkin raskaassa puvussa Sevastopolin tilojen ulkopuolella. Pelattavuus ei siksi alakaan oikeastaan missään vaiheessa toistamaan itseään liiaksi, koska vaihtelevuutta pidetään yllä mukavasti.

Audiovisuaalisuuden ilotulitus

Audiovisuaalisena kokemuksena – kuten mainitsinkin – peli on upea taidonnäyte. Visuaalisesti peli on faneja ajatellen jopa urotyö ja grafiikan perusteella vaikuttaa siltä, että Creative Assemblyn pojat ovat elokuvan suuria faneja itsekin. Lähes yhtä tärkeässä, ellei tärkeämmässä asemassa on kuitenkin pelin äänimaailma. Kuulokkeilla pelatessa pimeässä huoneessa ja mieluiten yksin ja yöaikaan pelin kauhuelementistä saa kaksinverroin enemmän irti kun alieni tömistelee äänekkäästi lähistöllä tai käytävän putket poksahtavat yllättäen korvan juuressa. Välillä peli voi pelottaa jopa niinkin paljon, että eteneminen käy hermojen päälle ja pelaaminen on hetkeksi lopetettava kokonaan. Toisaalta taas kunnollinen 2.1 -äänijärjestelmä antaa kunnolla oikeutta Sevastopolin natiseville ja humiseville tiloille. Silloin sitä oikeasti tuntee luissaankin, että asema on todella hajoamassa palasiksi. Niin ja alienin jalkojen töminä on entistä kuumottavampaa kun subwoofer toistaa askelet taustalla.

Ajoittain tunnelmaa rakentaa painostava musiikki, mutta pääasiassa äänimaailman täyttää natina ja kolinat, huudot sekä alienin pelottava sihinä. Alienin jalkojen töminä on myös tarkoituksella tehty epätavallisen kovaksi. Tämä siksi, että pelaajaa pelottaisi vähän enemmän, mutta myös siksi, että pelaaja tietäisi edes jostain milloin piilosta kannattaa tulla ulos. Jos alieni kuuluu tömistelevän lähistöllä, ei välttämättä kannata tulla ulos piilosta. Jos taas selkeästi kuulee tai näkee kaapin raoista alienin rynnistävän ilmastointikanavaan kamalan kolinan myötä tarkoittaa se sitä, että saa ainakin hetken rauhan alienista ? ellei sitten erehdy juoksentelemaan tai pitämään turhaa mekkalaa. Mikäli ei halua aina talsia pitkin käytäviä, voi ilmastointikanavia käyttää oikoreitteinä sekä suojana alienin silmiltä. Ilmastointikanavissakaan ei tosin kannata pitää mekkalaa, sillä alieni saattaa yllättäen ryömiä sinnekin ja raahata Amandan jaloista mukanansa.

Ääninäyttelijöiden osalta kaikki on myös onnistunut valtavan hienosti. Amandan ääninäyttelijä hoitaa hommansa tunteella, mutta kukaan sivuhahmoistakaan ei jää paitsioon. Kivana bonuksena elokuvasarjan faneille Sevastopolin sheriffinä toimii harmaantunut hahmo nimeltä Waits, joka on ulkonäöltään sekä äänensä osalta mallinnettu näyttelijä William Hopen mukaan, joka taas näytteli nössöä luutnantti Gormania elokuvassa Aliens.

Kokonaisuutena Alien ? Isolation on upea kauhupelikokemus ja etenkin sellainen kaikille Alien-elokuvan faneille. Sevastopol on hienosti ideoitu paikka, joka on täynnä veitsellä leikattavaa tunnelmaa ja pelottavia hetkiä, jolloin mieluummin odotat vaikka puoli tuntia kaapissa tai toimistopöydän alla kuin nouset ylös ja yrität vältellä alienia pimeillä käytävillä. On pelissä silti pieniä epäuskottavuuksiakin. Koska pelin tarina on varsin lineaarinen ja johdattelee pelaajaa tietyssä järjestyksessä tiettyyn paikkaan, ei aseman tiloissa voi yleensä liikkua miten huvittaa. Toki vaihtoehtoisia etenemisreittejäkin on ja aina ei ole pakko välttämättä kävellä näkyvillä, kun voi ryömiä ilmastointikanavassakin piilossa alienilta. Välillä kuitenkin joku ovi on blokattu pelkillä laatikoilla tai tuoleilla eikä rappusia pääse ylös, koska niissä sattuu lojumaan jotain pientä rojua, jota Amanda ei tietystikään millään voi työntää syrjään. Amandalla ei myöskään ole lainkaan kykyä hypätä, paitsi silloin kun peli erikseen käskee hypätä painamalla E:tä.

Ottaen huomioon, että Amanda kiipeilee pelin aikana hissikuiluissa ja selviää ties mistä vaarallisista tilanteista, ovat tämänkaltaiset keinotekoiset esteet ja rajoitteet todella typeriä. Tekoälykään ei aina ole sieltä viisaimmasta päästä ? ainakaan ihmisvastustajilla ja nämä eivät osaa tulla pelaajan perässä ilmastointikanavaan, vaikka näkivät pelaajan sinne juuri pakenevan. Viholliset voikin sitten napsia ilmastointikanavan suojista vaikka yksi kerrallaan. Androideilla ei älyä ole senkään vähää, mutta niiden Mike Myers -tyylinen lähestymistapa silmät punaisina on mukavan painostavaa, joten en valita. Silti, jos sattuu löytämään ehjän androidin makaamassa maassa valot silmissään voi olla sata varma siitä, että kyseinen androidi tarraa Amandaa jalasta jos menee liian lähelle. Tätä ei voi kuitenkaan ennakolta torjua ampumalla makaavaa androidia tohjoksi, koska luodit menevät vain läpi siitä. Hölmöä.

Alieni on pelin vihollisista ehdottomasti se älykkäin, mutta silti huvittavaa on ajoittain se, että tavallisen suojattoman toimistopöydän alla piilottelu ei koskaan paljasta Amandaa pöydän ympäri tömistelevälle, tutkailevalle alienille, mutta aina välillä pukukaapissa piilottelu saa alienin haistelemaan kaapin edustaa oikein läheltä ja ellei pelaaja nojaa taaksepäin, kun käsketään ja pidätä henkeään repii alieni oven auki ja tappaa Amandan. Hauskana yksityiskohtana pelaaja voi usuttaa alienin ihmisten kimppuun ammuskelemalla näiden lähistöllä tai heittämällä ääniharhauttimen ihmisten keskuuteen. Androideja alieni ei sen sijaan jaksa listiä ? ilmeisesti ovat liian konemaisia Aliens-elokuvan Bishopiin verrattuna, joka revittiin surutta kahtia.

Ennen kuin arvostelustani tulee kirjan mittainen, sanon vain tähän loppuun, että tee itsellesi palvelus ja hommaa Alien – Isolation jos kauhuscifi tai Alien-elokuvat kiinnostavat. Et tule pettymään!

Yhteenveto

Lähes virheetön

Hyvää

  • - Mielenkiintoiseksi kirjoitettu tarina
  • - Nostromon miehistöllä pelaaminen hyvä bonus..
  • - Alienin, androidien ja ihmisvastustajien vuorottelu tuo vaihtelua
  • - Aidosti pelottava!
  • - Äänimaailma on painostava ja ääninäyttely hyvää
  • - Vangitsee alkuperäisen Alien-elokuvan tunnelman ja visuaalisen ilmeen lähes täydellisesti

Huonoa

  • - Tarinaa ehkä hitusen venytetty turhan pitkäksi loppupuolella
  • - Ihmisvihollisten tekoäly on paikoin huvittavaa
  • - Keinotekoiset rajoitteet
  • - ..mutta toteutuksena ontuu