Anno 1800 Console Edition arvostelussa

Anno 1800 on saksalaisen, The Settlers -peleistään parhaiten tunnetun Blue Byten käsialaa. Oma kokemukseni Anno-pelisarjan parissa on rajoittunut vuonna 2003 julkaistuun Anno 1503: The New World -peliin, joka jäi koko sarjan aikoinaan luoneen Max Designin toiseksi ja samalla viimeiseksi peliksi ennen studion lakkauttamista. Kehittäjänpallilla ehti jonkin aikaa istua myös Related Designs, joka on sekin Blue Byten tavoin nykyään Ubisoftin omaisuutta. Anno 1800 on sarjassaan seitsemäs julkaisu. Kahden tulevaisuusosan, Anno 2070 ja Anno 2205 -pelien jälkeen palaillaan jälleen takaisin yksinkertaisemmille aikakausille. Kuten nimestä voi ehkä päätellä, uusi Anno sijoittuu 1800-luvulle, teollistumisen alkujuurille.

Anno 1800 julkaistiin alun perin PC:lle vuonna 2019 myrskyisissä olosuhteissa – pelin sai hankittua Steamin kautta vain ennakkotilaamalla. Tuote vedettiin pois myynnistä heti julkaisun jälkeen ja siirrettiin yksinoikeuspeliksi Epic Storeen isomman rahan toivossa.

Anno 1800 on PC:llä ehtinyt saada osakseen ison kasan DLC-sisältöä (kaikkiaan 13 pakettia) ja kun Ubisoft palasi häntä koipien välissä Steamiin 2022, pelistä julkaistiin alennettuun hintaan kaiken sisältävä Year 4 Complete Edition. Tätä pakettia eivät voineet kuitenkaan alkuperäiset ennakkotilaajat ostaa, koska näillä pelaajilla tuote oli jo kirjastossa – sen sijaan alkuperäiset ennakkotilaajat joutuivat yhäkin tyytymään kalliiden DLC-pakettien erilliseen yksittäisostoon.

Nyt pelistä on saatu ulos konsolijulkaisu, Anno 1800: Console Edition, mutta silti jotain pientä on jäänyt oppimatta: pelistä on tarjolla sekä tavallinen, että deluxe-versio, joista jälkimmäinen sisältää enemmän kosmeettista sisältöä tuovia DLC-paketteja. Standardiversion omistajille on storessa tarjolla kolme kosmeettista DLC-pakettia viiden euron kappalehintaan. PC:lle julkaistut kaikki uusia rakennuksia ja ominaisuuksia mukanaan tuoneet kolmetoista DLC-pakettia uupuvat konsoliversioista kokonaan, eikä niitä julkaista jälkikäteenkään. Eikö oikeasti kaikki lisukkeet, niin kosmeettiset kuin ne lihaisammatkin olisi voinut jo sulloa mukaan yli neljä vuotta vanhaan peliin? Etenkin kun nyt juhlitaan Anno-sarjan debyyttiä konsoleilla.

Pienten alkunapinoiden jälkeen, on kuitenkin todettava, että tuoreimman The Settlers -pelin oltua allekirjoittaneen mielestä pettymys, on Anno 1800: Console Edition sen sijaan pelastava piristäjä Blue Byten tallista.

Anno 1800: Console Edition tarjoaa pelattavaksi tarina- ja hiekkalaatikkomoodeilla varustetun yksinpelitilan sekä nettimoninpelin. Käytännössä moninpeli toimii niin, että maksimissaan kuudentoista pelaajan on mahdollista ottaa yhtä aikaa osaa. Pelaajat jaetaan neljän hengen joukkoihin ja pelaaminen tapahtuu ikään kuin yhteistyössä: yksi rakentaa kaupunkia ja toinen tutkii maailmaa. Jos joku tiimin pelaajista poistuu pelistä kesken, korvaa tekoäly tyhjäksi jäävän roolin. Ideanahan co-op moninpeli kuulostaa hauskalta, mutta ikävä kyllä en matchmaking-nettipeliin löytänyt usesista pidemmistä odottelujaksoista huolimatta lainkaan peliseuraa, joten se jää tässä arvostelussa käsittelemättä.

Yksinpelin osalta vaikeustasoja on tarjolla kolme, kumpaankin pelimoodiin. Ne eroavat toisistaan sillä, että aloitusraha on isompaa sorttia helpommilla vaikeustasoilla, mutta myös resurssien määrät, saarien koot ynnä muut ovat runsaampaa sorttia, mitä helpompi vaikeustaso on. Sisarussarjansa tavoin Anno 1800 tarjoaa mikromanagerointia sisältävää pelailua. Siinä missä The Settlers – New Allies tätä lähti karsimaan ja yksinkertaistamaan, on Anno 1800 mukavalla tavalla edelleen säilyttänyt juurensa monipuolisemmassa pelimekaniikassa ja onkin sinänsä harvinainen strategiapeli konsoleilla.

Kun Anno 1800: Console Editionin tarinamoodi käynnistellään, on pelaajan alussa valitsema ja nimeämä hahmo kiperän paikan edessä: rikas isä on joutunut syytetyksi petturuudesta ja pian stressi ajaa miehen aikaiseen hautaan. Ahne setä valtaa suvun rahat ja omistukset itselleen ja häätää perilliset pois mantereelta. Pelaajan luoma perillinen ja tämän pikkusisko ajetaan maanpakoon ja kostoksi lyödään vielä hautajaiskustannuksetkin lasten riesaksi. Viimeisillä rahoilla sisarukset ostavat itselleen oman saaren, jolla aloitetaan alusta, perimmäisenä tarkoituksena puhdistaa edesmenneen isän nimi. Tarina ei ole kovin kummoinen, mutta onpahan jotain pientä porkkanaa tekemisen taustalla. Tästä tarina alkaakin sitten rönsyilemään ja tarinan aikana, uusia mantereita valloitettaessa, kohdataan uusia hahmoja, joista tulee joko liittolaisia tai vihollisia.

Pelaajan päätehtävänä on luoda saamillaan alkurahoilla toimiva yhteiskunta, joka jaksaa porskuttaa eteenpäin, eikä olisi niin tappiollinen, että rahakaivo tyhjenee ja ajaudutaan konkurssiin. Tarinamoodikin voi päättyä ”game overiin” ja vaikka pelitallennuksen lataaminen on mahdollista, voi liian solmuun rakennettua ja rahoista tyhjentynyttä yhteisöä olla joskus vaikea korjata. Tarinamoodissa ei varsinaisia erillisiä tehtäviä ole, joten pahimmassa tapauksessa koko pelin voi joutua aloittamaan alusta, ellei sitten löydy sopivaa autotallennusta tai omaa, sopivaan saumaan tehtyä seiviä. Tarkkana saa siis olla ja liian ylellinen rahan viskeleminen ja ajattelematon laajentaminen johtaa ongelmiin. Etenkin aluksi rahan nopeaa hupenemista tapahtuu paljon, ennen kuin pelin tasapainoisen rakentelun kunnolla alkaa oivaltaa.

Liikkeelle lähdetään pienestä vaatimattomasta satamasta. Pitää vilkkaasti rakentaa asumuksia, jotta saarelle muuttaisi asukkaita. Niinpä aloitellaan viljelijöiden asuttamista kodeista ja muutamista perustason työpaikoista, joita ovat saha ja puunkaataja. Yhteen perusasumukseen mahtuu maksimissaan kymmenen henkeä. Mitä tasokkaampi asunto, sitä enemmän asukkaita sinne saa. Asukkaat tuovat mukanaan rahaa verojen muodossa, mutta hallinnolliset juoksevat kulut kuin kertamaksutkin syövät vastaavasti valtion lompakkoa nopeasti.

Mitä enemmän väkeä alkaa virrata paikalle, sitä enemmän vaatimukset muuttuvat ja pelaamisen myötä lukkojen takaa aukeaa lisää uusia rakennuksia, kun vaaditun asukasmäärän virstanpylväitä rikotaan. Jotta asuntojen hyötysuhde olisi paras ja mahdollisimman täynnä asukkaita, on pidettävä huoli siitä, että kansalaisten perustarpeet täyttyvät. Viljelijät tyytyvät työvaatteisiin, jonkinlaiseen perusruokaan ja markettiin. Kun nämä alkavat olla tasaisesti tyydytettynä, alkavat perushökkelit täyttyä väestä, jonka jälkeen mökkejä voi alkaa päivittämään. Viljelijöistä tulee työläisiä, artesaaneja ja niin edelleen.

Kaikkiaan yhteiskunnan luokkia on viisi. Erilaiset työpaikat tarvitsevat erilaisia tekijöitä, joten kaikkia asumuksia ei kannata missään nimessä päivittää, koska jos perusduunareista tulee pulaa, alkaa tuotantoketju kärsiä nopeasti, eikä kukaan ole enää onnellinen.

Ihmisten tyytyväisyyteen vaikuttavat omat seikkansa. Liika tyytymättömyys johtaa poismuuttoon. Onnellisuutta luovat hyvä kaupunkisuunnittelu, joka ei kärsi liiasta saasteesta, mutta myös kosmeettiset kaunistavat esineet auttavat positiivisesti. Onnellisuusesineitä ovat myös nekin yhteiskuntaluokasta ja käytössä olevasta kansasta riippuvia. Viljelijöille onni viktoriaanisen arkkitehtuurin kulttuurissa on yhtä kuin perunaviina ja pubi, mutta astetta parempi luokka haluaa viinan ja pubin lisäksi kirkon ja oluttuotantoakin. Toisessa, Karibia-henkisessä onnellisuus on saada tasaisesti rommia, tortillaa, sikareita, nyrkkeilyareena ja olutta.

Kansa jaksaa raskasta työtä, mutta raskas työ vaatii huvinsa. Onkin siis perustettava pubeja illanviettoa varten, peruna ja sokeriruokoviljelyksiä, joista saadaan viinaa ja rommia ja esimerkiksi lammas- ja alpakka-aitauksia on luotava, jotta työläisille voidaan tehdä vaatteita. Varastoja tarvitaan raaka-aineiden säilyttämiseen ja esimerkiksi savikaivoksessa tehdään tehtaan avustuksella tiiltä rakennusmateriaaliksi. Erilaisia rakennuksia on kiitettävä määrä ja ne tosiaan vaihtelevat kansasta riippuen, mikä tuo mukanaan lisää vaihtelua sekin.

Alkuun kasvavien yhteisöiden tiet ovat hiekkaisia, mutta myöhemmin, The Settlers -pelien tapaan, saadaan laittaa alle mukulakiveäkin, joka vauhdittaa niillä kulkijoiden liikehdintää. Parempi pinnoite tosin maksaa rahan lisäksi rakennusmateriaalia. Palolaitos suojaa rakennuksia tulipaloilta ja kaivokset tuottavat raaka-aineita erinäisiin rakennuksiin – oleellisimpana laivojen asetuotantoon. Poliisi valvoo, ettei onnellisuusasteikolla tyytymättömämpi porukka ala liikaa protestoimaan. Sanomalehtiä julkaisemalla ja niitä päätoimittajan roolissa tarpeen tullen editoimalla, voidaan luoda propagandaa, joka esimerkiksi parantaa hetkellisesti pelaajan tuloja, kun hypetetään kuluttamista tai vastaavasti kirjoitetaan positiivisia artikkeleita, jotka luovat parempaa onnellisuuden illuusiota.

Satama on yksi keskeinen paikka rahan tekemiseen, etenkin siinä vaiheessa, kun oman saaren porukka on vielä matalapalkkaista ja vähäistä sorttia. Muiden kansojen ja saarien kanssa voidaan käydä sataman avulla tavaroiden osalta kauppaa ja jopa sotalaivojakin voidaan valmistaa telakalla ja myydä eteenpäin. Diplomatia on myös kaiken A ja O, kun luodaan hyviä välejä.

Muiden kansojen johtajat ottavat pelaajaan tuon tuosta yhteyttä ja tarjoavat sivutehtävää palkkion kera. Kellon kanssa toimivat ajastetut tehtävät pyytävät pelaajaa esimerkiksi toimittamaan tavaraa paikasta A paikkaan B tai noutamaan merihätään jääneitä. Joskus pitäisi käydä upottamassa vihollisen laiva ja sen sellaista.

Erikseen oma juttunsa ovat tutkimusmatkat, joille lähdetään tarinamoodissa välillä ihan ohjeistetustikin, mutta myös maailman meriä ja tutkimattomia saaria voidaan lähteä tutkimaan aarteiden ja muiden saavutusten muodossa. Kapteeni kyselee pelaajan mielipiteitä matkan varrella ja pelaaja vastailee parhaansa mukaan. Tutkimusmatkat ovat eräänlaista nopanheittoa ja mitä paremmin varustautuu, esimerkiksi ottamalla lisämuonaa mukaan, kestää miehistökin paremmin. Tehokkaammat sotalaivat avustavat mahdollisissa taistelutilanteissa paremmin ja niin edelleen.

Kauppatavaraksikin kelpaavaa kalaa ja possua saadaan sataman kalastajalta sekä possufarmin ja teurastajan yhteistoiminnalta. Leipää tehdään maatilan peltojen, myllyn ja leipomon kanssa. Koska eletään 1800-lukua, eikä ihmisillä ole autoja, eivät kansalaiset halua lähteä peluutettavasta kansasta riippumatta kovin kauaksi kodistaan tekemään töitä.

Tämä tarkoittaa sitä, että kaupunkisuunnittelussa on hauskasti otettava huomioon se, että asumukset on rakennettava riittävän lähelle työpaikkoja – työrakennuksia klikkaamalla näytetään tiet vihreänä, joka ilmaisee niiden ulottumisen. Mitä haaleampi vihreä on, sitä heikompi on yhteys. Ilman väriä jäävät tiet ja niiden varrella olevat rakennukset eivät ole alueen sisällä. Vihreää kauemmaksi rakennetuista asunnoista ei työntekijöitä saada, eikä esimerkiksi liian kaukana oleva marketti kata asukkaiden tarpeita, vaan on rakennettava toinen lähemmäksi. Etäisyydet vaikuttavat myös muilla tavoin. Palolaitos kattaa ison alueen, mutta sekin on rajallinen ja mökit palavat maan tasalle, mikäli palolaitos ei yletä. Myös varastot kattavat vain rajatun alueen, kuinka kaukaa tavaraa sinne tuodaan ja niin edelleen. Hienona yksityiskohtana kaikissa varastoissa on sama yhtenäinen synkronoitu saldo.

Oleellisten rakennusten osalta kansalaisten viihtyvyyteen ja pelaajan yhteiskunnan ”kauneuteen” voidaan vaikuttaa juurikin kosmeettisilla esineillä ja rakennuksilla. Pelaaja voi pelin perusversiossa esimerkiksi luoda oman huvipuiston laitteineen ja pelikojuineen päivineen. Puita ja muutakin kasvustoa voidaan istuttaa ympäristöjen kaunistamiseksi ja jokaiseen puuhun ja puskaan kuluu omat pikkusummansa rahaa. Kun rahaa on hyvin ja tulot ovat plussalla, eikä kukaan ole hyökkäämässä on kiva keskittyä koristelemaan maita ja teiden varsia. Kaiken kaikkiaan Anno 1800 Console Edition pitää koukuttuneesti hyppysissään ja tunnit pelin äärellä vierivät huomaamattomasti. Pelissä on paljon hauskoja yksityiskohtia, jotka antavat pelaajalle mikromanageroitavaa. Alkuun peli jopa ehkä hieman ärsyttää vaativuudellaan, mutta kunhan yllä mainitut perusasiat hoksaa, tulee pelaamisesta mielenkiintoista ja hauskaa.

Yksi ongelmallinen seikka – ainakin alkuun – Anno 1800 Console Editionissa on sen käyttöliittymä ja valikot. Uskoisin, että PC-versiossa hiiren kanssa naksuttelu ja valikoiminen on paljon vaivattomampaa, mutta konsolilla valikot vaativat alkuun totuttelua ja ulkoa muistamista, jotta asiat alkavat muuttua jokseenkin jouhevaksi.

Ohjaimen oikealla liipaisimella avataan rakennusvalikko ja vasemmalla työkaluvalikko, josta löytyy esimerkiksi rakennusten tuhoamistyökalu, ulkoasun muuttaminen, kopiointi, siirtotyökalu sekä päivitystyökalu. Rakennusvalikkokin jakautuu yhteiskunnan viiden luokan kesken viljelijöihin, työläisiin ja niin edelleen. Myös esimerkiksi toisiinsa liittyvät rakennukset, kuten perunapellot ja tislaamo on niputettu saman valikon alle ja alkuun niiden yksittäisen valitsemisen hahmottaminen on vaikeaa, opettavaisista vinkeistä huolimatta.

Etenkin alkuun kävi monesti niin, että rakensin peltoviljelysrakennuksen, mutta unohdin rakentaa itse pellot ja silloinhan tuotanto seisoo. Kaikkeen tottuu, mutta ei Anno 1800 konsoliversiona oikeastaan missään vaiheessa käyttöliittymänsä puolesta ole mikään jouhevuuden perikuva. Koristeeliset ornamentit löytyvät nekin rakennusvalikosta siten, että painetaan X-nappulaa. Kun uudemman kerran painetaan taas X:ää vaihtuu näkymä rakennusten valikoimaan. Plussana on se, että ohjaimen nappuloita saa halutessaan mapata uudelleen, joten ainakin pientä säätöä valikoiden osalta on mahdollista tehdä.

Valikoiden alkukankeudestaan huolimatta, tunnelmaltaan Anno 1800 onnistuu siinä missä The Settlers – New Allies epäonnistui: peliin rakennettavaa yhteiskuntaa ja ihmisvilinää on kiva seurata jumalkuvakulmasta käsin välillä jopa mitään tekemättä. Tunteja kuluu huomaamatta ja peli muistuttelee venyneistä sessioista aika ajoin.

New Alliesin tapaan olisin tosin toivonut, että kameraa olisi saanut aavistuksen verran alemmaksikin, jotta olisi päässyt vielä lähemmäksi yksityiskohdista nauttimaan. Kivana korvikkeena on kuitenkin eräänlainen ”dronekamera”, postikorttinäkymä, joka kirjaimellisesti antaa pelaajan ihastella näkymiä postikorttimaisen kauniita maisemia katsellen, ilman käyttöliittymän mukanaan tuomia minikarttoja ja muita laatikoita.

Edes takaisin kulkevat kansalaiset, työtään työpaikoilla tekevät ihmiset ja vaeltelevat eläimet sekä tuulessa huojuvat puut kuin ruohokin, on kaikki varsin kaunista seurattavaa. Etenkin, kun vaihtuva vuorokaudenaika kytketään päälle (se on jostain syystä oletuksena pois) ovat keltaisena illan pimeydessä hohtavat talojen ikkunat varsinaisia tunnelmanluojia.

Pieni graafinen bugi pelissä tuntuisi olevan, sillä kun zoomataan korkealle ylös ja takaisin aivan alas, ei peli koskaan ehdi luoda parasta tekstuurinlaatua rakennuksiin ja tienpintaan, vaan kestää päälle sekunti, että grafiikka terävöityy. Tämä on pieni ongelma, mutta syö aavistuksen pelaamisen tunnelmaa, kun näkee jatkuvasti matalaresoluutioisia tekstuureja.

Äänipuolen osalta Anno 1800 tarjoaa hauskasti enemmän äänellistä yksityiskohtaa, mitä alemmas zoomaillaan. Joen ikivirtaus ei yläilmoista kuulu, mutta alempaa kyllä. Sama koskee kansalaisten pitämää yleistä elämän ääntä. Tarjolla oleva musiikki on todella kaunista ja tunnelmaa luovaa. Tarinaa varten tehtyjen hahmojen ääninäyttely on toimivaa.

Loppusanat

Anno 1800 Console Edition on erittäin onnistunut, budjettihintaisempi mikromanagerointiporttaus PC-versiosta, joka tosin sisältönsä osalta kärsii hieman puutoksesta, koska PC-version kaikki DLC-sisältö on jätetty pois, eikä nettimoninpelistä tahdo löytyä peliseuraa. Tarinamoodi ja hiekkalaatikko kuitenkin tarjoavat riittämiin koukuttavaa pelattavaa, kunhan vain ensin hoksaa perusteet ja totuttaa itsensä pelin kankeahkoon käyttöliittymään.