Arvostellut: Teemu Laitinen, 22.maaliskuu 2019

Peliarvostelu

Anthem

Pelin nimi:Anthem
Alusta:PC
Kehittäjä/JulkaisijaBioWare/EA
Pelaajamäärä1
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Anthem kansikuva

Kun Destinyn hengenheimolainen nimeltään Anthem ensimmäisen kerran pullisteli pelimessuilla vuonna 2014, herätti se jonkin verran mielenkiintoa. Projektista ei vielä tuolloin ollut pahemmin varsinaista näytettävää, pikemminkin vain kerrottiin nätistä peli-ideasta. Hype kuitenkin kasvoi jättimäisiin sfääreihin, mitä lähemmäksi julkaisupäivä tuli. Menevät trailerit ja pelikuvat vuoden 2017 E3 messuilla pitivät mielenkiintoa yllä. Kaikki näytti niin pirun nätiltä. Vuoden 2018 pelimessuilla näytettiin livenä pelikuvaa Anthemista. Täynnä kasvillisuutta oleva elävä ympäristö, jossa mechapilotit lentelivät tappaen tusinavihollisia ja epämiellyttävän näköiset otukset raatelemassa pienempiä eliöitä. Suuret neliraajaiset robottiajoneuvot kaatuilivat puiden päälle ja kaverit hyppäsivät pelaajan mukaan kesken tehtävän.

Viimeisimpänä herkkuna ennen varsinaista julkaisua oli luvassa lyhytelokuvan traileri, joka kertoo tapahtumista ennen itse peliä. Elokuvan nimi on Anthem: Conviction ja sen on ohjannut Neill Blomkamp, joka tunnetaan Distriction 9 -elokuvan ohjaajana. Näin Anthemin maailma saatiin myytyä täydellisesti koko yleisölle.

Valitettavasti markkinointi on lähes ainoa asia, joka Anthemissa on tehty oikein, eikä itse tuotteesta löydy paljoakaan hyvää sanottavaa. Grafiikka- ja äänibugit, yhteysongelmat sekä kaatumiset ovat edelleen tätä kirjoitettaessa läsnä. Näitä pelin kehittäjät pystyvät korjailemaan tulevilla päivityksillä, mutta mikään ei pelasta ontuvaa juonta, tylsiä tehtäviä ja mielikuvituksetonta pelaajan palkitsemista. Anthem on looter-shooter genren peli, jossa on täysin unohdettu se tärkein osa-alue eli se palkinto, joka odottaa pelaajaa kaiken sen työn ja vaivan takana. Häiritsevää on myös se, että Anthemin luvattiin olevan saumaton maailma, jota voi helposti tutkia kavereiden kanssa. No, näin ei kyllä ole, kun kavereiden kanssa pelaaminen on toteutettu heikosti ja jatkuvat latausruudut rikkovat illuusion yhtenäisestä pelialueesta.

Keihäät taivaalla

Huonoa on niin paljon, että on parempi keskittyä positiivisiin ajatuksiin ja siihen, että mikä Anthemissa on mennyt putkeen. Pelaaja ohjastaa taivaalla liitelevää javelinia, jolla on useita erilaisia näyttäviä erikoiskykyjä. Kyvyt vaihtelevat, riippuen pelaajan ohjailemasta javelinista, joita on neljää eri sorttia. Anthemin maailmassa liitely tuo mieleen Iron Manin ja japanilaiset mechat. Tämä on toteutettu sen verran mallikkaasti, että ajoittain unohtaa kaiken huonon. Etenkin free play -moodissa liitely ja vihollisten tuhoaminen on pirun hauskaa. Pelaajan robottipuku liikkuu myös maalla erittäin sulavasti ja esimerkiksi iskujen väisteleminen sivuille on toteutettu hienosti. Melee-mättäminen ja tästä syntyvät äänet saavat hymyn naamalle. Taisteluissa tavaraa lentää taivaalle kiitettävä määrä ja viholliset räjähtävät nätisti. Javelin on tottakai myös vesitiivis, joten vesistöissä tulee myös pyörähdettyä. Pelattavuus on Anthemin parasta antia, mutta vain silloin kun se tapahtuu javelinia ohjaillessa.

Juoni

Pelaaja heitetään keskelle kiivasta taistelua heti alkuun, kun pienen freelancereiksi itseään kutsuva joukko lähtee etsimään Cenotaphia keskeltä Heart of Ragea, jotta pahuus ei enää kasvaisi. Tämä kuulostaa aluksi sekavalta, mutta ei hätää sillä lisää sekavia termejä heitellään pelaajalle ensimmäisen tunnin aikana. Tässä onkin jo heti yksi ongelman alku, sillä näihin eri termeihin voi olla vaikea saada mitään kontaktia. Sinänsä siinä ei ole mitään ihmeellistä, että roolipelissä tai vaikka fantasiakirjassa kerrotaan epämääräisiä termejä, kun hahmojen oletetaan niiden taustat tietävän. Se luo silti ristiriidan pelaajan kanssa, sillä pelaaja ei ole elänyt hahmojen elämää ja pyöritellyt näitä termejä koko elämää. Sen pelaaja sentään ymmärtää, että omaksuu freelancerin roolin, joka ohjastaa javelinia, jonka erikoisvoimat mahdollistaa kaikkivoipa Anthem – muut asiat kyllä selviävät pian.

Freelancereilla ei mene Vihan sydämessä kovin vahvasti ja moni kupsahtaa pulppuavan laavan keskelle. Pelaaja onnistuu vain täpärästi pelastamaan itsensä ja vastahakoisen freelancerin nimeltään Haluk, jättimäisten hirviöiden kynsistä. Haluk kyllä itse juoksee pelaajan rinnalla, mutta päättää silti manata pelaajaa ja jää vihoittelemaan tämän toiminnan takia.

Tämän tapahtuman jälkeen kelataan yht’äkkiä kaksi vuotta eteenpäin. Pelaaja liitää soolona, suorittaen tehtäviä oman luotettavan Owen nimisen cypherin kanssa. Cypherit ovat telepaatikkoja, jotka kommunikoivat freelancerien kanssa, kun he ovat suorittamassa tehtäviä. Tukikohtana ja kaiken keskipisteenä on Fort Tarsis, jonka piti olla täynnä elämää ja näyttää eloisalta, mutta vain muutama hassu ihminen kävelee vastaan. Loput jorisevat keskenään, eloton ilme kasvoillaan. Tämän lisäksi kaduilla on selkeästi vähemmän tavaraa kuin mitä E3:n pelikuvissa nähtiin.

Pelaaja valitsee itselleen hahmon – jonka kasvoja hän ei enää ikinä näe ja todennäköisesti unohtaa miltä näyttää – ja nappaa tehtävän naiselta. Arcanisti nimeltään Mathias on jossain, missä lie. Hänet pitää löytää. Tämän ja seuraavan tehtävän aikana pelaaja on oppinut Anthemin tehtävätarjonnan, joka koostuu aika pitkälti tusinavihollisien tappamisesta, pallojen keräämisestä ja loputtomalta tuntuvasta grindaamisesta, eli asioiden toistamisesta.

Joissain tehtävissä palloja keräillään siksi, että päästään tappamaan lisää turhanpäiväisiä portaaleista syntyviä vihollisia, kuten susia. Ehkäpä ärsyttävin juonta eteenpäin vierittävä tehtävä on Tomb of Yvenia, jossa pelaajan on pakko aukoa free play -pelimuodossa viisitoista arkkua, joita ei edes näy automaattisesti kartalla. Netti toimii tähän apuna, mutta ei näin pitäisi kyllä todellakaan olla. Tomb of Yvenian lisäksi näitä haasteita joutuu tekemään useampiakin, jotta saa hautakammion auki, mutta ne ovat hieman selkeämpiä. On silti järkyttävää, että pelaaja laitetaan grindaamaan ihan vain sen takia, että pääsisi tarinassa eteenpäin.

Pääpahiksena on jopa Destiny 2:n Garya tönkömpi hemmo – hän itseasiassa hieman muistuttaa tätä esikuvaansa – joka muutaman sekunin ajan vaikuttaa mielenkiintoiselta, tehden kuitenkin U-käännöksen ennalta-arvattavaan pääpahiskaavaan. Pahiksen nimi on The Monitor, joka ilkeän pohjoisesta tulevan Dominionin sotilasmahdin avulla hamuaa maailmanherruutta, väittäen kuitenkin olevan ihmiskunnan pelastaja. The Monitor aikoo marssia Heart of Ragea kohti, hakeakseen Cenotaphin itselleen. Tästä alkaa pelaajan seikkailu ihmiskunnan pelastamiseksi.

Heikko ja rikkinäiseltä vaikuttava juoni olisi helpommin anteeksiannettavissa, mikäli itse pelihahmot olisivat mielenkiintoisia. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole. Pelaajan valitsema sankari on muille vain pelkkä nimetön freelancer. Jopa tapahtumien keskiössä oleva planeetta on ilman nimeä. Sivuhahmoissa on hieman mielenkiintoisia piirteitä, kuten Owenissa, joka kehittyy pelin edetessä. Haluk on myös ihan symppis. Kaikki muut ovatkin aikamoisia inhokkeja, eikä kuiva huumori varmasti kaikkia jaksa naurattaa. Tunteikkaita kohtauksia yritetään luoda, mutta kun hahmoilla on puvut päällä, mitään tunteita on vaikea havaita. Javelin-puku ei pahemmin vihaa tai iloa kerro.

Kuten aikaisemmin tuli todettua, pelin parasta antia on javelin-puvuilla lentely ja niiden erikoiskyvyillä räiskiminen. Neljän eri kategorian javelinit eroavat hienosti toisistaan ja pelituntuma on jokaisella erilainen. Storm-javelin hallitsee nimensä mukaisesti myrskyn elementtejä ja on vikkelä liitäessään. Colossus on hidas, mutta tehokas jykevän aseistuksensa ansiosta, Ranger on jokapaikanhöylä, jolla on kyky lukittautua useaan viholliseen ja laukaista ohjukset niihin. Interceptor on tikareita heilutteleva, jalat-maassa-tyylinen mecha. Javelineihin on panostettu täysillä ja tästä voi antaa kiitosta pelin kehittäjille.

Aseet

Valitettavasti balanssi javelinien erikoiskykyjen ja aseiden suhteen on täysin päälaellaan. Pelissä tulee piste, jolloinka huomaa käyttävänsä pelkästään aseita, sillä ne tekevät paljon enemmän tuhoa kuin erikoiskyvyt. Tätä balanssia tullaan pyörittelemään päivityksien aikana, mutta pelin alkuvaiheilla tilanne ei näyttänyt kovin hyvältä.

Huvittavinta tässä on se, että aseita ei edes haluaisi käyttää. Anthemin loottisysteemi on yksi huonoimmista mitä on tämäntyylisessä pelissä tullut koskaan vastaan. Ensinnäkin aseet näyttävät täysin identtisiltä ja toisekseen, niiden bonusasetukset säätävä random-generaattori on testiryhmältä jäänyt huomioimatta. Aseilla saattaa olla erikoisia bonuksia, esimerkiksi meleevahinkoa liekinheittimeen tai jotain muuta typerää. Täysin typerää on myös se, että näitä tussareita ei pääse hypistelemään millään tavalla. Pelaajan palatessa takaisin Forgeen näkee hän valikossa reissultansa saamat kamat, joita on usein tusinan verran. Näitä on sitten mahdollista tuhota tai säilyttää ja kaikessa tässä epähuomiossa voi tuhota jotain hyvää. Ihan kivaa kyllä se, että erilaisia aseita on useampi kategoria, kuten haulikot ja rynkyt. On myös mahdollista saada itselleen legendaarisia aseita, kuten kranaatinheitin. Aseita voi myös valmistaa itse, masterwork-systeemin kautta. Mutta on se jotenkin järkyttävää, miten kukaan kehitystiimistä ei oikeasti ole huomannut näiden aseiden ulkonäössä mitään ihmeellistä, ei mitään samankaltaisuutta. Kaikki aseet näyttävät identtisiltä, vain väri muuttuu. Olisivat kehittäneet edes jonkinlaisia pyöriviä hilavitkuttimia niihin, kuten Apex Legendsissa.

Tehtävät

Anthem periaatteessa pakottaa pelaajan tekemään tehtävät tiimissä. Hassu ristiriita sinänsä, sillä kavereiden kanssa ei voi liittyä jonoon samaan peliin. Ongelmat eivät lopu tähän vaan näitä on myös tuntemattomien pelaajien kanssa. Toisten kanssa ei tunnu olevan minkäänlaista interaktiivista kanssakäymistä. Pakko ottaa taas Apex Legends tapetille, sillä sen pingaus-pelisysteemi on jotain ennennäkemätöntä pelimaailmassa ja tätä olisi voinut Anthemissakin hyödyntää. Toivottavasti jossain tulevassa pätsissä tämä nähdään, tai edes parannusta nykyiseen meininkiin.

Toisten pelaajien kanssa kommunikoiminen ei ole se isoin kompastuskivi vaan se, että tehtävien tekeminen porukassa ei vain toimi niin kuin sen pitäisi. Tehtäviin liitytään kun ne ovat kesken ja pelaaja ei välttämättä kerkeä nähdä yhtäkään vihollista kun muut ovat jo matkalla tehtävän toiseen alueeseen, sisälle stronholdiin.

End Game

Anthemin kohdalla pikemminkin Game Over. Kun tarina on noin parin kymmenen tunnin tahkomisen jälkeen nähty, on aika aloittaa se himottu end game, eli eeppisten vihollisten lahtaaminen yhdessä kavereiden kanssa ja megalomaanisen hienon lootin kerääminen ja esitteleminen. Toivottavasti leuka on jo valmiiksi rinnassa, sillä Anthemin loppupeli on ehkäpä huonoin kautta aikain. Vain kolme erilaista strongholdia, joita rassata loputtomiin. Ja miksi? Mitä näistä saa palkkioksi? Ei mitään! Päivittäisen tehtävän valmiiksi, ei muuta. XP-pisteitä ja ”expedition feats”, joita tulee jokaisen pelin tehtävän jälkeen muutenkin, eikä ole mitään hajua mitä nämä edes ovat. Mutta on se ensimmäinen kerta aina ihan ok, kun saa Strongholdin läpäistyä. Pomot voivat nimittäin vaatia hieman hiomista.

Lisää ja isompaa pelattavaa tulee vasta toukokuun päivityksessä ja sekin on vain yksi raidi. Pvp olisi suuri piristysruiske, mutta tämän lisäämisestä ei ole mitään tietoa.

Loppusanat

BioWare kehitti Anthemia kuusi vuotta ja on vaikea kuvitella minkälaisen häpeäpilkun he kehtasivat puskea täysihintaisena markkinoille. Tuskin kukaan oikeasti halusi Anthemin epäonnistuvan. Kaikki mitä pelimessuilla on näytetty, tuntuu suoranaiselta valheelta. Pelaajille luvattiin dynaaminen sykkivä maailma, mielenkiintoinen juoni, saumaton pelaaminen kavereiden kanssa, siistejä muokkausmahdollisuuksia javelineihin, mahtava end-game, mieleenpainuvia taisteluita eeppisiä vihollisia vastaan. Kaikilla näillä lupauksilla voi pyyhkiä takapuolen. Grindaamisesta pitäville Anthemissa kyllä riittää tekemistä, kun viikkotehtävinä on viidenkymmenen titaanin lahtaamista rupuisen 2000:n kolikon arvosta ynnä muuta hupia. Jopa BioWaren pomo, Casey Hudson, on joutunut myöntämään julkaisun olleen ”odotettua vaikeampi”. Pikemminkin täysi katastrofi.

Summa summarum; Anthemissa kaikki muu on huonoa paitsi javelinilla lentäminen, musiikki ja äänimaailma sekä grafiikka, paikoittain. Näin tulee todennäköisesti olemaan myös jatkossakin, vaikka bugeja korjataankin, sillä Anthemia ei mikään pätsi pelasta. On todennäköistä, että Anthemin jatkosta jää vastaamaan jokin tietty jämäryhmä, kun muut pätevät hemmot laitetaan parantelemaan tulevia julkaisuja.

Yhteenveto

Heikko esitys

Hyvää

  • - Musiikki, äänimaailma ja grafiikka.
  • - Javelinilla lentäminen on kivaa.

Huonoa

  • - Jatkuvat ja pitkät latausruudut alueiden välillä
  • - Pelaaminen muiden kanssa ei toimi niin kuin pitäisi
  • - Bugeja siellä sun täällä
  • - Heikko juoni
  • - Lista on loputon...