Atomicrops arvostelussa

BOOM! Ydinpommi räjähtää jossain tuhoten maisemat, muuttaen samalla kaiken jäljelle jäävän radioaktiiviseksi. Eläimistä ja hyönteisistä tulee rasittavia mutantteja ja maatilojen peltoviljelykset muuttuvat nekin eläviksi jättikasveiksi, joilla kaikilla on kasvot.

Tällaisista lähtökohdista alkaa indiestudio Bird Bath Gamesin maanviljelyspeli, jossa pelaaja koettaa maanviljelijän roolissa selvitä hengissä vaarallisessa ydinlaskeumamaailmassa.

Game Reality pääsi viime vuonna kokeilemaan early accessissa ollutta PC:n alpha-versiota ja nyt olisi vuorossa lopullinen arvostelu PS4-version muodossa. Heti alkuun tulee huomanneeksi, että mitenkään näkyvästi pelikokemus ei ole muuttunut ennakkoversion ajoilta.

Pelaajan pitäisi pystyä ruokkimaan paikallista kylää, mutta viljeleminen on haastavaa, kun jättietanat ja kaikenlaiset pörriäiset haluaisivat syödä satosi ja siinä sivussa nitistää itse maajussinkin.

Kuolettavaa viljelyä

Atomicropsin pääideana on selvitä hengissä – elinpallukoiden menettäminen ja pelaajan kuolema tietää permadeathia, eli koko homma on aloitettava sen jälkeen alusta.

Maata viljelemällä saadaan luotua siemenistä satoa ja kerätystä sadosta saadaan pähkinöitä, jotka käyvät valuuttana kylässä. Rahalla sitten ostellaan parempia työkaluja, kuten variksenpelättiä ja tykkitornia sekä ajan kanssa hajoavia käsiaseita hahmolle sekä esimerkiksi vaikkapa traktori auttamaan peltotöissä.

Peli käsittää neljä vuodenaikaa ja jokaisen vaihtuvan vuodenajan osalta peli jakautuu kolmeen lyhytkestoiseen pyrähdykseen, eli talveen on matkaa yhdeksän lyhyen pyrähdyksen verran. Ensimmäiset kaksi minuuttia kustakin pyrähdyksestä ovat aina rauhallisempaa aikaa, jonka jälkeen mutantit hyökkäävät. Hyökkäilyaaltojen jälkeen onkin jo melkeinpä aika piipahtaa kylässä, kun paikalle saapuva helikopteri hakee pelaajan väkipakolla pois.

Tuossa ajassa pitäisikin siis (taistelemisen lomassa) ehtiä kyntää peltoa, istuttamaan siemeniä, kastelemaan ne loppuun saaakka ja korjata lopuksi sato, jotta kylään palatessa olisi rahaa millä ostaa. Aina valuuttaa ei kerry riittävästi, mutta onneksi vuodenajan vaihtuessa kylän pormestari sentään palkitsee ja auttaa pelaajaa erilaisilla esineillä.

Vaatimattomat kasvulähtökohdat

Pelaajan aloittaessa pelinsä on viljelyspläntti hyvinkin kompaktia kooltaan, mutta sitä voi kasvattaa neliö neliöltä kertakäyttöisillä hakuilla. Pelaajan maaplänttiä ympäröivät alueet, joita voi ja kannattaakin lähteä tutkailemaan – jotkin uudet alueet kuitenkin vaativat joen ylityksen ja silta on rikki. Sillat pitääkin ensin entisöidä maksullisilla korjauskiteillä ennen kuin joen voi ylittää. Joskus tällaisen korjauspaketin voi saada pormestariltakin. Uusilta alueilta löytyy viholliskeskittymiä ja tuhoamalla lippua vartioivat mutantit, saa pelaaja uusia tarvikkeita ja muuta mukavaa käyttöönsä, eli aivan turhaan ei kuhisevia ja vaarallisia vihollisleirejä tarvitse sentään käydä ammuskelemassa.

Ammutuista mutanteista saa usein myös lannoitukseen käyvää mössöä, jota peltoon heittelemällä voidaan nopeuttaa sadon kasvamista ja siten antaa paremmat mahdollisuudet kerätä isomman nipun tavaraa pellosta, ennen kuin se pahuksen helikopteri taas saapuu.

Kylässä voidaan ruusuilla ostaa myös lisäsydämiä, joten jos oma elinenergia alkaa olla vähissä, voi omia mahdollisuuksiaan ainakin hieman parantaa ostamalla sydämen, joka kirjaimellisesti palauttaa vain yhden takaisin mittariin.

Ruusuilla voidaan myös flirttailla kylän hahmojen kanssa, joka vastaavasti tuottaa erinäisiä apuja pelaamiseen. Pelissä voi mennä myös naisimisiin ja saada sitä kautta maatilalleen avustavan, sotivan morsiamen.

Pelissä on kaiken lisäksi myös kolme erilaista pelihahmoa pelaajan valittavaksi, jotka avautuvat pelaamalla. Kullakin hahmolla on hiemann erilaiset ominaisuutensa: toinen kasvattaa sadon 20 prosenttia nopeammin, kun taas toinen saa aloittaa pelinsä pellolle pultattavan automaattitykin kanssa.

Armoton maailma

Perimmäiseltä idealtaan Atomicrops on sinänsä varsin hauska ja indiepeleille monesti ominaisena seikkana uniikki, mutta pidemmän päälle Atomicropsin pelaaminen käy puuduttavaksi ja laskeutuu hauskasta tasolle ”kokeillaan silloin tällöin kerran.”

Peli on myös heti alkutekijöissään haastavuudeltaan melko armoton ja tutoriaali onkin syytä käydä läpi ensitöiksi, jotta pelissä selviytymiseen osaisi edes jollain tasolla varautua.

Atomicropsin suurimpia ongelmia hieman samankaltaisen, niin ikään post-apokalyptiseen maailmaan sijoittuneen permadeath-peli RADin tavoin lienee kokemuksen itseään toistavuus.

Permadeathin myötä edessä on se ainainen alusta aloittaminen. Rasittavinta Atomicropsissa on kenties pelin jakautuminen niihin lyhyihin pelihetkiin, jota saapuu kerta toisensa jälkeen häiritsemään paikalle ilmaantuva helikopteri. Mielellään sitä pelaisi putkeenkin pidempään, mutta ei. Toki pelimekaanisista syistä kylälle on lähdettävä, kun kutsu käy, mutta olisi kylä voinut kai löytyä varsinaisesta peliruudustakin, ilman jatkuvaa matkaamista.

Uusien istutettavien siementenkään löytäminen itse pelimaailmasta ei aina ole sanottua, joten kylällä pitäisi käydä ihan senkin vuoksi, jos vaikka saisi siemensäkin ostettua ja sitä kautta uutta istutettavaa ja lisää rahaa, jolla ostaa jotain. Aina pähkinöitä ei kuitenkaan välttämättä tienaa riittävästi yhden pyrähdyksen aikana ja niinpä kylällä käyminen jää turhanpäiväiseksi helikopterilla edes takaisin ravaamiseksi.

Pähkinäsaldo

Jos ja kun permadeath iskee, lasketaan pelaajan loppupisteet kerätyistä pähkinöistä ja ei muuta kuin nimeä high score -listalle. Tämä kyseinen lista ei toiminut oikein mitenkään pelin early access -version aikaan ja on jokseenkin käsittämätöntä, että early accessissa ollut ja tätä kirjoittaessa PS4:llekin jo noin kuukauden saatavilla ollut lopullinen versio ei vieläkään pidä sisällään kuin paikallisen high score -listan.

Varsinaisen leaderboardin peli kertoo ilmestyvän ”myöhemmin,” joten niinpä se varsinainen suola, eli muiden pelaajien kanssa kilpaileminen jääkin kokonaan pois. Omia listasijoituksiaan jaksaa parannella vain hyvin rajallisen aikaa.

High score -lista ei sekään yleisesti ottaenkaan ole mikään kovin kummoinen ilmentymä visuaalisesti, vaan sen presentaatio näyttää pitkälti samalta kuin PC:n alpha-versiossa; suttuinen ja keskeneräisen oloinen.

Muun grafiikan osalta peli kuitenkin toimii onnistuneesti ja indiepeleille ominainen pixelart rullailee toimivasti tapahtumien pohjana. Mutantit ovat omanlaisiaan ilmestyksiä ja pelloilla heiluvat mutanttikasvit ovat nekin hauskannäköisiä veijareita. Äänipuolella hassua ja värikästä visuaalista ilmentymää tukemassa on pelin lähes yhtä hullunkuuloinen musiikki, josta on vastannut tiimin suomalaisjäsen Joonas (KissaKolme).

Loppusanat

Atomicrops on mielenkiintoisella peli-idealla varustettu selviytymispeli permadeath-periaattella ja pixelart-grafiikalla, jonka ydinlaskeumamaailmassa viljellään radioaktiivista satoa ja taistellaan radioaktiivisia eläimiä vastaan.

Pidemmän päälle itseään toistavuuden vuoksi kokemus muuttuu nopeasti muotoon “silloin tällöin kokeiltavaksi” – etenkin varsinaisen leaderboardin puuttuessa – mutta eipä pelin kolmentoista euron hinta onneksi ainakaan liiemmin päätä huimaa.