Bamse ja Merirosvoaarre arvostelussa

Allekirjoittaneelle tarjoutui taannoin harvinaislaatuisempi tilaisuus, kun Nordic License otti Game Realityyn yhteyttä ja tarjosi arvosteltavaksemme heidän julkaisemaansa uutta peliä nimeltä Bamse ja Merirosvoaarre. Kuten jo nimestäkin arvata saattaa, on kyseinen Bamse-peli lapsille suunnattu, ikäsuosituksen ollessa vain kolme ikävuotta.

Kyseessä ei myöskään ole ihan minkä tahansa kaltainen lastenpeli, vaan kyseessä on opettava peli. Itse en ole oman muistini mukaan nuorempana kokeillut kuin kahta opetusaiheista peliä, joista toinen oli Gus Goes To Cybertown ja toinen hieman mielenkiintoisempi tapaus nimeltä Museum Madness, joista viimeksi mainitussa liikuttiin henkiin heränneiden museonäyttelyiden parissa ratkomassa erilaisia ongelmia, kuten millä tavalla Wrightin veljekset saisivat oman lentokoneensa toimimaan ja niin edelleen. Gus Goes To Cybertown oli Museum Madnessiin verrattuna enemmänkin pelkkä interaktiivinen animaatio, jossa klikkailemalla jotain satunnaisia objekteja tapahtui vastaavasti jonkinlainen olevinaan hauska animaatio ja niin poispäin.
Molemmat pelit olivat kuitenkin suunnattu enemmänkin amerikkalaisille lapsille ja siksi molemmat olivat myös kokonaan englanniksi puhuttuja. Museum Madnessista kuitenkin opin aikanaan sen, että jopa “kuivakkaat” opetustyyppiset pelit voivat olla hauskoja, vaikka eivät juurikaan oikeaa haastetta tai perinteisten toimintapelien tapaan “game over” -ruudun näkemisen pelkäämistä ja hikoavia kämmenpohjia sisälläkään. Vaikka Game Realitylle ei ole ollut tavanomaista arvostella opetuspelejä, päätin ottaa ihan mielenkiinnosta Bamse ja Merirosvoaarre -pelin syyniin, sillä olemme kuitenkin vuosien saatossa arvostelleet useampia selkeästi nuoremmalle yleisölle suunnattuja pelejäkin (lähinnä animaatioihin pohjautuvia lisenssipelejä). Lisäksi itseäni kiehtoi ajatus siitä, miten hyvin suomenkielelle käännetty ruotsalainen opetuspeli loppujen lopuksi on onnistuttu saamaan kasaan.

Mikä se Bamse sitten käytännössä oikein on? Joku vanhempi henkilö saattaa hyvinkin muistaa Bamse -nimen, joka on vuonna 1973 ilmestymisensä aloittanut ja edelleen yhä tänäkin päivänä 17 kertaa vuodessa ilmestyvän lasten sarjakuvalehden nimi. Bamse tunnetaan ? ehkä jopa paremmin ? toiselta nimeltä “maailman vahvin nalle”, joka tykkää pukeutua sinisiin haalareihin ja siniseen myssyyn. Ajoittain Bamse päättää puolustaa sorrettuja kulauttamalla kurkkuunsa purkillisen isoäitinsä valmistamaa jymyhunajaa, joka tekee Bamsesta hetkellisesti maailman vahvimman ? vähän samaan tapaan kuin pinaatti tekee Kippari-Kallesta kaupungin kovimman kapakkatappelijan ? tai jotain sinnepäin. Bamsen parhaita kavereita sarjakuvissa ovat kilpikonna Kilpinen sekä valkoinen jänis nimeltä Pomppi, joiden kanssa Bamse yhtenään ajautuu erilaisiin seikkailuihin.

Bamse ja Merirosvoaarre -pelissä sarjakuvasta tuttu ystäväkolmikko onnistuu pelissä selittämättömällä tavalla löytämään vanhaan aarrekarttaan kuuluvan palan ja sen avulla tuo he päätyvät aarrejahtiin omalla Victoria-laivallaan. Bamse ja kaverit päätyvät kartan opastamalle aarresaarelle, jonne on piilotettu aarre. Tarkoituksena olisi etsiä johtolankoja liittyen aarteen mahdolliseen olinpaikkaan pelaamalla erilaisia minipelejä. Saarella kolmikko törmää myös muutamaan muuhunkin ystävälliseen hahmoon, joita ovat vanha kalastajakoira, muinaisesineitä esiin kaiveleva arkeologikettu, sekä oman kuumailmapallonsa viidakkoon rysäyttävä maailmatkaajanalle.

Pelaaminen toimii liikuttelemalla hiirtä pelin käsinpiirretyillä taustoilla. Itse pelihahmoja ei tarvitse eikä voikaan liikuttaa, vaan kaikki toiminnot tapahtuvat valitsemalla hiiren kursorilla mielenkiintoisia kohteita ruudulta, jotka peli havainnoillistaa pelaajalle muuttamalla hiiren isokokoisen valkoisen kursorin kauttaaltaan vihreäksi, silloin kun kursori siirretään jonkin interaktiivisen objektin päälle. Tämä kontrollitapa on luonnollisestikin paras ratkaisu, kun pienten lasten päitä ei haluta sekoittaa turhalla pelaamisen opettelulla ja vaikealla kontrolloimisella, etenkin silloin kun tarkoitus on nimenomaan opettaa itse pelissä oivaltamaan aivan muita asioita kuin sitä miten peleissä näin ylipäätään ohjataan hahmoja. Ennen pelin aloittamista on mahdollista valita käytettävä vaikeustasokin, mutta käytännössä helpolla, keskitasolla ja vaikealla ei ole mitään eroa keskenään. Keskitasolla pelatessa meren pohjasta etsittävät aarteet eivät tosin kimalla toisin kuin helpolla vaikeustasolla, joka edesauttaa hiukan niiden löytämisessä, mutta siihenpä erot oikeastaan sitten jäävätkin.

Kun peli on viimein aloitettu ja vaikeustaso valittu, ruudulla oikeassa alalaidassa koko pelin keston ajan näkyvää karttaa klikkaamalla voidaan siirtyä eri paikkoihin aarresaarella, joissa aarteeseen liittyviä johtolankoja etsitään. Aarteen etsimisen lomassa pelataan erilaisia minipelejä, kuten muistipeliä, palapelien kasaamista, eläinkuvien värittämistä, sekä ruudulla näkyvien objektien oikeaan järjestykseen laittamista mallin mukaiseksi. Lisäksi pelissä kalastetaan pariin otteeseen meren pohjastakin koukulla roskaa ? joista viimeksi mainittu on yksi pelin opettavaisista tekijöistä: roskaaminen on tyhmää, eikä sitä saisi harrastaa kukaan. Pelihahmot jopa ihan avautuvat tästä ääneenkin, joten roskaamisen vastaisuus ei jää epäselväksi. Minipeleistä ehkä kaikkein mielenkiintoisin oli sellainen, jossa tarkoitus oli lajitella ruudulla näkyneiden eläinten kuvat omiin kansioihinsa joko kunkin kansion päästämän äänen perusteella, tai sen perusteella, ovatko eläimet kaksijalkaisia vaiko nelijalkaisia.

Pelin alussa Bamsen ja kumppaneiden tarkoituksena on saada käsiinsä kartan loput palat, jotta peliä pelaava nuori lapsi saisi lisää tutkailtavaa aarresaarelta. Kun kaikki kartan kolme palaa on löydetty, voi siirtyä yhä uusille alueille pelaamaan pääasiassa samoja, jo aiemmin mainittuja minipelejä. Kartan palojen löytämisen jälkeen on tarkoituksena kerätä viisi simpukkaa, jotka avaavat aarreluolan ensimmäisen oven. Simpukat saadaan automaattisesti läpäisemällä eteen tulevat minipelit. Kun kaikki tarvittavat simpukat on taskussa, on lopuksi vielä löydettävä aarreluolan oven pääkallokuvasta puuttuvat kullatut palat, joiden asettaminen oveen avaavaa lopulta vihoviimeisen ison oven lukon, joka seisoo aarteen sekä Bamsen ja tämän ystävien välillä.

Kokonaisuutena Bamse ja Merirosvoaarre on varsin hauska pikkupeli, josta löytyy pienemmille lapsille varmasti iloa ja naurunaihetta useammaksikin kerraksi. Pelin yleissivistävät hetket, kuten esimerkiksi kohta, kun pelaajalle selitetään mitä sana arkeologi tarkoittaa ovat jääneet aikalailla minimiin ja pelissä yleistietoa opetetaankin vain muutaman kerran. Aivan pelin lopussa tosin korostetaan vielä sitä, että ystävät ja yhteiset kokemukset ovat rahaa — tässä tapauksessa aarteita ? tärkeämpi asia. Se että onko kyseessä ollut tarkoitus vaiko budjettikysymys jättää varsinaiset sivistävät seikat vähäisiksi, on vaikea mennä sanomaan. Toisaalta on myös hyväkin, että pelin pääpaino on pidetty helpohkojen minipelien ratkomisessa, samalla antaen lapselle oivaltamiskokemuksia, eikä nuoren lapsen päätä pelissä turhaan täytetä ehkä jopa jonkin sortin propagandaksi tulkittavalla, ylitsemenevällä “faktatiedolla”.

Allekirjoittaneella pelin läpipelaamiseen meni noin puolisen tuntia, joten mikään pitkäkestoinen peli ei sinänsä ole kyseessä ? tosin tässä toki on otettava arvostelijan ikä (ja fiksuus?) sekä arvostelijan tarkoituksellinen nopea lävitserynnistys huomioon. Luulisin myös, että peli on pienimpien pelaajien silmissä useamman uudelleenpeluukerran arvoinen, jonka viehätys taasen perustuu varmastikin pitkälti siihen mitä ruudulla näkee ja kokee ja kuulee.

Pelin kehittänyt Prelusion Games on selkeästi työstänyt pelin erittäin minimalistisella budjetilla, joka näkyy tekijöiden määrässä. Suomennoksen osalta tämä tarkoittaa sitä, että ääninäyttelijöitä pelissä on tasan yksi. En tiedä kuinka suureksi tekijäksi tämä mahdollisesti nousee esimerkiksi kolmevuotiaiden lasten kohdalla, mutta itseäni hiukan häiritsi pelin ääninäyttelijänä toimineen Sami Siitojoen ääninäyttely siinä mielessä, että vaikka kauttaaltaan ääninäyttely oli hyvin toteutettu ja erittäin selkokielistä ja puhtaasti puhuttua Suomea, jota pienikin ymmärtää, oli kaikilla pelin hahmoilla melkein tismalleen sama ääni vain pienellä variaatioilla höystettynä.

Jopa arkeologiketullakin (joka pelissä on siis tyttö) oli Siitojoen ääni, jota kyseinen henkilö ei millään tapaa ollut edes yrittänyt ääntää tyttömäisemmällä äänellä. Pelin äänityöskentely onkin näin vanhemman ihmisen näkökulmasta hieman sama, kuin kuuntelisi jonkun aikuisen lukevan äänen satukirjaa pienelle lapselle: jotkut ihmiset lukevat satua siten, että muuttavat eri hahmoja varten ääntään oikeaan aikaan lukiessaan tarinaa, mutta äänen vivahteet jäävät usein kuitenkin pieniksi tai melko olemattomiksi, eikä lapsi siksi aina välttämättä tiedä kuka hahmoista milloinkin puhuu. Tässä kyseisessä pelissä hahmojen suut sentään liikkuivat puheen mukana, joten kaipa siitä on apua puhujan hahmottamisessa. En kuitenkaan yleisesti ottaen usko, että yksi ääninäyttelijä lisää Siitojoen rinnalle olisi liiaksi rasittanut pelin budjettia.

Musiikkinsa ja grafiikkansa osalta Bamse ja Merirosvoaarre on ehtaa lastenpelikokemusta. Pelin kaksiulotteiset, lähes koko pelin ajan paikallaan ruudusta toiseen seisovat pelihahmot on läntätty käsinpiirrettyjen, erittäin värikkäiden ja ihan näppärännäköistenkin taustojen päälle. Pienen lapsen keskittymistä harhauttavia ylimääräisiä animaatioita on minimalistisen vähän ja kauttaaltaan peligrafiikka on suurpiirteistä ja erittäin selkeää, joka edesauttaa asioiden havaitsemista peliruudulta. Mikäli pelaaja jää jumiin eikä tiedä mitä pitäisi seuraavaksi tehdä, auttaa peli sanomalla vaikkapa aarrearkkua klikattaessa, että “meidän on ensin löydettävä arkun avain, jotta saamme sen auki.” Aarrekartalta sen sijaan näkyy selkeästi kaikki paikat, joista kultaisena hohtava simpukka vielä olisi kerättävä. Valitettavasti emme saaneet pelistä kuvia, joissa olisi näkyneen myös pelin hahmoja, mutta kuten pelkistä taustakuvistakin näkyy, on grafiikka varsin värikästä ja helppoa tulkita, ilman liiallisuuksiin meneviä yksityiskohtia. Pelihahmot eivät ole taustakuvia lainkaan huonommin piirrettyjä, joten hahmot istuvat hyvin peligrafiikan sekaan.
Mikäli tässä vaiheessa miettii, kannattaako tätä oppimispeliä lapselleen hankkia, voidaan todeta, että kynnystä pelin hankkimiseen vanhempien osalta madaltavat ainakin pelin alhainen hinta sekä alhaiset laitteistovaatimukset. Pelin suositushinta on vain 20 euroa, joka tekee siitä noin puolet tavallista PC-pelijulkaisua halvemman tuotteen. Laitteistovaatimusten osalta on nostettava hattua sille, että peli toimii kaikilla Windows-järjestelmillä — jopa Windows 98 -ja 2000 käyttöjärjestelmillä, vaikka näitä käyttöjärjestelmiä ei ohjelmistovalmistaja Microsoftin toimesta ole virallisesti tuettu enää pitkään aikaan. Muutoinkin laitteistovaatimukset ovat niin alhaista tasoa, että juuri kenelläkään ei tänä päivänä pitäisi olla minkäänlaisia ongelmia pelin käyntiin saamisessa.