Muutama vuosi sitten julkaistu Batman – Arkam Asylum oli jokseenkin loistava pelitapaus. Arkaham Asylum ei ollut allekirjoittaneen mielestä pelkästään kaikkien aikojen paras Batman-peli (ellei vuonna 89′ 8-bittiselle Nintendolle julkaistua Batman: The Videogame lisenssipeliä lasketa) mutta samalla myös erittäin pelattava ja yhtenäinen pelikokonaisuus näin muuten.
Alkuperäisen pelin kehittäneellä Rocksteadylla oli kova paikka edessään: miten parantaa jo lähes täydellistä Batman-kokemusta? No, parantamalla tietysti pitäen samalla huolen siitä, ettei lähde rikkomaan sitä mikä toimii. Ensimmäisen Batman-pelin jälkeen Batman-sarjakuvaa julkaisevan DC Comicsin nykyinen omistaja, Warner Bros. päätti ostaa Rocksteadyn omien siipiensä suojaan työskentelemään oman peliosastonsa kanssa.
Vaikka Batman – Arkham Asylum olikin liki täydellinen Batman-kokemus, jäi moni (allekirjoittanut mukaanlukien) kaipailemaan peliltä yhtä asiaa: mahdollisuutta liidellä ja valvoa viattomien kansalaisten henkikultaa Gotham Cityn pilvenpiirtäjien katoilta. Arkham Asylum sen sijaan sulki ja rajoitti Batmanin kulun yksinomaan Arkhamin mielisairaalan suurikokoiselle alueelle. Batman – Arkham City onkin jo siinä mielessä jokaisen Batman-fanin unelma toteutettuna – tai ainakin melkien. Tällä kertaa ei seikkailla Arkhamin sisuksissa, vaan sen sijaan Arkham City vie pelaajan nimensä mukaisesti kaupunkimaisiin maisemiiin, jota kattavat valtavat ulkotilat korkeine rakennuksineen. Sisätiloihinkin tosin edelleen päästään ja tulee mennäkin aika ajoin, milloin juonen ja milloin sivutehtävien perässä.
Tarina sijoittuu Gothamiin, tosin ei sen ylellisempään keskustaan, jossa Bruce Waynekin asustaa vaan sen sijaan Gothamin hylätyille alueille – slummeihin ja muualle, jotka on kaikki aidattu ja eristetty “normaaleista” jokapäiväistä elämäänsä elävistä ihmisistä Gothamin kaupungissa. Mielisairaala on siirretty sisätiloista kaduille, paikkaan jossa mielisairaat rikolliset saavat elellä vapaammin. Arkham Cityn alkaessa on kulunut vuosi siitä, kun Arkhamin mielisairaalassa puhkesi täysi kaaos ja Batman joutui siivoamaan paikat ja pistämään tutut suurrikolliset nippuun, yksi kerrallaan.
Nyt Batmanin alter ego, miljonääri Bruce Wayne kampanjoi aktiivisesti uuden Arkham Cityn lakkauttamiseksi ja rikollisten viemiseksi takaisin sisätiloihin säilöön. Yksi asia johtaa toiseen ja pian Bruce (ja samaten Batman) huomaavat olevansa Arkham Cityn muurien sisäpuolella vankina. Pelissä jopa päästään pelaamaan pieni hetki Bruce Waynen kengissä, ennen kuin lopulta kaivetaan itse Batman-asu lopulta ylle.
Tätä uudenlaista mielisairaalaa johtaa Hugo Strange, joka aikoo laittaa täytäntöön oman Protocol 10 suunnitelmansa, jonka perimmäinen tarkoitus ei Batmanille aivan heti selviä. Kuorrutteena kakun päällä Jokeri on huonossa jamassa jonkinlaisen viruksen vuoksi ja naurun kuninkaan lähin apuri, Harley Quinn onnistuu tartuttamaan tämän saman viruksen Jokerin veren avulla myös Batmaniin.
Tässä siis melkoinen soppa syötäväksi Batmanille: Estä Protocol 10, etsi parannuskeino virukseen ja lopulta hommaa itsesi ulos Arkham Citystä elävänä. Juonen edetessä seuraa erilaisia käänteitä, sekä muita kiperiä tilanteita, jotka pitävät tämänkertaiset juonikuviot alkuperäisen pelin tapaan mielenkiintoisina loppuun saakka.
Koska Batman ? Arkham City on kooltaan paljon isompi ja avoimempi mitä pelimaailmaan tulee, on Rocksteadylla ollut mahdollisuus täyttää peli suuremmalla määrällä tekemistä. Kokonaisuudessaan peli jakautuu pääjuoneen ja sen aikana suoritettaviin tehtäviin, sekä lisäksi kahteentoista laajempaan sivutehtävään, joiden parissa voi halutessaan häärätä. Lisäksi sieltä täältä Arkham Cityä löytyy myös pormestari Quincy Sharpia uhmanneet poliittiset vangit, joita voi yksinkertaisemmin pelastaa kylmäveristen murhaajien käsistä, pieksemällä peloissaan olevia vankeja ympäröivät murhaajat.
Tekemistä siis riittää ja eteneminen pelissä onkin varsin mukavaa ja vaihtelevaa, etenkin kun pelaaja saa itse täysin päättää rytmin ja järjestyksen. Silloin tällöin voi suorittaa yhden juonitehtävän, liihotella sen jälkeen vastailemaan Arkham Cityssä soiviin kolikkopuhelimiin ja yrittää jäljittää niihin soittelevan Victor Zsaszin olinpaikkaa. Pelissä voi etsiä edellisen pelin tapaan myös Arvuuttajan sinne tänne ripottelemia kysymysmerkkejä sekä ratkaista hänen luomia arvoituksia Batmanin detective-näön avulla, jäljittää vankeja murhaavaa Deadshotia tai sitten selvittää kuka oikein on Batmania katoilla tarkkaileva mystinen punapukuinen naamiomies ja mitä hänen piirtelemät kuvionsa oikein tarkoittavatkaan.
Batman – Arkham Asylumin suurimpia rikollisia joiden kanssa Batman joutui ottamaan yhteen olivat pääasiassa Jokeri ja Harley Quinn, mutta pelissä nähtiin pienemmissä rooleissa myös muun muassa pahikset Bane, Scarecrow, sekä Killer Croc. Kyseessä oleva uusi peli sen sijaan pitää sisällään jo paljon suuremman kirjon Batman-sarjakuvien sivuilta tuttuja hahmoja, muodossa tai toisessa ja mukana on niin vanhoja konkareita, kuin tuoreempiakin tulokkaita. Ne, jotka kokevat pelissä olevien pahisten paljastamisen spoilereina, suosittelen välttämään kokonaan seuraavan kappaleen lukemisen.
Batman – Arkham Cityssä mukana tutuista Batman-pahiksista ovat muun muassa Jokeri, Harley Quinn, Mr. Freeze, Penguin, Two-face, Bane, Mad Hatter, Poison Ivy, Deadshot sekä Ra’s Al Ghul. Muita pelissä nähtäviä hahmoja ovat esimerkiksi neljän tehtävän minikampanjalla varustettu hyvispahis Kissanainen sekä Batmanin apuri Robin. Lähes kaikki pahiksista ja hyviksistä kohdataan pelin juonitehtävien aikana useampaan otteeseen. Osan kanssa joutuu käymään jopa pienen välipomotaistelun, mutta esimerkiksi Robin piipahtaa pelissä vain lyhykäisesti, kun taas Kissanaiselle on tarjolla Batmanin rinnalle neljän tehtävän pituinen hetki pelin valokeilassa pelattavana hahmona.
Kissanaisella päästään pelaamaan tarinan kuluessa, vaikka mitenkään kovin tiukasti yhteen nidottu Batmanin tekemisten kanssa ei Kissanaisen neljä tehtävää ole. Vaikka jo pelkkä Batman uusine leluineen päivineen olisi riittänyt ainakin allekirjoittaneelle varsin mainiosti, tuo seksikkäästi takamustaan keikuttava Kissanainen peliin uutuuden tuntua, ruoskansa, kiipeilyominaisuuksiensa kuin hienojen ja täysin erinäköisten taisteluliikkeidensäkin avulla. Kissanaiselle on myös tarjolla Arkham Cityssä useampi “oma” Riddler’s trophy, joita Batman ei voi mukaansa napsia, joten jo siksikin Kissanaisella pelaaminen ja kaupungin tutkiminen on Batmanin ohella hauskaa.
Riddler’s trophyja (eli Arvuuttajan vihreitä kysymysmerkkejä) löytyy Arkham Citystä kasapäin, osa niistä on vaikeammissa paikoissa ja osa helpommissa. Osan saaminen itselleen tarvitsee hieman mietintäkykyä, mutta välillä myös oikeanlaisia päivityksiä Batmanin vempaimiin. Merkkejä keräämällä aukeaa pelin päävalikossa, tarkemmin sanottuna Riddler’s revenge pelimuodossa uusia karttoja pelattavaksi. Kartat jakautuvat kahteen eri kategoriaan, joita ovat predator ja combat. Molemmat ovat myös Arkham Asylumista tuttuja pelimuotoja.
Combatissa olisi tarkoitus piestä mahdollisiman monta rosvoa kerryttäen pistekertoimia ja sitä myöten pistetiliä, jotta voisi nousta pronssi, hopea tai jopa kultasijalle sekä aina Liven maailmanlistoille asti. Predatorissa ideana on väijyä “varjoissa” toisin sanoen piilossa vihollisen katseelta ja napsia viholliset yksi kerrallaan paljastamatta olinpaikkaansa. Mitä nopeammassa ajassa koko homman pistää pakettiin, sitä paremmat pisteet kertyvät.
Kissanaiselle ja Batmanille on molemmille tarjolla omat haastekarttansa; kummallekin on kumpaakin laatua tarjolla kaksitoista ranked challengesien muodossa, sekä kaksitoista kampanjamuotoista challengea, joissa on jokaisessa sekoitettu yhteen kolme matsia, combatia ja predatoria. Tahkottavaa siis riittää yksinpelikampanjan ja sivutehtävien jälkeenkin vielä pitkäksi aikaa, vaikka mitään moninpeliä ei pelissä olekaan ja mikä parasta, Kissanaisella pelaaminen ei siis rajoitu tällä tapaa pelkästään niihin neljään juonitehtävään, kun pelaamista voi jatkaa haasteiden puolella.
Pelattavuudeltaan Batman ? Arkham City on varsin tuttua huttua edellistä peliä pelanneille. Itseasiassa niinkin tuttua, että pelin kontrollit ainakin ovat aivan identtiset, mikä on vain hyvä juttu, sillä jo Arkham Asylumissa ne oli hiottu melko lailla loistaviksi, ottaen huomioon erilaisten vempainten, taisteluliikkeiden ja muiden seikkojen monipuolisuuden. Pelaaja voi liihotella Batmanin viitan avulla korkeuksissa pitkin Arkham Cityä pitämällä A:ta pohjassa, kunhan hyppää ensin talon katolta tai muulta korkealta paikalta. Batmanilta onnistuu myös syöksysukellus oikealla liipaisimella, jota voi käyttää nopeaan pakenemiseen, tai sitten maan tasolla olevien pahisten yllättämiseen. RB:llä laukaistaan seiniin ja muihin koviin pintoihin tarttuva batclaw, joka toimii Batmanin monesta pinteestä pelastavana laukaisuvaijerina, jolla ikäänkuin liaanimaisesti heilutella itseään pitkin kyliä.
Ristiohjaimella voidaan valita kulloinkin haluttu vempain käytettäväksi, joita ovat muun muassa kolme erilaista batarangia: vihollisia houkutteleva ääniaalto-batarang, kauko-ohjattava batarang, sekä perusbatarangi, jota voi heitellä monta kerrallaankin. Lisäksi tarjolla on heikkoja pintoja rikkova sekä vihollisiakin tainnuttava räjähtävä geeli, lukkojen aukomiseen tarkoitettu hakkerointilaite, aseen jumiuttaja, Mr. Freezeltä saatava jäädytyskranaatti, sekä Batmanin kätevästi aseistetuilta vihollisilta piilottava savukranaatti.
Pelin edetessä pelaaja kohtaa lukuisia ja lukuisia vihollisjoukkoja, jotka kuuluvat milloin Jokerin, milloin Pingviinin ja milloin Two-Facen leipiin. Ei hätää, sillä Batman taltuttaa isot kuin pienetkin vihollisjoukot ja pistää joka iikan lopulta unten maille ? ketäänhän Batman ei ammu, eikä varsinkaan laita kylmäksi sarjakuvalleen uskollisella tavalla. Pääasiallisena lähitaistelunappulana toimii X, jolla hoidetaan suurin osa pieksemisestä. B:llä voidaan heilauttaa viittaa ja pistää vihollisen pää pyörälle, kun taas Y:llä voidaan nopeasti vastata vihollisen yrittämään iskuun ja lyödä takaisin. A:lla voidaan loikkia kätevästi vihollisten ylitse, mikäli Batman uhkaa joutua ahdistetuksi liian nurkkaan.
A, B ja X sekä oikea liipaisin yhdessä toimittavat erilaisten liikekombojen virkaa, jotka ovat näyttäviä, mutta eivät oikeastaan pakollisia pelissä pärjäämisen kannalta: lähitaistelussa pärjää useimmiten pelkän X:n ja Y:n kera, kun taas nappulayhdistelmällä Y + RT voidaan maassa voidaan tuskissaan pyörivä vihollinen iskujen päätteeksi laittaa nukkumaan ja pois tieltä. Batmanin omia leluja voidaan niin ikään käyttää taistelussa hyväksi ja esimerkiksi batclaw-koukun avulla voidaan viholliselta riuhtaista ase käsistä, kun quickbatarangeilla (rämpytetään LT:tä monta kertaa) voidaan heittää useita batarangeja peräperää nopeasti ja laittaa useamman vihollisen päät pyörälle hetkeksi, jonka aikana on mahdollista iskeä ja tehdä lopulliset iskut ainakin muutamalle korstolle ennen kuin nyrkkitappelu jatkuu. Myös Mr. Freezen käsialaa oleva jääkranaatti on omiaan hidastamaan vihollisen nyrkkienheiluttelua.
Vaikka Batman on tehokas lähitaistelussa ja parhaimmillaan pystyy päihittämään – jos pelaaja vain on riittävän nopea blokkaamaan iskuja – jopa viitisentoista pahista yhdessä isossa tappelussa, ei lepakkomies pärjää edes yhtä tuliasetta vastaan kuin muutaman tovin, ennen kuin kuolema jo korjaa. Onneksi Arkham Citynkin tallennussysteemi on niin loistava, että turhautumiset yritys-erehdys -tyyppisiin kohtiin on minimoitu lähes olemattomiin. Ainoastaan kerran pari koko pelin aikana turhauduin uudelleenyrittämiseen ja nekin olivat hiukan vaikeampia välipomotaisteluita, jotka eivät edes ole oikeasti vaikeita: pitää vain ensiksi tajuta oikea päihitysmenetelmä, minkä jälkeen välipomojen päihitys on melko helppoa ja jopa nautinnollista.
Batmanin piestessä rosvoja ja rikollisia tajuttomaksi, kertyy Batmanille kuin Kissanaisellekin kokemuspisteitä. Tarpeeksi kun on kasassa, pääsee pelaaja päivittämään Batmanin kykyjä ja vempaimia entistä paremmaksi. Koska kyseessä on jo olemassa oleva supersankari tiettyine kykyineen, ei parempien kykyjen saaminen tarkoita esimerkiksi sitä, että Batman oppisi käyttämään viittaansa vasta pelin puolivälissä. Sen sijaan päivitykset liittyvät lähinnä uusiin vempaimiin, eri versioihin jo olemassa olevista vempaimista, sekä muun muassa lähitaistelun, sekä ampuma-aseiden kivunsietokykyyn. Kaikkia taitoja ei millään pääse päivittämään tai hommaamaan ensimmäisen läpipeluukerran aikana, mutta tätä varten onkin sitten olemassa new game plus pelimuoto.
Pelin ensimmäisen läpipeluun sekä lopputekstien katsomisen jälkeen edessä on vielä Kissanaisen viimeinen tehtävä neljästä, minkä jälkeen voikin aloitella New game plus pelimoodin parissa. Batman saa pitää kaikki jo hankkimansa päivitykset sekä vempaimet, samalla kun pelaaja yrittää pelata peliä uudelleen lävitse, entistä kovanahkaisempien vihollisten kansoittaessa Arkham Cityä. Lisäksi game plus moodi antaa mahdollisuuden vetää Batmanin ylle myös vaihtoehtoisiakin asusteita, joita voi ostaa Liven markkinapaikalta. Bonuksena Batman-faneille tarjotaan konseptikuvia pelistä ja tarkkaa infoa sekä lähelle zoomattavia, yksityiskohtaisia 3D-malleja pelin sankareista ja pahiksista. Kaikkia näitä avautuu peliä pelatessa, eikä kaikkia välttämättä edes saa auki ensimmäisen pelikerran aikana, joten sekin on yksi syy – ainakin vannoutuneimmille faneille ? pelata peliä uudelleen.
Kokonaisuutena Batman – Arkham City on varsin kovan luokan paketti. Se on ehdottomasti paras nykyaikainen Batman-peli, jota olen koskaan pelannut ja sen parissa viihtyy illasta toiseen. Kyllä, se on jopa hitusen parempi kuin Arkham Asylum. Tämä ehkä siksi, että peli on saatu sijoitettua riittävän isoon ja synkkään kaupunkimaisemaan ahtaan mielisairaalan ja sen takapihan sijasta.
Rocksteadyn uusi Batman-peli ei pelkästään tunnu isokokoiselta vaan myös näyttää siltä. Piirtoetäisyyttä riittää ja Arkham Cityä ympäröivän ison muurin toisella puolella häämöttää sumuisena Wayne Industriesin taivaisiin kohoava päämaja muun yöllisen Gothamin keskellä. Arkham Cityn sisäisen koon sen sijaan tuntee, kun ravaa loskaisen talvisessa Arkham Cityssa pilvenpiirtäjien katoilla, viemäreissä, sekä hylätyissä ja ränsistyneissä rakennuksissa, kuten museoissa, poliisilaitoksella ja oikeustalolla. Vaikka matka taittuukin melko mukavasti batclawn sekä Batmanin liitokyvyn omaavan viitan avulla, on etäisyydet välillä paikasta A paikkaan B sellaisia, että A:n ja B:n välissä ehtii piestä yhden jos toisenkin rikollisjengin. Tässä piilee myös pelin oikeastaan ainoa valittamisen aihe – ja sekin on erittäin pieni. Välillä nimitäin navigoiminen etenkin pelin sisätiloissa on pientä edestakaisin ravaamista, kun ulkoilmassa tarjolla olevaa kompassia ei sisätiloissa ole tarjolla.
Pelaaja voi milloin tahansa kyllä vilkuilla karttaa painamalla ohjaimen back-nappulaa ja siten nähdä myös tehtävätavoitteen sijainnin, mutta aina homma ei ole niin yksinkertaista. Etenkään silloin kun kohdesijainti tai henkilö on jollain toisella korkeustasolla. Toisin sanoen sen tietyn oven tai menoreiän löytäminen on se, mikä välillä tuntuu oudon vaikealta. Apuna navigoimisessa voi tarvittaessa käyttää ainakin jossain määrin myös edellisestä pelistä tuttua, LB-nappulalla aktivoitavaa Batmanin detective-näköä, jonka ollessa päällä pelaaja näkee lähes kaiken sinisenä, pelimaailman yksityiskohtien kadotessa kuin tuhka tuuleen. Aseettomat rikolliset hohkaavat detective-näön kautta katsottuna vaaleansinisinä, aseistautuneet oransseina. Detective-näön ansiosta Batman näkee rikolliset jopa seinienkin lävitse, minkä lisäksi detective-näkö havaitsee myös heikkolaatuiset seinät, joihin voi taasen käyttää räjähtävää geeliä ja paljastaa esimerkiksi Arvuuttajan pystin, jos ei sitä oikeaa etenemisreittiä. Detective-näön avulla näkee myös vihollisten pulssin sykkeen sekä näiden hermostuneisuusasteen.
Mitä enemmän Batman hoitelee rikollisia pimeydestäkäsin, aina palaten piiloon yhden nukkumaan laitetun rikollisen jälkeen, alkavat viholliset pikkuhiljaa hermostua ja pelätä jossain vaanivan Batmanin iskua. Mitä enemmän ne pelkäävät, sitä isompi kokemuspistekönttä vihollisten hoitelemisesta kertyy. Hiiviskely ja vihollisten väijyminen yläpuolelta on muutenkin sitä oikeaa Batmania sen sijaan, että pelaaja juoksentelisi vihollisten nenän edessä jatkuvasti.
Visuaalisella osastolla peli on erittäin näyttävä lähestulkoon joka osa-alueella. Pelihahmot – etenkin kaikki sankarit ja pahikset ovat saaneet ansaitsemaansa yksityiskohtaisuutta, siinä missä peruspahiksilta ei liikeanimoinnissa – Batmanista ja Kissanaisesta puhumattakaan – ole polygoneja säästelty. Taistelu on ihastuttavan monipuolista ja nopeatempoista katsottavaa, juuri sellaista kuin Batmanilta sopisi olettaakin.
Hienoina yksityiskohtina löytyvät taivaalta pyryttävä lumi alas Arkham Cityn pimeinä hohtaville kaduille, jonne lumi ei kuitenkaan loskasäässä tartu, sekä Batmanin hartioille putoavasta lumesta kastuva viitta. Pelin kuluessa Batman sekä Kissanainen molemmat myös saavat arvatenkin taisteluissa arpia ja haavoja ja tämä myös näkyy niiden asusteissa. Batmanin kasvoilla alkaa näkyä ruhjeita, samalla kun viitta alkaa repeytyä ja Kissanaisen tiukkaan pukuun tulee reikiä sekä viiltoja. Efekti on tuttu Batman-sarjakuvankin sivuilta, joissa Batman on useaan otteeseen ollut asunsa kanssa aivan räjähtäneen näköinen taistelun viimein päätyttyä.
Tämä luo paremmin uskottavuutta, että Batmanin sisällä todella on vain tavallinen mies ja on siksi hienoa, että tämäkin ominaisuus on saatu sisällytettyä peliin. Loppusilauksen peliin luo aiemmin mainitsemani detective-näkö, joka muuttaa koko pelin niin erinäköiseksi joka kerta kun sen aktivoi, että välillä tuntuu melkein kuin pelaisi kahta peliä samanaikaisesti. Myös Kissanaisella on erikoislasiensa ansiosta oma erikoisnäkökykynsä, mutta sen käyttöhyöty rajoittuu lähinnä vihollisten paikantamiseen samaan tapaan kuin Batmanilla, eli ne näkee seinienkin lävitse.
Musiikkia pelissä ei aivan joka tilanteessa ole, mutta silloin kun sitä on, istuu se tunnelman sekaan kuin nappi otsaan. Pelin musiikillista antia voisi luonnehtia jossain määrin Tim Burtonin Batman-elokuvista tunnetun säveltäjän Danny Elfmanin, sekä uudempien Batmaneiden sekotukseksi. Loskainen Gothamin yö, Kissanainen, sekä taustalla soiva äsken kuvailemani kaltainen musiikki toi monesti mieleen 1992 vuoden Batman Returns -elokuvan. Eikä se ole mikään huono juttu lainkaan. Ääninäyttelypuolellakin mennään lujaa. Arkham Asylumista tutut hahmot ovat useat saaneet taakseen jälleen samat ääninäytttelijät, muutamaan poikkeusta lukuun ottamatta ja jälki on upea Mark Hamill Jokerina ja Kevin Conroy Batmanina – molemmat tuttuja myös Batman The Animated Series ääninäyttelijöiden puolelta. Mark Hamillia parempaa Jokerin ääntä ei olekaan ja mies vetää roolinsa tälläkin kertaa suoraan sydämestä, siinä missä Conroy vetää kylmänrauhallisen Batmanin roolinsa kuin vanha konkari.
