Batman - Arkham Knight arvostelussa

Batman -aiheisia videopelejä on vuosien ja vuosikymmenien aikana tehty jos jonkin kehittäjän ja julkaisijan toimesta. Luonnollisestikaan yksikään ei kuitenkaan koskaan tule allekirjoittaneen sydämessä päihittämään Sunsoftin 8-bittiselle Nintendolle kehittämää Batman – The Videogamea. Jos kuitenkin järjeltä kysytään, ovat Rocksteadyn kehittämät Batman – Arkham -sarjan pelit olleet kiistattomasti kaikkien aikojen parhaita pelejä, joita Lepakkomiehen fanit ovat kuuna päivänä saaneet pelata.

Rocksteady sanoi jo aiemmin, että kolmas, Arkham Knight tulisi olemaan sarjan viimeinen ja samalla trilogian sinetöivä peli, jonka jälkeen tältä laatustudiolta on luvassa jotain muuta. Onkin hieno juttu, että Arkham Knight on kahden edeltäjänsä tapaan varsin erinomainen peli, vaikka PC-puolella pallo pelin suhteen pudotettiinkin ja pahasti ? suoraan fanien varpaille. Ottaen huomioon, että viittaveijari juhlistaa tänä vuonna 75-vuotissyntymäpäiviään, on vain hieno asia, että ainakin Rocksteadyn kehittämänä Arkham-sarja vetää verhot eteen kunniakkaalla lopetuksella.

Batman – Arkham Knightin tapahtumat sijoittuvat ajallisesti noin vuoden verran Arkham Cityn jälkeiseen aikaan, tarkemmin sanottuna Halloween-aaton yöhön. Arkham Cityn aikaan tapahtunut klassikkovihollisen, Jokerin, kuolema on saanut aikaan suuria muutoksia. Ei pelkästään Gotham Cityn maisemissa, jossa rikollisuuden määrä on dramaattisesti laskenut, vaan myös Batmanissa itsessään, joka vaikuttaa olevan jotenkin hieman enemmän sekaisin päästään arkkivihollisensa Jokerin kuoltua.

Rauhaa ei kuitenkaan pitkään jatku, kun kaupungin kadut valtaa ja sekoittaa Variksenpelätti apunaan mystinen uusi pahis, joka kutsuu itseään nimellä Arkham Knight. Vanavedessä kaaosta aiheuttamaan lähtevät muutkin Pingviinistä Two-Faceen. Sillä aikaa kun Variksenpelätti vapauttaa kaupungin kaduille laajan evakuoinnin aiheuttavan pelkokaasun (mikäs sen parempi ajankohta kuin halloween) käy Arkham Knight kansoittamaan katuja omalla armeijallaan panssaroituine tankkeineen päivineen toiveenaan tappaa Batman jo ennen aamun valkenemista.

“Does it come in black?”

Batmanin onkin pistettävä tällä kertaa aivan kaikkensa peliin. Pelin tapahtumat sijoittuvat siis kokonaisuudessaan yhden yön ajalle. Lokakuun lopun rankkasade piiskaa hellittämättömänä Gotham Cit
yn pimeää, vain neonvaloin ja mainoskyltein valaistua katukuvaa samalla kun pahisjoukot piiskaavat sitä fyysisesti omilla tihutöillään. Jotta Lepakkomies pärjäisi tätä uudenlaista astetta kovempaa ja laajempaa uhkaa vastaan on käyttöön otettava vempainten rinnalle järeämpää kalustoa ? nimittäin batmobiili, joka onkin Arkham Knight -pelin suurin uudistus aiempiin osiin nähden.

Ulkoisesti Batmanin musta auto muistuttaa hieman Christopher Nolanin Batman-elokuvista tuttua tankkimaista tumbleria sekoitettuna Tim Burtonin visioon batmobiilista. Aluksi ainakin omasta mielestäni Batmanin auto näytti rumalta ja vähän liikaakin tumblerilta, josta en koskaan elokuvissa pitänyt kovin Batman -henkisenä, mutta mitä enemmän Arkham Knightiä pelasi, sitä enemmän sen autoon tottui ja sen ulkonäöstä alkoi tykätä ja sen eroavaisuudet tumbleriin hahmottuivat paremmin. Auton muuntuminen taistelutilaan ja siitä takaisin on myös liikeanimaationa jokseenkin upeaa katsottavaa.

Kauttaaltaan Batman – Arkham Knight on visuaalisesti varsin huikea esitys. Sateinen Gotham City on varsin synkkä ja masentava paikka, siinä missä Arkham City -pelin maisemat olivat talviset ja toivat jollain tapaa mieleen Tim Burtonin elokuvan Batman Returns. Tunnelmaltaankin peli on edeltäjiään tarinaltaan hieman synkempi eikä suinkaan mikään pikkulasten tarina, joten mustempi pelimaailma ja mustempi sekä enemmän jo ritarin haarniskaa muistuttava Batman-puku sopivat kaikki hienosti pelin maailmanlopun tunnelmaan.

Katuja voi edelleen tutkailla ihan jalankin tai liihottelemalla sateisella taivaalla viitan avulla, joka kastuu näyttävästi vedestä ja paikallaan ollessa vesipisarat valuvat pitkin Batmanin haarniskaa. Tuttuun tapaan tarinan edistymistä kuvataan Batmanissa itsessään — miehen naama likaantuu ajan mittaan, viittaan ilmaantuu repeämiä ja selkeitä reikiä ja rintapanssariin tulee nähtäviin naarmuja ja lommoja. Kyllä se hieman repaileinen viittakin onneksi osaa silti ottaa ilmavirran haltuunsa yläilmoissa liikuttaessa.

Välillä on liihottelun sijaan kuitenkin turvauduttava batmobiilin tarjoamaan apuun, joka on sekin melkeinpä kuin kompakti ja ketterä tankki. Autosta löytyy tehokkaat aseet Arkham Knightin joukkojen tuhoamiseen ja näitä apuja saadaan myös lisää ja paranneltua kehityspisteiden ja taitopisteiden karttuessa, aivan kuten myös Batmanin asua ja vempaimia voidaan parannella tuttuun tapaan tällä tavoin. Batmobiili osaa muuntua taistelutilaan käden käänteessä, jolloin sen tykkitornit tulevat esiin ja akseliväli levenee, jolloin sillä voi liikkua vaivattomasti sivuttainkin.

Tykkien ohella muita apuvälineitä autossa ovat muun muassa lamaannuttava emp-isku sekä hakkerointi, jolla yksittäisen vihollistankin saa taistelemaan omiaan vastaan. Batmanin auto osaa lisäksi kääntyä paikallaan täydet 360 astetta, mikä auttaa todella paljon Gotham Cityn ahtailla kaduilla liikuttaessa. Pelisarjalle tuttuun tapaan kadut loistavat pahiksia lukuun ottamatta tyhjyyttään, joten pelissä ei ole pelkoa siitä, että teilaisi vahingossa tavallisia kansalaisia alleen. Ehkä jonain päivänä näemme vielä sellaisenkin Batman-pelin joka ei ole aivan yhtä autio ihmisistä.

Kaiken kaikkiaan batmobiili on varsin tervetullut lisä pelattavuuden joukkoon. Se on myös mukava vaihtoehto etäisyyksien taittamiseksi tehtäväpaikoille minkä lisäksi sitä voi käskyttää myös kaukosäätimelläkin, jolloin Batman voi seisoskella jossain katonreunalla ja pelaaja voi ohjata autoa (tietyn etäisyyden rajoissa). Tälläkin konstilla on mahdollista harrastaa pientä strategiointia mikäli niin haluaa. Joissain tilanteissa Batman nimenomaan myös tarvitsee autoaan ja sen kauko-ohjausta apuna tiettyjen pulmien selvittämiseksi ja onpa autolle tarjolla jopa muutamia sivutehtäviäkin kaupungissa, kuten Arkham Knightin kylvämien miinojen purkua, joiden onnistunutta purkua seuraa muutaman vihollisaallon mittainen taistelu Arkham Knight -pahiksen tankkeja vastaan. Välillä taas pitää vetää auton vaijerilla vaikkapa seinä alas tai ylikuormittaa jokin elektroninen vempain sähköpiikillä nostattamalla batmobiilin moottorin kierroksia.

Autoon voi hypätä ja siitä ulos kuitenkin koska tahansa ja tämä on hyvä sillä useimmat pahikset juoksevat karkuun nähtyään batmobiilin. Jos siis haluaa harrastaa vanhaa kunnon käsirysyä kaduilla aiempien pelien tapaan kannattaa hyppiä välillä ulos autosta, kun pahiksia näkee. Aivan samassa määrin vihollisposseja ei kuitenkaan kaduilla näy ja tämä kieliikin selkeästi siitä, että Rocksteady toivoo ja olettaa pelaajaan käyttävän pääasiassa autoa ympäristössä liikkumiseen. Saattaa toki myös johtua siitä, että Gotham Cityn koko pelimaailmana on paljon isompi kuin Arkham City. Mikäpä siinä, sillä alkukankeuden jälkeen batmobiililla on mukava kaahailla pitkin sateisia katuja. Onneksi pelille on jo tätä kirjoittaessa julkaistu päivitys, joka muutti auton jarrukontrollit hölmöstä X-nappulasta vasempaan liipaisimeen useimpien autopelien malliseksi. Ilmeisesti moni muukin peliä pelannut törmäili seiniin allekirjoittaneen lisäksi…

Varsinaisten tehtävien lomassa vanhaa kunnon lähitaistelua kuitenkin yhä riittää Batmanille tarpeeksi, joten mitenkään vajavaiseksi vihollisten läpsiminen ei jää, vaikka autoa käyttäisikin liikkumiseen vähän enemmänkin. Tappelu hoituu vanhaan malliin pääasiassa X-nappulalla, mutta B, A ja Y -lisukkeina auttavat erikoisliikkeissä ja pelkkä B esimerkiksi Batmanin osalta mahdollistaa viitanheilautuksen ja vihollisen saamisen hetkelliseen sekavuustilaan. Y-nappula yksistään on keino väistää vihollisten iskuja silloin kun vihollisen päällä näkyvät siniset viivat.

Oikea-aikainen vastaisku mahdollistaa sen, että pelaajan taistelussa kerryttämänsä kerroin pysyy lukemissaan. Mitä enemmän kertoimia ehtii kerryttämään sitä parempi saldo kokemuspisteitä ropisee, kun kaikki huoneen tai tilanteen pahikset on hoideltu. Sarjan aiempia osia pelanneille taistelumekaniikka ja kontrollit näin yleensä ottaenkin ovat varsin tutut ja miksipä rikkomaankaan toimivaa kaavaa. Uutta taistelusssa ovatkin lähinnä uudenlaiset vihollistyypit, kuten sähköpampuilla varustetut kaverit, sekä tutkalennokkeja lennättävät tyypit. Myös lääkintämiehet ovat vihollisen riveissä aivan uusi juttu: jos Batman pieksee yhden vihollisen tajuttomaksi, ei tämä automaattisesti tarkoitakaan enää sitä, että se kaveri on poissa pelistä. Jos jengissä sattuu olemaan mukana valkoiseen asuun sonnustautunut lääkintämies, voi tämä käydä elvyttämässä kaverinsa. Joissain tilanteissa lääkintämiehet on helppo nuijia nekin tajuttomiksi, kun taas joissain taisteluissa niiden kimppuun on vaikea päästä kun muut yrittävät suojella niitä silloin kun ne elvyttävät toisia. Kaiken kaikkiaan taisteleminen tuntuu ehkä hieman helpommalta kuin aiemmin, tai sitten tuttu mekaniikka on vain niin tuttu, että sen jo taitaa todella hyvin.

Toisaalta taas tuntuu, että vihollisen tekoälyä on hieman paranneltu aiemmasta ja ne osaavat nyt etsiä Batmania paremmin sen jälkeen, kun pelaaja on käynyt pieksemässä jonkun partiosta tajuttomaksi. Lisäksi pahikset osaavat miinoittaa Batmanin suosimia kivipaaseja käyttökelvottomiksi, jolloin sellaisen lähelle ei voi enää mennä johon pahis on sidottu narulla roikkumaan. Myös lattiaritilöiden alla oleva ryömintätila saa kranaateilta kyytiä, jos Batman nähdään siellä konttaamassa ja kyseinen ritiläkin sulaa samalla avaamiskelvottomaksi. Pahikset osaavat myös jakautua pareihin ja tarkkailla eri suuntiin samalla kun liikkuvat ja katselevat ympärilleen sen jälkeen, kun Batman on käynyt pieksemässä jonkun. Kaiken kaikkiaan lähitaisteleminen sekä vihollisten napsiminen on nautinnollisempaa älykkäämpää tekoälyä vastaan, eikä ihan aina vältytä kuolemaltakaan.

Ei kuitenkaan huolta, sillä ennemmin tai myöhemmin kokonainen huoneellinen pahiksia tai pieni katujengi on hoideltu ja pelaaja tienaa itselleen kokemuspisteitä mittariin. Kun mittari on täysi saadaan taitopisteitä käytettäväksi. Mitä enemmän Batmanille kertyy kokemuspisteitä ja mitä enemmän niistä saatavia taitopisteitä ripottelee Batmanin kykyihin, sitä enemmän totta kai erilaisia näppäinkomboja ja erilaisia erikoisliikkeitä vempainten kanssa tulee käytettäväksi, kun vempaimiin ja kykyihin tulee uusia ulottuvuuksia. Välillä kieltämättä joidenkin erikoisliikkeiden kanssa tulee pientä ongelmaa ja etenkin silloin, kun tietyn tyyppiset viholliset pitää hoidella tietyllä näppäinkombolla. Mellakkakilvellä varustetut pahikset ja isot köriläät vielä menevät taistelun tiimellyksessä, mutta jostain syystä en koskaan meinannut itse muistaa miten sähköpampuilla varustetut tyypit voitetaan ja ne koituivatkin kohtalokseni monet kerrat taisteluissa, joskus jopa kaatuivat kokonaan siihen viimeiseen vastustajaan.

Batman & Robin & Nightwing

Tuttuun tapaan pääpelin sisältö jakautuu tarinatehtäviin sekä kevyempiin sivutehtäviin. Päätarinassa pelastetaan kaupunki täystuholta, eli kukistetaan valtaan nousseet Variksenpelätti ja Arkham Knight, spoilaamatta sen kummemmin mitä tarinan aikana tapahtuu tai sitä kuka Arkham Knight lopulta onkaan. Pelin tarina on mukaansatempaava aiempien osien tapaan, joskin ehkä hieman ennalta-arvattava. Itse arvasin Arkham Knightin oikean henkilöllisyyden jo melko hyvissä ajoin ennen sen paljastamista.

Kivana elementtinä pelisarja viimeinkin esittelee tunnetuimpien pahiksien ohella nyt myös muitakin Batmanin tuttuja kuin pelkkää poliisipäällikkö Gordonia tai hovimestari Alfredia. Pelissä Batmanin keskeisenä apuna toimii radioyhteyden välityksellä entinen lepakkotyttö, nykyisin Oraakkeliksi kutsuttu Barbara Gordon, mutta nähdäänpä pelissä myös tuorein Robin sekä itsenäiseksi yrittäjäksi ryhtynyt Nightwing. Arkham Cityssä maksullisen DLC:n muodossa debytoinut Kissanainen onnistuu sekin vilahtamaan pelissä pelattavana hahmona.

Kaikki edellä mainitut pääsevät myös taistelemaan Batmanin rinnalla sivutehtävissä ja pelaaja saa jopa vaihtaa Batmanin ja apurin välillä tällaisissa tilanteissa. Vielä hienompaa olisi ollut mahdollisuus pelata yksinpeliä lävitse uudelleen esimerkiksi Robinilla, mutta koska Punarinnan varustevalikoima on paljon heikompaa sorttia kuin Batmanilla eikä Robin saa ajaa batmobiililla, osoittautuisivat jotkin tilanteet etenemisen kannalta mahdottomiksi.

Kulloinkin Batmanin mukana oleva apuri voi myös tehdä käsirysyissä Batmanin kanssa yhteishyökkäyksen viholliskätyriä vastaan, joka nostattaa supersankareiden yhteistyön tuntua.
Yleisesti ottaen on muutoinkin kiva nähdä viimeinkin Gothamissa muitakin hyviksiä kuin vain Batman. Apureiden tuominen peliin mukaan onkin mielestäni askel oikeaan suuntaan ja tekee Batmanin maailmasta monipuolisemman ja realistisemman, kun pelaaja tietää, että Batman ei taistele koko Gothamia vastaan yksinään. Jopa Wayne-yhtiölle työskentelevä keksijänero Lucius Fox nähdään pienessä roolissa, parantelemassa Batmanin autoa ja asua.

Kaikelle tälle hahmokaartin lisääntymiselle tosin löytyy pieni oma varjopuolensakin. Itse ainakin koin, että pelaaminen keskeytyy tarinan aikana turhankin moneen otteeseen, kun Batman ottaa jokaisen tappelun tai ratkaistun tilanteen jälkeen yhteyttä Oraakkeliin tai Alfrediin ja pelaajan pitää seurata näitä keskusteluita, joita ei voi lainkaan ohittaa. Toki on hienoa, että pieniin yksityiskohtiin, kuten kunnolliseen dialogiin on panostettu enemmän tällä kertaa, mutta liika höpötys on liikaa jos se keskeyttää koko pelaamisen.

Tähän väliin voitanee kenties mainita, että jälleen kerran äänityöskentely on kuitenkin erittäin ammattimaista ja upeaa tasoa. Aiemmista peleistä tutut tärkeimmät äänet tekevät paluun, etunenässä Kevin Conroyn versio Batmanista (paras Batman-ääni koskaan) sekä Mark Hamillin täydellinen Jokeri. Myös Harley Quinn, poliisipäällikkö Gordon sekä muun muassa Pingviini ovat kaikki entuudestaan tuttujen ääninäyttelijöiden loistavaa työtä.

Kahdet kasvot

Batman – Arkham Knightin sivutehtävien osalta pahistähtinä nähdään muun muassa Two-Face, Pingviini, Arvuuttaja sekä Ihmislepakko. Kaikkien pahisten osalta näiden aikeet on estettävä ja kun kukin sarake on suoritettu sataprosenttisesti on aika käydä kiikuttamassa kyseinen pahis telkien taakse.

Two-Face kelmeineen ryöstelee Gothamin pankkeja ja sellaiset aikeet tulee estää. Pankkeihin hiivittäessä hyödynnetään aiemmistakin peleistä tuttua “Predator-pelityyliä”, eli Batman voi vaania katonrajassa tai pujahtaa lattialuukkujen alle väijymään vihollisiaan. Tai valella räjähtävää geeliä hajoavaan seinään ja odotella, että joku tulee sellaisen lähelle ja sitten painetaan kaukolaukaisimesta. Konstit Batmanilla ovat monet. Tarkoitus olisi ottaa Two-Facen rosvot mahdollisimman vaivihkaa yksitellen pois pelistä ennen kuin pankin koko holvi on tyhjennetty. Apuna voi käyttää kaikkia vempaimiaan ja tukalasta tilanteesta voi paeta vaikkapa savupommin turvin. Uutuuslaitteena Batmanillla on äänisyntetisaattori, jolla voi komentaa yksittäistä kätyriä vaikkapa tarkistamaan lattialuukkua Harley Quinnin äänellä ja sitten itse hiipiä paikalle.

Pelin sivutehtävissä Pingviini taasen yrittää saada haltuunsa isoja aselähetyksiä, jotka pysäytetään varjostamalla ilmasta käsin Pingviinin kätyreiden ajamia pakuja niiden piilopaikkaan ja sitten piestään kaikki yhdessä Nightwingin kanssa. Arvuuttajan rooli pelissä on aiemmista peleistä melko lailla tuttu, eli ympäri kaupunkia löytyy keräiltäviä arvuuttajapystejä, mutta myös oikeita arvoituksia joiden ratkaisemiseksi pitää aina käyttää vähän enemmän hoksottomia sekä välillä jopa Batmanin erikoisvempaimia, batmobiilia tai etsivänäköä.

Etsivänäöstä puheen ollen Batmanin hahmon alkuperäiselle olemukselle olennaista etsiväntyötä palvelevat kokonaisuudessaan sivutehtävät, joissa jäljitetään sarjamurhaajaa sieltä täältä löytyvien ruumiiden avulla, joista pitää etsiä johtolankoja niiden tunnistamiseksi. Hauskana yksityiskohtana uhrien olinpaikkoja ei etukäteen näe mistään, vaan ne pitää paikantaa itse. Jos kaupunkia tutkailtaessa alkaa lähistöltä kuulua oopperamusiikkia, on jossain lähistöllä myös seinälle ripustettu uhri ja kaiutin, josta tappajan musiikki kantautuu. Ihmislepakon edesottamuksia taasen yritetään jäljittää ja selvittää missä lepakko lymyilee ja onko sen oireita vastaan mahdollista kehittää vasta-ainetta. Sivutehtävät tuovat mukavaa vaihtelua pelaamiseen sillä kunkin pahiksen tähdittämät tehtävät eroavat ihan riittävästi toisistaan ja niitä on mukava suorittaa jopa varsinaisen tarinankin välissä.

Kun Batman ? Arkham Knightin tehtävistä se varsinainen tarina on kerran pelattu lävitse, aukeaa päävalikkoon new story+ moodi, jonka kautta voi halutessaan pelata hieman kovempitasoista versiota pelistä, joka tuo ruudulle muun muassa tappavammat rivipahikset. Varsinainen tarina ei kuitenkaan ole kokonaan ohitse ennen kuin pelaaja on toimittanut telkien taakse seitsemän Gotham Cityssä vapaana yhä riehuvaa isointa, Batmanille tuttua klassikkorikollista. Tämä tapahtuu siis pelaamalla lävitse sivutehtäväpaketteja, joiden lopussa kohdataan jokin näistä pahiksista ja toimitetaan se vankilaan.

Vasta näiden vangitsemisien jälkeen nähdään täydellinen loppu pelille. New story+:n ohella muuta pelattavaa ovat ar challenget, joita aukeaa lisää sitä mukaa, kun pelaaja täyttää lukituille haasteille täytetyt tavoitteet, kuten vaikkapa kolmen sekunnin yhtämittaisen driftaamisen batmobiililla. Haasteita voidaan pelata tarinamoodistakin käsin, mutta niiden kimppuun päästään myös siis valikostakin.

Ar challenges pitää sisällään erityyppisiä haastetehtäviä, joissa tarkoitus on yrittää suorittaa annetut tavoitteet mahdollisimman nopeassa ajassa sekä mahdollisimman vähillä virheillä. Omat tulokset päivittyvät leaderboardseille ja omien ystävien parhaat tulokset näkyvät kätevästi valikossa kunkin haasteen alla.
I’M BAT(DLC)MAN!

Muuta sisältöä (mahdollisesti) tuovat ladattava, maksullinen lisäsisältö, joista tarinavetoiset siirtyvät majailemaan ?arkham episodes? -valikon alle, joka muutoin pysyy harmaana ja valitsemattomissa. Ikävä kyllä Warner Bros Games on jälleen kerran Batman-pelinsä osalta sortunut tällaiseen typerään DLC-pelleilyyn julkaisemalla erillisiä murusia kalliilla hinnalla fanien päänmenoksi. Olin suorastaan ihmeissäni, että tällä kertaa Robin ei kuulunut erilliseen DLC-pakettiin.

Tätä arvostelua kirjoitettaessa on pelille julkaistu jo liiankin lyhytkestoiset Harley Quinn -ja Lepakkotyttö DLC:t joissa päästään molemmissa Batmanin sijaan pelaamaan näillä kyseisillä hahmoilla. Silti ei voi välttyä tunteelta, että näistä molemmat ovat olleet valmiina samaan aikaan varsinaisen emopelin kanssa. Miten muuten voidaan järjellä selittää itse pelin julkaisupäivänä heti ostettavaksi ilmestyvää lisäsisältöä? Maksa 40 euroa kausipassista niin saat ladata kaiken lisäsisällön ?ilmaiseksi??

Lisäosia ei voi kaiken järjettömyyden kukkuraksi ostaa edes erikseen, joten kausipassi on ainoa vaihtoehto. Silti kukaan WB Games ei kerro mitä kaikkea kausipassilla lopulta saakaan ladata omakseen. Tästä huolimatta DLC-paketteja mainostetaan pelin valikossa varsin huomattavan kokoisella mainoksella, sillä lisää tavaraa on tulossa.

Vielä tänä syksynä ladattavaksi saapuu Batman 1989 -paketti, joka sisältää Tim Burtonin klassikkoelokuvasta tutun batmobiilin sekä kaksi pelattavaa autorata-haastetta, joista nämä kaikki toimivat vain ar challenges -moodissa. Lisäksi pakettiin kuuluu Michael Keatonin Batman-skini, joka mitä ilmeisemmin toimii pääpelin kanssa. Yllättäen WB Gamesilla oli sentään älyä julkaista yksi Robin-Batman-Nightwing -skinipaketti jopa täysin veloituksetta niille, jotka eivät kausipasseista tai maksullisesta sisällöstä välitä. Kenties loppuvuodesta kaupoista jo löytyy halvemmalla hinnalla jonkinlainen ?complete edition?, jossa on mukana kaikki sisältö yhdellä hinnalla. Onkin sinänsä harmi, että tällainen DLC-politiikka on jälleen kerran sotkemassa muutoin niin loisteliasta peliä.
Kokonaisuutena kun Batman – Arkham Knight on varsin koukuttavaa hupia ja kenties vasta aivan lopussa (tarinansa osalta) kärsii pienestä uudelleen yrittämisen toistosta Arkham Knightiä vastaan taisteltaessa useamman pomotaistelun aikana. Lisäksi pelin ruudunpäivitys tuntuisi hitusen nikottelevan batmobiilin ratissa silloin kun paahdetaan täysillä, mutta nytkähtelyt eivät onneksi pääse liikaa häiritsemään.

Näitä muutamia nipottamisia lukuun ottamatta Batman – Arkham Knight on erittäin laadukas Batman-peli ja jokaisen Lepakkomiehen seikkailuiden fanin melkeinpä pakkohankinta.