Bee Simulator arvostelussa

Näinä päivinä sitä näkee jos jonkinlaista virtuaalista urasimulaattoria – kaiken varmasti aloitti aikoinaan Flight Simulator, hävittäjäsimulaattorit kuin sukellusvenesimulaattoritkin. Jokseenkin ironisesti lähes täysin nämä kaikki on nykyään kuopattu.

Farmisimulaattorit lienee tänä päivänä kuitenkin se yleisin yrittäjä. Lisäksi löytyy rekkasimulaattoria, varastosimulaattoria, bussisimulaattoria, junasimulaattoria ynnä muuta. Jotkin eivät välttämättä ole ihan vakavasti otettavia simulaattoreita, kuten Goat Simulator tai Surgeon Simulator, joista jälkimmäisessä helposti rikkoo potilaan rintakehänkin, kun ”kädet eivät vaan skulaa.”

Ehkä yksi oudoimmista simulaattoritapauksista on tämänkertainen, Bee Simulator. Kun kuulin pelistä ensimmäisen kerran, olin varma, että kyseessä olisi jonkinlainen yksinomaan mehiläistenhoitoon keskittyvä simulaatio. Eihän kukaan tekisi simulaatiota, missä lennellään mehiläisellä, eihän? No, kyllä vaan teki.

Bee Simulator on Varsav Game Studiosin kehittämä peli ja tässä simulaatiossa pelaaja omaksuu ”Maija Mehiläisen” roolin auttaessaan omaa yhdyskuntaansa pärjäämään kovassa maailmassa, jossa mehiläiskato on todellisuutta.

Peli sisältää lentelyn ja kukkien pölytyksen ohella yksinkertaisia tehtävätavoitteitakin, joissa pitää käydä esimerkiksi nimenomaan kukkia myyvältä naisen kukkia käydä pölyttämässä, seikkailla paikasta A paikkaan B, jutella toiselle mehiläiselle tai esimerkiksi tapella ampiaista vastaan tai tanssia toisen mehiläisen kanssa. Tappeleminen hoituu QTE-tyyppisesti nappuloita painelemalla ja tanssahtelu kääntelemällä tattia siihen suuntaan miten tanssiparikin teki. Mitään järkeä näissä kummassakaan tylsässä minipelissä ei sinänsä ole, kunhan ovat vain mukana kestovenyttämässä pelin kestoa.

Kun siitepölyvarasto (eli mehiläisen karvat) ovat täyttyneet siitepölystä, on aika palata pesään ja tyhjentää lasti hunajakennoon. Lastin tyhjentäminen kasvattaa pelaajan ”tietopisteitä”. Näillä voidaan ostaa omalle mehiläiselle esimerkiksi erilaisia hattuja, kuten työmaakypärän tai cowboy-hatun. Isot luuritkin on mahdollista ostaa. Toinen ostettavissa oleva visuaalinen esine on boostausvana. Eli kun mehiläisellä mennään normaalia lujempaa RB-nappula pohjassa, jää jälkeen vanaa ja ostamalla uuden voi tätä muokata vaikka pinkiksi tai vihreäksi savuksi. Sellaista hauskaa. Boosti ehtyy sitä mukaa kun sitä käyttää, mutta syömällä ihmisten eväitä, kuten leivoksia ja omenoita, saa boostimittaria täytettyä.

Maija Mehiläisen matkassa

Idea Bee Simulatorin pohjalla on sinänsä varsin mielenkiintoinen ja ainakin uniikki. Peli ja pelaajan mehiläisyhdyskunta kuningattarensa kera asustelee jossain määrin ”sinnepäin” luodun New Yorkin Keskuspuiston maisemissa. Pelikenttä on melko laajan oloinen ja toki siksi koska mehiläinen on melko pieni. Isokokoinen pelimaailma onkin kenties pelin parhaita puolia.

Jos tällaista ”simulaatiota” saanut pelata biologian tunnilla aikoinaan kirjojen lukemisen sijaan, olisi varmasti ollut paljon mielekkäämpää. Pelissä on useampi erinäköinen mehiläistyyppi pelattavaksi, jotka voi nekin ostaa tietopisteillä. Latausruudutkin on täytetty erilaisilla aivan oikeasti kiehtovilla infopaketeilla mehiläisistä. Enpä tiennyt (tai ollut sisäistänyt kouluajoilta) että talvella mehiläiset lämmittävät itsensä pesässä havisuttamalla siipiä jatkuvasti, nostaen lämpötilansa sinne +20 celsius-asteen paikkeille. Tai että siivet läpsyvät 200 kertaa sekunnin aikana tuottaen tutun pörinän. Omaan tarkoitukseen kotona pelattavaksi Bee Simulator ei kuitenkaan aivan täysin aja samaa asiaa, vaikka samaa infoa onkin tarjolla.

Pelin suurin kompastuskivi on ehdottomasti sen hinta. Peli kun tuntuu ja vaikuttaa sellaiselta projektilta, jossa olisi erinomainen alku jonkinlaiseksi early access -projektiin, mutta kun kyseessä on lopullinen kaupallinen tuote, josta pyydetään vieläpä sellaiset neljäkymmentä euroa. Jos kyseessä olisi vaikkapa kymmenen euron peli, olisi tarina jo hieman toinen.

Hintaansa nähden Bee Simulator kun on turhan yksinkertainen, visuaalisesti aivan liian vaisu, Disney-Pixar -elokuvien kaltainen musiikki toistaa itseään, kontrolleiltaan peli on paikoin epätarkka ja sisältönsäkin puolesta koko paketti on aivan liian lyhyt. Itse olin jo muutaman kymmenen minuutin pelailun jälkeen läpäissyt tarinasta kolmekymmentä prosenttia. Koko peli on läpäisty siinä reilun tunnin pelailun jälkeen.

Pelin tarinan nopeaan läpäisyyn vaikuttaa sekin, että Bee Simulator ei ole missään määrin haastava peli. Easylla peli on sellaista haasteetonta ”läpikahlaamista”, eikä ainoa toinen vaihtoehto hard-taso juuri eroa tähän tuo. Ainoa haaste tulee muutamista ”jahtaa mehiläistä saadaksesi siltä tietoa” kohtauksista.

Tässäkin kohtaa se haaste tulee pelin epätarkoista kontrolleista. Jos toista mehiläistä pitää jahdata vaikkapa ahtaan puunrungon sisään ja sieltä ulos, samalla kun pitäisi lennellä renkuloista lävitse, saattaa hyvinkin käydä niin että törmäilee seiniin ja pelikamera heittää häränpyllyä. Sitten otetaankin uudelleen alusta koko ”kisa.”

Lentelyä saa tarinan läpäisyn jälkeen jatkaa free modessa ja mikäli haluaa, voi yksinkertaisia sivutehtäviä suorittaa, mutta kiinnostaako ketään moinen. Lisukkeeksi tarjoillaan maksimissaan neljän pelaajan jaetun ruudun pelitilaa, jossa voidaan kilpahenkisesti muutamassa erillisessä pelikartassa pölyttää kilpaa kukkia tai sitten tanssia tai tapella. Kaiken kaikkiaan moninpelitilakin on melko tylsää, sillä peli ei merkkaa mitään pisteitä ylös.

Loppusanat

Bee Simulator on hauskalla pohjaidealla sekä isohkolla pelimaailmalla varustettu mehiläispeli, joka kuitenkin lopulta kompuroi sisällön vähyyteensä, keskinkertaiseen tekniseen toteutukseen sekä aivan liian korkeaan hintalappuunsa.