Kokemattoman kanadalaisen Redstone Interactiven kehittämä ja Offworld Industriesin julkaisema ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva, realismihakuinen nettiräiskintä Beyond the Wire oli itselleni täysin tuntematon nimike, kunnes sitä ryhdyttiin kovasti sähköpostissa ja pressitiedotteissa kauppaamaan arvosteltavaksi. Peli oli juuri poistumassa kaksi vuotta kestäneestä Steamin early accessista ja julkaisupäivä oli viimein 31.8.
Ennakkoon silmäilemäni pelitraileri näytti mahtavalta ja innostavalta – jotain sellaista simppelimpää, kuten Battlefield 1942 aikoinaan, vaikka tokihan Diceltäkin löytyy se oma vastaavan aikakauden peli, Battlefield 1.
Nettisotaräiskintöjen saralla kilpailu on ollut käytännössä pitkään lähes olematonta, EA:n Battlefieldin ja Activisionin Call of Dutyn kamppaillessa kaksistaan mainstream-sotavaltikasta, joten heti kättelyssä ajattelin, että Beyond the Wire on tervetullut alokas, vaikkakin indieprojekti asettaa omat rajoituksensa.
Dicen kehittämä Battlefield-sarja on toisaalta mennyt peli peliltä huonompaan suuntaan ja futuristinen Battlefield 2042 taisi bugisuudellaan jo katkaista monelta pelisarjan fanilta sen kuuluisan kamelin selän, joten uutta yrittäjää on kovasti kaivattu.
Ikävä kyllä näyttää jo nyt siltä, että Beyond the Wire -pelistä ei yksinkertaisesti ole sitä poteroa täyttämään, vaikka teoreettisestihan potentiaalia olisi vaikka mihin. Vuonna 2018 päivänvalon näki niin ikään Offworld Industriesin julkaisema toisen maailmansodan nettiräiskintä Post Scriptum, joka on ehtinyt kerätä paljon arvostelumenestystä Steamissa realistisesta sotimisestaan. Ilmeisesti Offworld yritti nyt samanlaista menestysreseptiä Beyond the Wiren kanssa WW1-teemalla, mutta lanka on ainakin tällä erää enemmän tai vähemmän katki.
HDD vs SSD
Mainittakoon myös se, että peliä ei kannata välttämättä asentaa HDD-levylle. Pelin ensimmäinen käynnistys allekirjoittaneen HDD-levyltä ei ollut kivutonta – itse asiassa yksikään kerta ei ollut ja se toistui testikoneellani aina samalla kaavalla: peli käynnistyi yleensä vasta monen minuutin odottelun jälkeen ja joskus vasta toisella yrityskerralla. Käynnistä peli, sulje tehtävä Windowsista, käynnistä uudelleen, odota pari minuuttia sekä alkulatausruutu. Kokeeksi älysin siirtää pelin asennuskansion SSD-levylle ja ongelmat kutakuinkin katosivat. Peliä ei siis ole lainkaan optimoitu käyttämään vanhanmallisempaa kovalevytekniikkaa. SSD-levy olisi kenties hyvä mainita minimivaatimuksissakin..
Kun pelin viimein saa käyntiin, tarjoillaan päävalikossa harjoitusmoodia sekä moninpelitilaa. Lupaavaa tunnelmaa rakennetaan Braveheart-elokuvan kaltaisella kauniilla säkkipillimusiikilla, joka mielestäni melkein vetää vertoja vanhan Battlefieldin tunnusmusiikille. Ihan hyvä saavutus yhdeltä musiikkihepulta. Jostain kumman syystä taustamusiikki soi kuitenkin ylihiljaisella ja kaiuttimesta saa vääntää kunnolla volyymia – kunnes taas pitää hiljentää ääniä ammuskelun alkaessa. Tunnelmakin kuitenkin nopeasti lopahtaa, kun pureudutaan tarkemmin itse sisältöön.
Ase käteen ja onnea
Ensi alkuun kokeilemani harjoitusmoodi vaikutti alkuun siltä, että sekään ei toimi oikein, sillä kun puolentoista minuutin (!) täysin turha odotusaika valui viimein nollaan ja harjoitus sai viimein alkaa, ei toiminta varsinaisesti lähtenyt käyntiin lainkaan.
Harjoittelutila ei tarjoa tutoriaalimaisia ohjelaatikoita liittyen kontrolleihin, ei tekoälyvihollisen ohjastamia sotilaita joita ampua, ei mitään. Käytännössä pelaaja voi valita sotivan osapuolensa, jonka jälkeen sitten vapaasti juoksennellaan ja ammuskellaan tai tökitään pistimillä hiekkasäkkejä elottomalla kartalla, jossa näkymätön seinäkin tulee nopeasti vastaan. Minkäänlaista bottiharjoittelua ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Training mode on täysi turhake nykyisessä tilassaan.
Nettipelaaminen ei ikävä kyllä ollut juurikaan sen parempi kokemus. Servereitä löytyy muutama, joista osassa on kamala pingi, osa on täysin tyhjiä ja lopuista kahdesta sitten löytyy muutama pelaaja pelaamassa.
Laumasuojaa
Peli tukee maksimissaan jopa sataa yhtäaikaista pelaajaa, mutta tämä on kenties ollut pientä yliampumista, kun tiimiin porukkaa ei yleensä löydy edes lätkäjoukkueellista. Mainostavana korulauseena toki hieno ominaisuus. Onneksi kuitenkin yksi lähes täysi sadan pelaajan serveri löytyi edes muutaman kerran ja pääsin kokeilemaan miltä pelaaminen tuntuu.
Meno on usein kaoottista. Beyond the Wiren idea on käytännössä hyödyntää juoksuhautasokkeloita, kun edetään kartalla. Ensimmäistä kertaa hyppäsin mukaan toimintaan siinä vaiheessa, kun matsin pelikello oli jo hyvää vauhtia valunut loppupuolelle, porukkaa vilisi ruudulla melkoisesti ja porukkaa myös kaatui. Peli välillä lagasi ja hahmot bugailivat animaatioineen. Vihollisen kun näki, niin naps ja heti oli henki pois, yhdestä osumasta – koska realismi ja hetkittäinen lagi. Ei muuta kuin takaisin respawn-valikkoon odottelemaan vuoroa.
Mekaniikaltaan Beyond the Wire tarjoaa kaksi pelimuotoa: toinen on attack, jossa toinen puolustaa ja toinen hyökkää. Jälkimmäisen olisi tarkoitus päästä vastapuolen päämajaan ennen kuin pelikellosta loppuu aika.
Battlefield-sarjan ikonista conquest-moodin kaltaista pelitilaa edustaa frontlines. Molemmat osapuolet yrittävät vallata kartalle asetettuja kirjaimella varustettuja alueita pelikartalla ja yritetään pitää niitä hallussa. Etenkin servereillä, jossa pelaajia ei ollut, oli etenkin frontlinesin pelaaminen muutaman miehen joukkueella vaikeaa, koska isolla avoimella kartalla vihollinen voi käytännössä tulla kimppuun mistä tahansa ilmansuunnasta ja vallata paikan itselleen. Pelaaminen menee yhdentekeväksi ees-taas -valtaamiseksi ja joskus matsit ovat lyhyitä muutaman minuutin sessioita, kun toinen osapuoli ei pääse muutaman onnettoman pelaajansa kanssa valtaamaan yhtään mitään. Käytännössä onkin pakko päästä sille yhdelle ainoalle serverille, jossa porukkaa on.
Ampuminenkaan ei tunnu niin tarkalta kuin toivoisi. Monesti osumat eivät tunnu uppoavan aivan kuten olettaisi ja tähtääminen on sekin turhan hankalaa vähänkin kauempana olevaan kohteeseen. Taistelukentälle kaatuneen kaverin voi elvyttää, mikäli kaatunut ei lopeta itseään ennenaikaisesti takaisin respawn-ruutuun. Elvyttäminenkin bugaa ainakin sen verran, että onnistuin pelastamaan kaverin siteillä seinän lävitse. Monesti sideanimaatiot eivät myöskään edes osu autettavaan, maassa makaavaan taistelutoveriin. Pelaaja voi tovereidensa lisäksi paikata myös itseään osumaa saatuaan.
Audiovisuaalisesti Beyond the Wire kuitenkin bugailevista animaatioistaan huolimatta näyttää ja kuulostaa periaatteessa ihastuttavalta, pienen budjetin sotapeliltä, jonka Unreal 4 -grafiikka näyttää hyvältä indiepeliksi maisemien kuin aseidensa osalta, siinä missä ne aseet mitä pelissä tulin kokeilleeksi kuulostivat todella hyvältä. Sinänsä hyvä saavutus, kun musiikkipuolen tavoin äänistä on vastannut tasan yksi henkilö.
Plussaa tulee myös siitä, että pelissä on mukana useita sotivia osapuolia, natsit, Ranska, Yhdysvallat, Kanada, Britit sekä erillisenä joukkonaan Yhdysvaltain 369. jalkaväkirykmentin osasto ”Harlem Hellfighters.” Totutusti tarjolla on useita erilaisia hahmoluokkia erilaisine loadouteineen ja XP:tä keräämällä kunkin luokan parempaa lukittua kamaa pääsee avaamaan käyttöön. Pelikarttoja tarjoillaan tällä erää kymmenen kappaletta, joka olisi ihan sopiva määrä alkuun, jos vain joskus pääsisi pelaamaankin.
Loppusanat
Kaiken kaikkiaan Beyond the Wirestä on vaikea kirjoittaa mitään konkreettista – ehkäpä varoittava ”älkää ostako vielä” esimerkki etunenässä. Toki voisin odotella kuukauden päivät, josko pelin yhteisö siitä kasvaisi ja ”heräisi eloon” bugienkin korjaantuessa, mutta Steamin keskusteluiden perusteella yhteisö kukoisti jossain vaiheessa early accessia ja sitten enemmän tai vähemmän lakastui, jo ennen virallista julkaisua.
Tätä kirjoittaessa peli on siis julkaistu ja tuorein versio on 1.0-shipping, mutta pelin virallisten sivujen päivityksiin liittyvää ”tiekarttaakaan” ei ole enää jaksettu päivittää siltä osin, että täppä olisi ”1.0 julkaistu” -laatikon kohdalla. Liekö tekijät luovuttaneet ja puskeneet raadon ulos, toivoen parasta. Kolmenkymmenen euron peliksi Beyond the Wire on indiestatuksestaan huolimatta aivan silkkaa keskenkeräisenä julkaistua rahastusta. Ilman botteja ja ilman taattua pelaajakuntaa pelillä ei tee mitään. Jos silloin tällöin löytyy yksi serveri, jonne ehkä pääsee pelaamaan jonotuksen jälkeen ja lagin kera, ei se mukavaa ole.
Voi toki olla, että Redstone tekee kulissien takana kovasti töitä korjatakseen peliään – 6. päivä syyskuuta peli oli saanut liudan bugeja korjaavan hotfixin, mutta siltikin laadukasta kokemusta saa hakemalla hakea. Olisiko kuitenkin pitänyt pysytellä early accessissa vielä tovi, tai vaikka puolikin vuotta. Melkeinpä säästäisin rahani tällä erää ja ostaisin sen sijaan vaikkapa pelin muutaman euron soundtrackin tukeakseni kehittäjää. Mikäli kyseessä olisi early access -ennakko, toteaisin, että “hyvältä näyttää pojat, jäämme odottamaan innolla kehitystä”, mutta Beyond the Wire on olevinaan jo nyt julkaisuversio, joten suurta arvosanaa on vaikea antaa.
