BioShock 2

BioShock 2 arvostelussa

BioShock 2 on yhdeksi vuoden 2007 parhaista peleistä tituleeratun steampunk -henkisen jännitysräiskinnän ponneton jatko-osa. BioShock 2 on käytännössä ykkösen juoni uudelleenkierrätettynä, mutta heikommassa muodossa. Lisukkeena olevavasta moninpelistä ei ole oikein nostamaan tätä peliä sinne kirkkaimpien tähtien joukkoon. Mikäli et ole pelannut alkuperäistä BioShock -peliä, hanki se mieluummin ja jos olet -- mieti kaksi kertaa tämän hommaamista, sillä vaikka yhtäläisyyksiä ykköseen onkin muutenkin kuin maisemien puolesta, on BioShock 2 silti suuremman luokan pettymys, joka yrittää rahastaa ykkösen maineella.

Teksti: Mikko Kosonen, 22.2.2010 Arvioitu lukuaika: 6 minuuttia
Arvostelun BioShock 2 kansikuva

Klassisesta System Shock 2 -pelistään tunnetun Irrational Gamesin kehittämä “henkinen seuraaja” BioShock oli ilmestyessään vuonna 2007 ehdottomasti omalla listallani yksi vuoden parhaita pelejä yhdessä Mass Effectin kanssa. Peli tituleerattiin myös monessa muussakin mediassa vuoden peliksi ja sai osakseen pääasiassa paljon kehuja. BioShockin tapahtumat sijoittuivat eräänlaiseen steampunk -henkiseen, vedenalaiseen kaupunkiin vuoteen 1959. Pelin tapahtumapaikkana toiminut vedenalaisen kaupunki Rapture oli utopia, joka ei tuntenut pinnalla asuvien tapaan lakeja eikä uskontoja. Rapturen yhteiskuntaan kuului kiinteänä osana plasmidit, eli biomodifikaatiot, joilla naapurinkin saattoi sytyttää liekkeihin, jäädyttää tai usuttaa vaikkapa toisen rapturelaisen kimppuun. Pelaajan rooli pelissä oli joutua lentokoneonnettomuuteen ja mereen pudonneen koneen kautta ikäänkuin ajautua Rapturen syvyyksiin.

Ne, jotka ovat alkuperäistä BioShock -peliä pelanneet tietävät, ettei Rapturen utopia lopulta toiminut niin kuin sen luonut Andrew Ryan oli suunnitellut ja asukkaat sekosivat plasmidien liikakäytöstä. BioShockin vahvuuksia oli sen mielenkiintoisen aseita sekä plasmideja yhdistelleen pelattavuuden ohella sen mielenkiintoinen tarina, joka aivan loppumetreillä tarjosi juonenkäänteen, jota eivät varmasti kaikki osanneet odottaa. Tätä kirjoittaessa vuosi on 2010 ja BioShock on saanut jatko-osan vajaan kolmen vuoden jälkeen. Toisin kuten alkuperäistä peliä, BioShock 2:ta ei ole hypetetty mediassa lähes ollenkaan ja eikä toisaalta ole mikään ihmekään; BioShock 2 ei eroa edeltäjästään juuri lainkaan, juonenkin mukaillessa alkuperäisen kulkua vähän turhankin paljon.
BioShock 2:sta ei siis ole vuoden peliksi lähimainkaan, mutta millainen se on näin muuten pelikokemuksena? Ykköstä pelanneet ovat jo heti alkumetreillä kuin kotonansa. Pelin tapahtumat alkavat vuodesta 1958 ? eli jokin aika ennen ykkösen tapahtumia ? mutta nopeasti peli heittää pelaajan lopulta kymmenisen vuotta ajassa eteenpäin ykkösosan tapahtumista. Rapture on rappeutunut entisestään ja nyt koko paikka vuotaa ja natisee kuin seula. Silti Rapturessa kuitenkin on vielä elämää…

Siinä missä pelaaja oli ykkösosassa tavallinen tallaaja, on pelaajan rooli BioShock 2:ssa olla ykkösessä pahan vastuksen tarjonnnut pikkusiskoja suojeleva Bid Daddy. Valitettaavasti tämä on ensimmäinen väärä veto tarinan kirjoittajilta, sillä se vie osan pelin tunnelmasta mukanaan. Kun ykkösessä pelaaja kirjaimellisesti Raptureen taivaalta aivan yksinään vihamieliseen ympäristöön, on pelaaja nyt mahtava ja voimakas Big Daddy. Tämä vie tunnelman pelaajan heikkoudesta sekä vihollisen voimakuudesta pois, samalla eliminoiden sen jännityksen tunteen mikä ykköstä pelatessa usein parhaimmillaan muodostui.

Toisaalta taas pelaajan Big Daddy ei ole läheskään yhtä kestävää sorttia kuin ykkösen ? tai edes kakkosen ? Big Daddyt. Etenkin pelin alkupuolella jo pelkällä pistoolilla varustautuneet splicerit (eli plasmideilla liikaa leikkineet sekopäät) saavat pelaajan elinenergian valutettua helposti tyhjiin. Toinen seikka mikä hieman särkee pelin jännittävää tunnelmaa on se, että ykkösen keskittyessä enemmän luomaan painostavaa tunnelmaa viiskytlukulaisen musiikin, kuunneltavien ääninauhojen, ympäristön maistelun sekä ajoittaisen taistelun kera keskittyy kakkonen aivan liiaksi taistelemiseen. Lähes joka nurkan takana on vihollisia ja jatkuvasti sitä seikkaillaankin piiput tyhjinä. Myös kakkosessa juonellisia pikku-aukkoja on mahdollista täydentää keräilemällä ääninauhoja sieltä täältä, mutta kakkosessa erilaisia hahmoja, jotka nauhoja ovat jälkeensä jättäneet on aivan liian monta. Välillä tuleekin mietittyä, että kukas tämäkin on ja sen vuoksi osa nauhoista menettää mielenkiintonsa eikä niiden kuunteluun jaksa sen enempää keskittyä.

Kuten mainitsin, on Rapturessa vielä kymmenenkin vuoden jälkeen elämää ja se myös osaltaan latistaa hieman tunnelmaa. Ykkösessä pelaaja ei tavannut yhtäkään toista normaalia hahmoa, mutta kakkosessa niitä tapaa useamman. Siksi usein tulee mietittyä, että miten kyseiset hahmot muka ovat selvinneet kymmenen vuotta hengissä. Toisekseen enää pelaaja ei ole yksin maailmaa vastaan, kun ykkösen tapaan muut hahmot ottavat pelaajaan yhteyttä radion välityksellä tuon tuosta ja yrittävät kaikkensa ollakseen pelaajan tukena.

Vihollistensa osalta BioShock 2 on pysynyt ennallaan, mutta koska pelaaja on itse yksi Big Dadddyista ovat kehittäjät päättäneet tuoda mukaan jotain vielä voimakkaampaa, jotta pelaajalla ei liiaksi muodostuisi tunne vahvuudesta. Siispä splicereiden joukkoon on liittynyt iso ja lihava splicer, joka rynnii päälle ja heittelee tavaroita, minkä lisäksi mukana ovat Alpha-sarjan Big Daddyt , jotka ovat perusisukeista poiketen aina aggressiivisia. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä mukaan lyöttäytyvät nyt myös Big Sisterit, jotka suojelevat pikkusiskoja pelaajalta ja ovat etenkin alumpana peliä kovan luokan vastuksia teleporttauskyvyillään.

Ykkösen tapaan pelissä jälleen kerran suurta roolia näyttelee “Aatami” sekä “Eeva”. Adam on eräänlaista dna-energiaa, jolla ostetaan automaateista uusia plasmideja, sekä erilaisia erikoiskykyjä, joilla esimerkiksi parannetaan hakkerointitaitoja tai nostetaan oman elinenergian kokonaismäärää. Eve sen sijaan on energiaa, jota tarvitaan plasmidien käytössä. Kun Eve-mittari on tyhjä, pumppaa pelaajan hahmo automaattisesti lisää energiaa suoneensa, mikäli taskussa siis on ylimääräisiä piikkejä. Ykkösestä poiketen Adamia ei enää kerätäkään yksinkertaisesti tappamalla Big Daddya ja sen jälkeen pelastamalla tai korjaamalla pikkusiskon keräämää Adam-energiaa omiin taskuihin, vaan nyt ? koska pelaaja on itsekin Big Daddy ? täytyy pelaajan viedä kantamansa pikkusisko aina ennalta valikoitujen ruumiiden kohdalle, jolloin pikkusiskon voi pudottaa sylistä Adamia keräämään. Keräysproisessi kestää aina muutaman minuutin ja tänä aikana pelaaja saa aina kasoittain splicereitä kimppuunsa, jotka yrittävät viedä pikkusiskon. Adamia voidaan kerätä kahdesti per tyttö, jonka jälkeen tyttö tulee palauttaa ilmastointiaukkoon, jolloin pelaaja saa Aatamit taskuunsa ja pääsee törsäilemään.

Kakkosessa ei juurikaan uusia plasmid-kykyjä mukana tule, ellei sitten lasketa loppupuolen kykyä kutsua Big Sister taistelemaan pelaajan puolesta. Muutoin valikoima on ykköstä pelanneille tuttu. Tarjolla on muun muassa tulikäsi, sähkökäsi, jääkäsi, hypnotisointi, ampiaislaumojen viskely, telekinetiikka ja niin edelleen. Plasmideja ? kuin erikoiskykyjäkin ? voi aluksi olla samaan aikaan käytössä vain muutamia, mutta mikäli pelaaja kerää kaikki pikkusiskot talteen jokaisessa tasossa ja imee talteen kaiken Adamin, on mahdollista ostaa lisäpaikkoja useammalle kyvylle. Etenkin erikoistaidoille on syytä ostaa lisäpaikkoja, sillä ne parantavat huomattavasti pelaajan tehokkuutta pidemmällä juoksulla.

BioShockissa tuttua huttua on myös tavaroiden ostelu automaateista, sekä erinäisten laitteiden, kuten automaattitykkien sekä turvabottien hakkerointi. Alkuperäisessä pelissä hakkerointi oli toteutettu siten, että pelaajan tuli yhdistellä putken pätkiä toisiinsa, jotta niiden sisällä valunut neste pääsi kulkemaan päästä päähän. Ratkaisu oli toimiva ja jotkin hakkeroinnit vaativat suurta tarkkuutta sekä nopeutta. Harmillisesti jopa System Shock 2:n ajoilta helpotettu hakkerointi oli ilmeisesti joillekin pelaajille liikaa, sillä kakkosen hakkerointi on täysin vesitetty versio putkien kanssa leikkimisestä. Enää yhdistellä putkia, vaan sen sijaan pelaajan tulee osua vihreälle (tai sinisille) alueille mittaristossa, jossa neula liikkuu edestakaisin. Mikäli neula osuu punaiselle alueelle, aiheuttaa pelaaja riesakseen hälytyksen sekä sen mukana tulevat turvabotit.

Koska BioShock 2 tuntuu keskittyvän paljon ykköstä enemmän taistelemiseen ja vähemmän painostavan tunnelman luomiseen ja yleiseen tutkailuun ja ympäristön maisteluun, on yksinkertaisesti totuttauduttava yksinpelin aikana siihen, että ammuksia ja lääkintäpakkauksia tulee kulumaan kasapäin. Tätä tuetaan sillä, että lähestulkoon jokaisella vastaan tulevalla ? elävällä tai kuolleella ? splicerilla on taskut täynnä rojua jokaikinen kerta. Rahaa, ammuksia kuin lääkintäpakkauksiakin löytyy muutenkin lähes joka nurkan takaa, mutta niitä myös kuluu samaan tahtiin. Osaltaan myös tämä jatkuva rojun hamstraaminen ja varmistaminen, että kaikissa aseissa on kohtuullinen määrä ammuksia ? sillä niitä kuluu todella paljon ? on jokseenkin turhauttavaa. Kaikki rahatkin mitä pelaaja tienaa on melkeinpä heti syytä käydä tuhlaamassa lähimmällä tavara-automaatilla, jotta matkan jatkuessa olisi mahdollisimman paljon lääkintäpakkauksia, ammuksia sekä Eve-ruiskuja.

Sen jälkeen matka voi taas jatkua ja pelaaja on varautunut kohtaamaan seuraavan suuren taistelunsa. Pelin suurin ongelma onkin juuri se, että se tuntuu kuljettavan pelaajaa taistelusta taisteluun ilman minkäänlaista pelillistä sielua.

Toki kolmisen vuotta vanha pelimoottori ja sitä myöten grafiikka vieläkin paikoitellen ympäristöjensä osalta näyttää hienolta ja mielikuvitukselliselta viiskytlukulaisen musiikin säestäessä silloin tällöin tunnelmaa taustalla, mutta samanlaista “wow-tunnetta” ei yksinkertaisesti enää peliä pelatessa tule. Siinä missä ykkösessä sisätiloihin vuotanut vesi ja liitoksissaan natisseet paikat loivat jo osaltaan hermotunutta tunnelmaa, tuovat ne kakkosessa lähinnä tunteen siitä, että tämä kaikki on jo kertaalleen nähtyä. Viimeisenä naulana arkkuun todettakoon, että BioShock 2:n yksinpelikin on ykköstä lyhyempi ja sitä vielä keinopidentää jatkuvat taistelut, joissa väistämättä silloin saa niin pahasti turpiinsa, että joutuu keräilemään kamojaan hetken lähimmässä vita-kammiossa, jotka siis palauttavat pelaajan elävien kirjoihin ilman, että tarvitsisi ladata pelitallennusta uudelleen.

BioShock 2:n yksinpeli on siis ? kuten hieman tuli ounasteltuakin ? jokseenkin pettymys, sillä se ei yltä lähimainkaan ykkösen juonellisen kerronnan tai edes tunnelman tasolle. Toisaalta se ei ole mikään ihmekään, kun ykkösen käsikirjoittaja ja ideoija Ken Levine ei ole kakkosen kanssa ollut missään tekemisissä. BioShock 2:n yksi hehkutettu ominaisuus on yksinpelin rinnalla nyt tarjoiltavat moninpeli, joka on varmasti vienyt ainakin jossain määrin resursseja yksinpeliltä. Moninpeli tarjoaa varsin tuttua meininkiä Rapturen maisemissa plasmidein sekä asein höystettynä. Mukana ovat niin deathmatch, team deathmatch, capture the flag, kuin last man standing pelimuodotkin, joskin jokaisella on oma “ainutlaatuinen” nimensä ja oma BioShock-mausteensa. Esimerkkinä capture the flag on nimetty capture the sisteriksi ja siinä nimensä mukaisesti on tarkoitus kaapata pikkusisko ja viedä se omaan leiriin.
Kokonaisuutena BioShock 2:n moninpeli ei ole täysi susi ja pelaajiakin tuntuisi löytyvän, mutta peli-iloa sotkee ajoittainen lagaaminen, sekä sen yleinen innostavuus. Omista Rapture-mausteistaan huolimatta moninpeli ei juurikaan eroa muiden tavallisten räiskintäpelien joukosta mitenkään sen kummemmin. Miksi siis tuhlata rahaa ja aikaa BioShock 2:n moninpeliiin, kun parempaakin on tarjolla?

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • Big Daddyna pelaaminen on kivaa vaihtelua..
  • Ok-tason moninpeli
  • Rapture ja sen maisemat
  • Plasmidit ovat mukavaa vaihtelua perinteisen räiskimisen ohella

Huonoa

  • .. Joskin pelaajan hahmo on ärsyttävän heikko tapaus
  • Peli kulkee liiaksi ykkösen jalanjäljissä tarinaansa myöten
  • Lyhyt yksinpeli
  • Ykkösen vahva tunnelma on pääosin kadoksissa
  • Grafiikka ei säväytä enää samalla tavalla