BioShock - Infinite arvostelussa

BioShock ? Infinite on Irrational Gamesin tuorein luomus, peli jota on odotettu jo hyvän aikaa. Irrational on pelitalo, joka parhaiten muistetaan loistavista peleistään System Shock 2 sekä BioShock. Siinä missä System Shock 2 oli ehdottomasti yksi vuoden 1999 pelitapauksista, oli niin ikään myös alkuperäinen, System Shockin hengenheimolainen, BioShock yksi vuoden 2007 kohokohtia. BioShockissa, pelaajat päästettiin tutustumaan rappeutuneeseen Rapturen kaupunkiin, joka kiehtovasti oli sijoitettu kokonaan valtameren pohjaan.

Irrationalin tosifanit tietävät, että vuonna 2010 ilmestynyttä BioShock 2-peliä ei varsinaisesti ole ?olemassa?, sillä sitä ei kehittänyt Irrational, eikä tarina myöskään syntynyt Ken Levinen ja kumppaneiden käsistä. Pelinä BioShock 2 tarjosi toki lisää sitä samaa, samalla hyvällä pelattavuudella, mutta samaan aikaan Levinen aikaansaama mystisyys ja tarinan monitahoisuus ja syvyys olivat osittain poissa.

Toivottakaammekin siis tervetulleeksi nyt itsensä Irrationalin uusi BioShock-peli, Infinite. Äkkiseltään tarkasteltuna voisi kuitenkin hyvinkin luulla, ettei Infinitekään ole mikään jatko-osa ? eihän siinä ole samoja ympäristöjä tai samoja päähenkilöitäkään ja aikakausikin on aivan eri maailmasta.

Alkuperäisessä BioShockissa pelin mielikuvitukselliset tapahtumat olivat pysähtyneet uuden vuoden 1960 juhlintaan, kun taas BioShock ? Infinite sijoittuu vaihtoehtoiseen vuoteen 1912 ? tarkemmin Columbian kaupunkiin, joka on luonut perustansa taivaalle, rakennusten leijuessa näyttävästi kokonaan ilmassa. Leijuvan ja taivaalla liikkuvan Columbian piti olla nuoren ja nousevan Yhdysvaltojen suuri ylpeydenaihe sen kantaessa satapäisiä tulevaisuudesta motivoituneita kansalaisiaan.

Oikeassakin elämässä 1900-luvun alussa sattuneen ?Boksarikapinan? päätteeksi kaikki kuitenkin muuttui. Yhdysvaltain hallitus ajautui vakaviin riitoihin Columbian kanssa, joka päätti omin luvin ?avittaa? länsimaita boksarikapinassa liikkumalla Kiinan yläpuolelle ampumaan kiinalaisia siviilejä hengiltä siinä sivussa tuhoten Pekingin maan tasalle.

Riitojen päätteeksi Columbia katkaisi välinsä maansa hallitukseen ja päätti nousta korkealle pilvien yläpuolelle, itsenäiseksi tahokseen, jossa maanpinnalla asustavaa ?syöpäyhteiskuntaa? halveksuttiin avoimesti. Infiniten kehystarina yhdistelee erittäin kekseliäästi faktaa ja fiktiota ja onkin siksi aivan omanlaatuisensa kokemus jo aivan ensiminuuteiltaan. Boksarikapinahan on täyttä totta ja pala ihmiskunnan sotaisaa historiaa, mutta Columbian osuus siinä täyttä fiktiota.

Pelin sankari ja pelaajan ohjaama hahmo on tällä kertaa Pinkertonin etsivätoimistoon aiemmin kuulunut Booker DeWitt, joka kykyjensä vuoksi saa tehtäväkseen etsiä ja tuoda mukanaan maanpinnalle erään tytön Columbian surullisenkuuluisasta maineestaan tunnetusta taivaskaupungista. Columbiaan saavuttuaan kaikki vaikuttaa lähes taivaalliselta ? kirjaimellisesti ja symbolisestikin. Vastaanotto on lämmin ja rakastava. Columbiassa ei silti kaikki ole aivan yhtä harmoniaa, vaikka siltä aluksi näyttääkin.
Susi lampaiden vaatteissa
Kovin pitkään ei Booker ennätäkään kaunista ja varsin erikoislaatuista kaupunkia tutkailla, kun hänet jo leimataan vähintäänkin saatanan kätyriksi, minkä jälkeen lähes kaikki haluavat estää Bookeria viemästä tyttöä pois Columbiasta. Kaupungin perustajan ?Profeetan? leiriin kuuluvat Perustajat (vähintäänkin puolet kaupungin asukkaista) asettuvat sotajalalle ja Bookerilla onkin melkoinen työ edessään jotta tyttö löytyy ? jos hänen luokseen elävänä ylipäätään koskaan pääsee. Ketjun toisessa päässä ovat Columbian Perustajien ideologioita vastustava Vox Populi, joka koostuu pääasiassa tummaihoisista köyhän työväenluokan ihmisistä. Juonikuvion osalta tarjolla on siis myös hieman rotuerotteluakin, jossa kaupungin tummaihoiset vastaavat lähinnä lattioiden luuttuamisesta, jossa tummaihoiset asuvat ghetoissa ja muissa valtaväestöä kurjemmissa oloissa ja elävät Columbian yhteiskunnassa, jossa on jopa kokonaan erilliset käymälät valkoisille ja tummaihoisille.

Jatko-osattomuuden tunne Infiniten kohdalla tuntuu aluksi kovin vahvalta ja alkuperäisen pelin fanit (allekirjoittanut mukaan lukien) ovat todennäköisesti pää pyörällä miettien, miten mikään liittyy muka mihinkään. Tuttuun Irrational-tyyliin tarina kuitenkin alkaa avautua hiljalleen kahdeksankymmenen äänilogin sekä tällä kertaa myös muutaman sekunnin pituisten mustavalkoisten mykkäelokuvien myötä, joista jälkimmäisiä pelistä on mahdollista löytää vajaa neljäkymmentä kappaletta.

Varsinainen rautalangasta väännetty tarinankerronta on tarkoituksellisesti jätetty häilyväksi ennen lopun huipennusta, jotta pelaaja pohdiskelisi asioita mahdollisimman paljon itsekseen ja imisi Columbian äärimmäisen vahvaa tunnelmaa sisäänsä kuin mustaa kahvia, räiskiessään pois päiväjärjestyksestä Perustajien mielipuolisia edustajia ja näiden aatteita.

Tarina heittelee pelaajaa laidasta laitaan jättäen leuan ihmetyksen voimasta roikkumaan ja juuri kun alkaa tuntua, että hahmottaa mitä pelissä oikeastaan tapahtuukaan, tekee Infinite pelaajalle David Lynchit ja heittää koko roskan päälaelleen kerran jos toisenkin, ennen viimeistä loppusivallusta. BioShock ? Infinite on ehdottomasti Ken Levinen taidokkain työnäyte tähän päivään mennessä ja sitä pelaa jo pelkän tarinan vuoksi ruutuun liimaantuneena ? näin ei voi sanoa kovinkaan monesta tämän päivän räiskintäpelistä, ei todellakaan voi.

Pelattavuuden osalta BioShock ? Infinite on tuttua huttua faneille. Ja miksi ei olisikaan, kun Infiniten työstäminen aloitettiin melkeinpä heti alkuperäisen pelin jälkeen. Tiedossa on tiukkaa ja toimivaa räiskintää, tutuilla kontrolleila, joka tukee hienosti vahvaa tarinapuolta. Varjopuolena tässä on se, että pelin grafiikka on paikoitellen vähän odotettua rosoisempaa, mutta Irrationalin pojat paikkaavat hienosti tätä asiaa käyttämällä mahdollisimman paljon erilaisia poikkeuksellisen kirkkaita värejä, sekä erilaisia erikoisefektejä, jotka tekevät pelistä samalla aivan omannäköisensä kokemuksen ja saavat unohtamaan liiallisen grafiikan kyttäyksen.

Columbian pilvikaupungin maisemat ovat upea näky ja ilmassa edestakaisin keinahtelevat ja kelluvat, 1900-luvun alun arkkitehtuurilla toteutetut rakennukset ovat vaikuttava näky. Pilvikaupunkiin mahtuu myös paljon erilaisia maisemiakin. Kaikki ei ole pelkkää toriaukeaa tai hienoja näköaloja. Pelistä löytyy lukuisia sisätilojakin, jotka saavat pelin maailman tuntumaan todella laajalta ja itsensä hyvin elättävältä kaupungilta ? samaan tapaan kuin alkuperäisen pelin Rapture sai tuntumaan vedenalaisen kaupungin olevan laaja moniosainen kompleksi.

Tulta munille!
Vihamielisten Perustajiin kuuluvien sotilaiden ja poliisien loitolla pitämiseksi Infinite tarjoaa ihan kivan asearsenaalin erilaisia aseita, joita voi kantaa mukana maksimissaan kaksi kerrallaan. Tutuiksi tulevat muun muassa pistooli, haulikko, konekivääri, kivääri, sinko, kranaatinheitin, sekä oma suosikkini, tehokas?crank gun?, joka on vanha malli nykypäivän minigunista. Alkuperäisen pelin tapaan mukana on jälleen kerran myös erilaisia biomodifikaatioita. Alkuperäispelin plasmidit kantavat nyt nimeä vigor ja vigor-mittarin energiaa täydennetään adam-puteleiden sijaan ?suoloilla?, mutta toiminnallisuudeltaan biomodifikaatiot ovat muutoin varsin samankaltaisia.

Booker pitää asetta oikeassa kädessään ja paiskoo erilaisia biomodifikaatioita vasenta kättään käyttäen. Mukana on muun muassa viholliset omalle puolelle kääntävä kyky, vihaisen korppiparven ilmoille vapauttava kyky, tulikranaattikyky, sekä sähköshokkeja roiskiva kyky. Melkein jokaisesta erilaisesta modifikaatiosta on mahdollista luoda myös ?ansaversio? pitämällä ohjaimen vasenta liipaisinta hetken pohjassa, jolloin pahaa-aavistamaton vihollinen voi kävellä sellaiseen ja saada viiveellä pelaajan vihan päällensä. Ansat ovat varsin käteviä, jos hoideltavia vihollisia on paljon kerrallaan.

Aseita ja taikoja varten löytyy sieltä täältä kolikoilla toimivia automaatteja, joista saa lisäammuksien ja terveyspakettien ynnä muiden lisäksi ostaa myös parannuksia aseisiin kuin modifikaatioihinkin. Raha näyttelee Infinitessäkin siis merkittävää roolia ja tällä kertaa valuuttana toimivat hopeakolikot. Shock-sarjan peleille tunnusomainen kaikkien paikkojen putsaaminen tavaroista on edelleen mukana. Mitään inventaarioslotteja ei tälläkään kertaa ole, joten tavaroiden keräämistä ei tarvitse miettiä ? jokaista yksittäistä tavaraa voi kerätä sen oman maksimimääränsä verran. Ruumiiden taskut, pöytien laatikostot, puulaatikot, laukut ja lähes kaikki muu mitä mieleen tulee on tutkittavissa ja putsattavissa. Paikat pitävät sisällään rahaa, ammuksia, terveyspaketteja ja kaikkea mitä Booker matkallaan tarvitsee.

Etenkin ammuksia, terveyspaketteja ja suoloja kuluu todella kovaan tahtiin, joten on hyvä, että niitä myös tarjoillaan runsaasti. Pelin tekijät eivät ole myöskään unohtaneet pienempiä yksityiskohtia. Terveyslaukkujen ja suolo-pullojen ohella keräiltävien esineiden pariin kuuluvat muun muassa tupakka, alkoholi, omena ja leivät. Omenoista ja leivistä saa kasvatettua elinenergiapalkin kokoa pienin sykäyksin, kun taas alkoholi ja tupakka tuhoavat terveyttä (loogista), mutta vastaavasti taas kasvattavat vigor-mittarin kokoa sen hitusen.

Sieltä täältä löydettävät vaatekappaleet sen sijaan vaikuttavat Bookerin erikoiskykyihin, samalla tavalla kuin automaattien luona voidaan parannella aseita. Kerrallaan Bookerilla voi olla yllään hattu, paita, housut sekä kengät ? jälleen, loogista. Kukin vaatekappale sitten tarjoaa erilaisia erikoiskykyjä parantaen pelaajan mahdollisuuksia selvitä hengissä, liittyipä se sitten aseiden yleiseen tehokkuuteen, tai siihen saako vai eikö saa lääkelaukkuja tapetuista vihollisista silloin, kun oma henki on karvan varassa. Pelin aikana voi löytää useitakin eri kenkäpareja tai useita hattuja, joten tässä kohtaa on mahdollista hieman taktikoida sen kanssa millä osa-alueilla haluaa Bookerin olevan tavallista ?ansioituneempi?. Vaatekappaleita saa tosin halutessaan vaihdella niin paljon kuin sielu sietää, joten erikoiskyvyt eivät ole pysyvästi liimattu hahmonkehitykseen.

Selviytymisen avuksi päivitysten ostelun, sekä vaatteiden vaihtelun ohella ovat kansalaisten liikkumiseen kuin rahdinkin kuljetukseen suunnitellut kiskot, jotka usein ovat näkyvässä roolissa pelin maisemissa. Koska kyseisen pilvikaupungin kaikki talot eivät ole yhdellä ja samalla alustalla, on jollain konstein päästävä muille ?saarekkeille?, silloin kun sellainen tilaisuus tarjoutuu. Tähän tarkoitukseen löytyvät vuoristoratamaiset kiskot, jotka kulkevat ympäri Columbian huikeita pilvimaisemia.

Ensimmäisiä välineitä, joita Booker saakin käsiinsä saavuttuaan Columbiaan ja leimannuttuaan vääräksi profeetaksi on magneettinen kiskokoukku, jonka avulla kiskoon kuin kiskoon voi kiinnittäytyä ja sitten rullailla vauhdikkaasti halki ilmojen. Kiskoissa roikkuessaan on myös hyvä suunnitella tehokkaita ilmapudottautumisia suoraan alla odottavan vihollisen niskaan, mutta niistä roikkuessaan voi myös räiskiäkin.

Tekoälyltään viholliset ovat varsin onnistuneita, vaikka Infinitessäkin laatua paikataan määrällä. Viholliset osaavat suojautua objektien taakse ja myös paikoitellen yllättää kiertämällä pelaajan selustaan. Viholliset eivät itse käytä vigor-ominaisuuksia, joten homma teoriassa on helpompi, mutta vihollisten kykyjen rajoittuneisuutta paikataan sillä, että erilaisia vihollistyyppejä on enemmän ja useimmat niistä ovat perusvihollisia paremmin aseistettuja.
Bookerilla onkin usein isot kasat pahiksia vastassaan, mutta se ei haittaa, kun aseet ja modifikaatiot antavat parhaimmillaan hyvin selkään viholliselle. Sieltä täältä löytyy myös öljy- ja vesiläikkiä, joita voi käyttää hyväksi taistelussa: öljyläikkään nakattu tulikranaatti tuikkaa viholliset mukavasti liekkien polttavaan loimuun.

Otetaan iisisti

Pientä pesäeroa Infinite tekee alkuperäiseen peliin sillä, että aivan kaikki eivät ole oletusarvoisesti Bookeria kohtaan aggressiivisia, vaan kaupunki on elävä ympäristö, jossa ihmiset ajattelevat eri tavoin. Ihmiset juovat kahvia torilla, juttelevat keskenään tai pikkulapset leikkivät palopostin kanssa. Jos kuitenkin erehtyy tyhjentämään vaikkapa kirjakaupan kassan ja lipastot luvatta, saa niskaansa lähes kaikki naapurikorttelin asukkaat, joten välillä kannattaakin miettiä mitä tekee ja onko teko aivan tarpeellinen oman selviytymisen kannalta.

Vaikka BioShock ? Infinite on jo heti alkutekijöistään erittäin koukuttava peli erittäin onnistuneella räiskintäpelimekaniikalla, paranee peli entisestään siinä vaiheessa kun se tyttö mitä hakemaan lähdettiinkin viimein löytyy. Tästä alkaa varsin pitkään kestävä pakomatka pitkin Columbian katuja ja maisemia. Bookerin seuraksi lyöttäytyvästä Elizabethista muodostuu nopeasti yhdeksi pelimaailman sympaattisimmista tyttöhahmoista.

Infinitessä on koettavissa samankaltaista tunnesidettä, kuin aikanaan Half-Life 2:ssa Alyxin kanssa, joka oli varsin eläväinen ja ihmisenkaltainen, sympaattinen pelihahmo. Sanoisin Elizabethin olevan tätä vielä Alyxiakin enemmän. Tytön iloiset ja suruiset ilmeet, reagointi asioihin ja tapahtumiin on kaikki kovin luonnollista, eikä oikeastaan missään vaiheessa peliä tule tunnetta siitä, että Elizabeth toistaisi itseään kuin jokin rajallinen, ohjelmoitu kone. Elizabethin kasvojen mallinnukseenkin on panostettu erityisen paljon ja ulkonäkönsä hän on saanut venäläiseltä Anna Molevalta, joka oikeassa elämässä on aktiivinen cosplayer. Äänityöskentelyn kuitenkin hoitaa toinen henkilö, joka on se toinen elintärkeä ainesosa, joka auttaa herättämään Elizabethin eloon peliruudulla.

Pelaamiseen tuleekin aivan uudenlainen tunnelma, kun ei maisemia ei tarvitse koluta sen tuhannennen kerran jälleen aivan yksin pelkät aseet kaverina. Viattomanoloinen ja jokseenkin sinisilmäinenkin Elizabeth ihmettelee ja kummastelee kaupungin katuja ja näyteikkunoita taisteluiden välissä, yskii jos joku lähellä oleva polttelee tupakkaa ja esimerkiksi nyrpistelee nenäänsä, jos lähellä on jokin epämiellyttävä löyhkä. Osaapa hän myös huomauttaa Bookeria ei-niin-selkeisiin paikkoihin piilotetuista tiirikoistakin. Niin ja on Elizabethista myös paljon apua taisteluissakin. Elizabeth ei ole henkilö, joka ottaisi kivääriä kuitenkaan omiin kauniisiin käsiinsä jakaakseen oman käden oikeutta, vaan sen sijaan avittaa Bookeria etsimällä tälle lisäammuksia, terveyspaketteja kuin suolo-purkkejakin luotien viuhuessa edestakaisin.

Oikeasti hahmo ei varsinaisesti ?etsi? niitä mistään, vaan tietyin väliajoin heittää Bookerille näitä tarpeellisia varusteita pitäessään itse suojaa jossain nurkassa. Taisteluiden ulkopuolella Elizabeth ?löytää? tuon tuosta myös tarpeellisia kolikoita ja lisäksi osaa tiirikoida auki ylimääräisten tutkittavien huoneiden ja paikkojen vaikeimmiltakin näyttävät lukot ? olettaen, että pelaajalta löytyy taskustaan tarpeellinen määrä tiirikoita lukon avaamiseksi.

Mitä pidemmälle pelissä mennään sitä hyödyllisemmäksi Elizabeth muodostuu. Hän osaa manipuloida myös aikaa ja tuoda eräänlaisten aikarepeytymien kautta taistelukentälle vaikkapa ilmapalloista roikkuvan tykkiautomaatin tai laatikollisen terveyttä palauttavia paketteja, jotka molemmat hyödyttävät Bookeria taistelussa vihollista vastaan. Vasta myöhemmin pelissä jännitystä ylläpitäen selviää, mitä tämä varsin merkillinen ajan manipulointikin oikein on.

Ihan aina ei voi kuolemalta kuitenkaan välttyä. Jos ja kun taistelutilanne jää pelaajalta kesken, osaa Elizabeth elvyttää Bookerin nopeasti takaisin elävien kirjoihin ilman lataustaukoa, tempun samalla napsaistessa hieman käteistä lompakonpohjalta. Myös eloon jääneet viholliset saavat tällöin puolet terveydestään takaisin. Systeemi kuitenkin toimii varsin mainiosti, eikä turhaa checkpoint-tallenusten latailua tai game over-ruutuja tarvitse katsella.

Kokonaisuutena BioShock ? Infinite on ehdottomasti yksi vuoden 2013 parhaita pelejä ? siitäkin huolimatta, että eletään vasta huhtikuuta. Irrational on jälleen kerran keskittänyt kaikkensa pelkkään yksinpeliin, sillä BioShock 2-pelin tapaan pakollista päälle liimattua moninpeliä ei pelistä löydy. Sen sijaan peli tarjoilee hätkähdyttävän pitkäkestoisen yksinpelikokemuksen ? useamman kerran pelin aikana, kun luulee pelin olevan tarinansa lopussa, tuntuu tapahtuvan jotain uutta ja matka jatkuu.
Visuaalisella puolella peli näyttää ? kuten mainitsin ? hiukan vanhahtavalta, mutta vain muutamina hetkinä. Pelin upean erilainen visuaalinen ilme yhdistettynä sen äänimaailmaan, joka tarjoilee mahtavan taidokasta ääninäyttelyä sekä 1910-luvun tunnelmaan sopivaa aikalaismusiikkia, kuten jazzia, pianomusiikkia, irlantilaishenkistä vauhdikasta lurittelua sekä Yhdysvaltojen kansallishymnin kaltaisia kauniita kuorolauluja sopivat kaikki todella hienosti yhteen.

Jos pelistä pitäisi alkaa mainita sitä jotain pakollista ruikutusta, voisin kenties mainita, että peli tuntui normaalilla vaikeustasolla pelattuna valtaosin ehkä tavallista helpommalta, tai että rahan ja tavaroiden jatkuva viljeleminen pelaajan nokan eteen vähensivät toiminnallisten hetkien sekä selviytymisen haastavuutta. Tai kenties voisin valittaa siitä, että pelin viimeinen taistelu ilmalaivoja vastaan oli liiankin vaikea muuhun peliin verrattuna. En kuitenkaan jaksa valittaa näistä pienemmistä seikoista, koska paketti on niin hienosti nivottu kasaan ja edellä mainitut ?ongelmatkin? korjattavissa vaikeustason säädöllä, ruuvaamalla sitä joko ylös tai alas ? joka sekin onnistuu jo aloitetun yksinpelikampanjan kesken koska tahansa.

Harvemmin sitä pääsee näkemään näin viimeisen päälle hiottua pelikokemusta, jonka tarina on näinkin monisyinen ja rikas, kuin paraskin ajattelemaan pistävä elokuva. Se ei ole lintu, eikä lentokone, mutta sanoisin silti, että BioShock – Infinite lentää korkealla ? paljon korkeammalla kuin monet muut räiskintäpelit.