BioShock

BioShock arvostelussa

Bioshock on synkkä ja pohdiskeleva FPS-seikkailu, jonka scifi-kuoriin kätkeytyy peleille epätavallisen kypsää kritiikkiä yltiöliberalismille ja -individualismille. Kultasilmät ja muiden pelialustojen fanipojat ovat ehtineet jo kilvan lytätä PS3-version teknistä toteutusta, mutta hukkaavat sahalaitoja ja tekstuureja tuijotellessaan sen tärkeimmän pointin; tyyliltään kyseessä on mestariteos, eikä mikään määrä aliasointia ja filtteröintiä tätä tosiasiaa hämärrä. Muilta osin PS3-Bioshock onkin käytännössä identtinen käännös aiemmin ilmestyneistä PC- ja Xbox 360 -versioista, eli käytännössä peliklassikko jo syntyessään. Playstation Storeen yksinoikeudella ilmestynyt Challenge rooms -puzzlepaketti jäänee kaikessa kertakäyttöisyydessään ainoastaan kovapintaisten fanien hetkelliseksi huvitukseksi, mutta jos itse pääpeliltä on onnistunut tähän asti välttymään, on nyt korkea aika korjata virhe.

Teksti: Petteri Hemmilä, 9.1.2009 Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia
Arvostelun BioShock kansikuva

Jo vuoden päivät ikääntynyt Bioshock ei turhia esittelyjä kaipaa. Synkeä FPS-vetoinen seikkailu romahtaneessa vedenalaisessa utopiassa veti pisteet kotiin niin Xbox 360:llä, kuin PC:lläkin ja oli jotakuinkin yksi toissavuoden parhaista julkaisuista kummallakin koneella. Edes PC-version satunnaiset kaatuilubugit ja provokatiivinen kopiosuojaus eivät hidastaneet allekirjoittaneen taivalta pitkin teollisuumoguli Andrew Ryanin uusliberalistista kauhugalleriaa ja nyt kun peli on noin vuoden viiveellä kääntynyt myös Sonyn mustalle hevoselle, antaa se hyvän tekosyyn sukeltaa katsomaan, miltä meininki näyttää julkaisuhypen hiivuttua.

Koska Bioshock on arvosteltu jo pariinkin otteeseen sivustollamme, teen samoin kuin PC-version kanssa, enkä tuhlaa aikaani asioihin jotka on jo kertaalleen sanottu. Jos Bioshock on täysin uusi ilmestys, suosittelen lukaisemaan Mikon Xbox 360 -version arvostelun. Muutoin kertaus on turhaa, sillä PS3-käännös on sisällöllisesti identtinen Xbox- ja PC-serkkujensa kanssa.
Ensikosketus PS3-Bioshockin kanssa oli hienoinen järkytys, sillä muutos PC-version terävästä 1080p -kuvasta PS3:n utuiseen skaalaukseen oli odotettua rajumpi, eikä ruudunpäivitysnopeuskaan aivan modernin peli-PC:n silkkistä sulavuutta vastannut. Se valitettava tosiasia, että PS3-versio on visuaaliselta laadultaan pakan rumin jäi pian täysin sivuseikaksi, sillä piloille hemmoteltu kultasilmänikin tottui Pleikkarin piirtojälkeen noin vartissa, jonka jälkeen päähuomio kiinnittyi pelin steampunkia ja art decoa sekoittelevaan tyylisuuntaan. Tässä mielessä Bioshock on pysynyt täysin ennallaan, eikä omiin silmiini osunut muita muutoksia kuin uudet latauskuvat, jotka ovat selkeä parannus PC-version punastelua ja myötähäpeää aiheuttaneisiin sitaatteihin. Mukaan on vieläkin mahtunut pari pelin omasta käsikirjoituksesta irroitettua noloa lainausta, mutta tällä kertaa latausruudun voi sentään vaihtaa nappia painamalla.

Itse pelistä on vain vähänlaisesti sanottavaa, sillä se ei juuri edeltäjistään eroa. Jos luottokortilla tuntuu olevan liikaa valuuttaa, voi pääpelin kylkeen hankkia Playstation Storeen yksinoikeudella julkaistun Challenge rooms -lisäosan, joka lisää kolme juonesta irrallista haastehuonetta pelaajan ratkottavaksi. Kahdeksan ylimääräistä euroa kustantava puzzlepaketti on hädin tuskin hintansa väärti, sillä kaksi sen kolmesta huoneesta ovat kertakäyttöistä ongelmanratkontaa ja se kolmas silkkaa räiskintää. Ensimmäisellä kerralla noin pari tuntia työllistävä lisäpaketti on pintapuolisesti huolella tehty ja puzzlehuoneetkin tarjoavat ihan reilun haasteen, mutta sen kertakäyttöisyys ja irtonaisuus pelin pääjuonesta ovat ongelma. Kertakäyttöisyys korostuu etenkin kahdessa ensimmäisessä huoneessa, jotka keskittyvät taistelun sijasta hyvin lineaariseen puzzlepähkäilyyn; kun olet kertaalleen saanut tapettua raivostuneen Big Daddyn ilman aseita ja pelastettua pikkusiskon rikkoutuneesta maailmanpyörästä, katoaa niistä haaste, enkä ainakaan itse ole sitä tyyppiä joka jaksaa palata samojen ongelmien pariin vain nipistääkseni sekunteja läpivetoon käytetystä ajasta. Viimeisessä huoneessa pelaajan pitää selvitä hengissä läpi kahdeksan omaperäisen taisteluareenan kuolematta kertaakaan. Käytössä ovat kaikki pelin aseet ja pelaaja saa itse valita, minkä sortin plasmideihin ja ammuksiin haluaa rajalliset resurssinsa haaskata. Vaikka vapaavalintainen strategia lisää eittämättä viimeisen huoneen uudelleenpeluuarvoa, kärsii sekin koko Challenge rooms -paketin irrallisuudesta; koska juonisiteitä ei ole, ei pelaajalla ole myöskään kaksista motivaatiota haasteiden selvittämiseen. Tavoite on jo alusta saakka tiedossa, eivätkä nurkan takana häämötä Rapturen mysteerit, tai kohtaaminen itse paholaisen, Andrew Ryanin kanssa, vaan lopussa seisoo loppu.
Lienee aika selvää, ettei Challenge rooms -paketista ole ajamaan Bioshock-veteraaneja sankoin joukoin PS3:n ääreen, mutta niille joille kokemus on uusi, tarjoaa Bioshockin pääjuoni ikimuistoisen parikymmentuntisen meren pohjassa. Bioshockin toistamiseen läpäisseenä voisi helposti takertua jälkiviisastellen pelin pitkitettyyn loppupuoliskoon ja vesitettyihin lapsentappo-moraalivalintoihin, mutta jopa näiden kauneusvirheiden kanssa, kyseessä on yksi viimevuosien säväyttävimmistä peleistä. Playstation 3:n omistaminen ei ole enää tekosyy jättää tätä pelikulttuurin merkkipaalua väliin ja hyvä niin.

Yhteenveto

Lähes täydellinen

Hyvää

  • Toistaa uskollisesti pelin tunnelman

Huonoa

  • Kaksi huonetta kolmesta kertakäyttöisiä
  • Irralla juonesta, eikä täten kovin motivoiva
  • Sisältöönsä nähden kallis