BlazBlue - Continuum Shift Extend arvostelussa

Tappelupelejä on kahta sorttia: niitä, jotka ovat nopeita oppia, helppoja omaksua ja joiden parissa viihdytään parin kaljan sekä hyvien ystävien kera. Sitten on niitä, joita väännetään veren maku suussa ja joiden täydelliseen opetteluun ei yksi ihmisikä riitä. BlazBlue on jälkimmäisen kategorian ylpeä edustaja. Japanin kolikkopelihalleista kotikonsoleille kääntynyt sarja on suuren yleisön keskuudessa vielä suhteellisen tuntematon, mutta tappelupeliharrastajien sydämissä ja mielissä se nauttii suoranaisesta kulttimaineesta. Eikä ihme, sillä se haastaa kokeneemmankin pelaajan ja on ummikoille suorastaan armoton.

BlazBluen tuorein osa, Continuum Shift Extend jatkaa edeltäjiensä anteeksipyytelemättömällä linjalla. Se ei ole varsinaisesti edes uusi peli, vaan yhdellä hahmolla ja pelimuodolla laajennettu painos BlazBlue – Continuum Shiftistä. Kyse on siis animehenkisestä 2D-tappelupelistä, joka ei juuri peukaloiden niveliä säästele. Perusidea on vanha tuttu, eli kaksi taistelijaa huiskii toisiaan leukaperiin, aseinaan kädet, jalat ja neljä lyöntinappia. Pesäeroa genretovereihin otetaan lyöntikomboissa, jotka – toisin kuin kevyemmän kaliiperin mätkinnöissä – eivät rakennu ulkoa opeteltavista näppäinyhdistelmistä, vaan kootaan ketjuttamalla yhteen hahmojen perusliikkeitä. Satunnaisella nappien runnomisella ei pötkitä pitkälle, sillä BlazBlue on suorastaan sadistisen tarkka hyökkäysten ajoituksesta sekä siitä, mitä liikkeitä saa asettaa peräkkäin ja mitä ei. Lopputuloksena on haastava, mutta monipuolinen pelikokemus, jossa ammattilaiset iskevät näyttäviä komboja siinä, missä ummikot osaavat hädin tuskin lyödä ja potkia.
Konsepti on erittäin toimiva, jos kaipaa tappelupeliltään syvyyttä ja on valmis uhraamaan sille aikaa, mutta tavallisen viihdepelaajan näkökulmasta BlazBluen oppimiskynnys on turhan jyrkkä. Ilman pitkäjänteisyyttä ja ilmiömäistä sorminäppäryyttä, törmää ongelmiin jo pelin tutoriaalissa, itse taisteluista puhumattakaan. Ilmeisesti tekijätkin tunnistavat aloittelun tuskan, sillä mukaan on ympätty pelattavuutta helpottava ?stylish controls? -ohjausskeema, joka mahdollistaa lyhyet kombot parilla napin painalluksella. Tyylikontrollit tekevät pelistä kieltämättä lähestyttävämmän, mutta pelkistävät pelattavuutta liiaksikin. Tappelusta tulee nopeasti pelkkää tyhjänpäiväistä nappuloiden mäiskimistä, joka ei sen koommin rohkaise taktikointiin kuin edesauta oikeiden kontrollien opettelua.

Jos ei anna liki ylitsepääsemättömän aloituskynnyksen nujertaa itseään, tarjoaa BlazBlue hintalapulle reippaahkosti vastinetta. Pelistä löytyy jopa 19 pelattavuudeltaan erilaista hahmoa ja pelimuotoja vaikka muille jakaa. Perinteisten Aracade- ja Versus-tilojen ohella raajojaan pääsee verryttelemään mm. nettipelin ja jopa kuuden erilaisen pelimoodin kautta. Omaksi suosikikseni nousi vaikeustasoltaan melko aloittelijaystävällinen tarinatila, jossa käydään läpi BlazBluen tarina pelin jokaisen hahmon näkövinkkelistä. Vaikka tarinat koostuvat pelkästä dialogista ja ovat sisällöltään juuri niin skitsofreenisia, kuin tusina-animelta voisi odottaa, imaisevat ne mukaansa jo silkalla huumorilla ja omituisuudellaan. Totisempia pelaajia kosiskellaan progressiivisesti vaikeutuvalla Abyssilla sekä uudella, äärimmäisen älykkäitä tekoälyvihollisia sisältävällä, Unlimited Mars -moodilla. Abyssissa kehitetään hahmoa ja yritetään päihittää yhdellä terveyspalkilla niin monta vihollista kuin mahdollista. Unlimited Mars on puolestaan suoraviivaisempaa mättöä, mutta erittäin haastavaa sellaista.
Audiovisuaalisena esityksenä BlazBlue – Continuum Shift Extend on hieman traaginen. 3D-taustoja ja käsin piirrettyjä hahmoja yhdistelevä grafiikka on piirtojäljeltään ja toteutustekniikaltaan vaikuttavaa, mutta se, mitä on piirretty, toimii lähinnä karuna muistutuksena Japanin ja muun maailman välisistä kulttuurieroista. Miltä kuulostaisi jättimiekkaa heiluttava emopoika vastaan oravanhäntäinen, bikineissä keikistelevä tissibimbo? Entäpä matsi jättikokoisen kissan ja sydämiä säteilevän lolitan välillä? Tyylitajun puute vaivaa myös audiopuolta, joka koostuu pitkälti japanilaisesta tiluttelurokista sekä tiuhaan toistuvista mätkähdyksistä ja huudahduksia. Positiivisinta pelin äänimaailmassa on se, että englanninkielisen dubbauksen saa korvattua alkuperäisellä japanilaisella dialogilla.

Kokemukseni BlazBlue – Continuum Shift Extendin parissa ei ollut yksinomaan positiivinen. Netti on pullollaan arvosteluja, jossa BlazBlueta taputellaan selkään sen monipuolisuudesta ja peräänantamattomuudesta, mutta harvempi muistaa mainita turhauttavaa oppimiskynnystä ja tyylillisiä ratkaisuja, jotka miellyttävät vain pahimpia japanofiilejä. BlazBlue – Continuum Shift Extend sopii määrätietoisille hardcore-pelaajille, jotka vaativat peliltään haastetta ja, joita ei haittaa upottaa kombojen opetteluun kymmeniä tunteja. Kevyempää tappelupeliä halajavien kannattaa suunnata katseensa suosiolla muualle.