Blaze Revolutions arvostelussa

Klassinen dystopia on täällä taas. Luonto on tiensä päässä, ihmiskunta viihtyy virtuaalimaailmoissa minkä virtuaalitöiltään ehtivät ja Soma-korporaation pamput nauravat koko matkan pankkiin. Toivo on pesiytynyt kaupunkien laidoille, joissa tetrahydrocannabinolin voimaannuttamat vapaa-ajattelijat lietsovat vihreää vallankumoustaan. Valta palautetaan megakorporaatiolta kansalle vesipiipullinen kerrallaan samalla kun hamppuharkkotehdas puskee uuden maailman rakennusmateriaaleja ja talojen katoille rakennetut sativa-kasvattamot huolehtivat hengenravinnosta. Tällaisista osasista koostuu reaaliaikastrategia, jonka premissi olisi kuulostanut rahtusen sakealta jopa teini-ikäisen minäni korviin.

Vallankumous ei olisi vallankumous ilman tarinaa ja sankareita. Blaze Revolution seuraa Janet Blazea – nuorta kapinallista ja tee-se-itse-naista, joka etsii veljensä kanssa vehreämpiä ruohoniittyjä laitakaupungin pilviretriitistä. Onnea ei kestä kauaa, sillä omnipotentti SomaCorp julistaa sodan vapaana tallustaville hipeille ja katastrofia kruunaa myös isä-Blazen katoaminen. Eipä aikaakaan kun sisaruspari huomaa olevansa tukkanuottasilla kansalaisoikeuksia tallovan megafirman kanssa, perustellen hamppufarmeja ja järjestellen house-bileitä utuisen vallankumouksensa nimissä. Tarina ei itsessään ole kovin mullistava, mutta kantaa ihan mukavasti läpi noin viisituntisen kampanjamoodin. Käsikirjoitus ja ääninäyttely vaikuttavat siltä kuin ne olisi vedetty kasaan kaverin pyynnöstä ja kaljapalkalla, mutta ainakaan peli ei ota itseään liian vakavasti.

Verrattain erikoisen asetelman takaa paljastuu vähän vähemmän erikoinen pelikonsepti. Blaze Revolutions on sankariyksiköihin perustuva reaaliaikastrategia, jossa rakennellaan tukikohtia ja ajellaan ympäri kaupunkia vältellen kaikkivoivan SomaCorpin poliisipartioita. Hallittavana on kerrallaan yhdestä kolmeen autolla huristelevaa sankaria, jotka toimivat tehtävästä riippuen rakentajina, työvoiman rekrytoijina sekä tarinankuljetuksen välineinä. Genrelle ominaisia riviyksiköitä ei ole, eikä oikeastaan edes taistelua. SomaCorp-joukot jättävät pelaajan sekä tämän tukikohdat paria ennalta määriteltyä kohtaa lukuun ottamatta enimmäkseen rauhaan, eikä vihollisiin törmääminen ole maailmanloppu – takaa-ajajien harhauttaminen on naurettavan helppoa, eikä tehtävissä voi epäonnistua muutoin kuin menettämällä sankariyksikkönsä. Kyse on siis kaikkiaan aika matalan intensiteetin pelikokemuksesta – pelistä joka ei liioin stressaa, eikä haasta.

Pelaamisen voi pilkkoa karkeasti ottaen kahteen komponenttiin: hiiviskelyyn ja tukikohdan rakentamiseen. Hiiviskely SomaCorpin alueilla on varsin suoraviivaista klikkailua ja vihollisyksiköiden näkymättömissä piilottelua. Pelaajayksiköitä ohjaava reitinhakualgoritmi on riittävän luotettava kuljettamaan määränpäähänsä, mutta turhan erehtyväinen valokeilojen välissä pujotteluun. Pelaajahahmon kaasujalka on onneksi riittävän painava pitääkseen vaarat peräpeilissä ja tiukastakin tilanteesta pääsee irti poikkeamalla lähimpään rakennukseen. Takataskusta löytyy yleensä vieläpä jokin kätevä elektromagneettisen pulssin tai näkymättömyyden kaltainen erikoistaito, jolla voi ostaa itsensä ulos pahimmasta pinteestä. Tehtävien tavoitteet koostuvat yleensä joko ennalta määrättyihin pisteisiin ajamisesta tai vihollisyksiköiden varjostamisesta, joista kumpikaan ei tarjoa mielekästä pelillistä haastetta. Hiiviskelyosiot ovat harmittomia ja helppoja, mutta tuntuivat rehellisesti sanoen enemmän juonipalasten väliin tungetulta täytteeltä kuin varsinaiselta peliviihteeltä.

Myös tukikohdan rakentelua vaivaa pienoinen pelillisen haasteen puute. Pelaaja aloittaa rakentamalla ennalta osoitetulle puistopalstalle varaston, josta edetään nopeasti hamppupeltoihin, hamppuharkkotehtaisiin, alpakkafarmeihin, asumuksiin ynnä muihin hippikommuunirakennuksiin. Ihmispolttoainetta tuottavat sativa-, indica- ja hybridilajikefarmit kätketään litteäkattoisten talojen katoille ympäri kaupunkia. Kaikkeen tarvitaan työvoimaa, jota käydään rekrytoimassa järjestelemällä lähiseudun asuintaloissa pössyttelybileitä. Perimmäinen tarkoitus on pystyttää riittävän vakaa yrttituotanto baarien, kahviloiden sekä levytysstudioiden pyörittämiseen ja kasvattaa tätä kautta alueellista vaikutusvaltaansa. Hauskana visuaalisena temppuna, hippien valtaama ala näyttäytyy kirkkaana ja auringonpaisteisena, kun SomaCorpin alueita varjostaa puolestaan violetti ikiyö.

Rakentelu on enimmäkseen leppoisaa puuhastelua, sillä SomaCorpia ei tunnu kiinnostavan lähipuistoihin putkahtelevat hippiyhteisöt ennen kuin vasta aivan pelin loppumetreillä. Tarvittavat rakennukset saa tehtyä ajalla ja vaivalla, eikä hommassa voi varsinaisesti edes mokata. Riittää kun rakentaa talot, huolehtii työvoimasta sekä vaadittavien resurssien riittävyydestä. Resurssihallinnan osalta tekijöiden mopo on päässyt vähän keulimaan, sillä erilaisia aineksia on minimalistisiin pelimekaniikkoihin nähden aivan tolkuton kirjo: löytyy kuituhamppua, hamppuharkkoja, alpakankakkaa, hamppukomposiitteja, sativaa, indicaa ja hybridikannabista. Peli kompuroi nokkeluuteensa, sillä pullonkaulojen tunnistaminen pitkistä resurssiriippuvuusketjusta on hankalaa ja työlästä. Pitkien ketjujen vuoksi myös monet korkean jalostusasteen propagandaputiikit ovat niin kalliita rakentaa, ettei mihinkään kahvilaa tai nurkkabaaria hienompaan kannata käytännössä vaivautua. Perimmäinen ongelma ei ole kuitenkaan resurssien tuoma näennäinen kompleksisuus, vaan haasteen ja palkinnon puute – mikään pelissä ei tunnu tyydyttävältä. Jos kokonaisuudesta unohtaisi tarinan, olisi aika vaikea keksiä hyvää syytä viettää aikaa Blaze Revolutionsin parissa.

Blaze Revolutions on temaattisesti yhtä epätasainen kuin pelillisesti. Tekijät ovat selvästikin sisällä aiheessaan ja pelissä vilahtelee pieniä hauskoja alakulttuuriviitteitä aina Calvin Broaduksen mukaan nimetystä puistosta tai hempcrete-hamppuharkkoihin (joka osoittautui kevyellä googlauksella ihan oikeaksi jutuksi), mutta pelikonseptin ja teeman välille jää häiritseviä ristiriitoja. Teollisen mittakaavan hampputuotanto, vaikutusvallan levittäminen ja auktoriteeteilta pakoilu kalskahtavat rehellisesti sanoen enemmän rikossyndikaatilta kuin hippivallankumoukselta, eikä asiaa auta laisinkaan se, että työvoima palkataan savuisista korttelijuhlista. Sankarit liikkuvat kaikkialle autoilla, mikä sekin kielii joko törkeästä rattijuopumuksesta, tai sitä, että “rekrybileissä” huumataan pelkästään potentiaaliset uhr… työntekijät. Ei ole toki vaikea kuvitella, miten moisia ristiriitojen pääsee syntymään kesken iteratiivisen pelisuunnitteluprosessin, mutta ne tuntuivat silti vähän omituisilta.

Hiomista olisi myöskin teknisessä puolessa. Blaze Revolutions näyttää ja kuulostaa yllättävän hyvältä noin parinkymmenpäisen indie-talon tuotokseksi, mutta testilaitteistolla yskähtelevä ruudunpäivitysnopeus sekä lukuisat pelin aikana kohtaamani bugit kielivät keskeneräisyydestä. Ilmeisin viite tästä on ruudun oikeassa ylänurkassa paistatteleva “Alpha build #895”-teksti, joka paljastaa pelin olevan yhä Alpha-versiossaan. Tarkistin moneen kertaan, etten ole vahingossa aktivoinut Steamista väärää asennushaaraa tai ettei kyse ole Early Access -julkaisusta, mutta ei – Alpha Build on yhtä kuin myyntiversio. Keskeneräisyyden näkee sieltä täältä; osa vuorosanoista jää kuulumatta, hahmojen naamat pyörivät puhumisanimaatioissa vuorosanojen jälkeenkin, näppäimistön pikavalinnat eivät toimi mikäli koneessa on kiinni gamepad, eikä resoluutionappi tosiasiassa vaihda resoluutiota, vaan pelkästään pelin sisäistä renderöintitarkkuutta. Pelilliset ominaisuudet ovat riittävän hyvässä hapessa läpäisyyn, mutta ärsyttäviä pikkuongelmia löytyy niin reitinhakualgoritmeista kuin visuaalisesta esityksestä. Eräässä kohdassa peli hukkasi rakennusten päältä alituotannosta ja henkilöstövajeesta kertovat statuskuvakkeet, ja puretut hamppufarmit jäivät kummittelemaan läpikuultaviksi aavetaloiksi. En saanut myöskään tallennuksia siirtymään Steam Cloudin kautta PC:ltä Macille, mutta tämä saattaa olla yhtälailla Steamin kuin Blaze Revolutionsin vika. Toisin päin synkronointi kuitenkin toimi.

Niin hiomattomalta kuin Blaze Revolutions tuntuukin, en pidä sitä suoranaisesti huonona pelinä – se on keskeneräinen ja kaipaisi kipeästi terävämpää koukkua, mutta loppujen lopuksi se on aika harmiton. Tarinasta, tehtävärakenteesta, ulkoasusta ja monista temaattisista yksityiskohdista huomaa, että tekijät ovat nähneet pelin eteen valtavasti vaivaa, mutta matkan varrella jokin on mennyt pieleen. Bugit, Steam-foorumien korvia huumaava hiljaisuus, viimeistelemättömät pelimekaniikat sekä peliruudun nurkkaan leivottu “Alpha-build”-teksti kielivät projektista, joka on luultavimmin paketoitu ja hylätty keskeneräisenä. Harmi sinänsä, sillä keskittymällä pelaajan palkitsemiseen ja viilaamalla pakettia sieltä täältä, saisi tälle perustalle rakennettua ihan toimivankin reaaliaikastrategian.