Nykyinen konsolisukupolvi on eittämättä ollut vanhojen, remasteroitujen pelijulkaisujen aikakautta. Myös EA on nyt lähtenyt tälle tarkempien tekstuurien viitoittamalle tielle ja tuonut markkinoille uudelleen viimeisimmän (ja viimeisen?) Burnout -sarjan pelin.
Burnout Paradisen julkaisusta on tätä kirjoittaessa kulunut noin kymmenisen vuotta, joten ainakin sen puolesta on jo jonkinlaista syytä juhlaan. Onko aika todella kulunut niin nopeasti?
Burnout Paradise oli aikoinaan sinänsä merkittävä pelijulkaisu, sillä se piti sisällään melko vapaakulkuisen, sivu- ja oikoteilläkin varustellun ison pelimaailman, jossa riitti puuhasteltavaa kisojen lomassakin muun muassa kylttien ja aitojen rikkomisen parissa. Tämä oli vuonna 2008 vielä harvinaisempaa herkkua autopeleissä.
Burnout Paradise Remastered on käytännössä sisältönsä puolesta melkeinpä kuin aikoinaan julkaistu Paradisen ”complete edition”, eli pelistä myöhemmin julkaistu Ultimate Box, joka piti sisällään kaikki DLC-autot sekä lisäpelialueen, Big Surf Islandin.
Jos satut olemaan Xbox Onen omistaja, voit pelailla sillä Xbox 360:n Ultimate Boxia kaivamatta taskustasi välttämättä sitä neljääkymmentä euroa. Jos tosin olet ollut mattimyöhänen lisäsisällön lataamisen suhteen, kuten allekirjoittanut (olen pelannut aiemmin vain pelin originaalia perusversiota), voit unohtaa Big Surf Islandit, sillä Burnoutin store ei enää ole käytössä. Hienoa EA.
Burnout Paradisen jälkeen pelisarjasta vastannut Criterion Games päästettiin Need For Speed -pelisarjan ohjaksiin kolmeen otteeseen ja ihan hyvin tuloksin. Kun kelataan eteenpäin ajassa, ilmestyi horisonttiin neljä vuotta Paradisen julkaisun jälkeen Microsoft, joka heitti avoimen maailman arcadekaahailun evoluutiota ruudulle ensimmäisen Forza Horizon -pelin myötä. Peli oli iso hitti.
EA selkeästi halusi osansa Horizon-sarjan suosiosta ja julkaisi Need For Speed Paybackin, joka kuitenkin vaipui unholaan. Pelillisesti NFS Payback muistutti pelimaailmansa osalta Forza Horizonin lisäksi myös Burnout Paradisea, johon oli tungettu kylttien rikkomisen sekä superhyppyjen ohella kaahaamista takedownien sekä marked man -tyyppisten ajojahtien muodossa. Pelin ohjaksissa ei kuitenkaan ollut enää Criterion.
Welcome back to Paradise City
Pystyykö remasteroitu Burnout Paradise nousemaan takaisin vauhdikkaiden arcadekaahailuiden kärkinimeksi? PS4-alustalla kunnon kilpailua ei juurikaan ole ollut, joten tehtävän pitäisi olla helppo.
Burnout Paradise Remastered -pelin maailman, mielikuvituksellisen Paradise Cityn tutkaileminen aloitetaan yhdellä varsin perustason autonromulla, joskin pääautovalikoiman ulkopuolella olevat DLC-autot ovat nekin käytettävissä heti alusta asti. Lukittua autovalikoimaa on kuitenkin sellainen päälle 70 autoa, joten erilaista kokeiltavaa pelistä ei puutu.
Suoraan päävalikosta pelaaja voi valita kurvatako Paradise Cityyn vaiko lomahenkisemmälle Big Surf Islandille. Kolmas vaihto on useamman pelaajan hot seat -tyyppinen partypelimuoto – varsinaista jaetun ruudun pelitilaa ei remasteroitukaan versio pidä sisällään.
Keskeisenä ideana Burnout Paradisessa on erilaisten kisojen voittaminen. Kisat käynnistyvät aina liikennevaloista, kun molemmat liipaisimet pidetään pohjassa. Peli tarjoaa pelattavaksi perustasoa olevan kierroskisan ohella checkpoint-kisaa, time trialin tyyppistä aikarajoitteista kisaa, mutta myös edelleen vauhdikkaita suosikkeja, kuten road rage sekä marked man.
Road ragessa yritetään teilata tekoälykisaajia ruttuun näyttävien hidastuskolareiden siivittämänä ja tarkoitus olisi kerätä riittävä määrä takedowneja voiton saavuttamiseksi, mitään maalia ei road ragessa ole – aikarajan puitteissa tulisi onnistua takedowneissa. Marked manissa pelaajaa jahtaavat ja piirittävät mustat autot, jotka yrittävät romuttaa pelaajan takedownein. Kun auto hajoaa totaalisesti viimeisen kolaroinnin päätteeksi, on kisa hävitty. Maaliin pitäisi siis päästä ehjänä. Lisähaastetta niin road rageen kuin marked maniinkin tuovat sivulliset autot, joihin törmääminen täydessä vauhdissa romuttaa pelaajan auton aina yhdesti. Samoin sillankaiteet, betonipylväät kuin muut järkälemäisemmät objektit tuhoavat pelaajan kyydin säilykepurkiksi.
Stunt run -kisamoodissa sen sijaan yritetään kerryttää temppupisteitä mahdollisimman paljon annetun ajan puitteissa hyppimällä hyppyreistä sekä rikkomalla muun muassa irtosälää kaahauksen lomassa.
Peruspelimekaniikaltaan peli pitää sisällään erittäin vahvaa kuminauhaa tekoälyn osalta, eli yleensä kisoissa ajetaan hyvinkin tiiviissä sumpussa, ainoastaan perästä raikuvan ja lisävauhtia tuottavan nitron tehdessä kaulaa muihin kuskeihin vain hetkellisesti. Hypyistä ja takedowneista saadaan lisää nitroa mittariin ja käytännössä parhaiten pärjääkin, kun nitroa on jatkuvasti edes vähän pöntössä.
Kisoja voittamalla ja kerryttämällä pelaaja päivittää ajokorttiaan paremmaksi. Kun uusi tavoiteltu määrää on saavutettu, saa pelaaja palkinnoksi uuden auton romuttamolle. Samalla kaikki jo voitetut kartalla näkyvät kisat nollautuvat ja niitä pääsee hinkkaamaan uudelleen ajokortin uuden päivityksen toivossa. Käytännössä pelissä ajetaankin siis samoja kisoja uudelleen ja uudelleen. Usein kisojen voiton jälkeen kaupunkiin pyörimään ilmestyy myös tuntematon kaahari uudella autolla, jonka teilaamalla saa niin ikään tämänkin kyseisen auton valikoimiinsa.
Voitetaan kisoja, saadaan uusia autoja ja voitetaan uusia, alati vaikeutuvia kisoja. Kisat vaikeutuvat lähinnä siksi, että tekoäly saa käyttöönsä ominaisuuksiltaan kestävämpiä ja nopeampia autoja, joiden teilaaminen ja jahtaaminen on vaikeampaa. Jokaisen ajokorttipäivityksen myötä myös saavutettavien voittojen määrä kasvaa. D-korttiin vaaditaan esimerkiksi jo 26 voitettua kisatapahtumaa.
Hyppyreitäkin löytyy, joista voidaan kerätä tilille Super Jump -hyppyjä. Kaikki kisatapahtumat ilmaantuvat kartalle sitä mukaa, kun pelaaja niitä paikantaa ajelemalla. Pelimaailmasta löytyy etsittäväksi myös uusia autoromuttamoja (joissa voi vaihtaa autoa) sekä nitron täyttäviä bensa-asemoita sekä drive in -korjauspajoja, joista viimeksi mainituista on kätevä etenkin kisan lomassa ajaa lävitse mikäli auto alkaa kaivata pellin oikomista. Pientä puuhasteltavaa ja löydettävää löytyy siis peruskisaamisen lomassa.
Siltayhteydellä Paradiseen kytketty Big Surf Island tarjoaa lisää kylttejä sekä aitoja kuin viisitoista uutta kisaakin tahkottavaksi. Jos haluaa leikkiä flipperiä muun siviililiikenteen kanssa, voi pelaaja koska tahansa käynnistää showdown-moodin pitämällä molempia R1 ja L1 -nappuloita pohjassa ja heitellä autoaan ympäriinsä.
Verrattuna kuitenkin juurikin tämän päivän paljon monimuotoisempaan ja enemmän tekemistä sisältävään Forza Horizon -sarjaan, tuntuu Burnout Paradise Remastered pakostikin vähän vanhahtavalta. Rikkoutumattomilla aidoilla rajoitetut tiet tuntuvat lineaarisilta ja kaupunki – surffisaari mukaan lukien tuntuvat eloisuutensa osalta melko autioilta ja ylimääräistä interaktiivisuutta on loppujen lopuksi melko vähän. Autoissakaan ei ole niin paljoa ajotuntumassa eroa, että kaikkia uusia jaksaisi innolla odotella omaan valikoimaansa.
Paratiisin uudet vaatteet
Remasterointia varten pelin tekstuureja on terävöitetty ja pelin kuudenkymmenen kuvan sekuntivauhti tekee jo valmiiksi äärimmäisen vauhdikkaasti lentäneestä Burnout Paradisesta vieläkin hurjapäisemmän, mutta remasterointi ei tarjoile mitään ihmeitä. Autot ovat remasteroidussakin versiossa se parhain yksityiskohta ja lukuisat kolarit ja vauhdikkaat takedownit näyttävät edelleen makeilta irtoromun lentäessä pitkin poikin, kolarin pysäyttäessä taustalla soivan musiikin.
Originaalin version sahanlaidat on napsittu pelikuvasta pois ja alkuperäisversion eräänlainen ”hehku” on sekin jätetty pois. Yöaikaan kaahaileminen on kuitenkin vähän turhan pimeää ja valaistusefektit vanhanaikaisia, mikä tekee pelaamisesta hankalaa. Etenkin kun se lisääntynyt ruudunpäivitys tekee pelistä paikoitellen niin nopeatempoisen, että pelimaailmaa ja vastaantulevia esteitä ja autoja on vaikeampi havaita.
Peligrafiikka toimiikin ja juuri ja juuri ajaa asiansa siinä mitä remasteroituna tekee, mutta pelimaailman melko pelkistetyt maisemat paljastavat pelin nopeasti olevan autopeli kymmenen vuoden takaa. Arvostelun ohessa olevan videon alkupuolelta löytyy lyhyttä pelipätkää myös originaalista Xbox 360 -versiosta, mikäli pieni vertailu kiinnostaa.
Mitä tulee pelin taustamusiikkiin, on taustalla soiva kappalevalikoima aika pitkälti säilytetty ennallaan.
Pelin keskeisenä teemaraitana edelleen toimii Guns’N’Rosesin klassikkokappale Paradise City, jonka mielekkyys tosin rapisee peliä pelatessa, koska se soi originaalin pelin tavoin aivan liian usein. Myös esimerkiksi Avril Lavignen kymmenen vuotta vanha kappale girlfriend soi sekin edelleen pelissä, vaikka ei mikään klassikko olekaan. Yleisesti ottaen pelin muu musiikkitarjonta on unohtuvan rämisevää teinipoppia ja rock musiikkia sekä muutamia yksittäisiä raitoja peleistä Burnout 1 ja Burnout 2.
Burnout Paradise Remastered on kokonaisuutena remasterointi, jota kyllä pelailee, mutta alkuperäisversion tapaan sen tarjoama kaahailusisältö ei jaksa loputtomiin innostaa. Eikä sitä kaikkea vanhaa sisältöä ole loppujen lopuksi niin isolla kädellä remasteroitu, että se olisi aivan neljänkympin arvoista hupia.
Pelimaailman päästä toiseen suhailu erilaisten kisatyyppien ja kuminauhatekoälyn kanssa kun alkaa alkuperäisen pelin tapaan pidemmän päälle tuntumaan saman toistolta, eivätkä uudet ja hieman toisistaan poikkeavat palkinnoksi saatavat autonromut jaksa pitää sitä paloa yllä ainakaan pitkinä sessioina. Autoissa, vaikka eroa muutaman osa-alueen osalta onkin, eivät ajettavuudeltaan lopulta eroa toisistaan kovinkaan paljoa.
Jos et koskaan ole pelannut Burnout Paradisea, ei Burnout Paradise Remastered ole lainkaan hassumpi hetki lähteä varpaitaan kastamaan vauhdikkaan arcadekaahailun pariin, joskin remasteroitu peli kertoo siitä kuinka pelin genre sekä avoimet pelimaailmat yleisesti ovat kehittyneet pidemmälle niiltä ajoilta, kun Paratiisikaupungin portit olivat ensimmäistä kertaa auki.
