Call of Duty - Black Ops III arvostelussa

Call of Duty on pelisarja, joka on jo pitkään jakanut pelikansaa kahtia. Osa vannoo vankasti CoDin nimeen, kun taas toiset ovat kyllästyneet liukuhihna -meiningillä tuleviin julkaisuihin. Kaikesta kritiikistä huolimatta, uutta peliä myydään aina järisyttäviä määriä. Eikä missään nimessä aiheetta, sillä suurimmaksi osaksi laatu on ollut asiallista. Yli sata miljoonaa myytyä kopiota koko sarjasta kertoo aika paljon.

Viime vuosina CoD-sarjan pelit ovat sijoittuneet tulevaisuuteen ja nyt näppäiltävänä oleva Black Ops ÍII jatkaa samaa rataa. Black Ops -lisänimellä kulkeva Call of Duty on kuulunut aina ensimmäisestä osastaan asti Treyarchin tuotoksiin ja näin siis myös nyt arvostelussa oleva kolmas osa. Infinity Ward huilaa, oletettavissa olisi kuitenkin heidän vuoronsa julkaista ensi vuoden jokavuotinen Call of Duty -peli.

Yksinpelikampanja on räiskinnöissä nykypäivänä se toissijainen kehitysalue, moninpeliin panostetaan selkeästi enemmän. Black Ops III tuo yksin mättämiseen kuitenkin uusia ulottuvuuksia. Pelaajan on mahdollista läpäistä kampanja oman kaverin kanssa tai tuntemattoman jantterin. Pelin voi pitää muille avoimena tai vaihtoehtoisesti etsiä peli johon liittyä. Kaverin kanssa voi myös pelata jaetulla ruudulla, joskin meno voi olla bugista; pelitoverin ruutu saattaa näyttää pelkkää mustaa. Ehkä Treyarch on kuvitellut, että tätä wanhaa pelaamisen muotoa ei moni enää käytä ja jätti homman puolitiehen. Netin välityksellä pelaaminen vuorostaan voi johtaa nykivään pelattavuuteen.

Uusi vaikeustaso on myös lisätty. Aikaisemmin veteraanitason vaikeusaste oli se kaikista kovin, eikä silläkään välttämättä saanut kunnolla haastetta. Nyt panokset on koventuneet kunnolla ja realistinen -nimellä kulkeva vaikeustaso vie pelaajalta hengen jo yhdestä osumasta. Jonnet eivät muista, mutta tämä oli tuttua myös ensimmäisessä Call of Duty -pelissä. Tai no, energia ei palautunut itsestään kuten nykyään ja mikäli tarkkuuskivääristä sai osuman niin se oli nirri veks saman tien. Bonusta vaikeustasoissa on myös se, että niitä voi vaihdella lennossa. Realistinen taso johtaa hyvin todennäköisesti useaan kuolemaan tehtävän samassa kohdassa ja jumitus muuttuu armottomaksi. Pinna kiristyy ja jokainen uusi yritys alkaa mennä vain huonommin. Tässä tilanteessa on parasta antaa hermojen levätä ja muuttaa peliä mielenkiintoisemmaksi alentamalla vaikeustasoa. Tämä kuitenkin vaikuttaa hahmon kokemuspisteiden saantiin, joka on myös uudistus aikaisempaan Black Ops -peliin verrattaessa. Kun yksinpelin kampanja on päästy läpi, on se mahdollista pelata uudestaan painajainen-vaikeustasolla, joka muuttaa viholliset zombeiksi.

Kokemusta keräämällä saa avattua moninpeliä varten aseille ja hahmolle kuvia ja kuvioita. Tämä on siis se jippo jonka avulla mielenkiintoa yksinpelin läpäisemiseen on yritetty lisätä, ja se toimii. Oman tunnuksen muokkausta ja aseen ulkonäköä mieleisekseen on mahdollista harrastaa aika laajalti ja siihen voi upottaa tuhottomasti pelitunteja. Moni pelaaja on keksinyt aika villin näköisiä virityksiä.

Yksinpelikampanjan tekoäly on vähän niin ja näin. Se toimii ja on suhteellisen fiksu liikkeissään. Välillä vihollissotilaat kuitenkin jumiutuvat paikoilleen tai eivät muuten vain ammu. Huumorilla voi ajatella niiden vain jäätyvän kauhusta kankeina paikoilleen kun armoton suomalainen sissi hakkaa päälle kuin pohjan poika aikoinaan. Vaikeustaso myös vaikuttaa tekoälyyn. Välillä sattuu eteen bugeja, jotka mahdollistavat vihollisen luodit seinän läpi tai tekstuurit muuten vain bugittavat. Ehkä tekoäly tietää elävänsä Matrixissa ja käyttää kaikki grafiikasta löytyvät porsaanreiät hyväkseen. Taitaa kuitenkin enemmän olla todennäköisempää se, että näistä koodinpätkistä vastuussa oleva henkilö on ollut laiska.

Kampanjan tarina on hyvin sekavaa heti alusta alkaen ja menee hetki ennen kuin tajuaa, että missä mennään. Call of Dutylle ominaiseen tapaan pelattava hahmo kokee kovia ja se määrää loppupelin tempon. Sankarimme saa biomekaanisia kykyjä, joilla voi esimerkiksi hallita drone-lennokkeja tai muita radio-ohjattavia robotteja. On myös kyky nähdä viholliset kartalla esteiden läpi, räjäyttää robotit ja paljon muuta. Kykyjä ja ominaisuuksia voi parannella tukikohdassa, jonne päästään kun ensimmäiset sekavat tehtävät on läpäisty. Kykyjen käyttöä on rajoitettu voimamittarilla, joka lyhyen ajan päästä aina latautuu täyteen.

Kampanjaa ei ole mikään pakko vetää heti ensimmäisestä tehtävästä, pelaajan on mahdollista valita tehtävä itse. Kaikki kentät on joka tapauksessa läpäistävä, mikäli haluaa saada herkkuja moninpeliin. Pelin tehtävät ovat suurimmaksi osaksi putkijuoksuja, mutta pientä etenemisreitin valitsemistakin on mahdollista harrastaa. Tehtävien aikana panoksia kuluu paljon, mutta kentälle on ripoteltu sinne sun tänne laatikoita, joiden avulla voi lippaat täyttää tai vaihtaa eri aseistukseen. Missiot ovat pitkiä ja mielenkiintoisia, tosin vaikeustaso määrää sen, että kuinka kauan tehtävään kuluu aikaa. Kampanjan läpäisemiseen ei kuitenkaan tarvitse kuluttaa kuin pari tai kolme istuntoa, joten kaukana megalomaanisesta seikkailusta ollaan.

Zombeja ei ole unohdettu, kuten jo aiemminkin on todettu, mutta niille on annettu myös ihan ikioma pelimuotokin. Niille suunnatussa pelimuodossa tarkoituksena on ainoastaan selviytyä jatkuvilta zombiehyökkäyksiltä. Pientä turhaa tarinan tynkääkin on yritetty usuttaa mukaan, mutta ei se pahemmin nappaa kiinni. Zombiet, alien, 1940-luku sekä kolme kaitapuolen kulkijaa on aika vaikea yhtälö tarinan rakentamiselle. Ihan hauskaa on kuitenkin muuttua alien-hirviöksi ja mättää lonkeroilla zombeja turpaan. Siihen se hupi sitten jääkin ja homma alkaa puuduttaa pidemmän päälle. Lisukkeita moninpeliin on kuitenkin saatavana tästä zombimätöstäkin.

Paljon mielenkiintoisempi zombimättö on yksinpelin kampanjaan piilotettu minipeli. Tämä on ylhäältäpäin kuvattu räiskintä, jossa täytyy estää zombiaallot. Zombit tiputtelevat kultaharkkoja, joista saa pisteitä. Pelialueelta löytyy myös lisukkeita, jotka helpottavat mättämistä. Yksi lisuke vie pelaajan first person näkökulmaan, joka estää zombejen näkemisen joka suunnalta. Kun alue on tyhjennetty zombeista, on mahdollista valita reitti. Joskus valinta saattaa osua bonuskenttään, josta vain keräillään pisteet talteen. Kun kuolema lopulta koittaa, näkee parhaimmat tulokset.

Ennen kuin moninpeliin pääsee käsiksi, on luotava itselleen ensimmäinen hahmoluokka eli spesialisti. Näitä hahmoluokkia on useita ja ne ovat hyvin tasapainossa keskenään. Julkaisun alussa tasapainoa kuitenkin järkytti pari spesialistia, esimerkiksi firebreak purifier- ja reaper scythe kyvyillään. Näitä on kuitenkin nyt “nerffattu” muihin verrattuna ja varmaan tilannetta seurataan jatkossakin. Näitä spesialisteja avautuu sitä mukaan kun saa itselleen kerättyä kokemusta ja pääsee lähemmäs prestigetasoja. Moninpelin tikapuusysteemi on siis pysynyt täysin muuttumattomana ja hyvä niin. Samalla tavalla on myös mahdollista avata aseita auki oman valinnan mukaan, kun uusi arvo on saavutettu.

Advanced Warfaresta tutut tavarantoimitukset ovat mukana. Erona kuitenkin se, että ne antavat nyt kaikkea sellaista tavaraa jolla voi muokata omaa hahmoaan, eikä mitään ylivoimaista kamaa. Näitä ei edes saa auki ilman avaimia, joita tulee vain pelaamalla ja voittamalla. Tavarat määräytyvät roolipeleistä tutulla arvojärjestelmällä, eli halvemmat laatikot on köyhempiä tavaroita ja kalliimmat parempia. Jostain syystä eeppiset laatikot ovat kuitenkin parempia kuin legendaariset.. Muuta tuttua AW:stä on sotilaan liikkuvuus, jota on kuitenkin ehkä hiukan hillitty.

Liikkuminen ja ampuminen toimii jouhevasti. Seinää pitkin juokseminen ja samalla ampuminen vaatii kuitenkin totuttelua. Tähtääminen, ampuminen ja kaikki reagoiminen tuntuu mukavan aidolta. Tutut parannukset tuovat helpotusta elämään, kunhan vain on saanut kerättyä pisteitä ja sitä kautta nostettua tasoa. Mitään varsinaisesti uutta ja mullistavaa ei ole tuotu mukaan, mutta eipä ole niin tarvettakaan. Vanha sanonta hahmon liikkuvuuden kannalta toimii hyvin; jos se ei ole rikki niin miksi korjata.

Aseet ovat hyvin tasapainotettuja ja ne on jaoteltu tuttuihin kategorioihin, kuten esimerkiksi rynnäkkökiväärit, puoliautomaattiset ja tarkkuuskiväärit. Vasta-aloittelevalle sotilaalle ei ole lyöty mitään turhaa nallipyssyä käteen vaan se pitää hyvin pintansa isompien poikien leluja vastaan. CoD-moninpelien tasapaino itse allekirjoittaneelle on aina ollut se mikä on raastanut hermoja. Nuhapyssy käteen ja koita selvitä erän loppuun ja kerää pisteiden jämät. Nyt on mahdollista saada jo varhaisessa vaiheessa sellainen tykki, jolla pärjää lopun elämän. Hauska nimikin eräällä aseella; VMP. Aseiden tehoa on nyt tasapainotettu ja tätäkin asiaa varmasti pidetään yllä ja tilannetta seuraillaan, ettei nouse mikään yksi yllättäjä joukosta.

Moninpelin kentät toimivat moitteitta; piiloja on ja on myös useita eri reittejä joista on mahdollista yllättää vihollinen. Motitusta ei voi tapahtua. Tuttu Nuketown on myös mukana. Pelimuodot on jaoteltu kahteen eri kategoriaan: core ja hardcore, joista jälkimmäinen on se kokeneemmille tarkoitettu. Molemmista löytyy samat pelimuodot, jotka ovat kaikki aikaisemmista CoD -peleistä tuttuja – hardcoressa henki lähtee helpommin.

Call of Duty -pelejä on aina tähdittänyt monet TV:stä ja valkokankaaltakin tutut näyttelijät, eikä Black Ops III tee poikkeusta sääntöön. Kevin Spacey tähditti Advanced Warfarea, mutta tällä kertaa on useampikin tähti tullut antamaan naamansa ja äänensä pelille. Kova laki sarjasta tunnettu Christopher Meloni tähdittää yksinpelin kampanjaa. Zombie-pelimuodossa tähtinä nähdään Sons of Anarchyn Ron Perlman ja Jurasic Park -elokuvista tuttu Jeff Goldblum. Ehkä nämä myöhemmin mainitut ovat porukalle enemmän tuttuja, joskin Jeffiä ei edes meinaa viiksiensä takia pelistä tunnistaa. Ääninäyttelyssä ei siis ole mitään valittamista ja toimii äänet koko pelissä muutenkin erittäin hienosti. Henkilöiden naamavärkitkin kyllä tunnistaa nätin grafiikan ansiosta ja graafisesti peli on tällä hetkellä ehdotonta kärkikastia pleikkarilla.

Call of Duty – Black Ops III on erinomainen lisäys CoD-pelisarjaan. Ensimmäisen persoonan räiskintänäkin se on erinomainen ja pitää varmasti pintansa muiden yrittäjien joukossa. Itse allekirjoittanut kaipaisi kuitenkin, että jatkossa panostettaisiin enemmän kampanjapelimuotoon, niin tarinallisesti kuin pituudeltaankin. Ehkä se vaatisi paluun Toisen Maailmansodan mittelöihin, tai vaikka ensimmäisen. Yhteysongelmat ovat hyvin usein fps-pelien riesana, eikä Black Ops III niiltä säästynyt. Tästä on kuitenkin nyt tätä kirjoitettaessa selvitty. Kokonaisuutena ajatellen “Blops III” on onnistunut paketti, pienien virheidensäkin kanssa.