Call Of Duty: Finest Hour arvostelussa
Call Of Duty: Finest Hour on konsoleille kyhätty versio loistavasta toiseen maailmansotaan sijoittuvasta PC-pelistä nimeltä Call Of Duty. Finest Hour on varmastikin parasta WWII-räiskintää mitä konsoleilla on tällä hetkellä tarjota, joskin lähinnä siitä syystä ettei muutamista kilpailijoista ole vastustajiksi. Yleisesti peli on keskitason yläpuolella oleva räiskintä, joka ei tarjoa mitään mullistavaa yksinpelikokemusta.
Tätä kirjoittaessani on tullut pelattua jos jonkinlaista sotapeliä, näistä suurimman osan ollessa toiseen maailmansotaan sijoittuvia. Eikä loppua kait ole näkyvissä tälle WWII-pelien ryöpylle. Jokainen kun haluaa tehdä oman versionsa kyseisestä sodasta. Infinity Wardin viime vuonna julkaistu Call Of Duty oli ja on edelleen yksi parhaimmista toisen maailmansodan peleistä, mutta se oli PC:llä se.
Mistä siis voivatkaan hakea konsolipelaajat oman sota-annostuksensa? Mietitäänpä hetki. Tarjolla olisi Medal Of Honor: Frontline ja Medal Of Honor: Rising Sun ja.. Muita ei sitten taidakaan olla. Eli kahden väliltä täytyisi valita, joista toinen on kaksi vuotta vanha ja toinen muuten vain läpikotaisin surkea peli. Lohtua tähän tilanteeseen tuo mahdollisesti Sparkin kehittämä eräänlainen konsoliversio pelistä Call Of Duty, joka kantaa lisänimeä Finest Hour.
PC:n Call Of Dutyn tapaan Finest Hour pompottaa pelaajaa vuoroin Venäjän, Iso-Britannian ja Yhdysvaltain sotilaiden saappaissa ja vieläpä useamman eri sotilaan näkövinkkelistä. Peli ei kuitenkaan ole mikään suora kopio PC-version yksinpelikampanjasta. Matka alkaa hyökkäyksestä Stalingradiin ja kuljettaa pelaajan venäläisten, brittiläisten ja jenkkien kampanjan halki. Venäläisosuudessa taistellaan yksinomaan Venäjällä, kun taas britit pääsevät Pohjois-Afrikkaan ja jenkit Belgiaan. Yksinpelin aikana räiskitään natseja ja siinä sivussa suoritetaan erilaisia sivutehtäviä, kuten tovereiden suojelua, kohteiden tuhoamista sekä päästään muun muassa venäläisten tehtävien aikana huristelemaan pariin otteeseen myös tankillakin.
Räiskittävää riittää kaiken kaikkiaan 19 tehtävän verran, joka on määrällisesti hieman vähemmän kuin PC-versiossa, jonka yksinpeli oli kestoltaan tasoa melko lyhyt. Arvatenkin Finest Hourin yksinpeli on siis kestoltaan vielä lyhyempi, mutta peliä on tekopidennetty melko ärsyttävällä tavalla. Asianlaita on nimittäin niin, että peliään ei saa tallentaa milloin haluaa. Lisäksi tallennuspisteet ovat melko pitkien matkojen päässä. Jos kuolet ennen tallennuspistettä joudut kentän alkuun. Jos et pelaa tehtävää loppuun ja sammutat pelikoneen, joudut niin ikään ensi kerralla aloittamaan kentän alusta. Eli toisin sanoen, jotta peli tallentuisi pysyvästi on kenttä pelattava kokonaisuudessaan lävitse. Näin saadaan aikaan lisäkestoa, joka saa pelaajan paikoitellen repimään hiuksia päästään.
Kuolemaa voi tosin yrittää vältellä keräilemällä ja käyttämällä sinne tänne ripoteltuja lääkepakkauksia, joita voi käyttää itseensä sekä sotakavereidensa paikkaamiseen. Useimmiten pelaajan mukana onkin PC-version tapaan mukana myös taistelutovereita rinnalla sotimassa. Useimmiten kaverit osaavat ihan kelvollisesti taistella mukana, verrattuna esimerkiksi Medal Of Honor: Rising Sun peliin, jonka kohdalla sanaa tekoäly tuskin voitiin edes käyttää. Tästä huolimatta paikoitellen surkuhupaisaa katsottavaa ovat seinää päin juoksevat tekoälykaverit sekä pitkään kestävä lähihutkinta aseen perällä natsin ja oman joukkuetoverin välillä. Ei muuta kuin väliin vain ja natsilta ilmat pihalle.
PC:n Call Of Dutyn yksi suurimpia jippoja oli sen kuvaamat suuret ja näyttävät ennaltaskriptatut taistelukohtaukset, jotka loivat oikeanlaista tunnelmaa. Esimerkkinä vaikkapa Finest Hourin liikkeelle sysäävä Stalingradin valloitus, joka alkuperäisessä PC-versiossa oli todella näyttävä ja hieno kokemus. Valitettavasti tätä näyttävyyttä ja sodan tunnelmaa ei ole saatu mukaan Call Of Duty: Finest Hour peliin.
Useista pelin kohtauksista kyllä näkee selkeästi, että pelin kehittäjien tarkoituksena on ollut saada pelaaja kokemaan tätä samaista “ooh ja aah” tunnetta, mutta sitä ei vain kuitenkaan oikeasti pääse syntymään. Tämä ikävä fakta johtuu valitettavasti suurelta osin siitä, että graafinen puoli on melko vaisu ja kenttäsuunnittelu pelkistetyn tylsää. On toki selvää, ettei PC-tason grafiikkaan mahdollisuuksia ole päästäkään, mutta kun pelin Xbox-versio ei edes ota läheskään kaikkea hyötyä irti alustastaan, mikä johtuu aivan varmasti siitä, että peli on PS2-version ehdoilla tehty. Useimmiten maisemat ovat vaisuja ja koostuvat yksityiskohtia vailla olevista tekstuurimössöistä. Hahmoanimaatiokaan ei sen parempaan yllä ja sotilaat näyttävät suorastaan hassuilta, puhumattakaan siitä, että minkäänlaista suuanimaatiota ei ole heidän puhuessaan. Pelin välianimaatiot, mustavalkovideoita mukaan lukematta on tehty pelin omalla moottorilla. Hienolla grafiikkamoottorilla välianimaatiot olisivat varmasti onnistuneet luomaan edes jonkinlaista elokuvan tunnelmaa, mutta tässä pelissä ne ovat lähinnä koomisen näköisiä.
Ääniosastolla peli ei myöskään loista mitenkään kovin kummoisesti, mutta on kuitenkin grafiikkan verrattuna tasoa Ok. PC:n Call Of Dutyssa äänimaailma oli hieno ja autenttisen kuuloinen, Finest Hourissa se on jotain sinnepäin, mutta silti melko paljon pelkistetympi. Aseiden äänet ovat tasoa ok, vaikka enemmän munakkuutta olisi niihin kaivannut. Pelinaikainen ääninäyttely ajaa asiansa, mutta senkin olisi kait voinut toteuttaa vielä paremminkin. Räiskinnän aikana taustalla pauhaa sotatyylinen musiikki, joka ei kuitenkaan tasoltaan vastaa PC:n Call Of Dutya, eikä oikein täysin mielestäni edes istunut peliin. Enemmänkin ollaan lähempänä Medal Of Honor: Rising Sun musiikillista teemaa, joskin laadullisesti hieman kyseistä peliä korkeammalla. Muutoin tyyli on melko samanlaista, Star Wars vivahteista luritusta. Call Of Duty: Finest Hour ei ole mikään täysin huono peli, vaan ajoittain sitä on ihan kiva pelata, ainakin niin kauan kunnes kyllästyy vaisuun grafiikkaan, muuten vain pelkistettyyn menoon tai sitten pelin tallennusmetodiin.
Kun yksinpeli on kahlattu lävitse, on tarjolla vielä moninpeli. Hölmösti peli ei kuitenkaan päästä pelaamaan sitä saman koneen äärellä, vaan pelaajalla täytyy olla joko Xbox Live tili tai sitten mahdollisuus köyttää parit Xboxit kiinni System link tuen välityksellä. Moninpelimuotoja on deathmatch, team deathmatch, lipunryöstö ja search & destroy, joista viimeksi mainitussa toisen osapuolen tulee räjäyttää kaksi kohdetta ja toisen yrittää suojella niitä. On harmi, ettei moninpeli tosiaan ole mahdollista samalla koneella, mutta varmasti Xbox Live/System link moninpeli tuo lisää elinikää sellaisille kyseisen pelin hankkiville pelaajille, joilla mahdollisuus näiden käyttöön on.