Peliarvostelu

Call of Duty – Modern Warfare

Pelin nimi: Call of Duty - Modern Warfare
Lajityyppi: Toimintapelit
Alusta: Xbox One
Kehittäjä/Julkaisija: Infinity Ward/Activision
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Mikko Kosonen, 25.12.2019 Arvioitu lukuaika: 10 minuuttia
Arvostelun Call of Duty - Modern Warfare kansikuva

Myönnän heti arvostelun alkuun, että en ole pelannut Call of Duty -sarjan pelejä sitten vuonna 2014 julkaistun Advanced Warfaren, joka oli mielestäni kohtalainen ja hieman erilainen CoD-julkaisu, etenkin moninpelinä. Arvosteltuani kaikista kahdeksastatoista julkaistuista CoD-pelistä kahdeksan (en laskenut mukaan käsikonsoliversioita enkä lisälevyjä) totesin Advanced Warfaren jälkeen, että aikansa kutakin – antaa muiden arvostella välillä. En ole pelannut sarjan pelejä sittemmin edes omaksi huvikseni.

Nyt viiden vuoden tauon jälkeen allekirjoittanut on palannut sorvin ääreen katsastamaan, millainen tapaus on tuorein Call of Duty, joka on jokseenkin käsittämättömästi nimetty pelkäksi Modern Warfareksi.

Ottaen huomioon, että meillä on jo yksi Modern Warfare – jatko-osineen tarkalleen aina MW3-peliin asti, sekä vielä päälle Infinite Warfaren kylkiäiseksi alun perin lätkäisty Modern Warfare Remastered, saattaa joku mennä näistä nimeämisistä sekaisin. Toisaalta elämme aikaa, jolloin sarjan resetoiva Tomb Raider -pelikin voi olla ihan vain Tomb Raider.

Call of Duty -sarjan tuorein osa sijoittuu moderniin maailmaan ja ammuskelua ja räjähdyksiä täynnä oleva tarina on ottanut vaikutteita tuoreista tapahtumista, kuten Syyrian sisällissodasta sekä viime vuosina tapahtuneista useammista Lontoon terroristihyökkäyksistä.

Fiktiiviseen valtioon nimeltä Urzikstan matkalla ollut vaarallinen kemikaalilähetys jää nappaamatta, kun CIA:n Special Activities Center sotilaiden kimppuun hyökätään ja myöhemmin alkaa tapahtua Lontoossa ja viattomia ihmisiä kuolla hyökkäyksessä. Jäljet johtavat Urzikstanissa päämajaansa pitävän terroristijärjestö Al-Qatalan ja tämän johtajan, Omar Sulamanin jäljille. Tarinaan on sokeriksi pohjalle sekoitettu vielä kenraali Roman Barkovin johtamat pahat venäläisjoukot, jotka kapinalliset haluaisivat pois kotimaastaan. Urzikstanin raunioisissa ja hiekkaisissa maisemissa vietetäänkin suurin osa pelin neljätoistatehtäväisestä kampanjasta – parin tehtävän aikana piipahdetaan muun muassa Lontoossa, Pietarissa, Moldovassa sekä Georgiassa.

Pelissä CIA SAC ja SAS lyövät hynttyyt yhteen ja pelissä pelataankin vuoroin brittien SAS-sotilaana ja välillä taas hypätään CIA:n erikoisjoukkojen rooliin. Melkeinpä koko loppupuoliskon ajan erikoisjengit sotivat rinnakkain yhdessä muutamien kapinallisten kanssa, pelaajan ohjatessa kampanjan aikana pääasiassa kahta eri hahmoa, mutta lopussa päästään hetkeksi myös kapinallisjohtaja Farah Karimin rooliin. Ammuskelun kohteena ovat Al-Qatalat ja venäläissotilaat. Mukana tehtävissä roikkuu pelin kannessakin komeileva ”aikamatkustaja” kapteeni John Price, joka ei ole mukana pelattavana hahmona.

Skriptattua Hollywood-pauketta

Alusta loppuun pelin tarina jatkaa väsymättömän tuttua, pääasiassa lineaarista kulkuaan. Määritetyltä polulta tai alueelta ei juurikaan saa poistua, vaikka pientä vapautta annetaankin erinäisten rakennusten kautta puikkelehtimisessa. Pelaajaa yritetään kaiken sen ammuskelun lomassa shokeerata terroristien brutaaleilla teoilla, kuten siviilien teloittamisella sekä esimerkiksi takautumilla, jossa venäläisten sotavangeiksi joutuneet kaksi lasta (myöhemmin pelin keskeisiä kapinallissotilaita) kokevat ja näkevät kaikenlaisia hirveyksiä – muun muassa vanhempiensa kuoleman sekä kaduille tapettuja toisia lapsia. Tämäkin, vain jotta saataisiin lisää syytä pahiksien jahtaamiseen ja ampumiseen.

Uusi Modern Warfare haluaakin nojata realistisempaan kuvaukseen modernista sodankäynnistä ja sen kauheuksista – muun muassa kaasuiskut tulee koetuksi. Peli pyrkii realismiin jopa enemmän kuin yksikään aiempi sarjan peli, eikä vähiten tapahtumillaan, vaan myös esimerkiksi klassinen suuntaa antava kompassi on piilotettu kokonaan pelinäytöltä, joskin sen ja seuraavan tavoitteen ilmansuunnan saa nappia painamalla vilahtamaan ruudulla.

Modern Warfare 2019 -pelin tapahtumia ja kuluvaa vuosilukua lukuun ottamatta peli ei kuitenkaan ole sen realistisempi kuin sarjan aiemmatkaan pelit. Kun on saanut tarpeeksi osumaa, voi pelaaja levätä hetken sivummalla saadakseen elinenergiansa takaisin. Kun aseesta loppuvat ammukset, voi yleensä maasta noukkia heti uuden ja antaa palaa. Täydennyskranaattteja löytyy kappas vain läheisestä lojumaan jätetystä puulaatikosta.

Hölmöläiset sotimassa

Tekoälykään ei pelissä juurikaan loista – ei puolin eikä toisin. Pelaajan mukana taisteleekin usein isompi lauma sotilaita, joita sitten taistelun lomassa voidaan uhrata pahisten tavoin, jotta meno ei näyttäisi kuolemattomat Vs. kuolevaiset -tyyppiseltä sotimiselta. Monesti viholliset jaksavat ammuskella suojastaan vain hetken aikaa, kunnes juoksentelevat enemmän tai vähemmän kiireessä suoran pelaajan asemiin tai jopa suoraan syliin. Eräässäkin kohtauksessa onnistuin piiloutumaan pimeään huoneeseen ja listiä sen oviaukkoon kuusi lamppujensa kanssa paikalle tullutta terroristia. Ne pari ensimmäistä maassa maannutta eivät kirvoittaneet terroristeja miettimään, joskohan tässä kohtaa olisi fiksua kokeilla muuta kuin huoneeseen ryntäämistä.

Toiminta on sinänsä toki toimivaa ja Michael Bay -elokuvien kaltaista loputonta räjähtelyä ja vauhdikasta menoa ei uudesta Call of Duty -pelistäkään puutu. Suurin osa tästä kiitoksesta menee aika pitkälti kuitenkin toimivien FPS-kontrollien piikkiin, sillä ei ohjauksessa mitään vikaa ole. Sisätiloissa huoneisiin voi mennä joko ovet paukkuen, tai varovaisesti ovea raottaen – tai miksei vaikkapa ikkunasta sisään loikaten. Nurkan taaksekin voidaan kurkkia, kun tattia klikkaamalla liimaudutaan oviaukon kulmaan. Liian vapaasti ei kuitenkaan pääse seikkailemaan, kun peli jo varoittaa pelialueelta poistumisesta. Eräässä pelin kentässä (embassy) tämä muodostui jopa etenemisen tappavaksi bugiksi, joka mitä ilmeisemmin on ollut aika monen kokema, sillä onneksi netistä löytyi tähän ratkaisu ja tehtävää pääsi jälleen edistämään.

Kyseisessä kohtauksessa pelaajan käskyttämän ilmapommittamisen ja räiskimisen jälkeen yksi ainoa terroristi oli jäänyt jumiin kauempana olleen talon seinän taakse. Seinän luokse ei voinut mennä jalan, koska peli heitti rajoitukset ja varoitukset alueelta poistumisesta kehiin. Pitikin siis tietää täsmälleen se kohta, minne tähdätä ilmapommituksia. Ei onnistunut ensimmäisellä eikä toisellakaan kerralla, mutta jo kolmannella pommi osui ja peli lähti etenemään. Pelaajan liittolaisilla tuntui olevan myös taipumusta useamman kerran kampanjan aikana jäädä jumiin maastoon ja juosta paikallaan.

Ne pienet hetket

Välillä kampanjan aikana päästään tekemään jotain vähän spesiaalimpaakin, kuten esimerkiksi auttamaan juuri teloitetun Yhdysvaltain suurlähettilään neuvonantajaa hiipppailu-pakenemaan terroristien valtaamista toimistotiloista ohjeistamalla tätä turvakameroiden feedin avulla. Välillä väijytään terroristien rekkasaattuetta ja niin edelleen ja yhdessä otteessa pelataan erittäin tiivistunnelmainen yötehtävä ja kolutaan rakennuksia yökiikarit silmillä liiallisia valolähteitä tuhoten, vankeja etsien.

Ehkäpä koko kampanjan yllättävin hetki pelissä tuli vastaan, kun heittäydyttiinkin yht’äkkiä takautumaan parikymmentä vuotta taaksepäin, jossa pelataan yhdellä kapinallisella lapsen roolissa. Sisarukset pakenevat armottomia, kaiken lahtaavia venäläissotilaita sen jälkeen kun näiden molemmat vanhemmat on tapettu. Hetken kestävä hiippailu ja varovainen eteneminen toi mieleen A Plague Tale -pelin, mutta vain paljon brutaalimpana.

Matkan varrella nähdään kaasuiskun jäljiltä kuolevia ihmisiä kuin eläimiäkin ja ammuttuja lapsia. Toki videopeleissä on totuttu kautta aikain tappamaan ja eliminoimaan muodossa jos toisessakin, mutta onko näin realisminhakuinen kuvaus enää hauskaa ajanvietettä?

Kokonaisuutena pelin yksinpelikampanja on melko lyhytkestoinen neljästätoista tehtävästään huolimatta ja se rullailee jokseenkin vanhentuneesti lineaarisesti etapista toiseen isoja kohtauksia esitellen, pahan saadessa lopussa palkkansa.

Pelin tekijät sanovat grafiikkamoottorin vaihtuneen toiseen ja vaikka peli visuaalisesti ihan asiansa ajaakin, en kokenut grafiikan olevan mitenkään mullistavan erilaista kuin viimeisimpänä pelaamassani Advanced Warfaressa. Aseiden äänet ja paukkeet ovat toimivaa tasoa ja pelin upean realistiset välipätkät tarjoilevat elokuvamaista tarinaa hyvin näyteltyinä ja isolla rahalla ohjattuna. Pelin kaikki päähahmot ovatkin välipätkissä varsin symppiksiä ja mielenkiintoisen oloisia hahmoja sinänsä, mutta se ei oikeastaan liiemmin kuitenkaan välity pelipuolelle mitenkään hyödyllisenä asiana, koska oikeasti pääosassa ovat aseet.

Kun Black Ops 4 -peli aikoinaan jätti yksinpelikampanjan kokonaan pois, pidin ratkaisua hölmönä, mutta pelattuani Modern Warfaren kampanjan lävitse, en ole enää niin varma onko CoD-kampanja kovinkaan tarpeellinen – ainakaan sen nykyisessä, vanhahtavassa muotissaan, joka tuntuu tarjoilevan vain lineaarisen ja skriptatun, yllätyksettömän räiskyttelyn pelistä toiseen.

Jatkot netissä

Kun yksinpelailut on pelailtu, on luonnollisesti aika siirtyä Cod-pelisarjan tavaramerkin ja kenties tärkeämmän leivän pariin, eli moninpeliin.

Modern Warfaren osalta tarjonta tuntuukin olevan melko hyvällä tolalla. Pelattavia karttoja on huimat 28 kappaletta ja pelailua voi harrastaa joko netissä, lähiverkossa tai kaverin kanssa.

Perusnettipelin ohella tarjolla on myös tehtäväpohjainen special ops ja tehtäviä voidaan lähteä tahkomaan neljän porukassa tuntemattomien kanssa, mutta myös split screen -pelailu onnistuu samalla sohvalla kaverin kanssa. Hölmöä tässä on se, että Activision vaatii moninpelaamiseen pakotetun Activision -tilin luomisen ja jos pelaa splitscreeninä, on molempien pelaajien luotava ja kirjauduttava tällaiseen.

Modern Warfare tukee nyt myös ensimmäistä kertaa pelisarjan historiassa crossplay -ominaisuutta, eli eri versioiden omistajat voivat pelailla keskenään samoilla servereillä. Pelaajalistauksesta ennen matsin alkua näkee, kuka pelaa Xboxilla ja kuka PS4-versiota ja myös ketkä pelaavat PC:llä ja onko viimeksi mainitulla pelaajaryhmällä käytössä niin ikään peliohjain vaiko kenties hiiri. Enää ei tarvitse ennen pelin ostopäästöstä siis miettiä mikä versio kaverilta löytyy kotoa, että pääsee pelaamaan yhdessä. Näin sen pitäisikin olla. Pelin matchmaking yrittää aina yhdistää samankaltaisella ohjaustavalla pelaavia samaan peliin, mutta aina näin ei kuitenkaan käynyt ja sekaan mahtui hiiripelaajiakin. En kuitenkaan pitänyt tätä pelatessani mitenkään negatiisesti huomattavana asiana.

Erilaisten pelimoodien osalta peli tarjoilee tuttua klassikkoa ja muista sarjan peleistä napattuja moodeja. Vaihtoehtoina onkin huikeat 21 erilaista pelimuotoa, joista valita. Varmasti jokaiselle jotain. Pelimuodoista Batttle Royalen kaltainen blackout sekä useammasta pelistä tuttu Zombie-moodi eivät kuitenkaan ole tällä kertaa mukana.

En ole liiemmin nettiräiskintöihinkään koskenut Advanced Warfaren jälkeen – muun muassa molemmat Battlefrontit ovat jääneet allekirjoittaneen osalta vieraiksi ja Batttlefield-pelisarjaan en ole juurikaan kunnolla perehtynyt BF3-pelin jälkeen. Voin sanoa, että viihdyin (ehkä juuri tästä syystä) uuden Modern Warfaren moninpelin parissa – melkeinpä jokaisen pelimuodon parissa. Jopa vanhat klassikot, kuten deathmatch ja ehkä enemmän team deathmatch maistuivat hyvältä. Hauskaa oli myös Battlefield -pelien ikonisen conquest-moodin kaltaisesta ground waria pelatessa, jossa vallataan lippupisteitä. Paljon nopeatempoisempaa yhden kerrallaan näkyvän alueen valtaamista tarjoaa hardpoint ja samankaltaista, hitaampaa valtaamista tarjoilee headquarters.

Pelistä löytyy myös vaihtuvia pelimuotoja, jotka ovat varsinaisista pelimuodoista toteutettuja, erilaisilla variaatioilla toimivia pelimuotoja. Esimerkkinä snowfight on gunfight -moodin 2 vs 2 variaatio. Snowfightissa otellaan pienikokoisella, lumen ja joulun valtaamalla satama-alueella ja kerätään lumipalloja. Hauskaa lumisotaa siis, mutta myös nyrkein tilanteet voidaan ratkoa. Oikeassa, gunfight-moodissa niin ikään otellaan pienillä kartoilla 2 vs 2 -tyyppisesti, mutta gunfightissa ammutaan oikeilla aseilla ja peli lisäksi arpoo jokaiselle erälle pelaajien käyttämän identtisen asevarustuksen.

Yksi ovi aukeaa, toinen sulkeutuu

Jotkut ovat valitelleet uuden Modern Warfaren karttavalikoiman osalta sitä, että niistä löytyy avattavia ja suljettavia ovia. Itse pidin tätä mielenkiintoisena uudistuksena, jota harvoin näkee missään moninpelissä. Toki tämä antaa pienen mahdollisuuden camppaamiselle, kun pelaaja menee huoneeseen X ja sulkee kaikkien oviaukkojen ovet perässään, mutta useimmiten huomasin, että edes tällaisen yrittäminen ei tuota halutunkaltaista tulosta, muuta kuin harvoin. Toisekseen, monista tällaisista teljettävistäkin huoneista löytyy aina yleensä se yksi avoin ikkuna tai yläkertaan johtavat rappuset, joita pitkin joku saattaakin tulla alas ja vyöryttää lyijyä niskaan. Suurimman osan ajasta suurin osa pelaajista ei kuitenkaan tuntunut välittävän ovista: moni ei koskenutkaan oviin sen jälkeen, kun ne oli kerran avattu, joten niiden merkitys kartoissa jää melko pieneksi.

Kaiken kaikkiaan pidin lähestulkoon kaikista Modern Warfaren pelimuodoista ja quickplay-karuselli mahdollistaa ainakin teoriassa sen, että perusmuotoja kierrätetään kivasti ja lähestulkoon kaikkia pääsee pelaamaan. Itse tulin huomanneeksi, että mikäli deathmatch ja team deathmatch on ruksattuna pelimuotolistassa, peli laittaa pelaajan lähes yksinomaan näitä pelaamaan. Aluksi luulin, että ne ovat suosituimpia (ehkä ovatkin) mutta kun ne jätti karusellista pois, pääsi pelailemaan muitakin pelimuotoja. Kummallista.

Luonnollisesti matseja pelatessa, tappoja kerätessä ja etenkin matsivoittoja joukkueelle kerätessä pelaaja tienaa XP:tä. Päivittäin tienatun XP:n määrää voi lisäboostata suorittamalla päivittäin vaihtuvia haasteita. Sokaise 20 pelaajaa flahbangilla, kerää 20 tappoa aseella, jossa on neljä lisäpalikkaa ja niin edelleen.

Pelaajataso nousee, käytetyn tai käytettyjen aseiden taso nousee ja tier-tasokin nousee siinä sivussa. Pelaajatason noustessa aukeaa kaikenlaista uutta sälää, tärkeimpänä totta kai uusia aseita, mutta myös esimerkiksi niitä Codin tavaramerkiksi muodostuneita uusia perkejä, uusia killstreak-apuja kuin kenttäpäivityksiäkin. Profiilibannereita, killuttimia aseisiin kuin erilaisia väriskinejäkään ei ole unohdettu, vaan sotia voi vaikka pinkillä maastokuviorynkyllä, kun tarpeeksi sälää availee. Asetason nousu sen sijaan avaa uusia, parempia osia kyseisiin aseisiin, joista lähes kaikissa on ne omat plus- ja miinuspuolensa, eli ihan kaikkea aukeavaa ei välttämättä kannata aseisiin pultata, koska ne saattavat liiaksi heikentää aseen tehokkuutta, kun ne asettaa aseeseen samaan aikaan jonkin toisen osan kanssa.

Passi, kiitos

Negatiivisen palautteen jälkeen Activision päätti jättää lootboksit tyystin Cod-peleistään ja korvasi sen uudenlaisella Battlepass-systeemillä. En kuitenkaan sanoisi, että ratkaisu on juurikaan aiempaa parempi.

Pelaajan kerryttäessä XP:tä, nousee tier-taso – maksimissaan aina tier 100:aan saakka. Tierin nousu tarkoittaa sitä, että uutta kosmeettista sälää kuin parempia varusteitakin tulee saataville – tai niin sitä alkuun luulisi. Progressioviiva esittelee jokaisen pelatun matsin jälkeen, kuinka viiva lähenee uutta tier-tasoa tai vaihtoehtoisesti tavoittaa uuden tierin ja nämä ja nämä tavarat olisi nyt saatavilla, paitsi että eipä olekaan.

Tier-linjastossa olevat tavarat avataan tier-tasoissa nousemalla sekä Battlepassia käyttämällä. Battlepass ei kuitenkaan ole ilmainen vaan maksaa sen parikymmentä euroa – tällä korvataan lootboksien menetys. Eli maksat 20 euroa ja grindaat riittävästi XP:tä matsi matsilta, niin saat itsellesi kaikki tier-tasojen myötä aukeavat tavarat.

Ei passi aivan sataprosenttista v*ttuilua kuitenkaan ole, sillä keskimäärin joka neljäs virtuaalikortista saatava tavara on ilmainen ja saatavissa siis ilman passia. Pelaajalla on siis mahdollisuus saada vaikkapa tupla XP:t seuraavan puolen tunnin ajaksi tai vaikkapa sata kultakolikkoa.

Jos haluaa, voi myös ostaa 2400 kultakolikkoa maksavan Battlepass-bundlen, joka antaa battlepassin lisäksi myös välittömän oikeuden pompauttaa oman pelaajansa tier 20 -tasolle. Selvää säästöä siis! Eikä tarvitse edes pelata!

Vaan kultakolikoitapa ei saa mistään muualta kuin pieninä murusina ilmais-tierinä – matseja pelaamalla kultaa ei saa. Isompia määriä saa vain ja ainoastaan ostamalla kolikoita pelin kaupasta, oikealla rahalla. Mainitsemani 2400 kultakolikkoa kustantaakin niin ikään kaksikymmentä oikeaa euroa. Jos olet törsäävällä päällä, voit käyttää enemmänkin, mutta maksimissaan sata euroa, jolla saa 13 000 kolikkoa – sillä onhan kaupassa muutakin turhaa kultakolikoilla osteltavaa kuin pelkkä Battlepassbundle.

Muun muassa uusia operaattoreita, eli moninpelihahmojensa valikoimaa voi kasvattaa kultakolikoilla. Ei näin Activision. Hahmoista puheen ollen, yksinpelikampanjan tiettyjen tehtävien läpipelaaminen avaa käytettäväksi muutamia uusia hahmoja sen yhden ainoan aloitushahmon rinnalle, mutta jostain syystä peli kärsi sellaisestakin bugista, että vaikka hahmot olivat kampanjan pelaamisen jälkeen avautuneet, olivat ne seuraavalla kerralla menneetkin takaisin lukkojen taakse.

Loppusanat

Call of Duty – Modern Warfare 2019 on pitkälti tuttua huttua – jopa pelaajille, jotka palaavat sarjan pariin monen vuoden tauon jälkeen. Yksinpeli esittelee visuaalisesti jossain määrin parannellumpaa ja brutaalimpaakin, moderniin maailmaan sijoittuvaa toimintaa, joka kuitnekin pelimekaanisesti pohjimmiltaan on lineaarista skriptattua ja vanhanaikaista. Moninpeli vastaavasti on se paikka, minkä parissa sitten viihtyykin paremmin ja lähestulkoon kaikista tarjolla olevista pelimuodoista löytää omaa koukuttavaa pelattavaa isokokoisen karttavalikoiman tarjotessa tukun hauskoja karttoja pelattavaksi.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • - Pelaajia kuhiseva moninpeli tarjoaa läjän karttoja ja moninpelimuotoja viihdyttämään
  • - Crossplay-tuki
  • - Yksinpelikampanjan välipätkät ovat varsin nättejä..
  • - ..ja hahmot periaatteessa symppiksiä..

Huonoa

  • - ..mutta sillä ei ole niinkään väliä lineaarisen vanhahtavassa yksinpelikonseptissa
  • - Yksinpelissä myös ainakin muutamia bugeja..
  • - ..Ja moninpelihahmojen avaamisessa
  • - Kolikoiden tienaaminen ilman oikeaa rahaa tehty nettipelissä mahdottomaksi
  • - Battlepass-systeemi on turhaa höpöä