Call Of Duty - World At War arvostelussa

Call of Duty -pelisarja on edennyt jo viidenteen osaan ja tällä kertaa palataan takaisin juurille, nimittäin toiseen maailmansotaan. Pelin kehittäjä on tällä kertaa toiminut vaihteeksi Treyarch, kun aikaisemman pelin kehittäjänä toimi Infinity Ward, joka myös kehitti sarjan ensimmäisen sekä toisen osan. Kovinkaan yllättävää ei ole se, että Call of Duty: World at War seuraa jenkkisotilaan tarinaa. Jenkkien lisäksi päästään tutkailemaan historian tuhoisinta sotaa venäläisenkin näkökulmasta. Pieni vaihtelu tähän olisi ollut poikaa, sillä FPS-rintamalla toinen maailmansota on jo koluttu läpi moneen kertaan.

Peli alkaa siitä kun jenkkilän sotilas on pahassa jamassa japanilaisten hallussa. Kovaksi keitetyt jenkit eivät tunnetusti jätä omiaan taakseen ja pian pelin toinen päähahmoista pelastetaankin juuri kriittisellä hetkellä. Tästä alkaa samoaminen japanilaisissa kylissä ja vaarallisissa viidakoissa. Suunnilleen samoihin aikoihin, toisella puolella maapalloa, Hitler on marssinut Stalingradiin, ja hänen sotilaansa viimeistelevät työtänsä varmistamalla venäläisten olevan varmasti kuolleita. Pelin sankari kuitenkin selviää kuin ihmeen kaupalla ja pääseepä vielä kostoretkellekin kohti Berliiniä. Kesken tehtävien tulee useita tilanteita joissa pelaaja näyttää jo kuolevan, mutta aina kaiken savun keskeltä löytyy se auttava käsi, joka nostaa pelaajan polvilleen ja matka jatkuu taas. Dramaturgia on siis pelissä vielä hyvin tallella.
Pelin tehtävät ovat juuri sitä mitä sotakin tuolloin oli, eli juoksemista ja räiskimistä. Onneksi mukana on erilaisiakin tehtäviä, kuten tankilla ammuskelua, sekä lentokoneen aseistuksella leikkimistä. Edellä mainituista erikoisemmista tehtävistä kumpikaan ei kuitenkaan säväytä mitenkään ihmeellisesti, sillä päämäärä on sama kuin muissakin tehtävissä; tappaminen. Pelin kentät ovat hyvin putkimaisia, mikä ei sinänsä paljoa haittaa. Vapaus valita oma reitti ei kuitenkaan olisi ollut pahitteeksi. Tuntuu esimerkiksi hieman tyhmältä koluta japanilaisissa juoksuhaudoissa, kun sieltä varmasti voisi hypätä poiskin ja oikaista. Maisemat sen sijaan ovat kauniita ja kaupungit ovat kivoja. Japanilainen viidakko tosin tuntuu välillä aivan liian tiheältä; välillä on vaikea nähdä vihollista.

Se jos mikään häiritsee, että ei näe vihollista. Monet kuolemat kokee juuri amerikkalaisissa tehtävissä, joissa vastassa on Japani. Puskasta kuuluu vain “banzai!” ja sitten sitä ollaankin jo kuolleena, sillä välillä refleksien täytyy olla täysin kohdallaan jos kamikaze-sotilas pääsee iholle. Toinen kuolemien tuottaja on kranaatit, jotka tuntuvat lentävän kumman lähelle, ja ne yleensä tulee huomattua vasta silloin kun on jo liian myöhäistä. Aikaisempaan Call of Dutyyn verrattuna kranaatteja tulee heiteltyä useammin takaisin sen lähettäjää kohti. Lähestyvät koirat sentään on suhteellisen helppo tappaa, vaikka lähelle pääsisivätkin.

Vaikeustasoja on valittavana neljä, aina helpoimmasta veteraaniin asti. Vaikka olo olisikin kuin veteraanilla, ei kannata aloittaa vaikeimmasta päästä kylmiltään, sillä peli todellakin tarjoaa haastetta. Lähinnä kuitenkin aikaisemmin mainituista kamikaze-japanilaisista, sekä kranaateista johtuen. Haastetta löytyy myös bugien muodossa; japanilaisissa juoksuhaudoissa on laudanpätkä, johon ilmeisesti voi tarttua mono kiinni, eikä siitä sitten helpolla irti pääsekään. Pahemmat ärräpäät lentelivät yhteen otteeseen kuitenkin Berliinissä, kun kersantti Maximov jumiutti sankarin kulmaan, josta ei päässyt häntä kiertämään, jonka vuoksi oli pakko aloittamaa uudelleen aikaisemmasta tallennuspisteestä. Oman puolen sotilaat eivät liiku tieltä mihinkään, eikä heitä päin voi myöskään ampua, jos on liian lähellä. Tämä on ongelma myös silloin, kun vihollinen on kaukana ja oma Sergei hyppii aseesi piipun edessä.

Pelistä löytyy myös co-op moninpelimuoto, joka mahdollistaa yksinpelin kenttien pelaamisen yhdessä kaverin tai kenen tahansa muun kanssa. Yksinpelin kentistä löytyy kortteja, jotka avaavat tähän moninpelimuotoon uusia juttuja, kuten vampyyri-ominaisuuden. nettipelimuodon tavoin, kerää pelaaja kavereidensa kanssa kokemuspisteitä. Yhteistyöpelimuotoa voi kerrallaan pelata enimmillään neljää pelaajaa. Co-op on varsin mukava lisä Call Of Duty -pelien maailmaan, joka tuo yksinpelikampanjoihin enemmän sisältöä.

Moninpelihän kuitenkin on-ainakin joillekin-se tärkein asia tämäntyylisissä peleissä, seikka jonka takia räiskinnät ostetaan. Call of Duty: World at War apinoi Modern Warfaren moninpeliä jo heti valikoista lähtien. Aikaisemman CoD:n tavoin, pelaaja voi luoda oman luokan itselleen ja nimetä sen. Luokkia voi tehdä jopa kymmenen, tosin alussa pystyy luomaan vain viisi, mutta mitä enemmän saa kokemuspisteitä, sitä mukaa luokkavalintoja avautuu lisää. Valittavana on mukava määrä aseita, kuten vanha tuttu thompson, M1 garand, sekä saksalainen sarjateurastaja mp40. Uusiakin aseita on tarjolla, kuten liekinheitin. Asetta valittaessa näkee aseen tarkemmat tiedot, kuten esimerkiksi sen, että kuinka tarkka ja raskas ase on. Kaikkein parhaimpia aseita ei tietenkään saa heti käyttöönsä, vaan ne täytyy ansaita kokemuspisteillä.

Pääaseiden lisäksi valittavana on toissijainen ase, eli käsiase. Näitäkin on muutama erilainen tarjolla. Käsiaseen lisäksi pelaaja voi valita itselleen pääkranaatin, sekä erikoiskranaatin, kuten vaikka kaasukranaatin. Mukana on myös tutut aselisäykset (perk), joita on kolme, sekä uutuutena ajoneuvolisäys, joka parantaa esimerkiksi tankin piipun kääntymisnopeutta. Aikaisemmasta osista lisäyksiä löytyy muutama, mutta erikoisempiakin lisäyksiä on tullut myös mukaan, kuten mahdollisuus herättää taistelutoveri takaisin henkiin. Kaikki nämä aukeaa sitä mukaa, kun pelaaja saa kerättyä kokemusta itselleen.
Kokemuspisteitä saa monesta lähteestä, kuten esimerkiksi pelin voittamisesta. On myös mahdollista suorittaa haasteita, kuten kaksikymmentä tappoa haulikolla, pääosumia, selvitä hengissä korkeasta pudotuksesta tai tappamalla viisi vihollista tykistötulella. Kaikkia haasteita ei heti ole näkyvillä vaan niitä aukeaa sitä mukaa kun pelaaja nousee sotilasarvoltaan.

Valittavat pelimuodot ovat samat kuin aikaisemmassa Call of Duty -pelissä, eli sabotage, headquarters, free-for-all, team deathmatch, seek & destroy, sekä capture the flag. Yksi uusi pelimuotokin on myös saatu mukaan, nimeltään War. Tässä pelimuodossa tarkoitus on saada kohteet haltuun ja siirtyä sitten seuraavaan. Parhaimmillaan moninpelissä pelaajia voi pelin PC-versiossa olla 52, kun taas Xboxilla tämä määrä on 18. Eroja aikaisempaan CoD:iin on käytännössä hyvin vähän; Modern Warfaren helikopterituki on korvattu hyökkäävillä puudeleilla, lentotuki on nyt tykistötuki, joiden lisäksi CoD 4:stä tuttu tutka-apu löytyy myös. Ainoat oikeat uutuudet moninpelissä ovat uudet kentät joita on kolmetoista, sekä mahdollisuus käyttää tankkeja. Lisäksi pelissä ovat läsnä “huudot”, jotka vihollinen päästää kun saa tappavan laukauksen kohteeseensa, sekä uusi kuolonkamera, joka siis näyttää minkä vuoksi pelaaja kuoli. Tällä kertaa näkee siis tykinkuulan tai kranaatin näkökulmasta kuinka se osuu pääkoppaasi. Taistelujen lopputuloksien taulukko on myös hieman muuttunut; pelaaja näkee kuka on ollut arkkivihollinen.

Call of Duty: World at War on tehty Modern Warfaren pelimoottorilla, joka näkyy grafiikassa, mutta onneksi positiivisessa mielessä. Äänissä ei ole valittamista, mutta jotenkin on vain semmoinen tunne koko ajan, että jotain puuttuisi. Ääninäyttely on toteutettu hyvin, ainakin suurimmaksi osaksi. Moninpelissä radiopuhelimeen tulevat huudot kuulostavat välillä hieman hassuilta. Musiikki on hieman erikoista paikoittain, mutta tämä on makuasia.