Call Of Duty arvostelussa
Call Of Duty on edelleen yksinkertaisesti paras toisen maailmansodan tapahtumiin sijoittuva räiskintäpeli Medal Of Honor: Allied Assaultin tekijöiltä. Pelin hyvä tunnelma, sekä pelaaminen kolmella eri osapuolella monipuolisissa tehtävissä saavat pelaajan helposti koukkuun. Vahva kokonaisuus niin pelillisesti kuin audiovisuaalisestikin, jonka kruunaa hyvä moninpeli. Suositellaan lämpimästi kaikille sota -ja räiskintäpelien ystäville.

Call Of Duty oli monen mielestä vuoden 2003 paras räiskintäpeli ja kyllähän peli kieltämättä siitä palkintojakin sai. Kyseinen peli ei alkuperäisen julkaisunsa aikana ehtinyt Game Realityn arvosteltavana käymään, joten päätimmekin katsastaa pelistä hiljattain julkaistun Game Of The Year painoksen. Call Of Dutyn Goty painoksessa peli on valmiiksi päivitetty 1.4 versioon jonka lisäksi mukaan on liitetty muutama uusi moninpelikartta, yksi uusi moninpelimuoto nimeltä HQ, tuki PunkBuster huijauksenesto-ohjelmalle ja EAX 3 äänistandardille.
Peli on Medal Of Honor: Allied Assault pelin tekijöiden uusin lapsi ja sen kyllä huomaa, sillä jo pelin ensimetreillä pelistä tuntee Allied Assaultin hengen. Peli sijoittuu Allied Assaultin tapaan toiseen maailmansotaan ja pelissä päästään kokemaan kyseisen sodan eri tapahtumia. Allied Assaultista poiketaan tosin sen verran, että tällä kertaa Yhdysvaltojen lisäksi pelaaja pääsee ammuskelemaan myös Venäjän ja Englannin sotilaiden saappaissa.
Jos Allied Assault aikoinaan tuntui siltä kuin olisi pelannut interaktiivista Saving Private Ryan elokuvaa niin Call Of Dutya pelatessa ainakin pelin amerikkalaisosuuden kohdalla tuntuu kuin pelaisi interaktiivista HBO:n sotasarjaa Band Of Brothers, joka kertoi Yhdysvaltain armeijan 101. laskuvarjodivisioonan 506. rykmentin laskuvarjojääkäreistä. Jopa osa pelin tapahtumista on samoja kuin mitä Band Of Brothersissa sarjassa nähtiin. Liekö tuo ihmekään, sillä pelin amerikkalaisosuudessa pompataan niin ikään tällaisen laskuvarjojääkärin kenkiin. Jenkeillä pelaaminen on pelin paras osuus, mutta venäläisen jääkärin -ja brittikommandon ohjastaminen tulevat hyvinä kakkosina perässä.
Call Of Dutyn yksinpeli on pituudeltaan sellaiset 24 tehtävää joiden aikana päästään vierailemaan muun muassa Ranskassa, Hollannissa, Itävallassa, Norjassa, Venäjällä, kuin Berliinissäkin. Pelin kolmen yhteneväisen yksinpelikampanjan aikana pelaaja saa kokea muun muassa D-Dayn, hyökkäyksen Stalingradiin sekä Berliinin valloituksen. Tiedossa ei ole pelkkää yksinkertaista räiskintää, vaikka tietysti siitähän sodassa kuin tässä pelissäkin pääasiassa on kyse.
Jokaisesta pelin tehtävästä löytyy useita eri tavoitteita joita tulee lisää sitä mukaa kun edellisiä suorittaa. Mukaan mahtuu yöllisiä hiippailuja vihollisleiriin, natsien räiskimistä lujaa kiitävän rekan lavalta, vihollislaivaan soluttautumista, vihollislentokoneiden tulittamista IT-tykillä, tankkien tuhoamista singolla, tankilla ajamista ja niin edelleen. Pelin tehtävät ovat usein erittäin toiminnantäytteisiä ja niissä ei ehdi missään vaiheessa kyllästymään.
Mukanaan pelaaja voi pistoolin ja kranaattien lisäksi kantaa maksimissaan kahta isompaa asetta kerrallaan ja kaikkia aseita voi pelin aikana vaihtaa mikäli paukut sattuvat loppumaan tai muuten vaan haluaa kokeilla esimerkiksi miltä tuntuu saksalaisten MP44 rynnäkkökivääri. Infinity Ward on mallintanut peliinsä erittäin yksityiskohtaisesti ne jenkkien ja saksalaisten kaikki tutuimmat toisen maailmansodan aseet, joita ollaan varmasti moneen kertaan eri peleissä nähtykin, mutta näiden lisäksi myös brittiläsillä ja venäläisillä on kummallakin oma asekalustonsa. Tarjolla onkin yhteensä 20 erilaista asetta poislukien kranaatit.
Hieman Allied Assaultin tapaan pelaaja ei joudu yksin tappamaan natseja, vaan pelaajan seurana on usein monia tekoälykavereita sotimassa rinnalla. Infinity Ward on viilannut tekoälyä entisestään Allied Assaultin ajoilta ja Call Of Dutyssa se tuntuukin erittäin älykkäältä. Kaverit osaavat hakea suojaa seinien takaa, tulittaa vihollista suojasta ja heittää niitä kranaateilla, sekä suojata toisiaan. Viholliset ovat vähintään yhtä älykkäitä ja antavatkin pelaajalle hyvän vastuksen. Peliä ei muista räiskintäpeleistä poiketen oikeastaan edes voi pelata siten, että juoksisi aseet laulaen jokaiseen tilanteeseen yksinään vaan pelissä on oikeasti edettävä yhdessä taistelutovereiden kanssa.
Muista sotapeleistä poiketen, tiimikavereita on usein mukana enemmän kuin kaksi, joka saa sodankäynnin tuntumaan Call Of Dutyssa entistä enemmän siltä, että nyt ei olla yksin tuhatta vihollista vastaan. Toki pelistä löytyy sellaisiakin hetkiä jolloin pelaaja joutuu tarpomaan maita ja mantuja yksikseen jonkin aikaa, ennenkuin omia kavereita jostain putkahtaa vierelle sotimaan. Koska niin omia kuin vihollisiakin on paljon runsaammin kuin missään muussa sotapelissä koskaan, näyttävät myös pelin hektisimmät hetket paljon hienommilta. Esimerkkinä Stalingradin valloitus on pelin näyttävimpiä hetkiä, kun vihollinen tulittaa armottomasti tappavien konekivääribunkkereidensa suojasta useiden kymmenien venäläistovereiden syöksyessä kohti näitä.. Ja kuvitella, että tässä kohtaa vain joka toiselle venäläissotilaalle jaettiin ase ja joka toiselle lipas, koska aseita ei riittänyt kaikille.
Mikään ei kestä ikuisesti, eikä valitettavasti myöskään Call Of Dutyn yksinpeli. Pelin erittäin addiktiivisen ja elämyksiä täynnä olevan yksinpelin pelaa itse asiassa melko nopeasti lävitse ainakin regular vaikeustasolla, jonka jälkeen pelaaja jää helposti kaipaamaan lisää. Onneksi kaipuuta voi tosin helpottaa pelin hyvän moninpelin avulla, odoteltaessa pelille aikanaan julkaistavaa United Offensive nimistä lisälevyä. Moninpeliä voi harrastaa joko lähiverkon tai internetin välityksella ja erilaisia pelimuotoja Call Of Dutyssa on kuusi kappaletta. Deathmatch ja team deathmatch ovat pelin valikoimista ne perinteisimmät ja loput neljä on hieman omaperäisempiä tiimipohjaisia pelimuotoja.
Headquartersissa joukkueiden täytyy yrittää löytää sattumanvaraisesti kartalle sijoitettu radio, jonka vallattuaan sitä hallussaan pitävä tiimi saa tililleen 45 pistettä jokaisesta hallitsemastaan 45 sekunnista. Radion voi myös tuhota, jolloin uusi radio ilmestyy kartalle jälleen sattumanvaraiseen paikkaan. Behind enemy linesissa liittoutuneiden tehtävänä on yrittää pysyä elossa ja tappaa mahdollisimman monta hyökkäävää natsia. Natsit taasen yrittävät tappaa liittoutuneita ja natsien puolella pelaavan tapettua liittoutuneen sotilaan siirtyy tämä itse liittoutuneiden puolelle mahdollisuutena kerätä enemmän pisteitä.
Retrieval pelimuoto sen sijaa muistuttaa erästä Return To Castle Wolfensteinin moninpelimuotoa, jossa toinen tiimin saa varastamalla vihollisen tärkeät dokumentit ja viemällä ne tiettyyn paikkaan, kun taas toinen tiimi saa pisteitä vihollisen onnistuneestä estämisestä. Search & Destroy pelimuoto on hieman samantyylinen kuin Retrieval, poikkeuksena lähinnä se, että Search & Destroyssa toisen tiimin täytyy yrittää tuhota vihollisen puolustamat kohteet.
Pelattavia moninpelikarttoja pelistä löytyy viisitoista kappaletta karttojen ollessa samoja kuin mitä yksinpelinkin aikana lävitse kolutaan ja osan ollessa varta vasten vain moninpelaamista tehtyjä. Moninpeliin liittyminen sujuu vaivatta pelin käyttämän Quake III-moottorin simppelin ja erittäin hyväksi havaitun sisäänrakennetun serverinhakuohjelman avulla. Arvostelun kirjoitushetkellä servereitä oli erittäin paljon jokaiselle pelimuodolle mikä vain tietysti kertoo pelin suosiosta moninpelaajien keskuudessa. Oikeanlaisen serverin ja oikeanlaisen peliporukan löytäminen tuottaa yksinpelin elämystä vastaavan kokemuksen ja moninpeliin jääkin varsin helposti koukkuun, sillä se on first person räiskintäpelien parhaimmistoa.
Vaikka Call Of Duty onkin jo hieman ehtinyt vanhentua, näyttää peli siitä huolimatta edelleen upealta ja realistiselta. Erittäin hienosti ja autenttisesti mallinnetut historialliset sotatantereet aina sotilaiden asustusta ja asearsenaalia myöten näyttävät kaikki varsin aidoilta. Pelin massiiviset hyökkäykset taistelutovereiden rinnalla ovat upeaa katsottavaa ja koettavaa, sekä herättävät toisen maailmansodan uskomattomalla tavalla eloon tietokoneen ruudulle. Myös sodan runtelemat, pelkiksi rauniokaupungeiksi muuttuneet pelitympäristöt ovat hienosti luotuja. Yötehtävissä sen sijaan saadaan nauttia näyttävän valaistuksen luomasta “hiippailutunnelmasta”. Hieman ikääntynyttä grafiikkaa voi helposti “elvyttää” laittamalla päälle antialiasointia -ja anisotrooppista filtteröintiä, jolloin pelistä saa näyttävämmän, sulavan pelattavuuden kuitenkaan siitä nykykoneilla pahemmin kärsimättä.
Resepti menestyvän sotaelokuvan tekemiseen ainakin näinä päivinä on asioiden ja tapahtumien yksityiskohtainen näyttäminen realistisesti ja autenttisesti. Visuaalinen anti ei kuitenkaan ole kaikkea, sillä äänimaailma on puoliruokaa. Näin on asianlaita myös nykyisin monessa pelissä ja varmasti kaikkein eniten räiskintä -ja sotapeleissä. Sotatantereella ase kädessä juoksemisen pitää kuullostaa sotatantereella ase kädessä juoksemiselta eikä siltä, että sota olisi jo päättynyt. Call Of Duty on sotapelien eliittiä mitä tulee ääniosastoon, sillä se on kaikin puolin nautittava elämys. Infinity Ward on saanut kaiken loksahtamaan kohdalleen aseiden ääniä, ääninäyttelyä, kuin musiikkiakin myöten.
Call Of Dutyn tehtävien aikainen vahva mukanaolon tunnelma ja samalla tunne siitä, kuin katselisi interaktiivista sotaelokuvaa on ehkä jopa enemmän äänimaailman ansiota kuin itse grafiikan. Aseiden äänet ovat aivan aidoilta kuulostavia, aina aseista ulos sinkoavien hylsyjen pitämää ääntä myöten. Aseiden laulamisen ja massiivisten räjähdysten sekaan mahtuu myös ääninäyttelyäkin, jota kuullaan usein tehtävien aikana kohdissa, joissa pelaaja saa uusia ohjeita jonkin asian suorittamiseksi. Sotatantereen jatkuvasta “elämisestä” vastaavat taustalla vaimeina ja kaukaisilta kuulostavat tulitus -ja pommitusäänet.
Musiikillisesti peli on Allied Assaultin kanssa samalla viivalla, sillä vastaahan Call Of Dutyn musiikista samainen kaveri joka sävelsi musiikit myös Allied Assaultiin. Pääasiassa elokuvamaista ja erittäin tunnelmaista, juuri Band Of Brothers tyylistä “sotamusiikkia” kuulee selkeimmin elokuvamaiseksi tehtailluissa hektisimmissä toimintakohtauksissa, kun taas rauhallisina hetkinä taustalla kuuluu hidastempoisempi, mutta painostavaa tunnelmaa luova musiikki.