Catwoman arvostelussa
Catwoman on samannimisen elokuvan pohjalta luvattoman tylsästi toteutettu lisenssipeli. Puuduttava yksinpeli kameraongelmineen ja lukuisine hyppimis -ja pomppimiskohtineen päivineen ei loista millään osa-alueella, eikä tästä syystä elokuvan tai Halle Berry fanien kannata tätä roskaa hankkia.
Klassisten sarjakuvasankareiden nostaminen valkokankaalle on selvästikin 2000-luvun juttu. Marvelin sankareista kuten Hulkista, Daredevilistä, Spidermanista, sekä X-Menistä olemme jo saaneet nauttia yhteensä kuuden elokuvan verran. 80-luvun lopusta 90-luvun puoliväliin julkaistiin niin ikään joitain sarjakuvasankarielokuvia ja mieleen muistuvin näistä on ainakin allekirjoittaneen mielestä ollut viittasankari Batman, jonka elokuvista ollaan saatu nauttia jo neljän pätkän verran, kahden viimeisimmän ollessa varsin keskinkertaisia viihdettä.
Nyt Batmanin oikeudet omistava DC Comics tekee paluun tauoltaan, sillä 22. päivä lokakuuta Suomen elokuvateattereihin saapuu elokuva nimeltä Catwoman. Suomeksi Kissanainen on elokuva, joka kertoo Patience Phillips nimisestä graafisesta suunnittelijasta, joka työskentelee yhtiössä nimeltä Hedare Beauty. Tyttöpolo saa vahingossa tietää yrityksen salaisuuden, joka on uusi vallankumouksellinen vanhenemisen estävä tuote.
Salaisen keskustelun kuuntelu johtaa lopulta siihen, että tyttö kohtaa viikatemiehen ja huuhtoutuu kuolleena rannalle hukuttuaan ensin viemäriin. Satunnainen kulkukissa tulee paikalle kehräämään kuolleen tytön viereen, tuloksena syntyy vihainen ja vikkelä kissanainen, joka välttämättä tahtoo tästä eteenpäin pukeutua melko paljastavaan kumiseen asusteeseen. Miau!
Elokuva on jenkkilässä ollut melkoinen floppi siitä huolimatta, että pääosaa näyttelevä Halle Berry keimailee elokuvassa hyvin vähissä vaatteissa ruoskan kera.. Eihän sitä tietysti kannata kieltääkään; Catwoman on jo trailereiden perusteella kaukana kassamagneettielokuvasta. Catwomanin juonellisen logiikan täydellisestä puutteesta huolimatta teroitimme kyntemme ja iskimme ne kiinni EA:n elokuvasta kyhäämään lisenssipeliin. Voiko huonosta elokuvasta saada hyvää peliä?
Kissanainen on kaupunkinsa sankari vai pitäisikö sanoa antisankari. Typy rökittää rosvoja, mutta samalla osansa hänestä saavat häntä jahtaavat poliisitkin. Vihollistekoäly ei päätä tässä pelissä todellakaan huimaa ja onkin yksinkertaisesti sanottuna sieltä surkeimmasta päästä. Lisähaastetta tekoälyn laadukkuuden varmistamisen sijaan on luotu sillä, että kissanainen ei voi armottomalla potkimisella tai ruoskimisella tappaa vihollisiaan, vaan niitä joutuu pieksemään loputtomiin jos niitä ei onnistu saamaan loukkuun. Loukkuun saamisella tarkoitetaan sitä, että rosvot on potkittava esimerkiksi roskiksiin, päin räjähtäviä tynnyreitä tai muuta vastaavaa. Vihollisten rökittämisestä tiettyjä pelin pyytämiä potkuliikkeitä käyttämällä kissanainen tienaa tililleen pisteitä, jotka jokaisen kentän lopussa muuntuvat timanteiksi. 1000 pistettä vastaa yhtä timanttia. Timanteilla taas voidaan kenttien välillä ostaa uusia ja parempia kissanaistaitoja.
Peli seuraa kissanaisen edesottamuksia yhdentoista tehtävän verran, joista jokainen jakautuu kahteen alikenttään. Pelin kentät ovat yleistoteutukseltaan yhtä putkessa kulkemista, vaikka paikoitellen suhteellisen tilavia ovatkin. Eteenpäin kuitenkin pääsee vain ja ainostaan yhtä tiettyä reittiä pitkin. Pelin kentät on suurimmaksi väsätty muun muassa pimeistä takakujista, jotka on aidattu massiivisilla verkko-aidoilla jonka lisäksi muutkin alueet ovat nekin pimeitä.
Ajoittain useiden suuntavaihtojen illuusio hämmentää, jopa kissanaisenkin ja tällöin tyttösen “kissanvaistolle” onkin käyttöä. Y-nappulaa pohjassa pitämällä aktivioituu kissavaisto ja tämän jälkeen pelaaja voi esimerkiksi nähdä Midnight nimisen kotikissansa jalanjäljet ja minne ne johtavat. Jalanjälkien seuraaminen pelissä on oleellista, sillä sinne minne tassun jäljet vievät on siellä myöskin SE oikea reitti. Catwomanin pelaaminen tietää lähes yksinomaan kiipeilemistä ja muun muassa valopylväästä toiseen heilumista. Tämä on tylsää ja ärsyttävää, koska peli periaatteessa on yhtä umpitylsää ja huonosti toteutettua tasohyppelyä.
Miksikö huonosti toteutettua sitten? Siksi, koska ensinnäkin pelin kamerakuvakulmana toimii vapaasti pyöriteltävän kameran sijasta ennalta määritetyt ja lukitut kamerakulmat. Kameraa ei siis saa halutessaan pyöräyttää oikealla tatilla vaan on tyydyttävä siihen mitä peli antaa. Tämä on huono homma, sillä kamerasysteemi on sieltä kamalimmasta päästä. Välillä suuntavaisto menee täysin sekaisin kameran jatkuvasti pomppiessa puolelta toisella ja kuvakulmasta toiseen. Siinä tulee usein juostuakin sitten tahattomasti päin seiniä tai muuten vaan aivan väärään suuntaan. Varsinkin ahtaissa ja muuten vaan hankalissa hyppely/kiipeilykohdissa kamera todella osaa ottaa pattiin.
Toinen asia millä Catwoman onnistuu ärsyttämään ainakin osittain, on sen kontrollit. Siinä missä pääsin juuri hiljattain arvostelemani Spider-Man 2 pelin myötä kehumaan maasta taivaisiin sen kontrollit, on Kissanaisen kohdalla asia toisin. Vasemmalla tatilla kyllä liikutaan ja oikealla viuhuu nätisti tytön 360 asteen musta ruoska. Muilta osin kontrolliasetelma kuitenkin on melko hankala. Hyppely onnistuu oikealla liipaisimella kun taas vasemmalla liipaisimella tyttö menee nelinkontin, jolloin on mahdollista “laukata” kuin kissa ja kiivetä pystysuoria seiniä pitkin tiettyyn rajaan asti tytön terävien tekokynsien avulla.
Mikäli mielii potkia pitkillä koroillaan pahiksia on pidettävä vasenta liipaisinta pohjassa samalla kun vatkaa oikeaa tattia haluaaminsa suuntiin. B, A ja X-nappulaa sen sijaan ei hyödynnetä laisinkaan pelin alkupuolella, sillä vasta taitojen päivittymisen myötä B -ja A-nappulat tulevat käyttöön B:n ollessa vihollisten ärsytysnappula ja A:n toimiessa “poseeraus-nappulana”. X-nappula jää kokonaan hyödyntämättä pelissä. Olisivat nyt laittaneet siihen esimerkiksi sen hyppäämisen.
Toisaalta en välttämättä syyttäisi pelin kontrolleja yksinään siitä, että jatkuva hyppiminen ja kiipeily alkaaa ottaa pattiin niin nopeasti. Lähinnä tämä johtuu kameran ja kontrollien lisäksi myös siitä, että pelin pelaaminen on todellakin erittäin tylsää, sillä ilman toteutuksesta johtuvilla ongelmilla tuotua “muka-vaikeutta” lukuunottamatta peli olisi äärimmäisen helppo.
Tunnetusti PS2:n suosiminen johtaa monessa tapauksessa siihen, ettei graafisia ilotulituksia peleissä nähdä.. Tai ei ainakaan tässä. Peli nimittäin on varsin kuivakkaasti, matalaresoluutioisista tekstuureista, mielikuvituksettomasti suunnitellun näköisistä ja ärsytttävän pimeistä kentistä koostuva paketti. Ainoa hyvä graafinen ja oikeastaan koko pelin ainoa hyvä asia on se, miten itse pääsantypykkä on peliin mallinnettu.
Erilaiset potkuliikkeet ja muu liikeanimaatio on varsin sulavan näköisesti mallinnettu ja muutoinkin virtuaalinen Halle Berry näyttää ihan hyvältä teinipoikien unelmalta. Voisi jopa sanoa, että kissanaisen nätisti heiluvan pepun vahtaaminen on hauskempaa kuin varsinaisen pelin pelaaminen. Tosifanit toki jättävät kissaisen hetkeksi paikalleen seisoskelemaan tekemättä mitään, jotta voisivat nähdä kuinka EA:n pojat ovat panostaneet peliin oikein toden teolla sisällyttäessään peliin hienon ominaisuuden, joka zoomailee ja kuvaa paikallaan keimailevaa, paljastavaan kumiasuun sonnustautunutta Kissanaista oikein erityisen läheltä. Tämä kertoo myös hieman siitä, mihin pelissä ollaan kunnollisen laatusisällön sijasta keskitytty…
Äänet pelissä eivät grafiikkaa juuri kummemmat ole. Jotain mitään sanomatonta ja ajoittain soivaa taustamusiikkia löytyy, jonka lisäksi Halle Berry on saatu peliin mukaan heittämään silloin tällöin joitain typeriä one-linereita. Tämän ohella äänimaailma koostuukin lähinnä kissanaisen ruoskan pitämästä “whip!” äänestä, sekä vihollisten satunnaisista huudahduksista, kuten “Hey, you!”.
