Toisin kuin voisi luulla, Chernobylite on puolalaisen indiestudio The Farm 51:n kehittämä peli – studion perustajat tunnetaan entisinä People Can Fly studion työntekijöinä ja muun muassa Painkillerin-pelin työstäjinä. Vuonna 2012 The Farm 51 jopa kehitti eräänlaisen remake-jatkon Painkillerille, joka kulki nimellä Painkiller: Hell & Damnation, eli mikään nuori ja kokematon studio The Farm 51 ei ole.
En alkuun meinannut ottaa Chernobyliteä lainkaan arvosteluun, nykyisen masentavan maailmantilanteen vuoksi, mutta kun peliä tarjottiin useampaan otteeseen, päätin lopulta taipua ja tsekata millainen peli oikein on kyseessä. Toki pelin tekijät itsekään eivät varmasti tienneet tulevia tapahtumia – Chernobylite kun on julkaistu alun perin jo 2019 ja vasta nyt XSX-alustalle, juuri ennen nykyisten oikean elämän tapahtumien alkamista.
Kieltämättä alkuun oli vaikeuksia pysytellä pelin parissa ja oikeasti motivoitumaan pelaamaan sitä. Ei niinkään siksi, että kyseessä olisi missään nimessä luokaton tekele, vaan eritoten siksi, että peliin mallinnettu näyttävä maailma Unreal-pelimoottorin voimin on jotenkin surullisen realistinen ja todentuntuinen visuaalinen kuvaus murentuneesta Ukrainasta, uutisissakin viime aikoina olleen voimalaitos Tšernobylin alueelta Pripyatin kaupungista.
Idealtaan kuin tarinaltaankin Chernobylite on kuitenkin aika lailla puhdasta scifiä. Pelin alussa pelaajan ohjaama päähahmo, fyysikko ja voimalan entinen työntekijä Igor Khymynuk, matkustaa junalla takaisin Ukrainan kielletylle katastrofialueelle sen jälkeen kun miehelle lähetetään valokuva hänen kolmekymmentä vuotta sitten ennen katastrofia kadonneesta, niin ikään voimalaitoksessa työntekijänä olleesta puolisosta. Nainen tuntuu muutenkin elävän pysyvästi Igorin mielessä mielikuvitushenkilönä, muistuttaen menneistä ja neuvoen tätä nykyhetkessä, – vai onko kyse jostain aivan muusta kuin elävistä muistoista?
On aika laittaa pystyyn tutkimukset karuissa olosuhteissa. Vaan eipä Igor alkuun tiedäkään, että alue kuhisee myös NAR-joukon palkkasotureita, jotka ovat löytäneet alueelta mystistä chernobylite-ainesta ja ovat jatkaneet KGB:n hylkäämien ihmiskokeiden suorittamista kyseisen tuntemattoman materiaalin kanssa.
Igorin tehtävä ei tulekaan olemaan helppo ja se mikä aluksi oli etsintäoperaatio, muuttuu nopeasti sissisodaksi NARia vastaan alueella asuvien asukkaiden ja siviilien auttamiseksi.
Peli omaksuu paljon inspiraatiota radioaktiivisten maisemien synnyttämistä vaarallisista maisemista S.T.A.L.K.E.R. -pelisarjasta: Chernobyliten maailmassa palkkasotureiden lisäksi vaarana kun ovat ihmiskokeiden tuloksena syntyneet mutatoituneet ”stalker-zombiet”, jotka pelissä kulkevat nimellä Shadows. Pelin keskeinen elementti on siis nimestäkin löytyvä chernobylite-aines, jonka avulla voidaan luoda voimakkaita aseita, mutta myös luoda madonreikiä paikasta toiseen matkustamiseksi kielletyn alueen sisällä.
S.T.A.L.K.E.R. -pelien tapaan Chernobylite ei ole mikään suoraviivainen FPS, vaikka siitä kuvakulmasta tätäkin peliä pelaillaan. Enemmänkin voisi sanoa, että Chernobylite on FPS-elementtejä sisältävä roolipeli, koska käytännössä niin paljon kikkailua ammuskelun ulkopuolella täytyy hallita, että pakka pysyisi jotenkuten kasassa.
Tatjanan löytämistä varten pitäisi päästä itse Tšernobylin tiloihin tekemään tutkimuksia, mutta maastoa partioivat NARit eivät päästä ketään alueelle – tämä käy selväksi pelin alussa, ensimmäisen yrityskerran jälkeen. Pelin perimmäinen tavoite onkin päästä voimalaitokseen, kunnon suunnitelman kera. Tämän onnistumiseksi pelaajan on majoitettava ja kasattava iskuryhmä hylätyn varaston tiloihin.
Tämä on se elementti mikä erottaa Chernobyliten edukseen ja antaa sille sen uniikin pelimekaniikkansa. Aluksi pelaaja hengailee kahden kesken kanadalaisen ex-erikoisjoukkojen sotilaan kanssa, yrittäen haalia kasaan aseita, ammuksia ja riittävästi ruoanmurusia. Joukkojen moraalia ja henkistä mielentilaa, kuin Igorin omaakin, pitäisi pystyä pitämään riittävän korkealla. Mieli murenee vähäisen ruoan ohella, myös jokseenkin realistisesti jokaisen kentällä tapahtuvan tapon jälkeen. Epästabiili mielentila ja heikko fyysinen kunto, eli vähäinen elinenergia mittarissa vaikuttavat tehtävien onnistumisprosenttiin.
Chernobyliten tehtävät jakautuvat kahteen osaan: juonellisiin tehtäviin, joita suorittamalla saadaan kasaan johtolankoja Tatjanasta sekä muista tapahtumista ja joiden myötä tarina etenee ja kohdataan uusia värvättäviäkin. Juonitehtäviä suorittamalla tarina lähenee sitä huipentumaansa, voimalaitoksen tiloihin pääsemistä, mutta valittavana on myös erilaisia tarvikereissuja, joille pelaaja voi itsensä sijaan lähettää NPC-kavereitakin loottaamaan varusteita.
Sivuhahmot voivat suorittaa päätehtäviäkin, mutta vain tiedustelumuotoisesti – juoniosio jää pelaajan harteille, mutta onnistuessaan tiedustelutyyppinen tekoälyn suorittama keikka vähentää vihollisten määrää pelaajan eduksi. Eli kun pelaaja lähtee suorittamaan tehtävää, on vastarinta pienempää, mikäli tiimikaveri onnistui tiedustelussa. Tämä on hienoa tehtäväsuunnittelua ja hauska yksityiskohta pelimekaniikassa.
Joukkojen hyvien olojen ylläpitäminen varastolla ei ole aivan helppoa ja etenkin ruoka tuntuu olevan aina tiukilla ja sitä pitää jatkuvasti säännöstellä. Ainakin alkuun pelaaja voi antaa miehistölle enemmän leipää ja sen sijaan juoda itse vain pullon viinaa heti aamulla sängystä noustessaan, niin johan alkaa Igorin mielenlaatu kummasti paranemaan.
Tukikohtana toimivaa varastonrähjää pitäisi myös hieman ehostaa, jotta liittolaiset viihtyisivät siellä. Sänkyä ja telkkaria viihtymiseen, ilmastointilaitetta paremman ilman takaamiseksi ja generaattoreita kasvavaa sähkönkulutusta ylläpitämään. Pelaaja voi myös rakentaa kaikenmaailman crafting-laitteita ja pöytiä, joilla voidaan päivitellä aseita, rakentaa ammuksia ja panssareita ja sen sellaista. Isompia satsauksia ovat muun muassa laserleikkuri, joka vaatii paljon osia, mutta samalla sellainen myös vaaditaan tiettyjen muiden esineiden luomiseen. Isot vekottimet ja laitteet ovat ikävä kyllä myös paikan rumentajia, joten laitteet alentavat viihtyvyyttä. Varaston ehostaminen on jatkuvaa tasapainoilua, mutta se tekee pelistä viehättävän. Varastonrähjä alkaa tuntia eräällä tavalla kodilla ja miehistöönkin kiintyy, vaikka ne pääasiassa vain seisoskelevat paikallaan tukikohdassa.
Kaikki rakennettavat vekottimet kuitenkin tarvitsevat raaka-aineita, joita pelaajan on haalittava kielletyllä alueella seikkaillessaan. Huvittavasti lähes kaikki valmistaminen vaatii metalli, kemikaali- ja siruosien ohella myös tuiki tavallisia sieniäkin. Peli jopa ihan pokkana sanoo, että halvin makuusija, patja on ”sidottu kasaan sienillä ja yrteillä.” Kaikkea pitäisi siis luonnosta romunkerääjänä haalia ja myös NAR-joukkojen taskut kannattaa roolipelimäiseen tapaan aina tyhjätä, kun porukkaa ampuu hengiltä tai puukottaa selän takaa, kuin Rambo konsanaan.
Pelin edetessä pelaajalle karttuu kokemuspisteitä ja näitä pisteitä voidaan käyttää treenaamalla NPC-kamujen kanssa ja siten parantaa esimerkiksi Igorin hiiviskely- ja ammuskelutaitoja, jotka ymmärrettävästikin eivät fyysikolla välttämättä ole kaikkein parhaimpia skillejä. Aluksi selän takaa tehty tappo on äänekäs rintaanpuukotus, joka hälyttää muut viholliset paikalle, mutta oppiessaan Igor laittaa vihupojalta hengen pois kuin Sam Fisher konsanaan. AK-47 sen sijaan on tehokas revolveriin nähden, mutta ilman hyvää treeniä ja päivittelyä ase on melko epätarkka ja siinä mielessä huonompi kuin tehottomampi käsiase.
Chernobylite pitää hienosti otteessaan, vaikka tarina onkin melko ohutta ja ainoastaan ajoittain Tatjana tulee kummittelemaan pelaajan mieleen. Tunnelmaa rakennetaan hienosti upealla graafisella suunnittelulla. Olen pitkään sanonut, että vain harva peli osaa luoda uskottavia ja pelottavia metsiä. Alan Wake oli yksi sellainen ja nyt tähän harvojen kerhoon liittyy myös Chernobylite. Tarjolla on erilaisia säätiloja ja vuorokaudenaikoja, jotka nekin osaltaan vaikuttavat tapahtumiin. Esimerkiksi sateisella säällä pelaajan askeleet vaimenevat.
Shadows-möröt eivät ole pelottavuudeltaan kovinkaan kuumottavia ja sanoisinkin, että pelissä on enemmän tunnelmaa silloin, kun metsissä ei ole ketään näkyvissä. Toisaalta taas NAR-sotilaat kuumottavat jossain määrin jopa mörköjä enemmän, koska sotilaiden tekoäly on melko hyvää. Pelaaja voi hiiviskellä ja piilotella pusikoissa, mutta mikäli vihollissotilaat pelaajan näkevät (ja usein niitä on enemmän kuin yksi milläkin alueella) yrittävät ne saartaa pelaajan ansaan ja kiertää sivultakin kimppuun – monesti jopa onnistuvatkin siinä.
Monesti sotilaiden kanssa suora tulitaistelu ilman kunnon aseita, lääkelaukkuja ja panssaria päättyykin pelaajan kuolemaan. Mikäli matkassa on adrenaalinipiikki, voi sellaisen avulla pelastautua ja jatkaa ammuskelua, mutta mikäli ruiskua ei ole, pelaaja päätyy NAR-leiriin vangiksi.
Kuin ihmeen kaupalla Igor onnistuu kerta toisensa jälkeen irrottautumaan kahleistaan tai pakenemaan sellistään, mutta sen jälkeen on aina edessä tavararepun etsiminen NAR-leiristä, koska on löydettävä tärkeä portaaliase, jonka avulla päästään palaamaan takaisin tukikohtaan.
Reppu voi olla joko samassa kerroksessa parakkialueella tai vaihtoehtoisesti maanalaisessa labyrinttimaisessa kerroksessa, jonne pitää mennä hissillä. Onneksi minikartta auttaa aina paljastamaan repun sijainnin. Parin ensimmäisen kerran jälkeen NAR-leiriin joutuminen ja repun hakeminen alkoi valehtelematta kyllästyttää. Tämän voi toki välttää lataamalla viimeisimmän pelitallennuksen uudelleen ja koettaa selviytyä uhasta ehjin nahoin, jota tulinkin lopulta tehneeksi, mutta silti jonkinlainen vaihtoehtoinen ratkaisukin koko reppuepisodille olisi ollut hyvä – onneksi pelaaja ei sentään menetä tavaroitaan.
Mikäli pelaaja kuolee NAR-leirissä reppua etsiessään, joudutaankin sitten jo eräänlaiseen limbotilaan, jossa chernobylite-aineksen ansiosta pelaaja voi muokata omia tekemiään valintojaan. Pelissä kun valinnat vaikuttavat tarinankulkuun, ainakin jossain määrin. Pelaajan tekemät valinnat keskusteluissa kuin myös esimerkiksi joidenkin hahmojen kohtalon päättäminen voidaan miettiä uusiksi chernobylite-kristallien luona. Tämän jälkeen palataan tukikohtaan joko vanhoilla valinnoilla tai muokatuilla valinnoilla. Pelaaja voi muokata ainoastaan jo kokemiaan hetkiä, joiden aikana valintoja tehtiin – vielä edessä häämöttäviin tuntemattomiin hetkiin ei ole asiaa kajota.
kehittäjien scifiä ja selviytymiskauhua yhdistelevä roolipeli. 3D-skannauksen avulla hyperrealistisesti mallinnetulle Tšernobylin suojavyöhykkeelle sijoittuvassa pelissä pelaat Tšernobylin ydinvoimalan entisenä lääkärinä Igorina, joka palaa Prypjatin kaupunkiin tutkimaan morsiamensa 30 vuotta aiemmin tapahtunutta salaperäistä katoamista.
Salaisuuksien selvittämisessä esteenäsi ovat karun ja anteeksiantamattoman ympäristön lisäksi vihamieliset sotilaat, muut ”stalkerit” ja yliluonnolliset olennot.
Loppusanat
Chernobylitestä on vaikea löytää kovin montaa pahaa sanaa. Pelinä se on indiestudion kehittämäksi loistava ja tihkuu vahvaa, jokseenkin katkeransuloista tunnelmaa. Menoa särkevät eniten hömpän oloiset Shadowsit sekä useammin koettava repun metsästys, mutta muutoin luvassa on paikoin kuumottavankin tunnelman sävyttämää toimintaroolipeliä, jonka tarina pitää otteessaan ja jonka audiovisuaalinen maailma on hieno nähdä ja kuulla XSX-konsolilla. Neljänkymmenen euron peliksi Chernobylite on varsin hieno esimerkki siitä, kun hintalaatusuhde toteutuu.
