Chime oli vuonna 2009 julkaistu Tetriksen kaltainen ja musiikkipainotteinen pikkupeli kehittäjä Zoë Modelta ja se nähtiin PC:llä, PS3:lla sekä Xbox 360 -konsolilla.
Nyt remasteroitujen pelien kulta-aikana, pelin oikeudet omistava julkaisija Chilled Mouse on päättänyt tuoda uuden konsolisukupolven iloksi tuunatun version pelistä, joka kantaa nimeä Chime Sharp ja sen on kehittänyt Twistplay alkuperäispossen sijaan. PC-versio pelistä näki päivänvalon jo viime vuonna.
Chime Sharp pitää sisällään Chimen peruspelimekaniikan ja pelattavuuden, mutta uudistaa sisältöä muun muassa ääniraidan osalta, mutta myös viidellätoista uudella levelillä sekä esimerkiksi uusilla pelimuodoilla.
Mikä Chime Sharpissa sitten on ideana? Jos olet joskus pelannut Tetristä jollain laitteella tiedät ainakin periaatteessa mistä on kyse. Pelaajan käyttöön ilmaantuu erilaisia palikoita, joita voi kieputella suuntaan jos toiseen. Ideana olisi saada palikoita yhdeksi köntäksi ja katoamaan ruudulta, jotta kertyisi pisteitä.
Chimessä – ja myös Chime Sharpissa Tetriksen idea on kuitenkin jalostettu vielä vähän pidemmälle. Palikoiden könttääminen tuottaa pistekertoimia ja jos onnistuu asettamaan niitä katkeamattomassa putkessa yhteen sulavaan, kaikki kolot täyttävään könttään, pysyy kerroin ”elossa”.
Peliruutu on myöskin paljon isompi ja vapaampi kuin Tetriksessä, eivätkä palikat putoile ylhäältä alas, eikä ruutua saa tukittua tai päättymään mitenkään game overiin. Palikoita saa sen sijaan siirrellä pitkin ruutua miten haluaa ja tarkoitus olisi pisteiden keruun ohella tuhota mahdollisimman suuri ala taustaruudukkoa sillä könttäysmenetelmällä. Pelaajan pelin päättää nollaan valuva aika, tosin hyvin pelaamalla ja kertoimia hakkaamalla pelikelloon on mahdollista saada lisää sekunteja.
Erittäin hektiseksi muodostuvan pelaamisen taustalla soi erittäin meneviä, elektronisen musiikin genreä edustavia nopeatempoisia musiikkiraitoja useilta eri artisteilta. Tunnetuimpana löytyy kenties ranskalainen Kavinsky, mutta mukana on myös tuntemattomia nimiä, kuten Chipsel, Los, Message to Bears ja Luc Grey.
Chime Sharp pitää sisällään yhteensä kuusitoista tasoa. Koska kaikissa tasoissa on oma musiikkinsa, tarkoittaa se sitä, että pelissä on kuusitoista raidallista elektronista musiikkia eri artisteilta.
Kun peliä pelaa ensimmäisiä kertoja on vähän semmoinen olo, että ”okei selkeetä, tämä on joku Tetris-klooni”. Jos järjestyksessä pelaa pelin tasoja, on niin kauan hauskaa, kunhan aikarajan nollauduttua ja pelin päätyttä ruudulla lukevat valikossa sanat ”go to next level”.
Tosiasiassa vain ensimmäiset viisi kenttää ovat kuitenkin valmiiksi auki ja loput on lukkojen takana. Kun olet pelannut kaikki tarjolla olevat kerran pari lävitse ja saanut aikaiseksi jonkinlaisen oman huipputuloksen leaderboardseille, alkaa ihmettely.
Mitäpä seuraavaksi? Miten loput kentät aukeavat? Uutta pelattava ei eteen tulekaan. Standardista pelimuodostakin eroavat variaatiot ovat lukkojen takana, et voi kokeilla niitäkään. Kuumeisesti sitä etsii jotain opastavaa tutoriaalia pelin valikoista, mutta peli suostuu kertomaan vain kontrolleista, sekä pienenä sivulauseena siitä miten palikoita pitäisi pelaamisen aikana kasata.
Oikeaoppinen tie on täyttää ruudukkoa 3×3 köntällä jatkuvalla syötöllä. Kun tuo yhdistelmä tulee ruudulla täyteen alkavat kertoimet nousta ja pisteet kertyä.
Yleisesti ottaen informaation puute on kuitenkin yksi Chime Sharpin kompastuskivistä.
Peli kun ei kerro oikein mitään, eikä mitään pelaamisen alkuun opastavaa tutoriaaliakaan ole – muuta kuin tämä lyhyt lause kontrollivalikossa. Mikä on se vasemmalta oikealle vyöryvä ”ääniaalto” pelin aikana, joka seilaa ruudulla koko pelikellon keston ajan. Ei kerrota miten saat loput kentät tai pelimuodot auki.
”Kaikkihan tietävät Tetriksen – pelaajahan voi arvata loput”. Näinköhän on palaveri mennyt kehittäjä Twistplayn tiloissa…
No, jouduin lopulta turvautumaan internetin ihmeelliseen maailmaan ja aluksi ehdin jo luulla, että jokaisessa kentässä tulisi olla täysin mahdoton 90 prosentin kattavuus taustaruudukon tuhoamisessa tai toisin sanoen peittämisessä, siinä vaiheessa kun kello valuu nollaan!
Tämä tieto ei kuitenkaan lopulta onneksi pitänyt paikkaansa, sillä kun tarpeeksi kauan hinkkasin niitä jo auki olevia kenttiä ja pääsin yli neljänkymmenen, aukesi uutta pelattavaa. Oikea tarkka prosentti onkin siis 41. Tämä maaginen luku antaa lisää pelattavaa.
Jos et onnistu tässä suorituksessa, mitään uutta pelattavaa ei myöskään aukea.
Tehtävä ei todellakaan ole helppo. Täysin keskittyneellä pelaamisella ja parhaalla yrittämisellänikään en onnistunut aluksi saamaan kuin 20-30 prosenttia ruudukosta peittoon.
Oletusarvoisesti pelikellossa on aina kaksi minuuttia peliaikaa ja pisteitä ja kertoimia rummuttamalla saa kelloon aina välillä puoli minuuttia lisäaikaa. Useimmiten taustalla soiva biisi ei kuitenkaan ehdi soida edes puoliväliin ennen kuin peli on jo ohitse ajan loppumisen vuoksi. Pelissä ei aikaa liiemmin ole hukattavaksi ja muutamienkin sekuntien ihmettely saattaa maksaa prosentteja ellei kymmenenkin sellaista lopputuloksesta.
Tahkottava kenttiä kuitenkin uudelleen ja uudelleen on, sillä muut pelimuodot eivät myöskään aukea yhdellekään kentälle, jos et ensin standardia pelaamalla pääse järjettömään kuuteenkymmeneen prosenttiin. Tämänkin jälkeen muut pelimuodot aukeavat järjestyksessä siten, että yksi pelimuoto avaa toisen – kunhan ensin yltää siihen lukuun 60.
Kaikki tämä johtaa loppujen lopuksi siihen, että sitä kyllä jaksaa yrittää ainakin muutamia kertoja uudelleen saavuttaa parempia prosentteja, mutta siinä vaiheessa kun omat ennätyspisteetkään eivät enää uusiudu, muuttuu pelaaminen puuduttavaksi saman toistamiseksi.
Jotkut kentät ovat vähän vaikeampia sen 41:n saavuttamiseksi, koska esimerkiksi jossain kentässä ruudukossa on reikiä minkä päälle palikoita ei voi asettaa – työskentelytilaa on siksi vähän vähemmän. Hartaalla pelaamisella kaikki peruspelimuodon kentät on kuitenkin mahdollista saada auki (uskoisin, en jaksanut yrittää kaikkia), mutta muiden pelimuotojen avaaminen onkin sitten oma hommansa.
Erilaisia vaikeustasoja pelissä tarjolla ei ole, joten pelaamista ei myöskään voi millään keinotekoisesti helpottaa. Suuri osa sisällöstä jääkin varmasti suurella osalla pelaajista avaamatta.
Chime Sharp maksaa vain noin kymmenen euroa, mutta sanoisin, että hukkaan menevät silti nuokin eurot, kun koko sisältöä ei saa avattua käyttöönsä muut kuin masokistit. Sellaisenaan Chime Sharp on varsin hauska ja koukuttava tetriksenkaltainen ja idea palikkojen viskelyn perusideasta on hauskasti jalostettu vähän innovatiivisemmaksi, mutta pelin hurja vaikeustaso pilaa ikävä kyllä kokonaisuutta.
