Civilization VI arvostelussa

Jo neljännesvuosisadan verran porskuttanut Sid Meier’s Civilization on muotoutunut strategiapelien keskuudessa sellaiseksi instituutioksi, että ajatus uuden osan arvostelusta vetää kokeneenkin peliarvostelijan kalpeaksi. Jo pelkkä muutosten listaaminen vaatii pitkällistä perehtymistä sarjan kehityskaareen puhumattakaan siitä, että pitäisi osata vielä analysoida, millaisia vaikutuksia milläkin uudistuksella on pitkässä juoksussa. Perinpohjaiseen sukellukseen ei riitä viikko tai edes viisikään, joten en edes yritä väittää tietäväni miten Civilization VI vertautuu edeltäjiinsä parin vuoden säteellä. Parin pelin mittaisen ensivaikutelman perusteella Civilization VI vaikuttaisi olevan kuitenkin paras asia sitten penisilliinin. “Jos nyt vielä yhden vuoron pelaisi”, vai miten se vanha mantra menikään.

Kupletin juoni on vanha tuttu: pelaaja poimii sopivimman kuuloisen sivilisaation ja pyrkii parhaan kykynsä mukaan luotsaamaan sen satunnaisesti generoidun maapallon valtiaaksi. Aluksi etsitään sopivin paikka pääkaupungille, tutkitaan lähiympäristöä ja nahistellaan vähän paikallisten barbaarien kanssa. Eipä aikaakaan, kun kartta alkaa samaan sumun alta muotoaan, ja porteilla kolkuttavat barbaarien ohella kaupunkivaltiot sekä naapurikansat sopimuksineen ja vaateineen. Vuosisatojen varrelle mahtuu tieteellisiä ja kulttuurillisia läpimurtoja, suurmiehiä ja -naisia, sotia, rakentamista ja maailman ihmeitä. Toisin sanoen, koko sivilisaation kaari yhdessä paketissa, aivan kuten otsikkokin lupaa.

Polkuja voittoon on ollut Civilization-peleissä perinteisesti useita, mutta Civilization VI tuntuu ensimmäiseltä, joka ei ole vähintäänkin alitajuista varautumista suureen loppusotaan. Voiton voi napata muun muassa panostamalla tieteeseen ja viemällä sivilisaationsa tähtiin, tai kulovalkean tavoin leviävään kulttuurin tai uskonnon välityksellä. Etenkin uskonnon levittämisestä on tullut passiivisen odottelun sijaan aktiivista toimintaa, jossa kaikki sotimisesta inkvisiitioihin on ulkoistettu pyhällä hengellä ostettavien apostolien harteille. Myös perinteinen tankkeihin, sotilaisiin ja katapultteihin perustuva strategia toimii, mutta se on Civilization VI:ssä poikkeuksellisen kallis ja vaivalloinen. Harmillisesti ja ehkä hieman yllättävästikin, Civilization VI ei tarjoa mitään talouteen tai kaupankäyntiin perustuvaa voittoehtoa, vaikka peli näin muutoin tuntuu rohkaisevan rahan takomiseen joka käänteessä.

Pienemmistä muutoksista saisi kirjoitettua vaikka moniosaisen kirjasarjan, mutta kenties keskeisin ja tuntuvin uudistus liittyy kaupunkien rakentamiseen. Kaupunkeja ympäröiviä heksaruutuja ei ole enää pyhitetty maanviljelys-, metsästys- tai kaivostoiminnalle, vaan tilaa tarvitaan tällä kertaa myös rakennustarpeisiin. Joka kylään sopivia perustönöjä on enää vain kourallinen ja melkein kaikki strategisesti keskeiset rakennukset tehtaista korkeakouluihin vaativat omalle heksaruudulleen levittäytyvän kaupunginosansa. Maapinta-alan käyttö kysyy rutkasti enemmän suunnittelua, ja koska tilaa ei ole koskaan kaikkeen, pitää myös kaupunkien erikoistumista pohtia ihan uudella tavalla. Rakennusten levittäytyminen keskustan ulkopuolelle mahdollistaa myös uudenlaista sotilaallista sabotaasia – kaupunginosan voi näet pistää remonttiin, vaikka ydinkeskusta olisikin vielä toisen valtakunnan hallussa.

Myös yksiköiden käyttöä on järkeistetty sitten edellisen Civilizationin. Keskenään identtisiä sotilasyksiköitä voi niputtaa suuremmiksi joukko-osastoiksi ja entisaikojen nurkissa notkuvat työläisyksiköt haihtuvat ilmaan muutaman käyttökerran jälkeen. Tiet syntyvät automaattisesti kauppakaravaanien jalanjäljissä, mikä antaa ihan uudenlaista pontta koti- ja ulkomaankauppareittien rakentamiseen

Fiksuja uudistuksia löytyy myös karttaruudun ulkopuolelta. Civilization V:stä tutut sosiaalikäytänteet on sullottu ihan omaan kehityspuuhunsa ja aktiivisten käytänteiden määrä on sidottu tiukemmin valittuun hallitustyyppiin. Esimerkiksi fasismiin pohjaavat yhteiskunnat saavat käyttöönsä kokonaiset neljä sotilasbonusta siinä missä demokratiat nauttivat pääosin diplomatiaan ja talouteen liittyviä etuja. Tieteellisiä sekä poliittisia läpimurtoja voi nyt myös hoputtaa erilaisten minitavoitteiden kautta – merenkäyntiä on nopeampi oppia, jos asuu lähellä rantaa ja raudan takomista helpottaa, mikäli omistaa yhdenkin rautakaivoksen. En voi vielä parin pelin perusteella väittää ymmärtäväni täysin, kuinka suuria strategisia etuja keksintöjen hoputtamisella voi saavuttaa, mutta kuten useimmat Civilization VI:n uudistukset, se tuntuu työkalulta, joka kohoaa täyteen potentiaalinsa vasta osaavissa käsissä.

Civilization VI:n heikoin lenkki tuntuu olevan jälleen kerran diplomatia. Naapurimaiden hallitsijat ovat kyllä persoonallisia ja omaavat henkilökohtaisia tavoitteita, mutta vuorovaikutusta hallitsevat yhä satunnaiset katkerat kommentit ja puskista tulevat sodanjulistukset. Hallitsijoiden kommentit ovat toisinaan suorastaan absurdeja: kiinalaiset päättivät julistaa minut pannaan vain, koska olin rakentanut paljon ihmeitä ja espanjalaiset naljailivat talouteni tilasta, vaikka tili pursuili tonneja. Taistelutantereella tekoälyn strategia tuntuu perustuvan useimmiten ylivoimaan, mutta yksiköiden käyttö ei ole kovin koordinoitua tai tehokasta. Vaikeustason vaihtaminen näytti vaikuttavan lähinnä tyhjästä nyhjäistyjen sotilasyksiköiden määrään. On tietenkin paljon helpompi kritisoida Civilizationin pelkistettyä diplomatiaa, kuin keksiä, miten se pitäisi tarkalleen ottaen korjata. Se nyt auttaisi ainakin, jos pelaajalle annettaisiin järkevät työkalut arvioida jo etukäteen, miten mikäkin rakennusprojekti, yksikön sijoittelu tai muu pelin puitteissa tehty valinta vaikuttaa ulkosuhteisiin.

Hieman nuivahkoa diplomatiaa tasapainottamaan löytyisi vielä monen monta tervetullutta uudistusta aina vakoilumekaniikoista oman uskonnon perustamiseen, mutta reilun kuudensadan sanan jälkeen riittänee todeta, että Civilization VI on jopa pelisarjan omilla mittareilla aivan pahuksen monipuolinen ja viimeistelty tapaus. Laatu heijastelee myös poikkeuksellisen mutkattomassa teknisessä toteutuksessa: peli on vakaa, käyttöliittymä tuntuu suoraviivaiselta, ruudunpäivitysnopeus on sulavaa ja jopa edellisen polven Civilizationia vaivannut käyttöliittymän viiveisyys loistaa poissaolollaan. Kauneuskilpailuja Civilization VI tulee audiovisuaalisella kuorikerroksellaan tuskin voittamaan, vaikka peli periaatteessa näyttää ja kuulostaakin ihan kivalta.

Täytyy sanoa, että Civilization VI onnistui ylittämään odotukseni liki joka suhteessa. Se tuntuu heti ensiversiossaan monipuolisemmalta ja kerrostuneemmalta, kuin Civilization V kaikkine lisäosineen, muttei kuitenkaan turhan monimutkaiselta. Strategisia valintoja tarjoillaan enemmän kuin koskaan, mutta, mikä tärkeintä, Civilization on kuudennen osansa myötä kypsynyt peliksi, jossa sota on enemmän vain väline kuin vääjäämätön lopputulos. Tyylipuhdas kulttuurivoitto, siis.