Hassunhauskasti nimetty Cloudy With A Chance Of Meatballs on Sony Picturesin samannimiseen animaatioelokuvaan perustuva lisenssipeli, joka on ? monien muiden animaation pohjalta työstettyjen pelien tapaan ? suunnattu perheen nuorimmille. Peliversio lainaa lähtöasetelmansa löyhästi suoraan elokuvan juonesta: Flint -niminen tiedemies päättää muuttaa sateen ruoaksi kaikkialla, mutta asiat menevätkin päin prinkkalaa, kun ihmiset jäävät ruoan vangeiksi. Jäää Flintin itsensä tehtäväksi korjata vääryys ja palauttaa maailmankirjat ennalleen. Käytännössä tämä tietää kahdenkymmenen tason lävitse tahkoamista, joissa kaikissa on periaatteessa sama idea. Tuhotaan keräiltävien muodossa olevaa ruokaa (kuten jättisuuria jäätelöpalloja, piirakoita tai mansikoita) ja samalla suoritetaan varsinainen päätehtävä, johon liittyy aina ihmisten pelastamista joltakin, kuten vaikkapa tulisen chilikastike-virran keskeltä tai ilkeiden nallekarkkien kynsistä. Flintin käytössä oleva “ase” vaihtelee tasoittain, joten jos yhdessä kentässä sulatetaan tikkujäätä ja jäätelöpalloja sulattimella, toisessa tasossa taas sörkitään ympäriinsä jättihaarukalla ja niin edelleen. Keräilemällä tuhottavista ruoista jäljelle jääviä sinisiä pallukoita kertyy pelaajan tilille pisteitä.
Pisteillä voidaan sitten tasojen välissä parannella pelaajan “asevalikoimaa.” Mukaan ruoan tuhoamiseen voi osallistua myös toinenkin pelaaja yhteistyöpelin muodossa, jolloin kakkospelaaja omaksuu Flintin lemmikin, Steve-apinan roolin. Yhteistyönä peli onkin paljon hauskempaa, joskin tällöin pelin elinikä hupenee takuuvarmasti entistä nopeammin. Pelin kaksikymmentä tasoa kun eivät ole pituudeltaan mitään päätähuimaavia; itselläni meni yhden tason pelaamisen keskimäärin viisi minuuttia, joten kahdenkymmenen tason läpipelaamiseen kuluukin siis parhaimmillaan vain hieman vajaat kaksi tuntia.
Pelin kestoa lyhentää yhteistyöpelin sekä muuten vain lyhyiden tasojen ohella se, että peli on äärimmäisen helppo. Pelin ikärajaksi asetettu seitsemän ikävuoden suositus tuntuukin olevan turhankin korkealla siihen nähden kuinka helppo Cloudy With A Chance Of Meatballs oikeastaan onkaan. Allekirjoittanut ei miesmuistiin ole nimittäin pelannut haastavuudeltaan näin yksinkertaista peliä ? edes tällaista pääasiassa nuoremmille suunnattua tapausta. Tämä taasen johtuu siitä, että valtaosa siitä noin viidestä minuutista, jonka yksi taso kestää, on peli kokonaan vailla vihollisia tai muuta, joka voisi pelaajan elinenergiaa syödä. Hyppelykohtauksetkin ovat usein äärimmäisen helppoja, joten kuolema ei korjaa myöskään kuiluihin putoilemalla. Toisaalta siitä ei ole edes mitään haittaakaan, kun pelissä ei katsota edes elämien määrää. Kaukana ovat vanhojen pelilaitteiden, kuten vaikkapa 8-bittisen Nintendon kulta-ajat, jolloin pelien haastavuus ja lapset itse olivat vielä rautaa…
Pelin suurimpia kompastuskiviä ovatkin sen lähes totaalinen haasteettomuus sekä tasojen lyhyys, joka heittää pelin suoraan niiden kestoltaan lyhyimpien lisenssipelien kastiin. Vanhempien onkin syytä kaksi kertaa miettiä, kannattaako tähän peliin törsätä sitä vajaata kuuttakymppiä, vai olisiko kenties jokin toinen lapsille suunnattu lisenssipeli enemmän rahan arvoinen.
Pelin lyhyt elinikä on valitettava seikka etenkin siksi, että muilta osin peli on kuitenkin varsin onnistunut ? kontrollit ovat yksinkertaiset ja nopeasti omaksuttavat, eikä epäselvyys kentissä etenemisen suhteen tai niissä suoritettavan päätehtävän suhteen jää pimentoon.
Graafisesti peli ei ole uusien konsoleiden kärkipäätä, mutta silti parempaa tasoa kuin lisenssipelien yleinen PS2-tasoinen grafiikka, minkä lisäksi peli vangitsee esikuvansa yleisilmeen päähahmo Flintiä myöten varsin mallikkaasti. Ääninäyttelystä ei vastaa animaatioelokuvan alkuperäinen kasti, mutta siitä huolimatta äänityöskentely, kuin pelin muu yleinen äänimaailmakin on varsin toimivaa musiikki
