Monet varmasti muistavat 80-luvun alkupuolelta elokuvan Conan the Barbarian. Tämä kyseinen elokuvahan ei ollut mikään huippuhyvä elokuva, eikä tainnut tehdä niin hirveästi oikeutta alunperin kirjailija Robert E. Howardin Conan-hahmolle ja kirjailijan luomalle fantasiamaailmallekaan. Yksi hyvä asia kuitenkin kyseisestä elokuvasta tuli, nimittäin kehonrakentajasta elokuvan päärooliin pokattu Arnold Schwarzenegger oli siitä eteenpäin kova nimi. Conan-elokuva poiki vielä yhden vuonna 1984 ilmestyneen jatko-osan nimeltä Conan the Destroyer. “Iso-Arska” tuli Conan-maineestaan huolimatta suuren yleisön suosioon vasta niin ikään vuonna 1984 ilmestyneen The Terminator-elokuvan myötä. Elokuvassa Arnold näytteli pahaa tappajarobottia tulevaisuudesta, jonka määränpäänä oli “terminoida” vielä syntymättömän vastarinnan johtajan äiti, jotta tämä ei voisi synnyttää lastaan. Loppuosa Iso-arskan urasta onkin sitten historiaa.
Miksi kirjoitinkaan äsköisen lyhennelmän? Siksi, että nyt lähes 20 vuotta myöhemmin aiheesta on päätetty tehdä myös peli.. Miksikö vasta nyt? No ehkäpä ovat halunneet juhlistaa Arnoldin pääsyä kuvernööriksi, kukaties. Joka tapauksessa Conan-pelistä vastaa slovakialainen Cauldron, jonka aiempiin tuotoksiin lukeutuu muun muassa räiskintäpeli Chaser ja vuoropohjainen tosiaikanaksuttelu Spellcross.
Conan: The Dark Axe perustuu elokuvien lailla Robert E. Howardin maailmankuuluihin kirjoihin. Pelissä ei kuitenkaan kaavamaisesti seurata Conan-kirjojen, sarjakuvien eikä elokuvienkaan juonta. Peli alkaa siitä, kun Conan palaa kotikyläänsä Kimmeriaan barbaarireissuiltaan vain huomatakseen, että koko kylä on sytytetty palamaan ja kaikki kyläläiset mukaanlukien Conanin kaikki elossa olevat sukulaiset tapettu. Tätä ei isokokoinen muskelikaveri noin vain sulata, vaan onkin oitis lähdettävä kostoreissulle “Mustalle Vuorelle”, jonne murhaajatkin ovat menneet.
Pelissä matkataan Hyborian lävitse aina lumisesta Kimmeriasta Darfarin viidakoihin, Kordavan rannikkokaupunkiin, Stygian autiomaahan, sekä Pictlandin metsään. Tasosuunnittelussa ollaan jälleen kerran päätetty mennä helpoimman kautta ja kaikki pelin kentät on tehty varsin putkimaisen suunnittelumallin avulla. Etenemisereittejä on useimmiten vain yksi ja kaikki muut vähänkin vaihtoehtoisilta reiteiltä näyttävät kolot ja polut on estetty kivillä, puunrungoilla ja niin edelleen.
Pelin kuluessa kohdataan sitten toki myös vastarintaakin ja Conan saakin vastaansa niiden murhaajien lisäksi muun muassa eläinkunnan eri jäseniä aina sudesta karhuihin aina hieman fantasiapohjaisempiin jääsotilaisiin ja jättikokoisiin ötököihin. Sen kummempaa tekoälyä ei pelissä kohdattavilla vihulaisilla ole, mutta toisaalta ei sitä kait ahtaissa putkimaisissa tasoissa niin hirveästi älykkyydelle ylimääräistä tilaa pysty antamaankaan. Taistelut tapahtuvatkin usein varsin tavanomaiseen mättöpelityyliin; juostaan vihulaisten luo, mätetään niitä niin kauan kunnes ne kaatuvat ja sitten jatketaan polulla eteenpäin, kunnes seuraavat väistämätöntä kuolemaansa odottavat persoonattomat tusinahahmot tulevat vastaan. Aseistuksenaan Conanilla on pelin alussa vain miekka, mutta asevalikoima karttuu eteenpäin mentäessä vielä rautaisella piikkinuijalla ja kirveellä.
Conan kerää pelin edetessä myös taitopisteitä, joita karttuu tilille jokaisen vihulaisen kukistamisen jälkeen. Taitopisteitä voi sitten vapaasti sijoittaa tarjolla oleviin eri kykyihin, jotka koostuvat käytännössä aseilla toteutettavista erilaisista liikkeistä -ja liikesarjoista sekä muutamasta ei-aseellisesta taidosta, kuten automaattisesta parannuksesta. Taitopisteitä kannattaa käyttää, sillä vaikka vihulaisten tekoäly melko tyhmä onkin niin pelin kuluessa niistä ja niiden takaisin antamista iskuista tulee voimakkaampia. Eli toisin sanoen, ei kuolema tässäkään pelissä mikään mahdottomuus ole. Jos Conan sattuu kuolemaan taistelun tiimellyksessä, kutsutaan hänet taivaaseen eräänlaiselle areenalle. Siellä Conan saa vastaansa pari vihollista ja jos onnistuu kukistamaan nämä niin saa pelaaja jatkaa suurinpiirtein siitä missä kuoli. “Ooh, a second chance!”
Jos taistelun häviää heittää peli kylmästi päävalikkoon. Jos pelaaja kuolee pelin mielestä “typerästi”, eli esimerkiksi putoaa kalliolta, ei tämä saa toista mahdollisuutta koska kuoli häpeällisellä tavalla ja näin joutuu siis suoraan takaisin päävalikkoon. Vielä kun heittäisi Windowsin työpöydälle ja buuttaisi pelaajan koneen tämän puolesta niin eiköhän tulisi jo tarpeeksi näpäytystä huonosta pelaamisesta. En valittaisi tästä asiasta, mutta kun asianlaita sattuu olemaan pelissä niin, ettei tallentamista saa suorittaa milloin haluaa.
Tallentaminen ei ole edes yhtä toistuvaa kuin tavallisimmissa, tallentamista rajoittavissa konsolipeleissä vaan tallentaminen onnistuu ainoastaan jos satut löytämään pelikentästä “tallennuskiviä”. Näitä kiviä ei sitten ihan joka paikasta löydäkään, useimmiten ei edes jokaisesta tasostakaan vaan sen sijaan vähän milloin mistäkin. Onkin erittäin ärsyttävää, että tälläisen typerän pelleilyn takia pelin tasoja joutuu aivan turhaan tahkoamaan moneen otteeseen ja välillä saa pelata jopa parikin tasoa putkeen ilman tallentamismahdollisuutta.. Mitä tästä opimmekaan? Sen, että tässä pelissä ei siis todellakaan kannata kokea häpeäkuolemaa. Toisaalta, 8-bittisen Nintendo pelikonsolin aikoihin kaikki pelit piti jokaisella kerralla pelata alusta loppuun lävitse saamatta tallentaa peliään kertaakaan, joten ehkä ei pitäisi ylipäätään valittaa…
Tallennusten jatkuvat uudelleenlataamiset ja kenttien pakotetut uudelleen pelaamiset ovatkin osasyy siihen, miksi peli työntää helposti pois luotaan jättäen karvaan maun suuhun. Lisäksi peliä pelatessa tuntuu, että siitä puuttuu se jokin..Sen sielu kenties. Tarinassa kyllä edetään hienon elokuvamaisesti elokuvatyylisesti toteutettujen välianimaatioiden ja oikein kertojankin kera, mutta se miksi pitäisi välittää Conanista ja jaksaa eteenpäin ei olekaan niin itsestäänselvää, koska Conanilla ei pelissä ole minkäänlaista persoonallisuutta(en tosin muista oliko sitä Iso-Arskallakaan elokuvissa)eikä Conanin kostoretkestä valitettavasti jaksa innostua sen suuremmin.
Edellä mainittu kuoleminen häpeällisellä tavalla ärsyttää vielä enemmän siksi, koska useimmiten tippuminen kuiluun tai muuhun vastaavaan ei johdu niinkään pelaajan pelikyvyttömyydestä vaan siitä, että välillä pelissä on turhankin selkeästi esillä kamerakuvakulmaan ja kontrolleihin liittyvä ongelma. Conania ohjataan räiskintäpelien tapaan vakioasetuksilla WASD-näppäinyhdistelmän ja hiiren kera, joista ensinnä mainitulla liikutaan eteen taakse ja sivuille, kun taas hiiri hoitaa kääntyilyn ja teräaseilla huitomisen virkaa. Ongelmana pelissä paikoin on se, että hiiren herkkyys on suorastaan huono.
Vaikka hiiren herkkyyden säätäisikin täysille, ei Conan välillä halua kääntyä sujuvasti oikeastaan ollenkaan vaan hiirtä saa liikutella edestakaisin pöydällä, jotta halutun suuruinen kääntyminen saataisiin aikaiseksi. Onkin taistelutilanteessa varsin ärsyttävää yrittää taistella kun sankari ei haluakaan tarpeeksi verkkaisesti kääntää nokkaansa oikeaan ilmansuuntaan. Välillä taas ahtaammisssa paikoissa kuljettaessa peli lukitsee kamerakuvakulman, jossa heikoimmaltakin menee välillä suuntavaisto sekaisin, puhumattakaan sujuvasta pelattavuudesta. Homma onkin välillä kuin sementissä tarpoisi. Muutoin pelin kontrollit ovat kyllä varsin toimivat ja mikäli ei halua pelata näppäimistö-hiiri yhdistelmällä, voi käyttöönsä valjastaa myös peliohjaimen mikäli sellaisen omistaa. Pelin selkeistä ongelmista huolimatta, oli vihulaisten kurmottaminen ihan hauskaa silloin kun peli suostui edellä mainitun hiiriongelman osalta kunnolla toimimaan.
Peliin saatavilla olevan 1.03-päivityksen asentamisen jälkeen peliä on yksinpelitarinan lisäksi mahdollista pelata myös maksimissaan kahdeksan pelaajan kesken joko netissä tai lähiverkossa. Tarjolla on tavallisen deatchmatch-pelimuodon lisäksi yksi vastaan yksi pelivaihtoehto, jossa nimensä mukaisesti kaksi pelaajaa ottaa toisistaan mittaa erilaisilla gladiaattorityyppisillä areenoilla. Moninpeliä ei ainakaan pelin arvosteluhetkellä pelannut kukaan, eikä yhtään serveriä siis ollut löydettävissä..Toisaalta en ihmettele tätä kyllä yhtään huomioon ottaen pelin yleisen laadun.
Visuaaliselta toteutukseltaan Cauldorin pojat eivät valitettavasti ole saaneet läheskään kaikkea pelistään irti, vaikka tavoitteet ovat ilmiselvästi olleet hieman korkeammalla, kuin mitä lopputulos antaa olettaa. Peli vaatii nimittäin DirectX 9:n ja pixel shader teknologiaa tukevan näytönohjaimen toimiakseen, mutta ainakaan allekirjoittaneen mielestä pelin graafinen taso ei oikein tee oikeutta tälle vaatimukselle. Graafisesti peli on nimittäin melko vaisu esitys.
Peliympäristöt ovat ulkonäöltään melko mitään sanomattomia ja tekstuurit ovat kauttaaltaan melko matalaresoluutioisia ja kertakaikkisen valjun näköisiä. Edes Conan ei näytä kovinkaan hyvältä vihulaisista puhumattakaan, jotka ovat niin yksinkertaisen näköisiä, että ei niiden takia oikein meinaa jaksaa kirvestä heilauttaakaan. Pientä visuaalista yksityiskohtaisuutta peliin tuovat sentään siitä löytyvät hienonnäköiset sääefektit, kuten lumimyrsky ja rankka vesisade, sekä Conanin kehoon taistelun tiimellyksessä ilmestyvät haavat. Tiedä sitten onko graafiseeen mitäänsanomattomuuten vaikuttanut se, että peli on päätetty julkaista PC:n lisäksi myös kaikille konsoleillekin mukaan lukien markkinoiden heikoin laite Playstation 2. Pelistä saa tosin hieman enemmän irti kunhan vain osaa säätää antialiasoinnit ja anisotrooppiset päälle näytönohjaimen omista valikoista. Itse testasin peliä 1024×768 resoluutiolla 4x antialiasoinnin ja 16x anisotrooppisen filtteröinnin kanssa ja peli pyöri ihan sulavasti kyseisillä asetuksilla. Mitenkään dramaattisesti ei graafisuuden laatu kuitenkaan näilläkään parane.
Äänellisesti peli istuu visuaalisuuden kanssa hyvin yksi yhteen, mutta on äänimaailma siitä huolimatta peliin paremmin onnistuttu vangitsemaan kuin itse pelin ulkoasu. Elokuvamaista pelitunnelmaa luomassa on kaunis taustamusiikki, joka on ensimmäisestä Conan-elokuvastakin tuttua ja Basil Poledouriksen säveltämää. Muu äänimaailmakin on kohdallaan aina aseiden kilahdusääniä ja vihulaisten örinöitä myöten ja äänistä löytyy muutenkin tämän tarpeeksi mahtipontisuutta pelin tunnelmaa korostamaan.
