Condemned: Criminal Origins oli aikoinaan Xbox 360 -konsolin yksi julkaisupeleistä ja varsin suosittu ja pelattava sellainen olikin, pienistä puutteistaan huolimatta. Pelissä omaksuttiin rikostutkija Ethan Thomasin rooli ja päästiin jäljittämään SKX(serial killer X) -nimistä sarjamurhaajaa. Condemned 2 on sitä mitä nimikin sanoo; lisää sitä hyvää samaa pelattavaa, mitä fanit ovat odottaneetkin.
Ykkösen tapahtumia liikaa kenellekään spoilaamatta, Ethan Thomas on kakkososan pyörähtäessä käyntiin hyllytetty muun muassa näkemiensä hallusinaatioiden vuoksi ja mies onkin ratkennut pahanpäiväisesti ryyppäämään ja päätynyt asustamaan pimeihin slummeihin, narkkareiden ja pultsareiden kanssa, joita ensimmäisessä pelissä kasapäin piestiin. SKX on kuitenkin noussut jälleen pinnalle ja kukas muu kuin Thomas kaivetaan ojasta hommaa hoitamaan.
SKX:n jäljittämisen ja murhien perässä hiihtämisen ja niiden tutkimisen lomassa pelaajalle valotetaan myös itsensä Thomasin taustoja, sekä muita seikkoja, jotka tarjoavat loppujen lopuksi varsin mielenkiintoisia ja paikoitellen sairaitakin juonenkäänteitä. Vaikka Thomas onkin juoppo, ei se tarkoita sitä, ettäkö murhia ja murhapaikkojen todisteita tutkailtaisiin viinapullo kädessä. Sen sijaan pelaaja saa jälleen käyttöönsä muutamia rikospaikkojen tutkimiseen ja todisteiden tallentamiseen tarkoitettuja vempaimia kaksi kappaletta, joita ovat UV-valo, sekä kamera. Laitteita onkin ykkösosaan nähden muutama vähemmän, mutta silti rikospaikkojen tutkimista on pelissä aiempaa enemmän.
Myös verta ja varsin graafisia kuvia on pelissä aiempaa enemmän. Jos Condemned: Criminal Origins oli aikoinaan älyttömän raaka ja väkivaltainen peli, on Condemned 2: Bloodshot sitä vielä enemmän, eikä pelkästään parantuneen ja realistisemman grafiikan vuoksi, vaan myös pelintekijöiden aiempaa “sairaamman” mielikuvituksen vuoksi. Myös Thomasin mielikuvituksen tuotetta olevat hallusinaatiot ovat jälleen mukana pelissä ja tällä kertaa niitä on enemmän ja myös nekin ovat menneet entistä riipivämmän tunnelman suuntaan.
Oikeastaan koko pelin tunnelma on ykkösosan tapaan varsin paksu jännityspaketti. Välissä pelaajaa säikytellään erinäisin efektein, välillä hallusinaatioiden voimalla ja välillä taas joku pelin narkkareista/pultsareista onnistuu säpsäyttämään pimeissä slummeissa ja hylätyissä taloissa seikkailevan pelaajapolon hyökkäämällä pimeän nurkan takaa kimppuun. Ykkösosan tapaan iso osa peliä ovat rikoksen tutkimisen ohella narkkareiden ja pultsareiden piekseminen mitä erilaisimmilla välineillä. Tarjolla on muun muassa kirvestä, putken pätkää, kuin esimerkiksi keilaa ja keilapalloakin, sekä tuliaseita. Jotta homma ei äityisi liian helpoksi kuitenkaan, on tuliaseissa yleensä vain muutamia panoksia. Kaiken lisäksi tarkempi tähtääminen aseella vaatii aina huikkaa pullosta ennen kuin käden vapina rauhoittuu ja aina viinaa ei välttämättä ole saatavilla. Tällä tavoin pelissä on pyritty pitämään sopiva tasapaino haastavuuden välillä. Ja sopivahan se onkin.
Päälle käyvät viholliset tarjoavat useimmiten ihan sopivaa vastusta, etenkin silloin kun tapellaan useamman kanssa kerrallaan. Pelaaja voi harhauttaa vihollisia vahingossa lyömään toisiaan, jolloin voi katsoa kun viholliset läiskivät toisiaan, tai sitten voi hoitaa koko homman itse kotiin ja tappaa kaikki. Tappeleminen on ykkösosan tapaan varsin sujuvaa. Ohjaimen liipaisimet toimittavat Thomasin käsien virkaa, eli vasen liipaisin on vasen käsi ja niin edelleen. Kumpiinkin käsiin aseita tai putken pätkiä ei kuitenkaan voi ottaa, mutta pelaaja voi suorittaa iskukomboja oikealla ja vasemmalla, jonka jälkeen(mikäli ei saa välissä itse lättyyn)pääsee muksauttamaan eräänlaisen superkoukun vastustajan naamaan.
Alkuperäisen pelin tapaan vihollistekoäly ei kuitenkaan ole aivan täydellinen ja välillä viholliset tuntuvatkin poukkoilevan miten sattuu ja ravaavat sinne tänne ilman minkäänlaista tajua siitä missä pelaaja seisoo. Pääosan ajasta tekoäly on kuitenkin hyvä ja sanoisin jopa, että hitusen ykköstä parempikin.
Tekoälyn käyttäytymismallin lisäksi Condemned 2 on perinyt jotain muutakin edeltäjältänsä. Nimittäin lineaarisuutensa. Pelikokemuksena Condemned 2 on ehkä hitusen ykköstä pidempi ja kokonaisuutena juuri sopivan pituinen, mutta pelissä eteneminen on sitä samaa kuin aiemminkin. Etenemisreittejä on aina tasan yksi ja vaikka kuinka helpolta tehtävältä näyttäisi tuolin tai kaatuneen hyllyn ylitse tai näiden yksinkertainen vierestä käveleminen, niin sitähän ei pelaajan anneta tehdä, mikäli kyseiseen suuntaan ei kerta kaikkiaan kuulu mennä. Välillä touhu tuntuukin todella naurettavan keinotekoiselta ja välillä pelissä saattaa jopa jäädä jumiinkin vain sen vuoksi, että ei tajua seistä juuri oikeassa kohdassa, jotta ruudulle ilmestyisi mahdollisuus painaa A-nappulaa ja kiivetä ylös, hypätä alas, tai ryömiä jonkin esteen alitse tai muuta vastaavaa.
Monolith on ottanut palautteesta opikseen(lineaarisuutta lukuun ottamatta) ja antanut Condemned 2:lle enemmän uudelleen peluun arvoa ja elinikää näin ylipäätänsä. Ykkösessähän ei ollut juuri mitään muuta ideaa pelata uudelleen, kuin kerätä kaikki linnunraadot sieltä täältä. Condemned 2:ssa on ykkösen linnunraato-tyyppisiä bonuskeräiltäviä/tuhottavia objekteja muutama enemmän ja kaiken lisäksi jokaisen suoritetun tehtävän jälkeen pelaaja saa arvosanan välillä pronssi-hopea-kulta. Arvosanasta riippuen pelaajaa sitten palkitaan eritasoisilla parannuksilla, jotka sitten edesauttavat pelaajaa seuraavassa tehtävässä. Jos yksinpelin edelleen läsnä oleva lineaarisuus on myös Condemned 2:nkin suurimpia miinuksia, on pelin toinen miinus allekirjoittaneen mielestä tähänkin peliin syystä taikka toisesta ängetyt reaktiotestikohdat, joissa painellaan eri nappuloita oikeaan aikaan ja joiden mokaaminen johtaa milloinkin kyseessä olevan tempun tai tehtävän epäonnistumiseen, pahimmassa tapauksessa kuolemaan. Onneksi totaalisen ärsyttävätasoisia tällaisia kohtia on vain muutamia.
Condemned 2:n elinikää yrittää pidentää yksinpelin saavutettavien bonuksien ja parannuksien lisäksi mukaan lisätty moninpeli, sekä muutamat yksinpelihaasteet. Yksinpelihaasteiden virkaa toimittaa Bloodshot Fight Club pelimuoto, jossa on muutama erityyppinen tehtävä tarjolla pahisten pieksemisestä räjähtävien nukkejen heittelyyn. Parhaat tulokset pääsevät Liven leaderboardsille. Fight Club on kuitenkin sen kerran pari ihan hauskaa ajanvietettä, mutta pidempää iloa siitä ei juuri kuitenkaan ole.
Tarjolla oleva, maksimissaan 8 pelaajan moninpeli tarjoaa pelattavaksi neljä erilaista pelimuotoa, joista deathmatch ja team deathmatch ovat ne tavallisimmat. Team deathmatchin ohella pelin kaksi muuta tiimipelimuotoa, Bum Rush ja Crime Scene ovat vähän enemmän omaperäisiä kuin edellä mainitut, mutta nekään ei oikein tuntuneet juuri sen kummemmilta. Jokaisessa tiimipelimuodossa mittaa toisistaan ottaa slummin asukit, sekä SCU-yksikön poliisit. Crime Scenessä slummiväellä on tarkoituksena estää poliiseita skannaamasta salaisia laatikoita, jotka sisältävät irtopään. Poliisit luonnollisesti yrittävät päästä tähän tavoitteeseen. Jokaisella pelaajalla on tässä pelimuodossa vain yksi elämä, joten peli päättyy käytännössä silloin kun kaikki toisen osapuolen pelaajat kuolevat tai poliisit onnistuvat skannaamaan laatikot. Bum Rushissa yksi pelaajista on SCUn poliisi kun taas loput(maksimissaan seitsemän) muuta pelaajaa omaksuu slummiväen roolin. Tarkoitus olisi nitistää SCU-mies, jolla on ainoana vain yksi elämä.
Homma ei kuitenkaan ole niin helppo miltä se kuulostaa, sillä etenkin alussa SCU-miehellä on varustuksenaan yhdestä osumasta tappava kivääri. Muutoinkin oli sitten mikä tahansa heppoisempikin kalikka kädessä, saa SCU-mies vastapuolen pelaajan yhdellä iskulla pois päiviltä. Paras tapa onkin piirittää SCU-mies ja sitä kautta nitistää tämä. Pisteitä slummiväen pelaajille kertyy annetuista osumista, sekä tietysti tappoon johtavasta iskustakin, sekä siitä, jos kuoli muita pelaajia vähemmän matsin aikana. Ideana Bum Rush on ihan hauska, mutta ei ole käytännössä kovin hauska, juuri siitä syystä, että slummin asukilla pelatessa kuolee samantien yhdestä iskusta. Moninpeliä testatessa eräässä matsissa oli erittäin rasittavaa kokea kuoleminen jokaikinen kerta siten, että SCU-mies heitti kirveen päin naamaa vähän matkan päästä. Yritä siinä sitten tehdä jotain. Paras tapa Bum Rushissa onkin piirittää SCU-mies ja sitä kautta päästä mätkimään tätä, mutta siitäkään ei aina ole apua kun joukko slummilaisia on hetikohta maassa jokainen.
Arvostelun kirjoitushetkellä ei valitettavasti deathmatchia ja team deathmatchia päästy kokeilemaan pelaajien vähyyden vuoksi(Euroopassa peliä ei ole tätä kirjoittaessa vielä julkaistu), mutta mikäli näissä pelimuodoissa hahmojen iskukestävyys olisi edes jotakuinkin samaa luokkaa kuin yksinpelissä ja lähitaistelut niinikään samaa tasoa kuin yksinpelissä, niin saattaa moninpeli olla jopa hauskaakin. Crime Scenen ja Bum Rushin perusteella moninpeli ei sitä kuitenkaan valitettavasti ole.
Audiovisuaalisesti Condemned 2 on varsin näyttävä peli ja jos Condemned ykkönen oli niin ikään sitä ilmestyessään, nostaa kakkososa rimaa jälleen korkeammalle. Hienontuneen grafiikan ansiosta peli näyttääkin nyt entistä raakamaisemmalta ja paikoin pelikokemus onkin todella verinen ja väkivaltainen. Erityisen erikoismaininnan ansaitsee Thomas, josta on onnistuttu luomaan todella etovan näköinen alkoholistipummi ja miehen ulkoasu tekeekin hänestä enemmän antisankarin kuin antisankarin oloisen, mikä ei pelin luonteeseen sopien ole ollenkaan huono juttu. Äänimaailma on ykkösen tavoin myös suuri osa peliä ja suuri osa pelin vahvan tunnelman luomisessa. Erilaiset ääniefekti ja ajoittain taustalla käyvä musiikki tukevat pelin visuaalisen karua ja raakaa tunnelmaa loistavasti.
