Conflict: Vietnam arvostelussa

Kahdesta edellisestä Conflict-pelistään, Conflict: Desert Stormista -ja sen jatko-osasta tunnettu Pivotal Games on päättänyt kantaa oman kortensa Vietnam-pelien kekoon. Jokin aika sitten arvostelussamme olleen Guerrillan Shellshock Nam ‘ 67 oli keskinkertainen Vietnam-paukuttelu raakuuteen pyrkivällä otteella. Mitä tarjottavaa onkaan Conflict: Vietnamilla?

Conflict: Vietnam perustuu edeltäjiensä tapaan tiimipohjaiseen sotimiseen. Pelaaja ohjastaa neljän hengen kokoista tiimiä rellestäessään Vietnamin viidakoissa 14 yksinpelitehtävän verran. Pelaaja ohjastaa yhtä ryhmän neljästä hahmosta kerrallaan ja muut seuraavat sillä välin perässä tietokoneen ohjastamina. Edellisten Conflict-pelien tapaan muita kavereita voi käskyttää esimerkiksi pysymään paikalla, seuraamaan tai ottamaan jokin tietty ase kuolleelta viholliselta. Komentojen antaminen on tehty melko vaivattomaksi, joten näiltä osin tiimityöskentely on melko sujuvaa.
Tiimikavereiden käskyttäminen on hieman helpompaa PC:llä näppäimistön ja hiiren ansiosta, mutta ei se pelin PS2-versiossakaan vaikeata ole. Ristiohjaimella valitaan haluttu sotilas, R2-nappulalla käsketään muita seuraamaan/pysymään paikalla, L1-nappulaa pohjassa pitämällä ja osoittamalla kursori esimerkiksi asetta kohti, voidaan haluttu kaveri käskeä ottamaan kyseinen ase itselleen ja niin edelleen.

Jokaisessa tehtävässä pelaajalle annetaan eri tavoitteita, joista ainakin päätavoitteet on suoritettava. Toissijaisia tavoitteita ei ole pakko suorittaa, mutta niistä saa lisäpisteitä käytettäväksi hahmonkehityksessä. Pelin kuluessa päästään muun muassa puolustamaan omaa tukikohtaa, pakenemaan omien napalmi-iskun alta, ammuskelemaan jokiveneestä käsin, auttamaan paikallisia kyläläisiä, tuhoamaan vihollisen ilmapuolustus, etsimään oma luutnantti viidakon keskeltä, karkaamaan vietnamilaisten joukkojen kynsistä ja sitä rataa.

Tehtäviä suoritetaan melko rajatuissa ja putkimaisissa ympäristöissä Shellshock Nam ‘ 67 pelin tapaan mikä tarkoittaa sitä, että edes valtavilta vaikuttavissa viidakoissakaan ei kovinkaan vapaasti pääse temmeltämään. Vielä kun ruudulla näkyy tutka, joka kertoo minne pitäisi mennä, ei tavoitteesta seuraavaan pomppiminen tarvitse paljoa ajattelua.

Tehtävien suorittamisen lomassa ammutaan alas kasoittain vietnamilaisia joukkoja. Kasoista voidaan todellakin puhua, sillä vihollisia saa vastaansa kirjaimellisesti loppumattomia määriä. Paikkapuolustusta onkin tästä syystä aivan turha harjoittaa sillä siinä loppuvat vain aseista kudit. Onneksi kuitenkin kuolleilta vihollisilta voi napata itselleen uuden aseen tarvittaessa, mutta siitä huolimatta loputtomien vihollisten sietämisessä on oma haasteensa.

Conflict: Vietnamissa tekoäly ei ole mikään paras mahdollinen niin omilla kuin vihollisillakaan. Omien tekoäly on himpun verran vihollisien vastaavaa parempi ja kaverit osaavat ainakin jotenkuten ampua vihollista sillloin kun sen näkevät ja noudattavat annettuja komentoja suhteellisen hyvin. Usein kuitenkin tästä huolimatta yksi jos toinenkin kavereista makaa tuon tuosta maassa voivottelemassa.
Viholliset sen sijaan luottavat jälleen kerran laadun sijasta määrään(loputtomaan sellaiseen)ja useimmiten viholliset vain rynnivätkin päälle ilmaan minkäänlaista koordinointia tai itsesuojeluvaistoa. Huvittavaa sinänsä, että pelin manuaalissa juuri mainostetaan vihollisten kommunikoivan keskenään ja tekevän koordinoituja iskuja.

Jokaisen suoritetun tehtävän jälkeen pelaajan nelihenkisen ryhmän jäseniä palkitaan taitopisteillä, sen mukaan miten pärjäsi. Taitopisteitä voidaan sitten jakaa eri osa-alueille niiden parantamiseksi. Hahmojen parantelu on yksi pelin parhaista puolista, sillä tällä tavoin pelaamiseen tulee ainakin hitunen lisää kiinnostusta. Erilaisia taitoalueita on eri aseiden käytön lisäksi lääkintämiehen taidot, sekä ansojen purku. Kaksi viimeksi mainittua ovat aseiden käyttötaitojen ohella erittäin tärkeitä, sillä viidakossa joutuu silloin tällöin purkamaan ansoja jonka lisäksi omia ryhmäläisiä joutuu melko useasti parantamaan johtuen omien kavereiden tekoälyn keskinkertaisuudesta.

Koska pelin neljä hahmoa ovat pelin pääosassa alusta loppuun tarkoittaa se myös sitä, että kaikkien neljän on selviydyttävä elossa jokaisesta tehtävästä. Näin ollen yhden kaverin kaatuessa on tämä parannettava ennen kuin hän kuolee. Jos edes yksi kavereista kuolee on tehtävä ohitse. Hieman typerää ja epärealistista sinänsä, mutta minkäs teet.

Kestoltaan peli on on periaatteessa melko lyhytikäinen, mutta teennäistä pituutta pelille tuo ainakin normaali-vaikeustasolla turhan vähäiseksi rajoitettu pelitallenuksien määrä, edellä mainitut loputtomat vihollisvyöryt, sekä kavereiden jatkuva hyysääminen. Pelin konsoliversioista löytyy kuitenkin onneksi neljän pelaajan yhteistyömoninpeli, joka mahdollistaa yksinpelin kahlaamisen lävitse kavereiden kanssa mikä varmasti voi olla hauskempaa kuin aivan yksinään pelaaminen melko tyhmien tiimikavereiden parissa. Pelin PC-versiossa moninpeliä ei sen sijaan ole lainkaan.

Visuaalisesti Conflict: Vietnam olisi voinut pärjätä paljon paremminkin. PS2:lla peli näyttää hitusen verran paremmalta kuin PC:llä siitä syystä, etteivät pelin matalaresoluutioiset tekstuurit erotu niin selvästi TV-ruudulta. Yleisesti ottaen peli on graafisesti melko lailla rujon näköinen, minkä lisäksi peli oli PC:llä testatessa aluksi ärsyttävän hidas pyörimään. Muutaman graafisen efektin pois kytkemällä pelin sai pyörimään joten kuten tyydyttävästi 1024×768 resoluutiolla.

Äänipuolella peli pärjää hieman paremmin. Sotakentällä toistuvat äänet luovat hyvää sotatunnelmaa räjähdyksineen kaikkineen ja sotilaiden pitämine huutoineen. Viidakoissa suhisee ja linnut laulavat ihan hienosti. Taustalla soi musiikki, joskus siitä vastaa nopeatempoinen toimintamusiikki, joskus taas taustalla soitatetaan lukuisista Vietnam-elokuvistakin tuttuja kappaleita Jefferson Airplanelta ja Rolling Stonesilta. Neljän kopla kiroilee ja huutelee minkä kerkiää, mikä vaisuhkojen aseiden äänien ohella oli oikeastaan ne valittamisen aiheet äänistä.