Conker: Live & Reloaded arvostelussa

Conker, tuo tuuheahäntäinen oranssi söpöorava ei varmastikaan ole mikään aivan uusi tuttavuus monelle pelaajalle. Aivan, kyseinen hahmohan on brittiläisen pelitalo Raren tekosia ja orava on seikkaillut lähivuosina jo muutamaan otteeseen, muistetuimman ollessa ehkäpä aikanaan Nintendo 64:lle vuonna 2001 ilmestynyt ja aikaanan paljon ylistetty peli Conker’s Bad Fur Day. Microsoftin ostettua Raren ja saaden samalla omistuksen moniin Raren työstämiin nimikkeisiin, tahdottiin tuo kyseinen, neljä vuotta vanha kehuttu peli tuoda nyt myös Xboxille. Conker: Live & Reloaded onkin juuri sitä mitä sen nimikin kuvastaa; uudelleenlämmitetty ja Live-tuella ryyditetty Xbox-versio Conker’s Bad Fur Day -pelistä.

Onko Conker: Live & Reloaded -peli sitten SE kaikkein paras Xbox-tasohyppely mitä isolle mustalle laatikolle voi saada? Se selviää vain lukemalla. Peli ja samalla Conkerin päivä alkaa baari-illan jälkeisestä aamusta ja etenkin suomalaisille rankasta juhlinnasta tutuin jälkimainingein; järkyttävä krapula, eikä tietoakaan siitä mistä sitä oikein herätään. Takaisin tyttöystävän luo pitäisi päästä, mutta koska jollain kumman tavalla Conker on joutunut täysin toiseen maailmaan, ei paluu käykään aivan käden käänteessä.

Tämän sanottuani on kuitenkin syytä ottaa täysin vakavissaan pelin kuudentoista ikävuoden leima; karkkigrafiikastaan ja söpöoravastaan huolimatta Conker: Live & Reloaded ei nimittäin ole perheen pienempiä silmällä pitäen suunniteltu. Söpögrafiikan alta nimittäin paljastuu verta ja ulosteita sisältävä tasopompinta, jonka pääosassa toikkaroiva orava Conker ja oikeastaan kaikki muutkin hahmot kiroilevat sen minkä suustaan kerkeävät.

Heti ensiminuuteilla huomaa, kuinka peli hienosti lunastaa lupauksensa Xboxille parannetusta grafiikasta. Paljon ollaan menty eteenpäin sitten N64-version ja visuaalisesti Conker: Live & Reloaded onkin yksi Xboxin näteimpiä tasohyppelyitä. Nyt Conker oikeasti näyttääkin jo oravalta tuuhean hännän ja karvansa ansiosta, samalla kun muu maailma on esimeriksi täynnä tuulessa huojuvaa ruohikkoa ja muuta kasvustoa, sekä varsin korkeatasoisia tekstuureja ja värikästä grafiikkaa.

Itse peli on myös ainakin alkutuntumaltaan hauska. Pelialueet ovat laajoja, eivät putkimaisia ja niissä on kiva liikkua vapaasti ja tutkailla ympäristöjä. Peli muistuttaa osittain niin ikään Microsoftin viime vuonna julkaisemaa, hauskaa tasoloikintaa nimeltä Voodoo Vince, jossa pääosassa oli voodoonukke Vince. Voodoo Vincen tapaan Conkerissa tasoloikinnan ja siellä täällä pyörivien vihollisten kukistamisen ohella pelaajan on edetäkseen ratkottava kevyitä ongelmia.

Voodoo Vincessä oli ongelmien osalta omanlaisensa hauska teema, kuin on myös Conkerissakin, joskaan oikeasti hauskasta en jälkimmäisen kohdalla tiedä. Conkerissa pelaaja joutuu pohtimaan asioita, kuten miten saada isorintainen kukka paljastamaan povensa lihavalle miespuoliselle ampiaiselle tai miten kukistaa palavat pikkupirut? Jälkimmäinen hoituu pelin teemaan olennaisesti ensin juottamalla oravasankari räkäkänniin ja sen jälkeen jahtaamalla piruja virtsaputki laulaen. Entäpä miltä kuulostaa taistella jättiläismäistä, oopperaa laulavaa kakkamonsteria vastaan vessapaperirullien voimalla?

Vaikka Conkerin ongelmat, tai hienommin sanottuna “puzzlet” ovatkin esimerkiksi juuri Voodoo Vincen tapaan kevyitä, eikä oikeastaan niin kovin vaikeita ratkaista, on pelissä siitä huolimatta paikoitellen vaikea edetä. Tämä johtuu siitä, että peli ei opasta pelaajaa käytännössä lainkaan sen osalta mitä kulloinkin seuraavaksi pitäisi tehdä, eikä seuraavaa asiaa etenemistä ajatellen aina välttämättä arvaa. Tai kuinka loogista näin yleensä olisi vierittää kakkapallo jyrkkää vuorta ylös aina huipulle asti ja pudottaa se sen jälkeen kakkakuoriaisen päälle tämän tuhoamiseksi? Niinpä. Tähän kun lisää vielä sen, että avonaisen maailman takia ongelmat ja niiden ratkaisut ovat ripoteltuina sinne tänne ja kaiken lisäksi edetäkseen pelissä ne on ratkottava tietyssä järjestyksessä, niin jokainen voi varmasti arvata lopputuloksen. Kaikki tämä aiheuttaa paikoitellen turhaa edestakaisin poukkoilua, ihmettelyä ja siten myös ajoittaista turhautumista itse peliin.

Peli on niitä harvoja tasopompintoja, joissa allekirjoittanut on joutunut silmäilemään läpipeluuohjetta vain siksi, että ei enää yksinkertaisesti muutaman päivän pelitauon jälkeen muista lainkaan mitä seuraavaksi pitäisi tehdä ja minne mennä. Silloin kun edellä mainittuja ongelmia ei tule vastaan, on pelin pelaaminen ihan kohtuullisen hauskaa, lukuun ottamatta muutamia millintarkkaa hyppelyä ja kiipeilyä vaativaa pelaamista, sekä etenkin erästä lautailukohtausta laavavirran päällä, joissa peli ei oikein onnistu muuta kuin ärsyttämään pelaajaa. Myöskin Conkerin niin sanotun superloikan onnistunut käyttäminenkin on ärsyttävän hankalasti toteutettu.

Esimerkkinä useampaan otteeseen mainitun Voodoo Vincen huumori on Conkeriin verrattuna melkolailla erilaista. Siinä missä Voodoo Vincen huumori perustui käytännössä kyynisen Vincen nokkeliin kommentteihin, perustuu Conkerin sen sijaan muun muassa Terminatorin ja Saving Private Ryan -elokuvien parodiointiin, sekä pissa-kakka huumoriin maustettuna kiroilulla.

Muutamat parodiakohtaukset, tai lähinnä juuri tajuaminen, että kyseessä on viittaus esimerkiksi edellä mainittuihin tuovat ainakin hetkellisesti hymyn suupieleen, mutta ainakin esimerkiksi South Park fanit varmasti arvostavat eniten jälkimmäistä, allekirjoittanut ei niinkään. En vain näe siinä mitään hauskaa puolta, kun söpö orava kiroilee, uiskentelee p*skalammikossa, työntelee jättimäistä kakkapalloa ja esimerkiksi katsoo kuinka lehmä tyhjentää suolistoaan kuin paloruisku. Kyllä, pelin teema on varsin kakkapainotteinen. Ihan näyttävänä efektinä p*skavesi valuu ajoittain oravan hännästä ja pitkin peliruutua siinä missä tavallinen vesikin.

Onhan Conkerin huumori ainakin vielä siinä vaiheessa huvittava, kun sen ensimmäisen kerran törmää siihen. Asia huvittaa kuitenkin lähinnä siksi, että Rare on kehdannut tuoda tällaista huumoria sisältävän pelin markkinoille, siinä missä kukaan muu ei, ollen harvinainen tapaus. Ei uusin Leisure Suit Larry pelikään aivan näin pitkälle mennyt. Siinä vaiheessa kun pelaajalle kuitenkin sitten selviää, että koko pelin kantava idea on kakka ja pieru, alkaa hymy hiljalleen hyytymään. Onneksi ammentaminen kyseisestä aihepiiristä laantuu noin pelin puolivälissä, joskaan ei kokonaan.

Voihan tietysti olla, että brittiläiset saavat pelin huumorista kaikkein eniten irti (nauruakin jopa?) sillä puhuvathan kaikki pelin hahmoistakin jos jonkinlaisilla brittimurteilla kaiken sen kiroilemisen välillä, vaikka kaikki “oikeat” kirosanat onkin peitetty “piip-äänillä”. Perisuomalaista tämä tuskin kuitenkaan paljoa innostaa. Koska Conkerin hölinöitä on kuultava monen monituisen välianimaation verran, olisi ollut hienoa jos Conker olisi ollut pelin hahmoista se, jota kaikkein eniten jaksaisi kuunnella. Näin ei kuitenkaan ole ja Conker on valitettavasti ehkäpä se pelin rasittavaäänisin kaveri, muut tulevat hyvänä kakkosena. Conkeria voisi kuvailla vaikkapa brittimurteella höpöttäväksi Stan-hahmoksi South Parkista, sillä siltä se hyvin paljon kuulostaa. Ensimmäiset minuutit kyseistä oravaa jaksaa kuunnella, sen jälkeen toivoisi sen pitävän leipäläpensä kiinni.

Edes pelin musiikkipuolesta ei ole pelastamaan äänimaailmaa. Suurin osa musiikkikappaleista on jazz-tyylisiä lurituksia Voodoo Vincen tapaan ja toimivathan ne pelissä ihan hyvin, ei siinä mitään, mutta silloin kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja tulee poukkoiltua ympäriinsä, ei hermojen säilymistä auta yhtään, että kestoltaan lyhyet jazz-luritukset soivat taustalla yhä uudelleen ja uudelleen, jolloin maku niihin alkaa kulua. Mainitsemattakaan pelin erästä jazz-luritusta, jonka taustalla kuuluu jatkuvasti pieruääniä. Poikkeuksen jazz-valikoimaan tekevät muutamat yksittäiset kappaleet, kuten esimerkiksi eräässä klubissa soiva trance-musiikki. Äänimaailman parasta antia ovat korkeintaan pelin jotkin yksittäiset hahmot, jotka osaavat näytellä ihan tyydyttävästi ärsyttämättä pelaajaa liikaa. Se ei kuitenkaan ole paljoa se.

Conker: Live & Reloaded on yksinpelinä jokseenkin kaksipiippuinen tapaus. Jokaisella kerralla pelin käynnistyttyä toivoisi pitävänsä siitä ja nauttivansa sen pelaamisesta, mutta muutamien minuuttien, ensimmäisten pieru-kakka juttujen ja turhan tarkkaa nysväämistä vaativien pelikohtien jälkeen alkaa Conker yksinkertaisesti taas ottamaan nopeasti aivoon. Varmasti mielipiteitä jakavan yksinpelin rinnalla on pelissä myös moninpeli. Moninpeliä on mahdollista pelata Xbox Liven, System linkin ja jaetun ruudun kautta, jälkimmäistä joko yhdessä kaverin kera tai sitten pelkkien bottien kanssa. Tarjolla ei kuitenkaan ole mitään uutta ja mullistavaa moninpelaamista; käytännössä 3rd person kuvakulmasta kuvattua tappomättöä kahdeksalla erilaisella moninpelikartalla neljän erilaisen pelimuodon kera. Moninpelissä mittaa ottavilla oravilla sekä nalleilla(tediz, eli natsit)on kummallakin käytössään kuusi erilaista hahmoluokkaa, joilla jokaisella on hieman erilaiset aseet käytössään.